Ladataan...

Kuva: Arto Halonen

Olutoppaan foorumilla oli jokusen aikaa sitten debattia siitä, mitä olutblogit saavat tai mitä ne eivät saa olla ja tehdä. Olen jo omat parisenttiseni tuohon suht hedelmättömään vuoropuheluun kirjoittanut pääkallopaikalla, mutta ajattelin nyt avata mietteitäni myös täällä. Varsinkin sen jälkeen, kun alkuvuoden aikana minulta on muutamaankin otteeseen kysytty, että ”paljos tosta bloggaamisesta saa oikein rahaa”. 

Itse en ole kuitenkaan tästä blogista saanut suoranaisesti pennin latiakaan. Kutsuja erinäisiin tapahtumiin sekä lahjusoluita on tipahdellut verkkaiseen mutta tasaiseen tahtiin, ja joitain yksittäisiä yhteistyökuvioita myös. Blogin näkyvyys on myös auttanut myymään mainoksia Lahtikko-nimen alla kulkeviin radio-ohjelmaan sekä pienlehteen. Ei tällä kaikella kuitenkaan rikastumaan pääse.

Isoin ongelma kaupallisuuden vastustajilla tuntuu olevan se, että jotkut olutblogistit yrittävät maksimoida lukijoidensa määrän ja ottavat korruptoituneita lahjuksia vastaan panimoilta, joiden tuotteita sitten kehutaan kilvan kuorossa. Lukijoiden häpeilemätön kalastelu klikkiotsikoilla, trendikkäillä oluilla, panimoiden näytteillä, jopa rahapalkkioilla, ja lista jatkuu. Tokihan olutmaailma kävisi aivan liian pieneksi, jos joka toinen kirjoittaisi samasta oluesta samoin adjektiiv... Jaa, tuotahan tapahtuu jo. Vaikea on myöskään keksiä montakaan suomalaista olutblogistia, jotka palkkaa vastaan veisaisivat ylistyslauluja kehnoille tuotteille. 

Jos miettii vaikkapa ruokablogeja, niin siinä maailmassa kaupallisuus on ihan perushommia. Työstä pitää, tai ainakin se on toivottavaa, saada palkkaa, oli se sitten ihan kylmää käteistä tai vaikkapa kylmää olutta. Olutblogien kohdalla näin ei kuitenkaan ole, vaan moni haluaa pitää olutskenen omana runkkurinkinään, jota ei saa avata ulkopuolisille, varsinkaan kaupallisille tahoille. Tuntuu myös, että usein olutblogit nöyristelevät ja pyytävät anteeksi raapustelujaan. Osittain ymmärrän tuon introvertin elitismin, sillä nuorempana suhtauduin musiikkiin melko samanlaisella mentaliteetilla: liikaa faneja = paskaa. Mutta oli se sitten musiikki, olut, mikä tahansa, niin kaikki on kaupallista, haluttiin sitä tai ei.

Aiheenahan oli nyt kuitenkin olutblogit ja niiden kaupallisuus, ei ruoka tai musiikki, joten kysyin itseltäni seuraavan kysymyksen: ”Ottaisinko rahapalkkioita vastaan tekemisistäni". Vastaus oli helppo kyllä. Jos saisin pitää itselläni täyden päätäntävallan, eivätkä mainokset täyttäisi blogin fiidiä ja/tai ulkoasua liikaa, niin en näe ainuttakaan ongelmaa saada korvausta tehdystä työstä. Työstä, jota tämän kaiken pyörittäminen (blogi, radio, lehti sekä useat ”sivuprojektit”) vaatii useita tunteja päivittäin, vaikkei se välttämättä sinne vastaanottimien toiselle puolelle välitykään.

Suomessa on useampi tasokas olutblogi ja spektri on yllättävänkin laaja ulottuen aina Olutkoiran historiantunneista Arden luotisuoraan analysointiin. Ja vaikka blogien kuolemasta onkin puhuttu jo jonkin aikaa, niin uskon silti, että kotimainen olutmaailma ei ole vielä käyttänyt läheskään kaikkia voimavaroja, joita blogistit voisivat tuottaa. Ehkä joku joskus vielä tajuaa tuon valjastamattoman energian, joka blogosfäärissä myllää ja pistää rahaa likoon mielenkiintoisemman sekä ennen kaikkea innovatiivisemman olutkirjoittamisen puolesta. Tai sitten ei. 

En usko, että kukaan tulee ikinä Suomessa elämään olutbloggaamisella, mutta pieni lisätienestikin olisi varmasti joillekin toimijoille (itseni mukaan lukien) mukava motivaattori? Intohimoa ei voi sytyttää rahakääröillä, mutta jo kertaalleen leimahtanut liekki palaa huomattavasti kauemmin ja kirkkaammin, jos kamiinaan heittää muutaman setelin aika ajoin. 

 

Share

Ladataan...

Viimeinen olut Sorin lahjus-sixpackista kaatui laseihin sopivasti ruusukonvan, penkkareiden sekä vanhojen tanssien rasittaessa Suomen nuorison niveliä ja maksoja. Yksitoistaprosenttinen Laudatur XVI on valmisteltu tarjoilukuntoon Macallan- sekä Glenmorangie -tynnyreissä ja sen kyllä huomaa. Hyvin rajoitettu erä Laudaturia on muuten tulossa Alkonkin valikoimiin aivan näillä näppäimillä tänään.

”Miksei tää oo magna cum laude, ei ole laudaturin arvoinen.”

- Emma-Leena

Happamahko tuoksu, edellisenä jouluna kaappiin unohtunut kuivahedelmäsekoitus. Maku on salmiakkinen, kahvinen ja vienon savuinen. Monia hyvän Imperial Stoutin elementtejä siis. Sitten iskee viski, se puskee iholle kuin naapurin pappa, joka huutaa oven takana apua pahimmissa juoppohulluuskohtauksissaan. Ei niin mukavaa kuunneltavaa. Antaisitko kärsivälle ihmisille askin kuivuneita rusinoita? Laudatur tekee niin. Puheet voivat olla kermaisia, mutta totuus on toinen. Paikoin siis maistuvakin olut, mutta kaukana ollaan esimerkiksi ”keskikesän melankoliasta”, jonka sisällä intohimon liekki riehuu villinä.

Share

Ladataan...

Iltapäiväpalaveri Bryggassa, jossa kisahuuma oli jo käsinkosketeltavissa talviterassin sekä hiihtotilpehöörin muodossa. Uudet oluttuulet puhaltelevat Vesijärveltä kohti keskustaa, sillä tapaaminen liittyi erään keväällä avautuvan anniskelupaikan juomavalikoimaan. Ei puhuta mistään varsinaisesta olutravintolasta, eli intohimoiset harrastajat ja tikkien perässä juoksijat voivat pysyä vielä housuissaan, mutta hieno homma kuitenkin, että Mastokaupungin olutkulttuuria rikastetaan askel kerrallaan. Olivat ne sitten miten pieniä askelia tahansa.

Uutta oli olutrintamalla tapahtunut myös Bryggassa, sillä Savonlinnan Huvila-panimon sekä -ravintolan itselleen tovi takaperin ostanut Savon Mafia oli lähetellyt Lahteen tuotteitaan, jotka kulkevat nykyään siis Waahto Brewery -nimen alla. Tirra ja Chicago saivat hetki sitten omat Waahtonsa (Golden sekä Amber  Ale) pulloissa, mutta nyt ensiesiintyminen hanarintamalla. Ratebeer tuntee Waahto IPAn jostain syystä Indian Pale Ale -nimellä, mutta hanalätkässä oli kuitenkin kirjoitusasu ihan oikeassa India-muodossa.

Tuoksu lupaili hyviä asioita tapahtuvaksi, kerrassaan miellyttävä hedelmäpommi. Maussakin raikas hedelmäisyys kaappasi syliinsä: greippejä ja persikoita tarjoiltiin suoraan surman puusta säilyketölkkeihin. Tähän asti kaikki siis hyvin. Verkkaisesti, mutta varmasti olut alkoi kuitenkin kimpoilemaan sivuraiteille, sinne minne brittiläiset keksinmurut osoittavat tietä. Puolimatkan krouvin jälkeen peli oli jo menetetty ja brittihedelmien sekä ajan saatossa vesittyneen rungon ympärille ei kiertynyt enää edes paratiisin käärme. Eivätkä sormet kiertyneet tuopin ympärille yhtään niin hanakasti kuin alkuhuumassa. Tosi rakkaus kolottaa.    

Niin, tuo otsikon Stout, josta ei netistä juuri infoa löytynyt. Ilmeisen tuore tuttavuus siis. Maistoin sitä vieruskaverin kolpakosta ja pakko sanoa, että olisin pärjännyt ilmankin. Kunnon maustelitku, sellainen irstas makujen epäsinfonia, ettei huonommasta väliä. Mausteeksi käyetyt kaneli sekä vanilja olivat sekoittuneet ohuehkoon stout-pohjaan ja rakentaneet kauhujen makumaailman, johon törmää yleensä niissä kaikista kamalimmissa jouluoluissa.

Share

Pages