Ladataan...
cake & copper

En tiedä mihin viimeisin kuukausi on mennyt. Puiden lehdet ovat vaihtaneet väriä, voisin ihailla niitä ikuisuuden. Linnut lentävät auroissa etelään. Sataa sata päivää putkeen, tai siltä se ainakin tuntuu.

Viimeiseen tekstiini viitaten, syksy on totta tosiaan tuonut monia asioita mukanaan. Olen jälleen muuttamassa, sen eteen pitäisi hoitaa vielä monta asiaa. Siinä missä muutin nykyiseen asumukseeni vastahakoisin tuntein, odotan uuteen kotipesään pääsemistä innostuneena. Vaikkakaan en tiedä kauanko tulen sielläkään asumaan. Sen tulisi (toivottavasti) selvitä loppuvuoden aikana.

Mutta tiedä sitäkään varmaksi.

Kööpenhaminan kahden vuorokauden irtiotto tuntui viikolta. Muistin jälleen, miten onnelliseksi se paikka minut tekee. Kahden viikon päästä lähden kaupunkiin jälleen. Sen odottaminen on yksi niistä asioista, joka minut pitää järjissäni tällä hetkellä.

Tämä syksy on saanut minut myös tarttumaan kirjoihin, pitkästä aikaa. Sen lisäksi se on saanut minut pyöräilemään, kokeilemaan uusia reseptejä, haaveilemaan koiranpennusta, sekä innostumaan halloweenista ja joulusta (ostin jo liput Pähkinänsärkijään!). Olen tehnyt isoja harppauksia oman henkisen terveyteni parantamiseksi, mutta ulkopuoliset asiat ovat myös hankaloittaneet siinä edistymistä paljon. Niiden tapahtumiselle ei voi mitään, mutta onneksi oma reaktio on (lähes) aina hallittavissa.

Kirjoittaminen on jäänyt arjen jalkoihin ja Lilyn mainoksien tunkeminen keskelle tekstiä ei ole varsinaisesti motivoinut palaamaan tänne. Uskon kuitenkin, että asioiden järjestyessä parempaan inspiraationi palaa.

Minulla on vielä paljon kerrottavaa. Mutta palataan niihin tarinoihin myöhemmin.

Share
Ladataan...

Ladataan...
cake & copper

Syyskuu on tuonut melkoista myllerystä tullessaan. Lehdet ovat vaihtaneet väriä, sade piiskaa ikkunoita ja ohuella takilla palelee. Se pakka, jonka reunat olivat ajan saatossa jumittuneet tiukasti yhteen, näyttää viimein ravistelulla liikkuvan. Uutta, happea. Niiden asioiden suorittamista, joita ollaan ajateltu vuosia, mutta tiedetty vasta joskus toteutettavan.

Syyskuun ensimmäisen viikon olin onnettomampi kuin aikoihin. Se ajoi minut tekemään asioita, joiden seurauksena asuinpaikkani on todennäköisesti vaihtumassa jälleen lokakuun lopulla. Se ajoi minut myös rohkeisiin tekoihin ja siihen, että pääsen pian avaamaan jokaisen ahdistukseni säikeen ihmiselle, joka ymmärtää mitä tunnen. Ja ennen kaikkea miksi. Jo sen ääneen sanominen ja ajatteleminen helpottaa, ja nostaa painon harteilta. Tämä ei ole enää kannettavanani yksin.

Sopeudun hiljalleen, vaikka en haluaisi. Elämä menee eteenpäin, Skypessä kuluu tunteja. Viikonloput mökillä muistuttavat siitä, miksi aina tulisi hakeutua ihmisten seuraan. En tiedä, miksi se Helsingissä on minulle niin vaikeaa. En tiedä kenelle soittaa tai minne mennä. Pitäisi nähdä vaivaa, mutta nyt en pysty ylittämään itseäni enää enempää.

Olen miettinyt paljon sitä, miten olisin onnellisempi. Vaikka se täydellinen työpaikka tippuisi syliin, olisinko täällä tyytyväinen? Joka paikasta puuttuu jotain, toisesta ystävät ja toisesta kaikki tuttu. Onko mieli ikinä tyyni, sillä en voi koskaan saada kaikkea? 

Viikon päästä on syntymäpäiväni, karkaan silloin Köpikseen. Elämään vilahduksen vanhaa elämää ja juhlimaan niiden ihmisten kanssa, jotka hukuttavat rakkauteen. Jo nyt odotan sitä neljääkymmentäkahdeksaa tuntia sydän puoliksi pamppaillen ja puoliksi särkyen, sillä tiedän ettei se aika riitä mihinkään. Sen viikonlopun aion olla huoleton, pitkästä aikaa.

Share
Ladataan...

Ladataan...
cake & copper

Tällä Instagramin aikakaudella uudesta elämästä ulkomailla saadaan usein ruusuinen kuva ulkopuolisen silmin. Maisemat näyttävät mielettömiltä ja elämästä jaetaan ainoastaan huippuhetket. On ymmärrettävää tuntea kateutta, mutta täytyy muistaa, että tarina taustalla on usein erilainen. Ja nyt puhun kokemuksesta. 

Jokaiselle ulkosuomalaiselle ovat varmasti tuttuja ne hetket, kun teleporttaisi itsensä mielellään vanhempien tai kavereiden sohvalle Suomeen. Yhden käden sormet eivät riitä niiden kertojen laskemiseen, kun olen nyyhkyttänyt puhelin kourassa äidilleni, kuinka kaikki täällä on niin vaikeaa. Yhtään liioittelematta tietenkään, terveisin draamakuningatar.

Tässä muutama koottu hetki, jolloin olin valmis ostamaan paluulipun Suomeen:

- Kun olin karmean flunssan kourissa, pyöräilemässä yliopistolle lumisateessa ja pyöräni rengas puhkesi. Tähän vielä lisänä se, että koirani oltiin jouduttu lopettamaan edellisenä päivänä. Varmaan sanomattakin selvää, että koulu jäi sinä päivänä väliin.

- Toisella kerralla ollessani niin karmeassa flunssassa, että lähes pyörryin noustessani sängystä. Samana päivänä sain sähköpostin Transavialta, jossa ilmoitettiin Münchenin lentomme peruuntuneen. Siinä tilassa oli mahtavaa selvitellä vaihtoehtoisia matkustusmuotoja ja soitella Ranskassa sijaitsevaan asiakaspalveluun.

- Ylipäätänsä jokaisena kertana pyöräillessäni pitkiä matkoja epäinhimillisissä olosuhteissa, kuten lumisateessa tai ihan vain sateessa. Pahimmalla extreme-kerralla pyöräilin kaksi kilometriä juna-asemalle, kun lunta oli tullut kymmenen senttiä.

- Kun sain selville, että kuukausien ajan deittailemani poika oli joululoman jälkeen lähentynyt toisen tytön kanssa, joka sattui olemaan tuttuni. Tulin tästä tietoiseksi mistäpä muualtakaan kuin Facebookista (eikä asiaa paranna se, että nämä kaksi ovat edelleen yhdessä).

- Jäädyttyäni täydellisesti suullisessa kokeessa, kahteen otteeseen. Niinä hetkinä ei ainoastaan halua vajota maan alle, vaan myös pysyä siellä. Ikuisesti.

- Tajutessani, että asuntoni on täynnä sokeritoukkia. Niiden ajatteleminen puistattaa edelleen.

- Saapuessani ensimmäiseen Köpiskämppääni, jonka seinät olivat täynnä tahroja ja listat homeiset. Sen lisäksi sänky oli karmeassa kunnossa ja petauspatjan alle oli läikkynyt "jotain".

- Tietokoneeni Wordin seotessa lopputyön viimeisen kuukauden aikana niin, että työni yhtäkkiä hävisi. Paniikki kasvoi huomatessani, että Dropboxiin tallentamani versiot olivat myös vioittuneita. Onneksi aikaisemmin tallentamani versiot toimivat, enkä joutunut aloittamaan 60 sivun kirjoittamista alusta.

Että sellaisia sattumuksia muun muassa. Onneksi näistä suurimmalle osalle voi jo nauraa, eivätkä tilanteet jälkikäteen ajateltuna ole yhtä vakavia ja harmitusta aiheuttavia kuin tapahtumahetkellä. Ulkomailla asumisesta ihanaa tekee kuitenkin ne kivat jutut ja hauskat seikkailut, joita on moninkertainen määrä negatiivisiin juttuihin nähden. Ja hyvät hetket tuntuvat paljon paremmilta näiden juttujen jälkeen!

Share
Ladataan...

Pages