Ladataan...

-Mihin mentäs tänä vuonna kesäretkelle?

-Niin, jos pitäs olla suht lähellä, ettei tarvi puolta päivää matkustaa, ni mites Hämeenlinna?

-Miksei.

-Toisaalta, mitä hemmettiä ihminen tekee Hämeenlinnassa, ei mitään. Mennään Helsinkiin?

-Sehän on hyvä ajatus, joskus heinäkuun puolenvälin tienoilla.

-Näin tehdään.

Heinäkuun puoliväli koitti ja treffasin äitini Lahen matkakeskuksella aamutuimaan, josta otimme suunnan kohti Helsinkiä ja Suomenlinnaa, joka olisi ensimmäinen matkakohteemme…

…Pikakelauksella puolitoista tuntia eteenpäin, Pienestä parit oluet, kaupasta evästä ja seikkailu Suomenlinnassa oli valmis alkamaan.

Olimme puolenpäivän aikaan perillä ja koska Suomenlinnan Panimon ravintola oli avannut ovensa jo yhdeltätoista, niin retki oli hyvä aloittaa pienellä lasillisella olutta. Toki ravintolan terassilla, joka on jännästi piilotettu rakennuksen toiseen päähään, mutta palkitsee kyllä löytäjänsä miljööllään

Saison de la Fleur L’Ile oli tuhdihkon maltainen, hiivainen ja mausteinen, ei se kaikista raikkain kesäjuoma, mutta oluena monipuolinen. Äitini piti kovasti Höpken Pilsistään, eli onnistunut visiitti.    

Kun oluet oli kumottu, laitoimme turistimoodin päälle ja jalkauduimme muiden pällistelijöiden sekaan. Jotenkin odotin kaikki kadut valloittavia turistilaumoja, mutta yllättävän rauhallista saarella oli. (Tosin ylimieliset hanhet olivat paikka paikoin valloittaneet kaikki kadut, kunnon mulkkuja kun ovat). Varmasti säällä oli oma osuutensa asiaan, sillä aurinko ei päässyt säteilemään missään vaiheessa täysin avoimelta taivaalta ja sateen uhka oli läsnä. Eikä se ikinä muuttunut mahdollisuudeksi, mutta siitä lisää myöhemmin.

Nälkä alkoi kurnimaan elimistössä, joten etsimme rauhallisen sopen, jossa pitää evästauko. Se löytyikin hieman vahingossa, sillä emme totelleet kylttejä, vaan lähdimme omin päin suuntamaan kohti kallioita, josta avautui näkymä Suomenlinnakeskuksen laiturialueelle. Hieman kauempana näkyi myös telakka, jonka opin myöhemmin olevan yksi maailman vanhimmista edelleen toiminnassa olevista allastelakoista.

Ruokajuomaksi (jotain perus wrappeja) oli Pienestä tarttunut mukaan Beerbliotek GBG Beer Week 2017 A Moment of Clarity. Ruotsalainen nimihirviö on siis tämän vuoden Göteborg Beer Weekin virallinen olut, jonka edeltäjä on muuan Stigbergets ja heidän ylisanoja haalinut NEIPAnsa. Tiukkaan paikkaan Beerbliotek Session IPAnsa tunkee, mutta mahtuuhan se. Vaikka tarjoiluastiana toimi brutaalisti tölkki, niin silti jo tuoksu kertoi oluesta paljon: tropiikki pursusi ulos aukoista kuin aivan liian pieniin shortseihin pukeutuneen neidin pakarat. Sitrusta, mangoa, ananasta… Hedelmämehut rinnuksilla huudellaan viljapeltoon ja niin mäntymetsä vastaa kuin sieltä luonto kutsuu. Hyvä kroppa ja hieman katkera mieli, I love it. Olutkin oli hyvää.

Kirkko, satama, linnoitukset, hieman eksymistä kielletyille reiteille telakka-alueella (sulkuportti oli muuten hämmentävä ilmestys), törkyisen hajuinen wc ja vihdoin samoja reittejä takaisin päälaiturille, vaikka luulimme olleemme ovelia ja keksineemme upean oikotien. Emme keksineet.

Paluumatkalla se sitten alkoi. Sade. Sade, joka tuli ja huuhteli kaikki loppupäivän suunnitelmat viemäriin. Seuraava kohteemme olisi ollut Punavuoren suunnalla, joten hyppäsimme spåraan ja päädyimme BrewDogiin pitämään hetkeksi sadetta. ”Ehkä se on vaan kuuro”, mietimme ääneen. Ei ollut.  

Olutta kuitenkin oli, itse asiassa härmän parasta New England IPAa, jonka taustalta löytyi tuttu parivaljakko Donut Island/Hiisi. I Hop It’s Not a Problemin kakkosversio oli jo mainio, mutta tämä #3 nosti suupielet kohti synkkää taivasta. Edellisviikon Craft Beer Helsingissä ensi-iltansa saanut kolmosversio oli oikeastaan kaikkea sitä, mitä luulen NEIPAn tarkoittavan: paksua ja sameaa, kaikista sitruksista sekä tropiikin hedelmistä puristettua tuoremehua, kauniisti pedattu mallaspeti ja loppuun vieno katkero, joka miettii ollako vai eikö. Äitinikin piti oluesta, vaikka yleensä kammoaa ipoja.

Enemmän hän kuitenkin piti talon omasta Kingpinistä, joka hieman lämmetessään oli kuulemma todella maukas. Näin sitä käännytystyötä tehdään, heh.

Ennen matkan jatkumista kiskoin kitusiin vielä pienen lasillisen Cool Headin ja Lehen Son of a Peach! -kollaboa. Kuten Craft Beer Helsinki -raportissa kirjoitin, niin Cool Head on selvästi löytänyt oman äänensä, ja eri toten happamien kanssa tuusulalaiset vaikuttavat olevan sinut. Hapanta pilttiä, persikkaa, aprikoosia, sitruunaa, vehnää, hieman suolaisuuttakin… Hemmetin maukas kirpsakan hedelmäinen Berliner Weisse.    

Mainitsinko jo sateen? Hylkäsimme Rööperi-suunnitelmat ja luikimme kosteutta karkuun kohti keskustaa käyttäen hyväksi jokaisen katetun kohdan, melko hyvin siinä onnistuen. Söimme nopeat sushit jossain, en todellakaan muista nimeä, mutta hinta-laatusuhde oli jiirissä. Ei maailmoja mullistavaa ruokaa, mutta perusasiat kunnossa.

”Olisko tää reissu taputeltu”, kysymys joka oli selvästi leijunut yllämme jo hetken. Vetäydyimme Kamppiin, toki Rotterdamiin, ostamaan matkaliput ja juomaan vielä ”one for the road”. Olutpajan IPA 2 ei ollut hyvää, eikä se ollut pahaa. Panimo itse sanoo IPAnsa olevan ”experimental”, minä sanon paskat. Keksimäistä mallasta ja karamellista makeutta… Oikeastaan kaikkea sitä, mitä en IPAlta kaipaa. Toki sieltä löytyi (sitrus)hedelmiä, mutta nekin brittiläisen kitukasvuisia. Ei siinä, puhdas mallasvetoinen olut, mutta aivan hemmetin tylsä. Varsinkin kun edellisen NEIPAn muistijäljet olivat vielä tuoreessa muistissa.

Äiti, seuraavalla kerralla sitten parempi säkä sään kanssa, eikö. 

Share

Ladataan...

Lahen SOPP tuli ja meni, mutta palataan vielä hetkeksi takaisin matkustajasataman tunnelmiin. Aloin listailemaan itselleni uusia oluita, joita festeillä tuli juotua, joten miksipä en tuuttaisi niitä myös tänne. Varmasti joitain näistä tullaan tapamaan tulevissakin Suuret oluet, pienet panimot -tapahtumissa; Jyväskylä, Helsinki, Turku ja Oulu ovat vuorossa seuraavina.

Lahtikko Radio: https://soundcloud.com/user-60900229/lahtikko-radio-sopp-lahti-podcast

Suomenlinna / Donut Island Greetings from Hazy Isles. Yllättäjä, en edes oikein tiedä miksi, sillä Suomenlinna on onnistunut aiemminkin (d)ipoissa ja Donut Island toki Suomen mielenkiintoisimpia tekijöitä, mutta silti. New England näkyy, tuoksuu ja maistuu. Sameaa, mehumaista, aimo kasa tropiikkia, sopivasti puraiseva katkero ja mallaskin kurkistelee taustalta. Useampi kipollinen tuli kumottua.

Teerenpeli FC Lahti Kölssi. http://www.lily.fi/blogit/bonthoo-bonthoo/fc-lahti-kisaili-kotioluesta. Lukekaa tuo juttu jos oluen taustat kiinnostaa enemmän. Kölssi oli teerenpeliä, hyvässä ja pahassa. Kevyttä hedelmäisyyttä, mallastakin prosentteihin (4,7%) nähden sopivasti, puhtaita makuja, mutta niitä oli melko vähän ja liian hiilihapokas (sic) kokonaisuus. Toimii varmasti kylmänä pullonsuusta jalkapallolehtereillä. 

Radbrew Don of Wasteland. Jo pientä kulttisuosiota ympärilleen haalinut "homo-He-Man", eli Don of Wasteland. Kaarinalaisten ensimmäinen Saison ei ole osunut ihan maaliinsa tyylilajin puitteissa, mutta perus belgityylisenä oluena oikein mainio. Tuhtia runkoa, vaikka vain 5%, kypsää hedelmää, kenties hieman raaempaakin sitrusta, lopussa mausteisuutta ainakin pippurista sekä yrteistä.  

Radbrew Lonely Lager. Tämäkin panimon ensimmäinen laatuaan, tällä kertaa siis pohjahiivaolut. Ulkonäkö kuin sitruunamehua, maussakin sitä itseään mukana kiitettävästi. Lager-pohjasta löytyy moniviljaa, voimaisuutta ja jopa hunajaa. Moniulotteinen lager, ehkä liiankin moneen suuntaan kurkotteleva. 

Blonde Viking Lakkaa Juomasta. Blonde Viking on suomalaistuneen kanadalaisen mustalaispanimo, jonka ensimmäinen tuotos veikeästi nimetty Lakkaa Juomasta on. Iso-Kallan Panimo toiminut tämän tuhdin (7%) lakka-Saisonin sijaiskohtuna. Makeaa ja hapanta samaan aikaan, lakka ei tule missään vaiheessa selkeästi läpi, mutta on läsnä. Pippuria, ylikypsää hedelmää, kevyttä marjaisuutta... Onnistunut ensiolut.

Iso-Kallan Savu Kekri. Rakastan savuoluita, mutta niiden pitää olla kunnon savupommeja. Tämä ei ollut. Tämä oli ihan maistuva, mutta liian ohut runko yhdistettynä vienoon, ehkä tervaleijonamaiseen ja ruisleipämäiseen savuisuuteen ei vaan riittänyt savustamaan minua ulos epämukavuusalueeltani.

Saimaan Brewer’s Special Oatstanding IPA. Tässä taisi olla jonkun lähteen mukaan NEIPA-kulmaa? Ei se nyt ihan sinne lirvahda, mutta kelpo IPA, sellainen josta Saimaa oli aikoinaan tunnettu. Vai oliko.

Saimaan Brewer’s Special Hoppy Hour Pale Ale. Kevyt ja raikas? No niin, näistä panimo on nykyään tunnettu. Tölkkihedelmää ja vetisiä pahvilaatikoita.

Bryggeri Helsinki Vuosi Sata Rhum Barrel Aged. Juhlallisuuksien viimeinen uusi olut ja mikä olut se olikaan. Bryggerin rommitynnyröinnit ovat jättäneet jälkensä hauraaseen mieleeni ja pelko perseessä menin tätäkin tilaamaan. Mutta kun ammattilainen käskee, niin pakkohan se on, ja hyvä, että käski, sillä nyt tynnyriä oli näytetty juuri sopivasti. Suklaakaramellia, vienoa rommisuutta, ei sellaista totutun dominoivaa, jopa bourbonmaista vaniljaisuutta ja loppuun kunnon kasa maltaita, jotka palavat kuivaksi tynnyrin palasista kootussa kokossa kuin intohimon ikuinen liekki. Huikea olut.  

 

Share

Pages