Voihan Surku, osa 1

Kuten viime perjantaina kirjoitin, niin Lahtikko-zinen ydinryhmä otti bussin alleen ja suuntasi virkistyspäivänään Suomen Turkuun. En tiedä oliko reissu niin kovin piristävä, mutta hemmetin mukava se kuitenkin oli. Paikkoja koluttiin ja oluita juotiin, alla otteita retkipäiväkirjasta.

Radbrew. Saavuimme Turkuun hieman puolenpäivän jälkeen ja suuntasimme miltei samoin tein kohti Kaarinaa kunnon lumipyryssä. Nopean happihyppelyn jälkeen löysimme Radbrewn’n tilukset, eli parhaat päivänsä nähneen teollisuushallin, jossa panimon Patrik meitä jo ovenraosta huhuilikin. Ei ehkä kovin glamoröösi paikka, mutta perin viihtyisä ja sopii hyvin Radbrew’n post-apokalyptiseen tematiikkaan. Panimokierros oli todella perusteellinen ja vaikka osa ammattijargonista menikin yli hilseen, niin ehdottomasti paras ja informatiivisin kierros, jolla olen ollut. Maistoimme myös ensimmäisinä ulkopuolisina aivan uunituoretta APAa, joka oli tehty firman seuraavana päivänä koittaneille kaksivuotissynttäreille. Radbrew Trinity oli pari vuotta sitten kaarinalaisten ensimmäinen kaupallinen olut ja tämä Centurion Edition siis sen pohjalle rakennettu juhlaolut. Tropiikkia, sitrusta, hieman yrttisyyttä. Mukava aamunavaus kaiken kaikkiaan.

Radbar. Looginen jatkumo panimovisiitille oli tietysti vierailla samaiseen yritysryppääseen kuuluvassa pubissa. Retkueemme päätyi ottamaan kumijalan alleen, sillä liian moni asia puhui sen puolesta. Hetken päästä olimmekin Uudenmaankadulla ja ensimmäistä kertaa Radbarissa. Tyylikäs kippola, paljon diy- sekä kierrätyshenkistä sisutusta ja esim. vessassa lankapuhelin, jolla ilmeisesti pystyi myös soittamaan naapurikoppiin. Tarjolla viljalti omaa tuotantoa hanoissa (13 omaa, yksi vieras), pullopuolella sitten jokunen vierastuotekin. Mitään maistamatonta en Radbrew-lasiini (tyylikäs, mutta hieman epäkäytännöllinen hipster-purnukka) löytänyt, joten päädyin Hardtackiin, koska en yhtään muistanut, että minkälainen homma. Ihan kelpo punertava olut, pientä marjaisuutta ja mukavasti sitrusta. Yllättävänkin brittihenkinen APAksi. Miellyttävä piipahdus, mutta matkan oli jatkuttava.

Kerttulin Kievari. Päivän toinen debyyttikippola sijaitsi aivan nurkan takana, eli kerrostalojen keskeltä Kellosoittajankadulle ja Kerttulin Kievarin ovi auki ensimäistä kertaa elämässä. Asuin aikoinaan Turussa jokusen vuoden ja senkin jälkeen olen vieraillut kaupungissa useampaan otteeseen, mutta tämä helmi oli jäänyt kokematta. Hauskan näköinen kulmakuppila kerrostalon kivijalassa, sisältä kotoisalla tavalla nukkavieru. Viskistähän paikka on tunnettu ja viskiä olinkin jo tilaamassa, kunnes bongasin tiskiltä tutun ruumisarkun. Pyynikin Post Mortemia tehtiin erittäin rajoitettu painos (666, kuinkas muutenkaan), joten kun se vielä tässä vaiheessa tarjolla oli, niin viski sai unohtua. 15€ per pullo, onneksi löytyi jakaja, 9%, hieman ohut Imperial Stout. Happamuutta, kahvia, viskisyyttä tynnyröinnistä. Eipä tuo jälkiä jättänyt, mutta tulihan juotua. Kaverin lasista maistettu Ardbeg Dark Cove jätti kuitenkin jäljen; merisuolaa, makeaa hedelmäisyyttä ja koko pienen pubin takahuoneen täyttävää savuisuutta.

BrewDog. Hotelli alkoi jo kutsumaan, mutta koska reittimme kulki hetki sitten ensimmäistä vuosipäiväänsä viettäneen BrewDog -baarin ohi, niin kiusaus kasvoi liian suureksi. Päivän kolmas pubi, päivän kolmas ensivisiitti, eikä kello ollut vielä edes viittä. Hallimainen tila, paljon istumapaikkoja, tyylikkään runsas, mutta silti minimalistinen sisustus. Vain muutama kanssa-asiakas. Jotain samaa kuin Radbarissa, muttei silti yhtään. Täälläkin muuten vessassa jännä yksityiskohta, puhelimen asemesta tosin hieman aikuisempaan makuun sarjakuvapornoa. Mmm, nice. Olueksi valitsin Buxtonin ja Omnipollon kimppapanon, Lemon Meringue Ice Cream Pien, joka oli itse asiassa yksi suurimpia syitä, miksi halusin BrewDogissa piipahtaa jo tässä vaiheessa iltaa. Eikä se pettänyt, tosin Omnipollo harvoin niin tekee. Kuin olisi juonut nestemäistä sitrussorbettia, jossa on liraus Limoncelloa  terävyyttä tuomassa (6% tuntui loppumaussa). Hemmetin herkullinen. Naapurin lasista testattu "talon oma" Blitz ja sen maustamaton versio oli sitten melkoinen pettymys. Marjaversiot hyviksi Berliner Weisseiksi todettu, mutta ilman extroja olut oli liuotinmaisen hapanta ja (viini)kumimaisen makeaa.

Kauppa, hotelli, Omnipollon Hypnopompa, siistiytyminen ja takaisin Aurajoen viimaisille rannoille. Meillä oli pöytävaraus seitsemäksi, joten ajattelimme käydä tiputtelemassa nopeat aperitiivit Old Bankissa. Siellä ei kuitenkaan ollut tarjolla oikeastaan yhtään mitään ja miettiessämme kellokin alkoi lähentelemään seitsemään, joten päätimme jatkaa matkaa kohti ruokailua…

Share

Kommentoi