Ladataan...
Bönthöö bönthöö

Napsahti tovi sitten sähköpostiin kutsu Oluthuone Lehdon avajaisiin, vaikka itse pubihan on ehtinyt olemaan jo virallisesti auki jokusen viikon. Sama kai se toki on juhlia jälkikäteenkin. Sain myös sovittua palaverin Helsinkiin samalle päivälle, joten hyppäsin iloisena, mutta läpimärkänä linja-autoon heti aamupäivästä, aukeaisivathan Lehdon ovet kutsuvieraille jo kolmelta, joten piti maksimoida hyöty.

Lehto on Delifoxin uusin tulokas, joka sijaitsee edesmenneen Annankadun William K.:n tiloissa. Yksi ketjuolutravintola korvasi siis toisen Punavuoren ruuhkaisilla olutmarkkinoilla. Nimensä kippola on saanut omistajasuvun patriarkan, suomalaisen olutalan uudisraivaaja Juha Lehdon mukaan. Ulkoasultaan baari oli muuttunut jonkin verran; takaseinälle siirtynyt tiski, etutilassa olevat rumat terassikalusteet, takahuoneen ”Juhan nurkkaus” oluttupapenkkiryhmineen sekä Englannille ja Belgialle teemoitetut mukavat loossit (joista ensin mainitussa istuin muuten koko illan). Varsinkin tuo takahuone oli jätetty miellyttävän tummaksi ja olutpubimaiseksi, mutta kokonaisuutena Lehtoa voisi kuvailla sillisalaattimaisen tyylittömäksi, niin hyvässä kuin pahassakin. Vieraita ei kovinkaan paljoa ollut paikalle saapunut, olihan kyseinen loppuviikko/viikonloppu täynnä kaikenlaisia kissanristiäisiä. Jokusen olutvaikuttajan sekä blogikollegan kuitenkin tunnistin, jälkimmäisten kuviin päädyin myös istuessani omassa pimeässä peränurkassani. 

Ilmaisen juoman ja ruoan takia sitä kuitenkin tällaisissa tilaisuuksissa käydään, joten olutta oli haettava lasiin ennen tarkempia huomioita. Hanat ja pullot olivat hetken aikaa vapaata riistaa, itse aloitin ”urakan” Victoryn Vital IPAlla. Tyylikäs jenkki, katkeroa ja hedelmää, ihan vähän alkoholi puski läpi, vaikka vahvuutta "vain" 6,5%. Ihan muikea aloitus kuitenkin.

Tarjolla oli pikkupurtavaa, joista ainakin savulohileipäset maistuivat kernaasti. Juomavalikoima (pullot omassa listassaan tiskillä ja hanat totutusti liitutaululla seinällä) ei ainakaan tässä vaiheessa herättänyt kiimaa paatuneessa harrastajassa, mutta ymmärsin, että sortimentti kyllä kasvaa ajan myötä. Henkilökunta vaikutti asiansa osaavalta ja oikeinkin palvelualttiilta. Oliko kyseessä sitten kutsuvieraita varten opeteltu hymy vai vaan luonnollista miellyttävyyttä? Veikkaan vahvasti jälkimmäistä.

Leipien palanpainikkeeksi valikoitui pullolistalta Ballast Pointin klassisen Sculpinin Pineapple -versiointi. Oikein mukava haku, sillä tuota ananasta olen jo pitkään halajanut päästä maistamaan. Pohjalla oluessa on siis panimon Sculpin IPA, kovin arvostettu tyyliniekka, jota on tällä kertaa lähdetty maustamaan ananaksella. Greippi-versio oli todella hyvää, varsinkin hanasta, mutta habanerolla ryyditetty taas ihan silkkaa huumorihassuttelua. Ananas omia lempihedelmiä (kyllä, myös pizzassa!), joten odotin tältä variantilta raikkaan mehukasta ulosantia. Mehukasta ja kovin hedelmäistä toki, mutta pohjalla vellova IPA oli jo selvästi parhaat päivänsä nähnyt, eikä sinänsä yllättävänkin isoa roolia näytellyt ”mäntyomena” saanut nostettua kokonaisuutta pinnalle. Liikaa karamellisoitua mäntyä, liian vähän raikasta hedelmäsalaattia.

Muita itselleni uusia oluita en enää listoilta löytänyt, joten päätin testata uusiksi Mallaskosken Black Imperial Ryen. Mallaskoski muuten huomattavan näkyvästi Lehdossa esillä, mikä toki on luonnollista, sillä Captol Investin allehan hekin kuuluvat, siinä missä Delifoxkin. Mutta sitä juomaa... 11,4%, ruisvetoinen musta olut, jonnekin Imperial Stoutin suuntaan tuo kumartaa. Aikoinaan festivaaliolosuhteissa ihan maistuvaksi tuomittu, mutta nyt vaivasi alkoholi(smi), 11,4% maistui aivan liikaa. Äklöä liköörimäisyyttä, pistävää alkoholia, mutta samalla ohutta runkoa. Oheen syöty savukala kummitteli myös maussa. En tiedä oliko se hyvä vai ei, mutta kala tuntui polskivan vielä syljen seassa. Onneksi lämmetessään olut alkoi luovuttamaan kahvia, suklaata, kuivattuja hedelmiä... you know the deal. Ruis oli vahvana hänessä ja ehkä sen tuoma karkeus ei vaan lopulta toimi tämän tyyliseen juomaan, vaikka lopulta ihan maistuva olikin.

Kun olin jo hyvää matkaa syventymässä imperiaalisen ruisoluen saloihin, niin pöydän viereen asteli kaksi virallisen näköistä pukumiestä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut erityisen hyvin pukeutuneita kahva-apinoita, jotka olivat tulleet heittämään tässä vaiheessa jo hieman humaltuneen bloggaajan Helsingin sateisille kaduille selviämään, vaan Captol Investin Teemu Lehto sekä Delifoxin Markku Orasmaa, toimitusjohtajia kumpainenkin. Kovia nimiä siis. Mukava oli hetki rupatella miesten kanssa, toki Oluthuone Lehdosta ja sen valikoimasta, mutta pääsinpä hieman myös mainostamaan omia tekemisiäni (eritoten Lahtikko-zine vaikutti kiinnostavan), kun kyselivät, että mitäs miehiä sitä ollaan. Arvostettavaa, että johtoporras kävi tutustumassa vieraisiinsa, myös meihin vähäpätöisempiin.

Jano tuli jännityksestä, joten lisää juomaa tiskiltä. Great Divide Hercules ollut pariin otteeseen todella herkullista hana- sekä pullotuotteena, mutta viime keväänä Mikropanimozufé-lähetyksen yhteydessä juotu rumasti vanhentunut yksilö oli melkoista kuraa. Nyt valui kuitenkin kunnon kamaa hanasta; ananasta, mäntyä, sitrusta, karkkia. Tuhti ja tasapainoinen.

Tässä vaiheessa muodikkaasti myöhässä ollut ”radiokollegani” ennätti myös paikalle ja aloitti kirimisen. Itse otin vielä toisen Herculeksen ja session loppuun pullollisen Põhjalan Mets -black ipaa. Pesakondin pohjalle rakennettu, nyt vaan volyymitasoa nostettu 7%:in. Metsään menty tässäkin, niin maussa kuin kaikessa muussakin. Pistävää kuusijuhlaa, pöpelikköön homehtunutta mustikkaa ja ikävän tunkkaista sitrusta. BIPA, niin harvoin arvomme kohtaavat.

Kaiken kaikkiaan mukava tilaisuus ja Lehto jätti itsestään miellyttävän kuvan. Varmasti tulee Punavuori-visiiteillä Annankadullakin piipahdettua, ainakin jos saavat juomavalikoimaansa hieman petrattua.

P.S. Loppuiltaan kuului vielä mm. Põhjala Cellar Series - Valge Öö PX Ølhus Københavnissa, joka oli kaikessa sherrymäisessä tasapainoisuudessaan huomattava parannus perusversionsa liuotinmaiseen rusinaviinaisuuteen. Ei missään nimessä kuitenkaan kovin fiksu yömyssy, tai siis "yömyssy", sillä viimeistään Valge Öön 11,9% tekivät seuraavan päivän OlutExpoon heräämisestä piirun verran vaikeampaa.

 

Share

Ladataan...

Pitkän päivän ilta ja pitkän illan yö. Erinäisiä apinoita roikkuu selässä ja muutenkin hemmetin kireä tunnelma. Jos miettii erilaisia rentoutumiskeinoja, niin jännästi olut tulee ensimmäisenä mieleen. Yksi semmoinen siis, kiitos. Palautusjuomaksi valikoitui kaapista jokunen viikko sitten Alkosta haettu Victory Golden Monkey. Tripeliä jenkkiläiseltä laatupanimolta, 9,5% ja verrattu jopa tyylin kulmakiveen, Tripel Karmelietiin, joten arvelin sen sopivan kivuttomasti lämpimään kesäyöhön.

Ja hyvinhän se sopii, sillä trappist-lasiin kaatuu todella kaunista nestettä, joka tuoksuu autenttiselta kypsine belgihedelmineen ja pippurisuuksineen. Kypsä on myös maku, pippuria sielläkin, hedelmäisyys ei ole kovin raikasta, vaan enemmänkin sellaista appelsiiniliköörimäistä. Korianteria käytetty mausteena, mutta yrttisyyttä en saa irti. Omenaa, banaania ja päärynää löytyy matkalta, nekin jo kohti kompostia käppäilemässä. Hapanta hiivaisuutta ja makeaa hedelmäkarkkisuutta, sellaisia tuoreen mehukkaita viinikumeja. Runko on tarpeeksi paksu ja maltainen kantamaan kaiken hartioillaan. Ei tässä nyt jo mainittuja Tripel Karmeliet-tasoja hätyytellä, mutta ihan maailmanluokan belgikloonin ovat Pennsylvaniassa keitelleet. Vai ovatko? Kun olut ottaa lämpöä, niin alkoholi, tuo olutharrastajan pahin painajainen, iskee täydellä voimallaan nieluun sekä päähän. Prosentteja on kuitenkin vain alle kymmenen, mutta viinan ruma katku ottaa tilan haltuunsa ja imee sen tyhjäksi kaikesta kauniista. Hyvä aloitus, mutta lopussa huulille jää vain alkoholin huurut. Harmi.

Share