Ladataan...

Ostin parisuhdeopaskirjan. Vaikkei mulla ole mitään parisuhdetta. No, eikö se ole hyvä opetella aiheesta valmiiksi jo? Tämä on Huonon Äidin Seksikirja. Hyvin kuvaava, luulisin. Ehkä se sopii mulle. Paitsi ettei ole sitä parisuhdetta, ja välttämättä seksielämääkään. Tämän kirjan on kirjoittanut Huono Äiti -blogin kirjoittaja Sari Helin yhdessä seksologi ja psykoterapeutti Leena Hattusen kanssa.

En kuitenkaan ole listaamassa mitään seksiin liittyvää. Se olisi mun makuun mautonta ja liian yksityistä.

"Sanotaan, että rakkaus on todellista, kun se säilyy vahingoittumattomana vaikeissa muutosvaiheissakin. Useimmat parit kokevat suhteen alussa rakastumisen, romanssin ja syvän symbioottisen seurusteluvaiheen. Romanssi ja rakastuminen ovat todellisia, mutta väliaikaisia. Ne esittelevät meille kumppanimme valoisan puolen, kaiken sen mihin ihastumme ja rakastumme. Ennen pitkää vuorovaikutukseen alkaa kuitenkin tulla ristiriitoja. Toinen haluaa enemmän tilaa ja aikaa. On luonnollista, että ihminen kaipaa myös omaa tilaa ja erillisyyttä. Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa rakkauden loppumista. Hankala tilanne muodostuu silloin, jos toinen haluaa jatkaa symbioottista sulautumista ja toinen haluaisi jo alkaa hengittää omilla keuhkoillaan. Ristiriidat tuovat näkyviin kumppanissa outoja tapoja ja puolia, jotka hämmentävät meitä. Vastavuoroinen parisuhde vaatii kykyä navigoida ristiriitaisessa aallokossa.

Parisuhdetutkija John Gottmanin mukaan parisuhteen onnistuminen tai epäonnistuminen ei riipu niinkään negatiivisen tai positiivisen käyttäytymisen absoluuttisesta määrästä vaan niiden välisestä suhteesta. Hankalia ja vaikeita tunteita ei suinkaan tule lakaista maton alle, vaan ne on tuotava julki. Samaan aikaan yhteyttä tasapainotetaan myönteisillä asioilla, ystävällisellä kommunikaatiolla, huumorilla ja hymyllä. Hyvän parisuhteen plus- ja miinuspisteiden välinen suhde on 5:1. Yhtä negatiivista tai haastavaa asiaa kohden on viisi myönteistä tai positiivista asiaa. Eroon päätyneillä pareilla suhdeluku on 1:1 eli toisin sanoen myönteisiä ja vaikeita asioita on yhtä paljon."
 
Niin.

Eli plusmiinuslistat on tarpeen. Välillä olen tietenkin itse niitä tehnyt (ilman parisuhdettakin), ja voisin edelleen tehdä. Ja mä olen varma, että kaikesta huolimatta plussia on vähintään se viisikertainen määrä miinuksiin nähden. Mutta mä olenkin liian kiltti ja liian ihastunut tms. Moni muu mun tilanteessa ehkä keksisi enemmän miinuksia. Mä annan hirveästi anteeksi kun mietin jotain muuta kivaa asiaa, mutta kuin se toinen asia on näin hyvin. Mutta mä myös oikeasti keksin niitä hyviä asioita ihan pienistäkin jutuista.

Ja sitten jos vastapuoli sattuu olemaan sellainen, että antaa yhdenkin huonon asian vaikuttaa liikaa, ja kasvaa ja lähtee karkuun. Jos toinen keskittyy vain hyviin asioihin ja toinen vaikka vain yhteen hoidettavissa olevaan pieneen ongelmaan, jotai ei edes halua alkaa hoitamaan, vaan mielummin lopettaa kaiken, lakaista sen kaiken vain maton alle ja vaihtaa suunnan kokonaan pois. Miten voi odottaa täydellisyyttä, jos ei sitä itsekään ole?

Mä voin kirjottaa tähän yhden tän hetkisen listani. Että ainakin nämä asiat tulee nyt hetkessä tältä istumalta mieleen.

Plussat:

  • no, se tunne tietenkin, mikä musta jo pelkästään riittäis kaikkeen
  • se kun kaipaa ja ikävöi, sen luulisi merkitsevän hyvää
  • se, kun kutsuu mua prinsessaksi
  • se, kun pitää mun vaatteista, tyylistä ja mua kauniina
  • kiva höpötellä sen kaa
  • pusut, ja muu vastaava
  • sopiva tyyli ja ulkoinen olemus
  • suhde omaan lapseen
  • musikaaleista tykkääminen
  • se, kun sen näkeminen saa mun kasvoille aidon hymyn
  • se, kun sen kanssa oleminen saa vatsanpohjaan hassun tunteen
  • se miten avoimuus ja muu sellainen kasvoi. Tai vieläkin kasvaisi, jos antaisi mahdollisuuden.
  • se kun tunnen olevani onnellinen jos saan siltä huomiota, ja muiden huomiolla ei ole mitään väliä.
  • ihanat asiat mitä on sanonut, mistä kuitenkin uskon, että on jopa tarkottanut niitä
  • kun on oma outo itsensä, eikä mitenkään päin tavallinen
  • totuus, minkä mä tunnen

Harmi vaan, kun joku pitää ne hyvät puolet piilossa.

Miinukset:

  • offline-tila
  • luovuttaminen
  • lupaukset mitä ei ole pidetty

Pääsin kuitenkin plussissa voitolle yli tarvitun määrän.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Mennäänpä välillä myös niihin nukkekotijuttuihin.

Olen huomannut itsessäni (ja näissä piireissä asiasta kyseltyäni, tämä on hyvin yleistä muillakin kuin mulla), että hurahdan nukkeihin eniten aina kun voin jotenkin huonommin. Tulee ostettua niitä yleensä kauniita, joskus muiden mielestä ehkä pelottavia, nukkeja, enemmän silloin kun on stressiä, tai tavallista yksinäisempi tai masentuneempi olo. Ehkä se on sama kun jotkut purkaa huonon olonsa vaikka alkoholiin tai herkkuihin (huonompi juttu), toiset urheiluun (hyvä juttu), niin ei se nukkeilu ole kuitenkaan pahimmasta päästä.

Mietin voisiko se olla sairaus, muttei sellaista ehkä diagnosoida. Enemmän se on apu ja keino 'sairauden' hoitoon. Mitä pahaa siinä olisi, jos uuden nuken hankkiminen saa hetkeksi ajatukset pois surullisemmista asioista.

Miten mä nyt voin? No eilen ostin yhden nuken, ja eilisen eilen neljä.

Ajatus mun koko elämän hyvinvoinnista kyllä alkaa pelottaa, kun katsoo, ja jos alkaisi laskemaan, nukkejani. Kuinka paljon olen täyttänyt tyhjiötäni niillä? Kuinka usein olen voinut näennäisesti aika huonosti? Mutta sitten myös se, että kuinka paremman mielen olen niiden avulla saanutkaan. Terapiaa - kokeillaan välillä nukketerapiaa.

Mutta, jos vielä täsmennän, niin tuskin aina on kyse huonosta olosta. Useita uusia sarjoja olen alkanut keräämään raskausaikoina tai pikkuvauva-aikoina. Silloin kun muu elämä on rajoittunut menemisen, ja ehkä myös sosiaalisuuden puolesta, niin helpompaa on saada jotain 'omaa' selailemalla nukkeja netistä, kuin hankkimalla vauvanvahtia ja käydä harrastamassa jotenkin ulkoa kotoa sitä omaa aikaa. Ja vauvoista olen tietenkin aina ollut loppujen lopuksi onnellinen. Tässä pätee sitten enemmän yksinäisyys kuin masentuneisuus, ja joihinkin hetkiin väistämättä yksinäisyys kuuluu enemmän ja luonnollisemmin asiaan kuin normaalisti. 

No nyt olen näitä nukkeja hommannut taas lisää, mutta en ole ihan samalla tavalla märehtinyt kuin viimeksi. Tietysti silloin kaikki oli ihan eri juttu, kuin se mikä nyt mulla on tässä äskettäin ollut. Mutta musta on parempi jos vain pystyn hoitamaan mieleni kriisit 'vain' nukkejen kautta, eikä tarvitse kokea ihan kaikkea samaa kuin noin vuosi sitten. Mua helpottaa tietää ja tuntea totuus, eikä pitää itseä, tai sinällään muitakaan, syyllisenä. Niin jospa tällä kertaa nuket riittäisi siihen parantumiseen. (Valehtelin; nuket ei oo mun ainoa selviytymisrituaali, vaan myös suklaa. Ja tiedän etten saisi! Mä pystyn neutralisoimaan sen vaan sillon kun oon mieleltäni ok, onnellisempi. Jos en ole, niin sitä menee liikaa. Bad bad BAD!)

Share
Ladataan...

Ladataan...

Olen ollut kova jahkailemaan sen kanssa, että käytänkö Tinderiä vai en. 

Mä en oo monen vuoden aikana saanut sieltä kuin vain yhdet hyvät treffit ja miljoonat huonot. Joten ei se taida olla mun paikka. Katsotaan pystynkö nyt olla lataamatta sitä enää ikinä. (Ikinä ei pitäisi käyttää sanaa 'ikinä'.)

Viikonlopuksi yritin kovasti saada seuraa. Tinderin kautta, kavereita järkkäämään mulle treffejä, ja kyselin kaikkia puolituttuja tai jopa sellaisia keitä ei kuuluisi pyytää. Mulle järkättiin mies, kuka halusi tavata silloin, mutta sivuutin sen. Siellä se odotti, että vastaisin yhteydenottoihin, mutta unohdin ja muutenkin annoin olla. Mulla oli silloin muuta asiaa 'häiriötekijänä', mihin mielenkiintoni ohjaantui. Ja tuli vielä jokin treffien päällekkäinbuukkaus, mutten tavannut sitäkään. Mies oli jopa tullut sinne baariin, mutta mä en vastaillut viesteihin enkä muutenkaan olisi huomannut ketään. Ja kun mun meininki oli mitä oli -en tiedä näkikö se mies mua, vai oliko vain eri kerroksessa, missä munkin olisi pitänyt olla- niin jos hän olisi mut huomannut, niin ei siihen kyllä olisi päässyt mun huomiolle mitenkään. Olin kyllä kokonaan unohtanut sen miehen, että en yhtään kyllä muistanut että olisi pitänyt tavata ketään.

Ihanaa, että mulla oli tavallaan treffejä, mutta itse tein nyt ohareita. Mutta, jos ei kiinnosta niin se on vähän niin, että onko sitten edes järkeä tavata. Sanoin herroille myöhemmin asian, etten mä taida olla valmis tapaamaan ketään. Pitää olla rehellinen, eikä johdattaa muita harhaan, niin että he voisivat luulla jotain. Mä en tule ottamaan ketään säälistä tai huvikseen siksi että pitäisi vain joku olla. Kyllä odotan niitä isoja tunteita. 

Vaikkei pitäisi tinderiä, niin kyllä silti aina tulee randomeja häiriöksi. Nyttenkin joku ei meinaa instassa ollenkaan lopettaa vaikka olen kerran sanonut ettei kiinnosta. Kerta pitäisi riittää, muuten hän luulee, että alan vastailemaan. Enkä ole muuten vastannut ollenkaan, mutta ihmeellistä miten kauan jotkut jaksaa vetää monologia ja kutsua itsensä kylään ym. Onneksi ei tiedä missä asun. Jotkut käy joskus vähän ahdistaviksi. Juuri joku nainenkin pyysi mua viestillä ulos -se on vähän erikoista, en tietääkseni anna mitään sen suuntaisia viboja.

Lauri on monesti sanonut, että saisin kenet vaan, että miksi juuri hän on se keneen mä jäin noin kiinni. No, en nyt usko, että ketä tahansa edes saisin, mutta suurin osa vain ei ole ollenkaan mun makuun. Että mielummin sitten tosiaan on yksin. Jos mä muka saisin kenet vaan, niin miksen sitten olisi nyttenkin hänen kanssaan.

Mä aion nyt vain märehtiä yksinään neljän seinän sisällä ilman mitään suhdeviritelmiä, tai edes tapailuyrityksiä. Eikä mun tietenkään tarvitse edes vastata kenenkään randomien viesteihin. En kyllä yleensä ole vastaillutkaan. Selviän hyvin ilman mitään deittisovelluksia. :)

Ja oikeastaan lähinnä se mitä mistään miehistä jään kaipaamaan, on hengailu, hauskanpito ja, no tykkäisin tietenkin halia ja pussailla ja joskus nukkuakin vierekkäin. Mutta kaverit saa luvan hoitaa noi ensimmäiset, ja pikkuiseni noi viimeisimmät.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Yksinoleminen ei oo ainakaan mulle mikään uusi juttu. Olen ollut melkein aina yksin. Joskus ennen kaikki pelkkä säätäminen ja sitoutumattomuus todellakin riitti mulle pitämään mut tyytyväisenä elämääni. Mutta nyt olisin halunnut muuta.

Vaikka välillä tuntuu, että olisi ihanaa jakaa elämää jonkun muunkin kuin vain lasten ja ystävien kanssa, niin ehkä niiden olisi aika riittää mulle. Vahvasti on tuntunut jonkin aikaa kuitenkin siltä, etten enää halua sitä säätämistäkään. Vaan haluan syvemmän kuin vain pinnallisen suhteen. Sen, että olisi se tunne, että toinenkin välittää musta ja että merkitsen sille jotain erityistä. Jos niin ei ole, niin en halua jakaa mitään osaa itsestäni. 

Mulla oli toi Lauri-tilanne, miksi koko bloginkin aloitin. Ja se tulee aina olemaan mulle yksi mun elämän merkittävimpiä asioita. Vaikkei voisi nähdä enää ehkä ikinä. (En kyllä tykkää ja edes usko tuohon ikinä -sanaan tässä.) Mutta jos nyt ainakin on niin. Niin sitten voin olla yksin. Ja se on ok. Mä olen kuitenkin kokonainen ihminen muutenkin, ilman 'toista puolikasta'. 

Saatoin toimia vähän typerästi (taas) hetki sitten, mutta mä en kadu mitään. En kadu ainoatakaan sanaani tai tekoani. En halua enää edes ajatella, että "kunpa ei olisi ikinä tavattu", koska mä uskon, että meidänkin kuului kyllä tavata. En kyllä siihen osaa ottaa kantaa, että olenko kasvanut vahvemmaksi sen takia. Kuitenkin mitä tahansa olen höpötellyt missä tahansa mielentilassa, niin mä olen kyllä sanojeni takana. Ja tiedän, että toinenkin sen tietää. Ja sen, että haluan vain hyvää. Ja, että hänkin haluaa mulle vain hyvää. Parasta.

Mua surettaa vain kun ei voi pitää elämässä ihmistä kenestä välittää. Mutta asiat ei tapahdu pakottamalla. Pitää luottaa, että kaikki menee niinkuin niiden kuuluu mennä. Elämä johdattaa kyllä oikeaan suuntaan. Joskus on niitä harjapolkuja mutta pitää luottaa, että lopulta löytyy se oikea reitti. Niille on oikeat hetket. 

Mä tulen vielä olemaan onnellinen. 

Tosin just nyt tällä hetkellä tilanne vaatii suklaata sekä Kaunotarta ja Hirviötä. Vaikka olen nyt yrittänyt välttää noita tollaisia lihottavia asioita.

"... Mutta ruusu, jonka hän oli prinssille antanut, oli lumottu. Jos prinssi oppisi rakastamaan toista ja saisi vastarakkautta ennen kuin sen viimeinen terälehti putoaisi, loitsu murtuisi. Jos niin ei tapahtuisi, hän jäisi hirviöksi ikuisiksi ajoiksi."

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Mulla on paljon asioita päässäni, mitä haluaisin purkaa, mutten uskalla mennä yksityiskohtiin. Ehkä olisi parempi keskittyä elämässä ihan kaikkeen muuhun kuin miehiin. On paljon asioita, mitä elokuvat eivät opeta tällaisille rakkausalan amatööreille kuin minä. Ja mistä muualta sitä opin saisi, kuin tutuilta, lehdistä tai telkkarista. Jos ei ole omakohtaisia kokemuksia. Olen tiedoissani ihan tyhjän päällä mitä tekisi ja miten tekisi ja miksi näin ja häh mitä ihmettä?!?

Jos elokuvassa heillä on vahvat tunteet toisiinsa, ja tiellä vaikka mitä esteitä, niin yleensä he silti löytävät kuitenkin lopulta keinon olla yhdessä, vaikka vasten koko muun maailman tahtoa. Mites sitten jos jostain syystä, tunteista ja kipinöistä (jopa liekistä) riippumatta, ei jompikumpi tai kumpikaan vaan voi alkaa juttuun? Mitä sitten tapahtuu? Miten ne tunteet pitäisi käsitellä? Mä en ymmärrä mitään, että miksi.

En kuitenkaan usko että aito rakkaus tms. väistyy ikinä. Se tulee taas jossain vaiheessa eteen ennemmin tai myöhemmin. Asiat tapahtuu, jos ne on tapahtuakseen.

Yritin ladata tinderin taas, mutta se ei onnistunut. En sitten tiedä, onko joku yleinen tinder-jumi, mutta mua ei sinne päästetty. Ehkä sekin on merkki, ettei mun kuulu edes mennä sinne. Ei mua kyllä juurikaan edes kiinnosta nyt tutustua uusiin miehiin, eikä edes jutella niiden kanssa. Olisin vain halunnut löytää yhden. Joku mun tyylinen (ne on harvassa) oli laittanut mulle jopa superin, mutta laitoin vahingossa rastin. Laitan niin paljon rasteja, niinkuin alle puolen sekunnin vilkaisulla ja vain ekasta kuvasta, niin sormeni ovat tottuneet siihen liikkeeseen. Sen väärin painaminen harmitti silloin ehkä sekunnin murto-osan, mutta olin silloin juuri tavannut Rasmuksen, joten ajattelin, ettei mun kuulunut nyt löytää ketään muuta. Mä keskityn kuitenkin yhteen kerrallaan. Mietin vain, että jos lataisin tinderin uudestaan, niin voisinko nyt löytää sen saman miehen. Entä jos se olikin vaikka se sama mies kenet tapasin viime viikolla lapseni harrastuksessa. Enkä viitsinyt kysyä siellä hänen parisuhdetilannettaan. Tyyli täsmäsi, mutten siitä tindermiehestä muistakaan mitään piirteitä, kun alle puoli sekuntia vain sen kuvaa näinkin.

Mulle tulee jatkuvasti eteen teema, että hyväksi havaittua ei kannattaisi vaihtaa. Pari viikkoa sitten jonkun asiakkaan suusta, vaikka hän nyt puhui tuotteista, mutta mä ajattelin sen myös suhdemielessä. Ja eilen joku toinen asiakas sanoi myös samaa. Musta tuntuu, että mulle yritetään jostain ylempää tuoda viestiä, että mun kuuluisi pysyä jossakin vanhassa. Miehessä. Siis mulle entisessä, en välttämättä tarkoita iällisesti vanhassa.

Share
Ladataan...

Pages