Visit Helsinki: MoonTV ja nopea pubikierros ”Kalliossa”

Kuten varmasti jo osa Bönthöö bönthöön uskollisista seuraajista tietääkin, niin puuhasteluimperiumini laajenee lähiaikoina myös näköradion puolelle. Pyörittelimme co-hostin (Lahtikko Radiostakin tuttu Samuli) kanssa ideaa videoista jo vuosi takaperin, mutta silloin se ei ollut vielä kovinkaan realistista. Nyt kuitenkin kun radio-ohjelma on alkanut nostamaan kierroksia ihan mukavasti, ja muutenkin edes heiveröinen jalanjälki on saatu kotimaiseen olutkenttään painettua, niin oli hyvä aika testata ruutuaikaa tosissaan. Yhteistyökumppaniksi valikoitui jokunen vuosi takaperin nettiteeveenä paluun tehnyt legendaarinen MoonTV, joka on jo hetken aikaa olutaiheisia ohjelmia palvelimillaan pyöritellytkin. Ajoitukseni oli myös siinä mielessä oikea, että kanava oli saanut kyselyjä olutohjelmien jatkosta. Toivottavasti yhdessä pystymme niihin vastaamaan tulevaisuudessa yhä paremmin.

Alun perin halusin tehdä ohjelmaa Lahtikko-nimen alla, mutta nopeasti tajusimme, että se on viisasta jättää omaa käyttöä varten. Jos homma ei siis MoonTV:n kanssa toimisikaan. Nimeksi valikoitui Ei bönthömpää, jonkinasteinen viittaus siinäkin muihin tekemisiin.

Tästä se lähtee

Ensimmäinen jakso käytiin kuvaamassa viime tiistaina ja vaikka keli olikin paikoin jäätävän kylmä, niin aiheena oli kovinkin keväinen pussikalja. Parkkipaikkaongelman selvitettyämme kipaisimme MoonTV:n toimistolle Fleminginkadulle ja nopeiden alkuvalmistelujen jälkeen suoraan surman suuhun: alkujuonnot, juomien haku kaupasta, siirtymä Lenininpuistoon ja itse asiaan, eli puistojuopotteluun. En spoilaa videosta sen enempää, mutta voin paljastaa, että kovin laajaa puisto-olutkatsausta emme saaneet tehtyä, sillä ohjelma-aika sekä myös alati kylmennyt sää typistivät aikaa analysoinnilta. Eikä se speksien latelu kovin mielenkiintoista muutenkaan ole, varsinkaan videolle kuvattuna.

Photobombs away

Pilottijakso oli kuvattu nopeasti ja se oli yllättävän hauskaa puuhaa. Ei siis yhtään niin ahdistavaa tai pelottavaa kuin luulin, ja se on ainakin itselleni jo melkoinen voitto. Pari vuotta sitten minua oli vaikea saada edes valokuvaan, saatika että olisin vapaaehtoisesti puhunut vieraille ihmisille yhtään mistään. Pitkälle ollaan tultu tämän olutpuuhastelun myötä. Uhka JA mahdollisuus.

Ei bönthömpää ilmestynee parin viikon päästä, joten pitäkää silmät ja korvat auki, niin voitte käydä Pussikaljat-jakson tuomitsemassa heti tuoreeltaan.

Taukopaikalla

---

It’s a wrap! Kun kuvaukset oli saatu purkitettua ja pakolliset jälkipuinnit hoidettua, niin oli hyvä hetki suunnata takaisin autolle, sillä parkkiaika oli juurikin loppumaisillaan. Samalla alkoi myös hemmetinmoinen tuuli, joka kylmensi hetki sitten vielä aurinkoisena esiintyneen kelin sekunneissa. Tupruttelipa luntakin taivaalta, kuten toukokuussa kuuluu.

Nopea lämmittely autossa, ilmainen parkkipaikka alle ja askeleet kohti Kurvia. William K. oli lähin olutravintola, joka olisi varmasti auki, sinne siis. Hanalista oli tylsä, ei mitään mielekästä (onko täällä enää ikinä mitään?). Pullossa olisi jokunen iso sekä vahva ollut tarjolla, mutta koska seuralainen ei autoilun vuoksi voinut jakohommiin ryhtyä, niin "tyydyin" pieneen annokseen Finlandia Sahtia. Hedelmälikööristä ja lämmittävää, eli sikäli oikea valinta. Oikea valinta oli myös ravintolalta ollut ottaa ne iänikuiset ja varmasti todella paskaiset matot pois pöydiltä pöytäliinan virkaa toimittamasta. Kiitos siitä.

Olisi kiinnostanut, mutta...

Meillä oli noin kolme varttia vielä aikaa tapettavana ennen seuraavaa työhommaa, joten Willima K. sai jäädä tylsistyneenä kylpemään Kurvin lumiseen katuvilinään, kun me käppäilimme Piritorin yli Hilpeään Haukeen. Enpä ole muuten pariin vuoteen paikassa pysähtynyt, muutenkin Helsingin olutkierrokset tuntuvat suuntautuvan nykyään ihan muualle kuin Kallioon... tai siis suur-Kallion alueelle.

Ah, levitä sitä valkeutta

Olin jo tilaamassa Beerbliotekin jotain hapanolutta, mutta kun vieressä oli tarjolla Boonin Oude Geuzea, kolmevuotiasta sellaista, niin lopullinen päätös oli helppo. Lambicia hanassa Vaasankadulla vielä suht edulliseen 7,5€ hintaan, kelpaa. Juoma oli raikkaan hapanta sitruunaa sekä puumaista kuivuutta sopivassa suhteessa. Kauniisti ikääntynyt.

Hilpeän Hauen erikoisuus on taustalla pilkahtava pullohuone

Kioskilla piipahtamisen ("mielin määrin kahvii ja tupakkaa") yhteydessä tajusin, että vieressä sijaitseva Molotow on juuri aukaisemassa oviaan. Baari on jäänyt itselleni melko vieraaksi, sillä olen tainnut kerran saada ostettua sieltä oluen ja päässyt jopa istumaankin sen kanssa. Parilla muulla yrityksellä paikka on ollut niin täyteen ammuttu, että olen kääntynyt kannoiltani jo ulko-ovella. Ahtaat ja meluisat baarit eivät vaan yksinkertaisesti ole minua varten.

Nyt tilaa sitten löytyi ruhtinaallisesti ja pääsimme kurkistelemaan Molotowin nurkassa kököttävään ”aarrekaappiin” ajan kanssa. Olen kuullut tarinoita melkoisista löydöistä, mutta tällä kertaa mitään todella kiihottavaa ei kaapista silmään sattunut. Päädyin tilaamaan Omnipollon Arzachelin, imperiaalisen sessio-IPAn. Kyllä, luit oikein. “Session IPA hopped like a double IPA”.

Bar Molotow on eri viihtyisä kippola ilman ruuhkaa

Olihan sitä humalaa, tuoksu ainakin oli niin tukossa trooppista hedelmää, että heikompia varmasti jo hirvittäisi. Makukin oli aromikas ja lopussa kiitettävät katkerot, mutta 3,5% näyttäytyi lopulta liian hentona kantamaan tuon kaiken humalataakan. Maistuva humalavissy, joka oli selvästi tuoksunsa ja etikettinsä perusteella sukua Omnipollon maanmainiolle Nebuzcgar… Tee tierättee. Minä pidän tästä panimosta kovin, vaikka Tallinnasta kantautuneiden huhujen mukaan osa harrastajista onkin alkanut kääntämään jo selkäänsä Omnipollon suuntaan.

(Matka jatkui Vaasankatua pitkin Kustaa Vaasaan, jossa vietimme seuraavat puolitoista tuntia. Siitä kuitenkin oma juttunsa huomenna.)

Humalavissystä Olvin uusi aluevaltaus?

Kotiinlähtö alkoi kuulostamaan pitkän päivän jäljiltä hemmetin hyvältä idealta, mutta kun nyt nurkilla pyörittiin, pakko oli vielä piipahtaa alueen uusimmassa olutpubissa. Sörkän ruusu kuulostaa nimensä perusteella räkäiseltä lähiöpubilta ja/tai pornokaupalta, mutta mitä vielä, ravintolahan oli oikeinkin moderni isoine ikkunoineen sekä simppeleine sisustuksineen. Hieman vaikea Sörkän ruusu oli tosin löytää, sillä Pääskylänrinne ei välttämättä heti ensimmäiseksi tule mieleen uuden olutkapakan osoitteena. En tiedä miksi.

Valikoima oli suppeahko, mutta jotain oli kuitenkin tilattava, joten Flying Dutchmanin De Proefilla pantu Raspberry Dipping Chocolate Dripping Super Trouper Porter lasiin. Ai että, kun vihaan noita nimiä. Kikkailuolut, jossa suklaakahvinen portteri jakoi tilan vadelmaisen happamuuden kanssa, eikä kumpikaan oikein tiennyt kellä on viimeinen sana.

Ehkä se sana on sitten minulla, eli kiitos Helsinki ja MoonTV. Jatketaan kesällä hommia.  

Sörkän ja Mukkulan ruusut

Share

Kommentoi