Voihan Surku, osa 2

...Ja ruokaa.

Blanko. Olimme siis vartin etuajassa, joten tiskiltä juomat ja hetkeksi odottelemaan. Hedrick'siin tehty GT, toki kurkulla, ja mausteeksi vielä ripaus pippuria. Yksi lempijuomistani, mutta tuo pippuri oli uusi juttu. Hyvin kuitenkin toimi kurkun kanssa yhteen, joskin jälkimaussa pippurisuus jäi potkimaan hieman liiankin kanssa. Ruokaa saimme odottaa tovin, mutta pikkujoulukautena sen ymmärtää, paikka oli nimittäin täyteen pakattu. Ja itse asiassa Blanko ei ollut ensimmäinen vaihtoehtomme, kun ruokapaikkaa mietimme, sillä muualla oli vielä ahtaampaa. Sieltä kuitenkin löysimme kaikille jotain syötävää, joten hyvinhän tuo vanha ”diskoteekki” palveli halujamme ja tarpeitamme.

Ruokana toscanalainen mozzarella pappardelle ja juomana Ice Beaverin Single Hop Saison Lime Twist. Ruokaa oli sopiva määrä, tomaattikastikkeen ja yrttipeston kisailu tuntui suussa miellyttävältä ja kaiken keskellä möllöttänyt buffalomozzarellaköntti oli maukkainta mozzarellaa, jota olin ikinä syönyt. Pastana siis pappardelle, joka oli juuri oikean kypsyinen ja lisätekstuuria tuli vielä annoksen päälle ripotelluista pinjansiemenistä. Kaikki oli enemmän kuin hyvin, mutta silti tuntui, että 16€ oli hieman ylimitoitettu hinta. Noh, en valita, sillä ”firma” maksoi. Olut toimi ruoan kanssa hienosti yhteen, mutta pelkiltään hieman liian tunkkainen Saison, joka ei lunastanut nimensä "hoppia" tai "lime twistiä". 

Uusi Apteekki. Antoisa ruokahetki oli ohi ja jälkiruokaa teki mieli, nestemäistä sellaista. Kaskenmäkeä siis pätkä ylös entiseen ”lähibaariini”, eli Apteekkiin. Ei musiikkia, rauhallisia ihmisiä, historiaa henkivä miljöö ja hyvä juomavalikoima. What’s not to like. Jälkiruoan perässä kun oltiin, niin jakopullo Cantillonia kävi järkeen. Gueuze toimii aina, niin myös nyt. Happamuutta, omenaa, tallia, sitrusta, kaikkea ihanaa. Toisena jakopullona pöytään löytyi Amager La Santa Muerte, jonka makeudesta kyyppari varoitteli. Noh, minua eivät makeat Imperial Stoutit pelota, ja hyvä niin, sillä todella maistuva hunaja-IS oli kyseessä. Paahdetta, lakua ja hunajan muovaamaa pyöreää siirappisuutta. Juuri sopiva makeus, ei yhtään liikaa.

Seurueemme sai lisäjäsenen, kun mm. Olutoppaan some-vastaavana ja Lahtikon oikolukijankin toimiva ”Mastodontti” ehti kiireiltään pyörähtämään paikalla. Viereisessä pöydässä joku kaatoi olutta kavereidensa päällä, Lahtikon tiimistä puolet poistuivat TVO:lle tuomion kutsumana ja mekin aloimme pikku hiljaa kyllästymään Uuden Apteekin atmosfääriin. Olihan iltaa vielä jäljellä ja kapakoita käymättä.

Hugo. Mastodontti oli autolla liikenteessä, joten uskalsin pummia mieheltä kyydin kohti Marttia. Mukava juippi kun on, niin kyyti järjestyi ja saimme vielä yhden juoman verran seuraakin. Hugo on ollut aina mielestäni yksi Suomen viihtyisimmistä baareista, joten yritän siellä käydä aina kun mahdollista. Nyt vaan sattui hieman huono tuuri, kun joku käppäduo veisaili täydelle tuvalle kliseisiä cover-versioita. Löysimme kuitenkin ihan mukavan pöydän pätkän ravintolan takatilasta. Se oli kyltin mukaan varattu, mutta pöydässä istunut seurue antoi luvan painaa pyllyt penkkiin. Kiitos vaan.

Oluen kannalta katsottuna Hugo ei ehkä ole se Turun loistavin paikka, mutta Põhjala / To Øl Ginie (In a Bottle) oli parempi kuin kesällä. Katajanmarjan jopa maistoi tällä kertaa. Flying Dogin Snake Dog oli taasen melkoinen antikliimaksi. Aikoinaan ollut hieno IPA ja Lahen vessa-Metrossa noita tuli tuhottua useampiakin. Ilmeisesti kuitenkin resepti muuttunut niistä ajoista ja vielä kun lisää ajan, tuon IPAn pahimman vihollisen, niin herramme vapahtajan vuonna 2016 Snake Dog oli miltei juomakelvotonta. Tunkkaista pahvisuutta ja puumaista katkeroa.

Urheilupuiston ja Teatterisillan ambient-joulumaan läpi tarvoimme takaisin kohti keskustan pulssia. Kohteena piti olla BrewDog, mutta jämähdimme Linnankadulle. 

Pikku-Havanna. Kts. video.

BrewDog. Illan toinen piipahdus. Nyt hallissa huomattavasti enemmän väkeä kuin afterworkeilla. Hiisin Loviatar hanasta nautittuna todella pehmeä Barley Wine, parempi kuin pullosta. Founders Watermelon Gose oli melkoinen yllätys, en olisi moista michiganilaisilta odottanut. Vesimeloni ja kirpsakkuus todettu jo hyväksi komboksi karkeissa ja hyvin se toimi oluessakin. Mainio "mehujääolut". Myös TVO:lle livahtanut kaksikko saapui takaisin ihmisten pariin ja tyylikkäästi saapuikin, sillä tiskiltä haettiin kaksi kokonaista tuopillista Omnipollon Lemon Meringueta. Kyllä rakkaus on kaunista.

Cosmic Comic Cafe. Olen tottunut siihen, että ”Cosmikki” on aina ihan tukossa, mutta n. tuntia ennen pilkkua paikka ammotti tyhjyyttään. Olutkiintiö alkoi olemaan täynnä jo yhdeltä illalta, mutta pakkohan se oli jotain isoa saada vielä laseihin. AleSmith Speedway Stout hoiti tonttinsa hyvin. 30€/0,75l, kolmeen osaan jaettuna. Alkohan tuon myynnin kielsi joku aika sitten vedoten autoilun ja alkoholin olevan kehno yhdistelmä. Sitä se toki onkin, onneksi olimme kuitenkin linjabiilillä liikenteessä, joten kielletty hedelmä muuttui sallituksi. Maistuva olut, mutta johtuuko sitten siitä, että ei ole ihan hypensä arvoinen vai siitä, että olen aina nauttinut kyseistä juomaa illan loppuvaiheilla, mutta hieman kylmäksi se aina jättää.  

Dynamo. Ah, piiiiiitkästä aikaa. Yksi Suomen parhaista bailupaikoista ei pettänyt taaskaan. Halpaa juomaa, kauniita ihmisiä, aamuun asti tanssimista sekä Leila K. Hieno tapa lopettaa ilta ja yö.

Mallaskukko. Olo oli aamulla suht rapea ja vaikka yritin puoliväkisin runnoa Saimaan California IPAn sisuksiini, niin ajatus esim. syömisestä ei houkutellut. Otin suunnaksi siis Mallaskukon, jonka olin edellisen illan kuvioista jättänyt tarkoituksella pois, sillä tiesin sen avautuvan lauantaisin jo kahdeltatoista. Muutama sata metriä siis hotellilta pitkin Yliopistonkatua ja olin perillä. Mallaskukko tunnetaan tanskalaisen oluen tyyssijana ja sitäpä se oli hyllyt taas täynnänsä. Arvoin muutaman Amagerin välillä päätyen jenkkiläisen Cigar Cityn kanssa tehtailtuun Game of Arms -nimiseen imperiaaliseen lakritsiportteriin. Laku kyllä maistui, mutta paljon oli havaittavissa myös tyyliin sopimatonta happamuutta sekä marjaisuutta. Myöskään ohuehko runko ei auttanut asiaa. Kyllä vaikkapa Laitilan versio pesee lattiaa moisella litkulla.  

Kun muu seurue saapui paikalle, niin testasimme nopeasti Amagerin toisen kollabon. Tällä kertaa kumppanina Stillwater ja oluena Darkest of Suns. En tajunnut, että kyseessä on Black Saison, tuo väkinäisten hybridityylien herra ja hidalgo. Turha olut, 'nuff said. Hieman siis alavireinen lopetus retkelle noin makumaailmojen suhteen, mutta olo parani ja kokonaisuutena Lahtikon kevätretki oli joulukuusi/viisi.

 

Share

Kommentoi