Ladataan...
Chaneleon

Mittaan kotona kuumetta ja poden huonoa omaatuntoa siitä, etten pystynyt pitämään itseäni terveenä.

Minulla ei ole aikaa sairastaa.

Suoritan lepäämistä. Tuijotan kattoa ja kuuntelen kaappikellon tasaista raksuttamista.

Tuolta kuulostaa siis sekunti. 

Turhauttaa.

Entä jos tekisin vain vähän töitä täältä peiton alta?

Päässä jyskyttää vielä buranankin jälkeen. Kaulaa särkee ja niveliä kolottaa.

Huomaan pohtivani asioita, joita pohditaan vain silloin, kun on liikaa aikaa.

Mitä huonekalujani tahtoisin mukaan jos me joskus asuisimmekin yhdessä?

Share
Ladataan...

Ladataan...
Chaneleon

Viime perjantaina junan matka tyssäsi hirvittävän ryminän säestämänä. 

Ihminen on jäänyt alle, kuulutuksessa kerrottiin.

Hetken aikaa tuntui kuin aika matkustajavaunussa olisi pysähtynyt. Kukaan ei kurkistellut ulos ikkunoista, mutta osa kauhisteli tapahtunutta hiljaa mutisten. 

Paljaaksi myllätyille pelloille oli laskeutunut sankka sumu ja marraskuinen maisema näytti elottomalta. Aavemaiselta ja harmaalta.

En voinut välttyä miettimästä, kuinka monena miljoonana palasena ihminen kerättiin junan alta seuraavan kolmen tunnin kuluessa.

Miksi täällä, miksi tänään ja miksi juuri tällä tavalla?

Vai oliko se kuitenkin vahinko? Ehkä se johtui sumusta. 

Tunti vierähti nopeasti. Tunnelma vaunussa oli odottava.

Vieressäni istuva nainen avasi keskustelun. Hän kertoi, kuinka oli nuorena tyttönä istunut junassa, joka törmäsi raiteille eksyneeseen hirveen. 

Hän kertoi kammottavasta hajusta ja siitä, kuinka hänen äitinsä oli juuri sinä päivänä pakannut hirvenlihaa eväsleipien väliin.

Päivittelin sattumaa. En ollut varma, kuinka reagoida. 

Kolme tuntia myöhemmin sekä tunnelma että matkustajien hermot olivat sirpaleina.

Rauhattomat ihmiset valuivat yksi toisensa jälkeen kolmannen vaunun alakertaan. 

Aikataulua koskevat kuulutukset aiheuttivat vuoroin tuhahtelua, vuoroin helpotusta. 

Joku naurahti viimeisimmän kuulutuksen toville, jonka jälkeen matkaa olisi tarkoitus jatkaa.

Lopulta juna nytkähti liikkeelle. 

Tampereelle saavuttuamme matkustajavaunu tuntui toipuneen ryminästä.

Ihmisiä katosi vaunusta vetolaukkuja perässään kiskoen. 

Jokaisella tuntui olevan kiire jonnekin. 

Tuntui kummalliselta, kuinka kevyesti ja normaalin oloisena niin monen päivä tuntui jatkuvan, vaikka ihmisen elämä oli juuri jäänyt raiteille jonnekin Riihimäen ja Hämeenlinnan väliin. 

Vaikka enhän minä tiedä.

Ehkä me kaikki mietimme samaa. 

Kuvat: Unsplash

Share
Ladataan...

Ladataan...
Chaneleon

Kun väliin ehtii 1000 kilometriä, voi ihmisestä oppia enemmän kuin hetkinä, jolloin hän olisi koko ajan saatavilla ja tässä.

En tiedä, kuinka suhtautua näihin puoliin sinussa. 

We really are something else

Let’s say you were sent here

Just to keep me in check

My pulse is quick, my neck is stretched

Whoever says I need to just

Get over it, get over him, get over myself.

 

Take a run home, I don’t like where you’re going

Run home, I don’t like the words you say.

Share

Pages