Kukkaa, karvaa ja Suomen metsää

Bubblegum Sweetie Pie

Hoi ja hai! Täällä on ollut vähän hiljaista. Ei ole paljon kuulunut, ei ole paljoa näkynyt. No kuulkaas, ei ihan turhaan! Ollaan katsokaas oltu matkoilla, oikein etelä-Ranskassa käytiin ruskettumassa. Ennen kun näytän kuvia kuumuudesta, saatte nähdä pari ostosta. Ensimmäisenä kukkanauha.

TADAA! Tiistaina kaikki kaupat oli yllättäen kiinni, tai ainakin sillä alueella missä me oltiin. Yhden kaupan löysin, ja aaahhh kuinka kaunis se oli. Täynnä kaunokaisia, harmi ettei vintagea. Näpräilin koruja todella kauan, seilasin samojen vitriinien välissä kun en osanut päättää mikä olisi se oikea. Hiuspannatkin vaihtui koko ajan. Lopulta päädyin järkivaihtoehtoon (vaikka yleensä en kannusta järkivaihtoehtoihin), mutta nyt tämä kukkanauha tuntuu just oikealta. 12€ kai maksoi ja on melkeen yhtä vaaleanpunainen kuin mun hiukset. Takana se kietoutuu rusetiksi <3 Aion pitää sitä syksyllä, koska kesä on best.

Tai no vaikka kesä on best, kaipaan jo salaa syksyä ja kirpaisevaa tuulta. Siitä unelmoin kun kävelimme Marseillen ylikuumilla kaduilla ja mun ainoat kesäkengät puristi niin pergalasti. Oli pakko löytää toiset kengät. Piti oikeasti mennä kaaaikki kenkäkaupat läpi suurella ostoskadulla, pienijalkaiselle kun ei kaikki mallit sovi. Ja kaikki oli rumia. Vitutti.

No siellä kenkäkauppojen keskellä (yäk jotenkin ärsyttää kenkäkaupat joissa on esillä kaikki kenkälaatikot korkeissa pinoissa) oli tämä huivi. Siellä hiljaa roikkui ja oli niin sievän vihreä. Suomen metsän vihreä. Vaikka se kuvassa näyttää siniseltä. Halusin heittää kaikki kesäkengät hiiteen ja kieriä syyslehtien päälle, ja näin ostin kaulahuivin +33 asteen helteessä. Mutta aaaahhhh on se kaunis. 30€ täyttä kultaa.

Ja sitten plomps päädymme yhtäkkiä menneisyyteen ja Suomeen. Ennen mun matkaa Ranskaan olin Indian Summerissa etsimässä kaverille pöksyjä. Ihan muuten vaan aloin penkoa alelaaria, sieltä bongaa aina maailman kreiseimpiä röyhelöräjähdyksiä ja leopardihameita. Plomps ja plamps tämä karvaotus pomppasi käteen. Sovitin, ja olin vaan et oohhh yeeeah.

Sain toisen kaverin mun syysodotukseen. Jotkut voisi varmaan olla että öö okei random karvahattu, mutta onneksi en kysy muiden mielipiteitä. En ota ihmisiä koskaan mukaan vaateostoksille, koska se vasta harmittaisi jos jokin ihana jäisi ostamatta, kun kaverin naamasta näkyy että joo ei. Aion siis rokata tämän syksyn mustalla ja karvaisella munankuorella!

Siinä oli ostokset kreisisiskot ja -veljet! Seuraavaksi näytän varmaan kuvia matkalta! Tai fiilistelen syksyä! Tai kerron mun uudesta ihastuksesta! We'll see. Nyt nugeen. Eli nugettiin. Eli nukkumaan.

Share

Kommentit

Pumpuli
Pumpulielämää

Aaaahhhh ihana toi karvahattu!

Kommentoi