Ladataan...
Bubblegum Sweetie Pie

Olen tällä hetkellä yksin kotona. Ensimmäistä kertaa niin pitkään aikaan, tällä tavalla illalla, kynttilänvalossa ja pysähtyneisyydessä. Söin päivälliseksi pelkkiä ranskalaisia ja ketsuppia ja katsoin viisi jaksoa Girlsiä putkeen. Ja itkin, onnesta ja surusta ja kaikesta. Toisen kauden viimeinen jakso, sellaisia viimeisiä jaksoja haluaisin itse kirjottaa heti, koko ajan ja aina.

Olen töistä löytänyt mun kaksoisolennon, Tuulin, joka vaikuttaa päältäpäin vain ystävälliseltä ja rauhalliselta, mutta joka yhtäkkiä pälättää ihan hulluna, sottaa tosi paljon syödessään, on outo ja over the top eikä ikinä ikinä ikinä murehdi mitä muut siitä ajattelee. Itse pohdiskelen välillä kaikkea kivaa mitä voisi elämässä tehdä, Tuuli sanoo ne ääneen. Ja näin Tuuli on saanut mut puhumaan mun haaveista, joita en edes ollut jaksanut Jerelle jakaa. Puhuttiin vintagekaupoista, söpöistä kahviloista, ja yhtäkkiä töissä päätettiin perustaa oma liike. Yhden pienen työpäivän aikana ehdittiin keskustella meidän tulevista tuotteista, sopivasta sijainnista, markkinointitavoista, segmentoinnista, sisustuksesta ja miten pääsisimme eroon Kiinasta ja sesongeista. Meillä on jopa suljettu Pinterest-kansio, johon piilotetaan inspiraatiokuvia toisillemme.

Oon enemmän pohtija kuin tekijä ja siksi tuntuukin niin ihanalta vain tehdä tehdä tehdä, omalla tavalla, itselleen. Oon niin kyllästynyt tekemään täydellisen harmoonisia ja kauniita esillepanoja kaupassa, jossa sitä ei arvosteta eikä varmastikaan huomata ollenkaan. Tuuli on samanlainen täydellisyyden ja kauneuden tavottelija, ja siellä ollaan nyt kesän aikana yhdessä laitettu koko työpaikka kauniiksi ja kutsuvaksi. Mutta se ei riitä. Koska siitä ei saa kiitosta. Tietenkin on tyhmän utopistista edes ajatella oman liikkeen avaamista ajassa ja maassa jossa vain isot yritykset tuntuvat pärjäävän, mutta on tuntunut niin oikealta suunnitella jotain, jossa voi yhdistää kaikki ne asiat joista tykkää. Luoda oma ihana ilmapiiri, saada asiakkaat tuntemaan itsensä supertärkeisiksi, myydä enemmän kuin tuo ihminen oli ajatellut ostaa, kierrellä kirppareilla, löytää superhalvalla ja myydä se kalliimmalla, ja tietenkin olla hullun kauneiden vintagevaatteiden ympäröimänä. Luoda itselleen paikka jota on aina kaivannut. 

Mutta kun katsoin tuon toisen kauden viimeisemmän jakson muistin miksi rakastan käsikirjoittamista niin paljon. Siinä istuin korkeavyötäröisissä pikkareissa ja pupupaidassa, paksut silmärajaukset tuhriintuneina ja yritin saada itseni hengittämään rauhallisemmin. Uskon että jonkinlaisen vintagekaupan avaaminen joskus olisi just oikein mulle, elämässähän voi tehdä vaikka mitä, monta asiaa samaan aikaan. Hyvät myyntiluvut, kauniisti koristettu liike ja vintagevaatteiden kanssa chillaaminen, sehän olisi yli-ihanaa. Mutta mikään ei kuitenkaan ole kauniimpaa kuin saada joku itkemään.

Share

Ladataan...
Bubblegum Sweetie Pie

 

Kaipaan:

Ehkä halua olla sosiaalinen. Olen aina viihtynyt hyvin yksinäni ja siksi tuntuukin niin hullulta, ettei se vieläkään kyllästytä mua. Kaipaan ehkä suurta yhteistä hengailua, ei sellaista pirstaloitua hengailua, jossa on paljon ihmisiä pienissä piireissä. Voisi mennä porukalla syömään, olen jo vuosia halunut sitä mutta kenelläkään ei ikinä tunnu olevan rahaa. Luulin että 24-vuotiaana olisin jo päässyt eroon tuosta ikuisesta Unicafe-vaihtoehdosta, mutta eeeei ei.

Mistä olen surullinen:

No en ehkä surullinen, enemmän raivoissani. Rahasta, taloudesta, politiikasta, pörssistä, että jotkut oikeasti jaksaa palkata ihmisiä laillisesti kiertelemään lakia, yhtiöt jotka lähettelee rahoja joihinkin saarille ettei tarvitsisi maksaa veroja, yrtiykset jotka mieluiten pilaa ja varastaa muilta kuin keksisivät omia kivoja juttuja. Olisin maailman huonoin poliitikko, koska en pystyisi argumentoimaan mistään, lähtisin vain joka päivä ovet paukkuen töistä ja polttaisin parkkipaikan roskikset. 

Syön mieluiten:

Ihanaa uutta polarnäkkäriä jonka eilen ostin. Sellaista vaaleaa ja pyöreää, jonka päälle laittaa pelkästään voita, ja jota mun kuuluisi syödä lämpimässä sinipunaisessa villapaidassa jossain tuulisella tunturilla. Kaikki mun ympärillä haluaa vaan lämpimään ja eksoottiseen, itse haluan vielä pohjoisempaan, vielä purevampaan viimaan.

 

Mitä jännityksellä odotan:

Koulua! Mulla on sama into oppia kuin joskus ala-asteella, haluan istua nelistään rivissä ja lukea muiden käsikirjoituksia ja lyödä vetoa kuinka myöhässä opettaja on. Ja tietenkin odotan myös kun saan dramaturgina auttaa kakkosluokkalaista käsikirjoituksensa kanssa. Hullua! Minä!!

Kauneinta mitä tiedän:

Katsoa sisään omaan asuntoon sisäpihalta, nähdä kuinka söpöltä ja viihtyisältä elämä siellä näyttää. Ja ihana ihana kahvin ja kanelin ja kardemumman tuoksu, joka tulee lähellä olevalta Meiran tehtaalta, sekoittuu syystuuleen ja tuoksuu meidän kotiovelle asti.

Luen:

Vieläkin Haruki Murakamin 1Q84 viimeistä osaa, viimeiset 200 sivua jäljellä. Olen paininut ajatuksella että pitäisikö mun lukea Jonas Gardellin Torka aldrig tårar utan handskar. Minisarjana se oli täydellisen musertava ja kaunis, ja haluan muistaa sen vain kuvina enkä tekstinä. Mutta toisaalta juuri tulevana mestarikäsikirjoittajana olisi tietenkin hyvä nähdä miten huippusuosittu kirja on saatu huippusuosituksi minisarjaksi, yleensä kun on mahdollista saada vain toinen.

Mistä olen stressaantunut:

Olen todella huono stressaamaan. Stressaan vain sillon kun mulla on joku TODELLA iso projekti loppumetreillä. Eilen hammaslääkäri sanoi että mun hammaskipu voi johtua stressistä, ja olin vaan että juu ei. Hammassärky johtuikin paljastuneista hammaskauloista, ei reikiä jess! Välillä olen huolestunut siitä, etten ole huolestunut mun työtilanteesta. Syyskuulle on vielä vuoroja, but that's it.

 

Mieluiten kuuntelen:

Kun Jere jossain omassa nurkassaan lauleskelee itsekeksimiään lauluja ja muiden ihmisten spotifylistoja. Ja Of Monster and Men.

Mistä haaveilen:

Matkasta Islantiin, omasta vintagekaupasta, söpöstä kahvilasta, jaetusta työhuoneesta jonkun hauskan kanssa. Että saan opinnäytetyöhaastattelullani jonkun elokuvakäsikirjoittajan huomaamaan kuinka miespainotteisesti hän itseasiassa kirjoittaa. Ja pienistä pullaposkisista tytöistä ja pojista, joilla  on Jeren ruskeat silmät.

Mistä tulen nostalgiseksi:

Suomalaisten pienien omenien tuoksusta, tuoksuu syksylle ja kavereiden lapsuuskodille, joiden piha oli aina ala-asteella ihan täynnä omenia. Ja punainen pieni matkalaukku, jonka sain äidiltä kesällä. Se on täysin samannäköinen kuin mun lääkäri-/taikurilaukku pienenä. Vitsit taikatempputavarat oli siistejä!

Share

Ladataan...
Bubblegum Sweetie Pie

Lauantaina en jaksanut tarkistaa kalenterista mihin aikaan työt alkaa, ja olin vaan että juujuu kymmeneltä tietenkin. No töissä oli työkaveri vastassa, tunnin liian aikaisin olin sinne siis kömpinyt. Kotiin en enää siinä vaiheessa jaksanut mennä, niin päätin pyöriä kaupungilla. Ja HA HAA!! Löysin kengät!

Tällaiset kaunokaiset löysin ihan perus Nilsonilta. Ei ollut mikään hullu kenkätarve, mutta halusin mielelläni jotkut kaverit mun ainoille syyskengille.En oikeen tiedä mistä edes aloittaa näillä kengillä. Niissä on vaan niin paljon hyvää! Parasta tietenkin on se, että ne ei todellakaan näytä tämän ajan kengiltä.

Niissä on itseasiassa todella paljon 40-luvun henkeä. Pieni käytännöllinen korko, musta mokka, rosoinen pohja, näyttävät jotenkin ihanan valmiiksi rakastetuilta, ajatuksella valmistetuilta.

Mutta kun kurkkaa sisään, siellä ei olekaan jonkun muun jalan painauma, vaan upouusi Clarks-leima siellä makoilee.

Korkkasin ne samantien ja yritän pitää niistä erittäin hyvää huolta, niin voin käyttää niitä iät ja ajat. Ah sanoinko jo että ne on ihanat ja täydelliset? Ja ihanat? Menkää kaikki ostamaan, jos haluatte vintagenäköiset uudet kengät!

Share

Pages