Ladataan...

Tänään on ollut aika rankka päivä. Ensin kiiruhdin kouluun ja kuuntelin vähän luentoja ja sitten kiiruhdin ruokakaupan kautta töihin.

Töissä odotti kaaos.

Uusi työntekijä ei ollut osannut purkaa kuormaa koska kukaan ei ollut hänelle sitä selittänyt, minä purin sen. Sunnuntaina, joku oli kirjoittanut työpaikan päiväkirjaan, että on niin kiire koulun kanssa ettei ehdi tehdä töissä töitä. Minä tein hänen hommansa. Lauantain jälkeen ketään ei ole huvittanut imuroida, syy ollut mikä hyvänsä.

Mua kiukuttaa niin paljon tällainen toiminta. Olin sitten miten nipottaja tai tiukkapipo tahansa. Mun mielestä töissä pitää tehdä edes sen verran ettei jätä omia hommiaan muille. Esimerkiksi tiskejä, joita muut sitten tiskaavat saadakseen itselleen haarukan tai lusikan käyttöön.

Tiedän, että meillä töissäkin pesii tällaisia "älä jaksa stressata" -henkisiä tyyppejä. Jos jostain tällaisesta sanoo, on nipo ja turha stressaaja. Sitten ne hekottelee partoihinsa, että älä nyt likka jaksa. Jaa.

Mä tahtoisin jo valmistua ja oman alan töihin. Sellaisiin töihin, joissa ahkerat saa kiitosta ja laiskat ei.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Viime vuosi oli mulle monella tavalla muutosten vuosi. Vuosi alkoi humalassa ja tuhannen tuiske jatkui monta viikonloppua, ero oli takana ja oli todella vaikeeta nousta aamuisin ylös sängystä. Mielummin olisin maannut sängyssä koko päivän ja huutanut.

Sitten vanha vaiva nosti päätään. "Mentäiskö salille hei?" Ja lisää oli luvassa. "Hei mitä jos ei syötäis tänään mitään? Mitä jos sä olisit laiha? Sillon sun elämä ois täydellistä!" Mutta toisin kuin ennen heräsin noihin ajatuksiin ajoissa. Sanoin stop ja päätin etten anna niille mitään jalansijaa.

Päätin olla vuoden miettimättä mitä syön, eli syödä aina kun tekee mieli ja kun on nälkä. Toinen päätökseni oli, etten liiku ollenkaan liikkumisen vuoksi. Eli saatoin esimerkiksi mennä uimaan kavereiden kanssa mutta en siksi, että olisin urheillut. Kaikki voi olla tästä päätöksestä mitä mieltä ovatkaan.

Vuosi eteni ja kiloja kertyi. Välillä olin henkihieverissä, että nyt mä lihon ja olen koko lopun elämääni lihava. Aloin opetella normaaliin suhtautumiseen ruokaan. Harjoittelin sitä, etten syyllistä itseäni siitä mitä syön.

Kävin vuoden aikana todella usein roskaruokamestoissa, koska roskaruoka on rakkauteni. Välillä söin Mäkkäriruokaa vaikka olisi ehkä tehnyt mieli enemmän jotain muuta. Mutta menin silti, tuli hyvä mieli. En enää joutunut ruokamorkkikseen. Se on ollut parempi tunne kuin mikään kilo tai laihdutus. 

Vähitellen opin kuuntelemaan itseäni.

Sitä en koskaan ennen ole osannut. Pienenä äiti määräsi milloin piti syödä, sitten piti itse päättää ja minä lakkasin syömästä. Nälästä tuli tavoiteltu tunne. Se lähti keulimaan ja lopulta olin solmussa ruuan ja nälän kanssa. Nyt päälle parikymppisenä voin pikkuhiljaa sanoa, että suhtautumisen ruokaan alkaa olla normaalia. Mä rakastan ruokaa, ja osaan nyt nauttia siitä.

Kehotankin kaikkia kuuntelemaan itseään ja kyseenalaistamaan en omatkin tunteet.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Rakkauteni ruokaan on syvä.

Nautin todella paljon siitä kun istun pitkän päivän jälkeen sohvalle sylissäni teemuki ja keksejä, ruisleipää tai näkkäreitä. Joinakin iltoina istun alas irttareiden kanssa tai suklaan tai puurolautasen tai kanawokin tai sienisalaatin. Kaikkina niinä hetkinä rakastan sitä alas istumista ja hyvän ruuan nautinnoista. Mut on ehkä vähän kasvatettu rakastamaan ruokaa, sillä kummatkin vanhempani nauttivat hyvästä ruuasta ihan yhtä paljon. Meidän perhe istuu usein pöydän ääreen ja nauttii hyvästä ruuasta.

Hyvä ruoka nyt vaan tuo ihmiset yhteen ja tekee elämästä hieman helpompaa kun se on vaikeaa.

Sitten on niitä, joille ruoka ei ole ihan helppo juttu. On niitä jotka kieltäytyvät ruuasta, jotka eivät saa ruokaa, joilla on liikaa ruokaa ja niitä jotka syyllistävät ruokaa. Kirjoitin jo aikasemmin jutun "Älä syyllistä mun burgeria!" mutta nyt ihan oikeasti.

Tultiin kuntosalilta kaverini kanssa ja oltiin matkalla syömään kaverini tekemää lihapataa. Mahani kurni jo. Sitten törmättiin yhteiseen kaveriimme ja pyydettiin hänet mukaan. Hän hoki koko matkan ettei tahdo syödä mitään. Se oli ihan okei.

Kun saavuttiin kaverini kotiin ja lihapadat laitettiin mikroon, se syömätön kaverimme sanoi hiljaa, että kyllä hän ehkä sittenkin voi ottaa jos jää yli. Hän voi ottaa sitä jos jää yli kun hän ei ole syönyt muuta kuin kaksi ruisleipää koska ei halunnut syödä ennen kuntosalia mitään. Olen super kyllästynyt naisiin, jotka paasaavat muille syömisestä. Mitä söin tänään ja mitä söin eilen. Ruuasta on tullut small talkia. Kuuluu jakaa jos on syönyt vähän ja kuuluu jakaa jos on syönyt liikaa. Saa tukea tuskaansa, et ole yksin suklaariippuvuutesi kanssa. Emminä jaksa!

Nautitaan ruuasta, ollaan siitä kiitollisia.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Vuosi on vaihtunut jo aikoja sitten. Lunta on satanut paljon ja ihmiset ovat juosseet pipot syvällä päässään kaduilla paikasta toiseen.

Minä olen juossut töihin, kouluun ja jumpalle ja kotiin. Kotiani olen käyttänyt lähinnä vaatekoppina ja sänkynä. Illalla olen kiirehtinyt kotiin ja nukahtanut sohvalle kissan kanssa sitten siirtynyt sänkyyn ja herännyt aamulla ja lähtenyt taas juoksuun vaatekopistani kohti maailmaa.

On niin kova kiire pysyä maailman perässä ettei edes ehdi katsoa sivuilleen. Ja juuri silloin olisi tärkeintä pysähtyä.

Silloin on myös ihan todella vaikeaa löytää itselleen aikaa pysähtymiseen. Mutta kun sellaista löytää, tulee todella hyvä mieli.

Tänään olen istunut kotona perjantai illan ja tehnyt mitä sillä hetkellä on tuntunut kivalta tehdä. Olen myös sitä mieltä, että jokaisen pitäisi muistaa välillä pysähtyä ja miettiä hiertääkö kenkä jostakin. Jos hiertää on löydettävä se kivi ja heitettävä se pois.

 

Ihanaa viikonloppua teille kaikille ja pysähtykää välillä.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Oon jo jonkin aikaa halunnut kirjottaa sulle kirjeen. Tänään päätin, että nyt on hyvä hetki istua alas ja alkaa kirjoittaa.

Olet hirmuisen tärkeä ihminen ja kirjoitan tämän kaiken koko sydämestäni ja pelkkää  hyvää tarkoittaen just sulle.

Toisinaan sanot asioita, joita ei ehkä kannattaisi päästää ihmisten ilmoille. Mieti joskus etukäteen mitä sanot, ettet aiheuta turhaan pahaa mieltä. Tai muista ainakin pyytää anteeksi ja todellakin tarkoittaa sitä.

Sitten taas toisinaan unohdat itsesi ja hukut muiden ajatuksiin ja sanoihin. Nosta pääsi ylös ja ole rohkeasti sitä mieltä mitä olet, tee mitä haluat tehdä ja unelmoi niistä jutuista, joista sinä haluat unelmoida. Äläkä nyt piiloudu minkään sarkasmin tai naureskelun taakse. Vaan ihan oikeasti mieti hetki elämääsi ja tätä päivääsi. Millainen se on ollut? Millainen sinä olit? Muista se huomenna.

Et oikein aina kestä kritiikkiä. Kun joku kritisoi sinua, otat sen todella henkilökohtaisesti ja näen hymysi läpi ettet pysty sulattamaan kuulemaasi. Se toinen ihminen antaa aikaansa sulle, kommentoidakseen sua. Ota siitä ne muistiisi, joita voit hyödyntää. Miksi et luota itseesi enempää, olet elämäsi tärkein ihmissuhde. Tee töitä rakkautesi eteen, vie itsesi treffeille.

Älä pelkää yksin olemista. Mitä sitten jos menet yksin lounaalle tai elokuviin. Lupaan ettei kukaan ajattele, että voi kun tolla ei ole kavereita. Eikä kukaan hihitä nurkan takana kaverilleen, että näitkö kun se oli yksin. Ei niitä kiinnosta kun nekin vaan miettii, että mitä sä mietit niistä.

Soittaisit useammin tärkeille ihmisille. Ja anna anteeksi sille yhdelle ääliölle. Siinä ei ole mitään järkeä, että kannat kaunaa vanhoista jutuista.

Sä olet tärkeä, sitä ei sovi unohtaa.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Luin yksi päivä ihan todella hyvän artikkelin. En muista mistä lehdestä mutta koska olin äitini luona vaihtoehtoja on kolme: Sara, Me Naiset tai Gloria. Itse veikkaan Saraa.

Artikkelissa kirjoitettiin tästä nykypäivän ilmiöstä, mitä vihaan koko sydämeni kyllyydestä. Ruuan syyllistämistä. Herkkujen syyllistämistä. Minkä vain syötävän syyllistämistä.

En vieläkään koe olevani täysin sinut ruuan kanssa enkä varsinkaan nyt kun olen kokeillut päästä urheilemisen makuun taas. Mutta teen parhaani. Lähes jokaisella naisella on tapana sanoa ennenkuin syö jotain, että "ei pitäisi kun on tää maha/reidet/peppu/tms."

Sitten kaverit naureskelee tai sitten on sanomatta mitään. Sitten on niitä, jotka pönkittävät tilannetta sanomalla "AI MIKÄ MUKA! SÄHÄ OOT NII LAIHA, KATO MUA!"

Olen myös ollut tilanteessa, missä aletaan kilpailla kenellä nyt on rumimmat reidet. Ja voi herranjestas sentään. Olen töissä kassalla ja lähes joka kerta kun nainen ostaa jotai karkkia/sipsiä/jäätelöä, siitä pitää mainita jotain. Joko puolustella syömistään, että olin just salilla ja ollu niin rankka treeni et hyvä palkita itsensä tai sitten syyllistää itseään ei hitsi, ei mun oo tarkotus mutku tekee niin sikana mieli, oon just tämmönen et aina sorrun.

Miksi syöminen on problematisoitu niin ihmeelliseksi avaruustieteeksi, että kaikki hämmentyvät siitä?

Eikö voi vain nauttia siitä kun kerran on mahdollisuus? Äitini on usein sanonut, että turha syyllistää ja pilata sitä nautintoa ja jos oikeasti ahdistaa niin muistaa sen tilanteen kun seuraavaksi meinaa ostaa jotain herkkuja mutta sitä tilannetta ei tarvitse pilata.

 

Share
Ladataan...

Pages