tänään on keksiviikko ja tänään ajattelin näin

Bubblegum Sweetie Pie

 

Kaipaan:

Ehkä halua olla sosiaalinen. Olen aina viihtynyt hyvin yksinäni ja siksi tuntuukin niin hullulta, ettei se vieläkään kyllästytä mua. Kaipaan ehkä suurta yhteistä hengailua, ei sellaista pirstaloitua hengailua, jossa on paljon ihmisiä pienissä piireissä. Voisi mennä porukalla syömään, olen jo vuosia halunut sitä mutta kenelläkään ei ikinä tunnu olevan rahaa. Luulin että 24-vuotiaana olisin jo päässyt eroon tuosta ikuisesta Unicafe-vaihtoehdosta, mutta eeeei ei.

Mistä olen surullinen:

No en ehkä surullinen, enemmän raivoissani. Rahasta, taloudesta, politiikasta, pörssistä, että jotkut oikeasti jaksaa palkata ihmisiä laillisesti kiertelemään lakia, yhtiöt jotka lähettelee rahoja joihinkin saarille ettei tarvitsisi maksaa veroja, yrtiykset jotka mieluiten pilaa ja varastaa muilta kuin keksisivät omia kivoja juttuja. Olisin maailman huonoin poliitikko, koska en pystyisi argumentoimaan mistään, lähtisin vain joka päivä ovet paukkuen töistä ja polttaisin parkkipaikan roskikset. 

Syön mieluiten:

Ihanaa uutta polarnäkkäriä jonka eilen ostin. Sellaista vaaleaa ja pyöreää, jonka päälle laittaa pelkästään voita, ja jota mun kuuluisi syödä lämpimässä sinipunaisessa villapaidassa jossain tuulisella tunturilla. Kaikki mun ympärillä haluaa vaan lämpimään ja eksoottiseen, itse haluan vielä pohjoisempaan, vielä purevampaan viimaan.

 

Mitä jännityksellä odotan:

Koulua! Mulla on sama into oppia kuin joskus ala-asteella, haluan istua nelistään rivissä ja lukea muiden käsikirjoituksia ja lyödä vetoa kuinka myöhässä opettaja on. Ja tietenkin odotan myös kun saan dramaturgina auttaa kakkosluokkalaista käsikirjoituksensa kanssa. Hullua! Minä!!

Kauneinta mitä tiedän:

Katsoa sisään omaan asuntoon sisäpihalta, nähdä kuinka söpöltä ja viihtyisältä elämä siellä näyttää. Ja ihana ihana kahvin ja kanelin ja kardemumman tuoksu, joka tulee lähellä olevalta Meiran tehtaalta, sekoittuu syystuuleen ja tuoksuu meidän kotiovelle asti.

Luen:

Vieläkin Haruki Murakamin 1Q84 viimeistä osaa, viimeiset 200 sivua jäljellä. Olen paininut ajatuksella että pitäisikö mun lukea Jonas Gardellin Torka aldrig tårar utan handskar. Minisarjana se oli täydellisen musertava ja kaunis, ja haluan muistaa sen vain kuvina enkä tekstinä. Mutta toisaalta juuri tulevana mestarikäsikirjoittajana olisi tietenkin hyvä nähdä miten huippusuosittu kirja on saatu huippusuosituksi minisarjaksi, yleensä kun on mahdollista saada vain toinen.

Mistä olen stressaantunut:

Olen todella huono stressaamaan. Stressaan vain sillon kun mulla on joku TODELLA iso projekti loppumetreillä. Eilen hammaslääkäri sanoi että mun hammaskipu voi johtua stressistä, ja olin vaan että juu ei. Hammassärky johtuikin paljastuneista hammaskauloista, ei reikiä jess! Välillä olen huolestunut siitä, etten ole huolestunut mun työtilanteesta. Syyskuulle on vielä vuoroja, but that's it.

 

Mieluiten kuuntelen:

Kun Jere jossain omassa nurkassaan lauleskelee itsekeksimiään lauluja ja muiden ihmisten spotifylistoja. Ja Of Monster and Men.

Mistä haaveilen:

Matkasta Islantiin, omasta vintagekaupasta, söpöstä kahvilasta, jaetusta työhuoneesta jonkun hauskan kanssa. Että saan opinnäytetyöhaastattelullani jonkun elokuvakäsikirjoittajan huomaamaan kuinka miespainotteisesti hän itseasiassa kirjoittaa. Ja pienistä pullaposkisista tytöistä ja pojista, joilla  on Jeren ruskeat silmät.

Mistä tulen nostalgiseksi:

Suomalaisten pienien omenien tuoksusta, tuoksuu syksylle ja kavereiden lapsuuskodille, joiden piha oli aina ala-asteella ihan täynnä omenia. Ja punainen pieni matkalaukku, jonka sain äidiltä kesällä. Se on täysin samannäköinen kuin mun lääkäri-/taikurilaukku pienenä. Vitsit taikatempputavarat oli siistejä!

Share

Kommentit

Pumpuli
Pumpulielämää

Mennään yhdessä Islantiin ja ratsastestaan pienillä pulleilla poneilla!

Kommentoi