Ladataan...
Bubblegum Sweetie Pie

Hei ja hoi. Seitsemästoista luukku tämän vuotisessa joulukalenterissa:

Sanotaan nyt ääneen ensin, että kaikki ovat hyviä juuri niinkuin ovat, ulkokuori ei ole tärkeä vaan tärkeintä on ihmisen luonne ja miten muita kohtelee. Näin ja näin, hölö ja hölö. Niinkuin olen aikaisemmin jo selittänyt, tuppaan pukeutua miten sattuu, oman pään mukaan (tälläkin hetkellä, mulla on päällä juhlamekko 20-luvulta, vaikka kalenterissa ei ole sen fiinimpää puuhaa kuin piirakkavuoan kotiin viemistä ja joululahjojen paketoimista). Mutta jos saisin vetää vielä kreisimmäksi, miettimättä käytännöllisyyttä, paikallisliikennettä, sääolosuhteita, lämpöä ja kylmyyttä, niin haluaisin joka päivä, aamusta iltaan, pukeutua parhaimpiini. Käyttää pelkästään pitsiä ja kimaltavaa, rajata silmät kosmetiikkateollisuuden paksuimmalla silmänrajauskynällä, kasvattaa villin pehkon, ratsastaa hevosella ja olla hävytön. Olla samaan aikaan bad ass ja juhlava. Pukeutuisin todennäkösesti aina kokopitkään helmaan, joka liehuisi tuulessa kun ratsastaisin pitkin puistoja ja mukulakiviä. Jättäisin hevosen ulos ja menisin Stockmannille juomaan kupillisen espressoa nyrkinkokoisissa timanttikorvakoruissani. Mulla olisi massiiviset aurinkolasit ja kädet täynnä tatuointeja. Olisin kuitenkin ihan kiva. Sellaiselta näyttäisin, jos elämä olisi pelkkää elämistä.

Kuvat täältä.

Alkuperäisidea: Emily Dahl

Share

Ladataan...
Bubblegum Sweetie Pie

Skippasin muutaman tylsän luukun ja jatkan nyt pum pam. Siispä kolmastoista luukku vuoden joulukalenterista:

Mulla on tunnetusti todella huono muisti, varsinkin asioista jotka on tapahtunut mun lapsuudessa. Ihan kokonaisia hetkiä on muistissa ehkä viisi. Mutta sellaisella kivalla yleisellä tasolla muistan kuinka paljon rakastin pukeutua. Mulla oli portaiden alla pahvilaatikko, joka oli täääyynnnä ruusukuviollisia huiveja, pitkiä hameita, perukkeja ja merimiestakkeja. Ne olivat parhaimmat omistamani asiat, nuo vaatteet josta pystyi keksiä vaikka mitä hauskaa, ja ne viihdytti mua ihan ala-asteen loppuun asti. Vaatteiden kautta tein teatteriesityksiä, joita halusin mun parhaimmat nallet ja nuket katsomaan. Eikä mun pukeutumisinnostus päättynyt vain leikkeihin. Halusin laittaa kaikkia kreisejä asuja päälle tarhan joulujuhliin ja kevätnäytöksiin. Muistan vieläkin mun suosikkikorvikset, jotka oli ihan järkyttävän isot, turkoosit, roikkuvat klipsikasarikorvikset. Joita käytin 4-vuotiaana. Toinen suosikki oli myös ylisuuri vaaleanpunainen rusettipanta, se täytti koko pään ja näkyi pitkien matkojan päähän. Rakastin myös mekkoja. Rakastin käyttää mekkoja kaikkialla, mökillä, hiekkalaatikossa, metsässä, puussa. Mikään paikka ei ollut liian likainen mekolle. En ollut mitenkään turhan hillitty, kaikki oli mulle leikkiä ja leikkiin kuului aina hulmuavat helmat ja hiuskoristeet. Niinkuin nykyäänkin. Mulla on lähes sama maku kuin 4-vuotiaana, iso ja sekainen teatterivarasto olisi vieläkin mun unelmahengailupaikka. Varasto täynnä ruusukuviollisia huiveja, pitkiä hameita, perukkeja ja merimiestakkeja.

 

Alkuperäisidea: Emily Dahl

Share

Ladataan...
Bubblegum Sweetie Pie

Seitsemäs osa tämän vuoden joulukalenteria:

En ole koskaan tykännyt suurista jengeistä. En osaa hengailla monen ihmisen kanssa samaan aikaan, ottaa kaikki huomioon ja kiinnostua monesta tarinasta samaan aikaan. Pienenä parhaimmat leikit leikin kahdestaan jonkun pojan kanssa, juostiin metsissä, ryömittiin lattialla krokotiileina ja halusin leikkiä "taloa", kun en suomenruotsalaisena tiennyt että sitä leikkiä sanotaan "kodiksi". Olen vieläkin perus ainoa lapsi, nautin yksinolosta ja pienissä piireissä pyörimisestä. Olen jo monta vuotta luullut että ehkä toimin vaan paremmin poikien kanssa, kun uudet tyttötuttavuudet ei mitenkään kiinnostanut, kaikki olivat samanlaisia, kehenkään en tutustunut oikeasti oikeasti,  kaikki vaan oli eikä avautunut. Itsekään en avautunut. Paitsi joillekin vaan. Ja nekin muutti ulkomaille, tai niillä oli liian kiire tai muutin itse pois toiseen kaupunkiin. Olin juuri täyttänyt 24 vuotta enkä vieläkään ollut löytänyt oikeaa ystävää, joka olisi tässä näin, lähellä. Kunnes se astui mun työpaikkaan. Työpaikkaan, josta olin lähteämässä kesän lopussa.

Muistan vieläkin sen hetken kun tapasin Tuulin ensimmäisen kerran. En ole ehkä koskaan nähnyt ketään hymyilevän niin isosti, katsoi suoraan silmiin. Se tykkäsi myös siisteydestä ja että asiat on nätisti esille, halusin opettaa sille kaiken, jotta se voisi ottaa mun paikan. Siitä tulisi uusi Emma. Ehdittiin varmaan tehdä parin viikon ajan vuoroja yhdessä kun jo pyysin sen työnjälkeiselle siiderille. Halusin sen numeron, kahville, mukaan Tukholmaan. Tuulilla oli kauheasti suunnitteilla, se tiesi tasan tarkkaan mitä se haluaa elämältään, uraltaan, kodistaan, suhteeltaan. Kaikki oli aseteltu ajatuskartalle, kaikki tuntui olevan saavutettavissa, kaikki suurimmatkin unelmat olivat vain muutaman ponniskelun takana. Kaikki tuntui olevan mahdollista. Kun tulin kotiin sinä iltana kirjoitin kaikki omat haaveeni vihkoon, kaikkia ajatuksia joita en ollut aikaisemmin luullut että niitä voisi oikeasti toteuttaa. Tuuli sai kaiken kuulostamaan niin helpolta, pitää vaan tehdä töitä asioiden eteen. 

Ja tässä ollaan. Puoli vuotta myöhemmin. Ollaan käyty Tukholmassa, Idols Livessä, etsitty täydellistä kivijalkaputiikkia, myyty vaatteita kirpparilla, moshattu tanssilattialla, dipattu omenalohkoja maapähkinävoihin, puhuttu isistä, entisistä poikaystävistä, täydellisestä hiuspituudesta ja luettu ääneen päiväkirjatekstejä toisillemme. Kerran meidän piti mennä vaan pikaisesti kahville, mutta tulinkin vasta viimeisellä bussivuorolla kotiin. Ja siinä kun kävelin kadulla kotiin, syksyisessä pimeydessä ihanan kahvipavun tuoksuessa kahvipaahtimolta asti, mietin että tällaistahan ystävyyden pitäisi olla. Että on niin paljon kerrottavaa toiselle ettei vaan yksinkertaisesti ehdi mennä kotiin nukkumaan. Onneksi on watsapp.

 

Aikaisemmat osat:

6. Kerro henkilöstä joka inspiroi sinua

4. Kerro miten saat vaatteesi kestämään

2. Kerro päivän vaatetuksesta

 

Alkuperäisidea: Emily Dahl

Share

Pages