2.

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

 

Kaunista viikkoa kansalaiset. Ollaan joulukuun toisessa päivässä ja 24 ideaa jouluun -kalenterini toinen päivä. Tietysti.

Lauantaina väkersin aamupuuhiksi pienen kranssin - halkaisija siinä 15 senttiä. Poimin metsästä puolukanvarpuja pieneen pussiin ja toin se sisälle. 

Aloitin kranssin tekemisen sitomalla pieniä kimppuja minikokoisilla kumilenksuilla. Omat pikkulenksuni muunsin suurista kuminauhoista, kuten ekasta kuvasta näkee, mutta arskartelukaupoista saa niitä oikeita pieniä. Tein ensin ison kasan minikimppuja jonka jälkeen lähdin sitomaan kimppuja yksitellen yhteen pitkään ohueen rautalankaan. Kieputin siis rautalankaa kimpun ympärille ja lisäsin rautalankaan aina uusia ja uusia.

Näkyvästä puolesta kannattaa tietysti tehdä nätti ja sitoa kimput niin, että katsottava puoli on tuuhea. Kun köynös oli sopivan mittainen, kiinnitin päät yhteen ja avot - kranssi on valmis.

Minulta löytyi vielä kaunista samettinarua, jolla ripustin suloisen kranssin ulko-oveen.

Kranssin voi vielä viimeistellä huippukuntoon trimmaamalla sitä saksilla.

Eli tarvitset: Puolukanvarpuja, pieniä kumilenkkejä ja yhden taipuisan rautalangan pätkän. + ehkä lasin viiniä seuraksi.

/my DIY project.

Share

Kommentit

phocahispida

Onpa suloinen ja ihanan vehreä!
Minäkin innostuin kranssitalkoisiin, tosin valitsin materiaaliksini tänä jouluna ilmeisesti pinnalla olevan lehtikuusen:

http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2013/10/26/ladataan-joulua-pika-diy-vinkki/

Coco
Coco Sweet Dreams

Kiitos ja ihana on myös sinun kranssisi! Dorkana en ole ennen nähnytkään lehtikuusta tuollaisena, ihanan simppeli. :)

phocahispida

Keravan lähiöönkin idea tarttui vasta Habitaresta. :) 
Piti päästä livenä pällistelemään ennen kuin innostuin työstämiseen asti.

Ilona/Keskeneräinen (Ei varmistettu) http://keskenon.blogspot.fi/

Kaunis! Tekee mieli lähteä metsään.

Coco
Coco Sweet Dreams

Sinne siis. :) metsässä on ihanaa! 

MS (Ei varmistettu) http://aboutmissordinary.blogspot.fi/

Nätti! Tekisin varmasti tuollaisen meidän parvekkeelle ellei lumi olisi eilen peittänyt puolukanvarpuja piiloon ja jos meidän remontti olisi paremmalla mallilla. Ehkä ensi vuonna sitten :)

Coco
Coco Sweet Dreams

En tullutkaan ajatelleeksi että vähän pohjoisemmassa on tietty jo lunta, sitä odotellaan jo tänne, on niin pimeitä. Tätä idistä voi toki soveltaa vaikka mihin.:)

MS (Ei varmistettu) http://aboutmissordinary.blogspot.fi

Joo, täällä itärajalla on suurinpiirtein tämän verran lunta http://aboutmissordinary.blogspot.co.uk/2013/12/on-se-ilmoja-pidelly.html

Se satoi suurinpiirtein yhdessä päivässä ja kaunisti maisemaa kyllä huomattavasti. Tuli heti joulufiilis :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Onpas kaunis. Coco sinun luovuuttasi ja taitavuuttasi ei voi kuin ihailla! Kaunista alkuviikkoa!
-M

Coco
Coco Sweet Dreams

Voi kiitos todella paljon kauniista sanoista, sait kyllä mut nyt tosi hyvälle mielelle. <3 kiitos! 

Tinni
Still Leben

Aivan valloittava kranssi, ja koko joulukalenteri-idea! Ihan innoissani oottelen jo seuraavaa idistä!

Onpa muuten reheviä ja kauniita lehtiä! :)

Coco
Coco Sweet Dreams

Kiitos kannustuksesta! :) 

kaurahiutale (Ei varmistettu)

Puolukan varpuja (tai muita varpuja, oksia) ei saa poimia ilman maanomistajan lupaa!

Coco
Coco Sweet Dreams

Juu, niinhän se on. :)

Ääniala (Ei varmistettu) http://www.aaniala.info

Onpa kaunis kranssi!

Coco
Coco Sweet Dreams

Kiitos kehuista! :)

Trr (Ei varmistettu)

Ostan mieluummin kaupasta. Saa isomman, paremmannäköisen ja mikä parhainta aikaa riittää muuhun vaikka lasten kanssa leikkimiseen. Mutta jos on aikaa niin väkeärtäminenkin sopii.

Coco
Coco Sweet Dreams

Niinhän se on. Me ollaan kaikki erilaisia. Toiset nauttii shoppailusta ja valmiista jutuista - toiset nauttii kaikesta näpertelystä ja itsetekemisestä. Toiset tykkää isosta - toiset pienestä. On myös hyvä tukea niitä tekijöitä, ettei kaikki vaan tee itse. :) 

Esme

Aivan ihana ja simppeli kranssiohje, innostuin! Tänä aamuna hain metsästä tarvittavat, illalla pääsen toivottavasti väkertämään.

Ja muuten, aivan hurmaava tämä blogisi! olen jo monen vuoden ajan seurannut :)

Coco
Coco Sweet Dreams

Voi kiitos ja suuri kunnia, että olet jo monen vuoden ajan seurannut mukana. <3 Toivottavasti kranssista tuli hyvä! :)

Kommentoi

Ladataan...