Tykkääkse vai onks se vaan kiva?
Minulla on ongelma.
Olen nyt ihan rehellinen. Kuusi vuotta sitten tapasin yhden pojan. Yritin sillon teininä vähän iskeä sitä. Se poika ei ymmärtäny sitä. Piirsin sen käsivarsiin sydämiä ja lähettelin paljon viestejä, jotka alkoi sanoin "mitä sä teet..". Omasta mielestäni olin kristallin selkeä ihastuksestani.
Asiat eivät kuitenkaan olleet hänelle kristallis kirkkaita vaan lähinnä auton takalasin kaltaisia, räntäpäivänä. Hänen ystävänsä kysyi siltä pojalta, että onko meillä juttua. No kun ei ollut niin se ystävä iski mut. Piskuisena teinityttönä lähdin sen ystävän matkaan ja sain sitten vähän pataani matkalla (en nyt ihan kirjaimellisesti sentään).
Nyt vuosien jälkeen. Niiden monen vuoden jälkeen. Se poika on kasvanut mieheksi. Se mies otti minut kotiinsa ruman eroni jälkeen ja silitti hiuksiani kun puhuin yksinäisyydestä ja peloistani. Se mies hieroi selkääni kun en saanut unta itkultani ja toi vettä kun oksensin krapulapäissäni. Siinä sotkuisen eroahdistuksen ja kiljuvan yksinäisyyden keskellä heräsi vanha ihastuskin. Eipä se yllätä ketään.
Mutta vaikka eroahdistuksista ja sen miehen vieressä nukkumisesta on jo vuosi, olen yhä samalla tiellä. Viime keväänä ajatteli, että tahdon hänestä reboundin ja ystävyys menisi säpäleiksi. Kesällä totesin etteivät ajatukseni muutu vaikka sää vaihtuu. Loppu kesästä pommi tippui niskaani.
"Mä olen löytäny tyttöystävän!"
Jaa.
Jaahas..
Eilen olin sen miehen kanssa. Joka kerta kun näemme olen vahvemmin ja vahvemmin sitä mieltä, että meidän pitäisi mennä naimisiin ja muuttaa omakotitaloon ja saada kaksi lasta. En kuitenkaan voi avata suutani, hän on minun ystäväni ja hän seurustelee. En mene ja riko toisten suhteita.
Vaan odotan kärppänä paikalla. Kaikki ystäväni kiusaavat ja nauravat minulle jo tästä, älkää tekin!
Kommentit
Muille voi valehdella, itselleen ei. Tai voi, mutta se ei yleensä kanna kovin kauas. En myöskään suosittele lakaisemaan tunteita maton alle. Se matonalus tulee jossain vaiheessa kuitenkin täyteen. Toisaalta taas, olet hyvä ihminen, joka ei riko toisten suhteita eikä varasta toisen miestä. Älä muuta sitä. Kylläpä on kinkkinen pähkinä, liekö tähän on oikeaa toimintamallia olemassakaan? Ehkä fiksuinta on soljua elämän mukana, mihin se sitten kuljettaakaan... pidä kiinni ja nauti kyydistä.
Niin mä oonki nyt päättäny tehdä ja sen oon myös päättäny et en odota, jos tulee joku ni sit tulee ja ehkä viiskymppisinä ton miehen kanssa ollaan silleen "EIKÄ! Mäki oon aina tykänny susta!" Turha ottaa isoja stressejä. Mut sen oon myös päättäny et jos ite oon viel vapaalla jalalla kun tuo mies eroaa ni avaan suuni. Sillon on pakko.
Mielestäni oot tehnyt oikeat päätökset tuossa yllä! Kyllä jossain vaiheessa huomaat, että mihin suuntaan tässä asiassa pitäisi mennä, olen varma..
Totta, ei ole kivaa rikkoa toisten suhdetta, mutta onko itselle reilua se, ettei ole onnellinen? Muilla on varmaankin parempia neuvoja, mutta mää olen sen verran ollut surullinen. Voin sanoa sen että, myös omat tunteet tärkeitä. Eihän sekään ole oikein, että edes toivot, että tämä mies ja ystäväsi eroavat, mutta jos he todella eroavat, sinun TÄYTYY avata suusi, että saat edes rauhan tunteen, kun et ole pitänyt tunteita sisälläsi. En siis sano, miten sinun pitäisi toimia, kirjoitukseni ovat aika ristiriitaisia. Toivottavasti asiasi järjestyvät, ja löydät SEN OIKEAN, vaikkei se olisikaan tämä mies kenestä kirjoitit <3.
Totta, ei ole kivaa rikkoa toisten suhdetta, mutta onko itselle reilua se, ettei ole onnellinen? Muilla on varmaankin parempia neuvoja, mutta mää olen sen verran ollut surullinen. Voin sanoa sen että, myös omat tunteet tärkeitä. Eihän sekään ole oikein, että edes toivot, että tämä mies ja ystäväsi eroavat, mutta jos he todella eroavat, sinun TÄYTYY avata suusi, että saat edes rauhan tunteen, kun et ole pitänyt tunteita sisälläsi. En siis sano, miten sinun pitäisi toimia, kirjoitukseni ovat aika ristiriitaisia. Toivottavasti asiasi järjestyvät, ja löydät SEN OIKEAN, vaikkei se olisikaan tämä mies kenestä kirjoitit <3.
Kommentoi