Juustoiset treffit

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Nyt on aika kertoa kuvin reilun viikon takaisesta illallisesta, jonne Västerbotten ystävällisesti kutsui minut ja yhden lukijani. Meitä bloggaajia ja lukijoita oli reilu kymmenen ja meitä hemmoteltiin pitkän kaavan mukaan.

Olin todella positiivisesti yllättynyt koko illallisesta, pienestä alkujännityksestä huolimatta. Oikeastaan jännäsin tapahtumaa koko viikon tuttuun tapaani.

Naurua riitti ja tunnelma oli ihanan rento. Illallispaikkana toimi pikkuruinen ja lämminhenkinen Spis-ravintola Kasarmikadulla. Ruoka oli kuin taidetta ja maut enemmän kuin kohdillaan.

En ole ruokabloggaaja, joten en nyt tähän postaukseen koko menuuta tai ruokakuvia sen koomin kasaa, mutta haluan mainita erityisesti sen, että jos haluat viedä ulkomaalaisen vieraan maistelemaan suomalaisia makuja, on SPIS täydellinen valinta.

Meidän annoksista löytyi jännällä tavalla tuttuja suomalaisia juttuja, kuten koivunsilmuja, siitepölyä ja pullataikinaa. Kuulostaa ihan hullulta, mutta näin on. Taivaallisen makuista. Koivunsilmut ja siitepöly tarjoiltiin raikkaan sorbetin muodossa. Jäätelöä, joka siis maistui koivulle.

Rakastuin myös paikan tarjoilijoihin. ♥

Jokaista annosta kohden meille tarjoiltiin valikoitua viiniä, joka täydensi annosta. Tästä opinkin, että pitäisi enemmän opiskella mikä viini sopii mihinkin ruokaan, tällä on suuri merkitys itse makuelämykseen.

Kattauksesta inspiroituneena minulle tuli kauhea hinku ostaa uusia juomalaseja, nämä pikkuruiset ja sirot lasit olivat täydelliset! Kuvassa on viini-ja skumppalasi.

NataLauraSofié

Casey  ♥

Jälkiruoista pullataikinan makuinen annos oli eniten mieleeni, lautaselta löytyi tarkalleen vehnää popattuna ja mannapuurona, Marabou-suklaata ja pullataikinajäätelöä. Olen pullahiiri henkeen ja vereen.

Sama juuston kanssa.

Meidän fiini seurue.

Kiitos kiitos tuhannesti Västerbottenille ja erityisesti omalle lukijalleni Evalle, joka pääsi paikalle ja oli mainiota seuraa. Kiitos Spis-ravintola henkilökuntineen. Kiitos kaikki. Toivottavasti nähdään taas!

Muuten. Bloggaamisen yksi parhaimmista ellei jopa parhain puoli on se, että olen saanut tutustua niin moneen uuteen ihmiseen. Niin bloggaajiin kuin lukijoihinkin - ihanaa kun ympäriltä löytyy yhä enemmän ja enemmän ihmisiä, joita nyt tunnen ja joihin olen saanut kunnian tutustua.  

/SPIS was perfect, ten points!

 

Share

Kommentit

Laura/homevialaura (Ei varmistettu) http://homevialaura.com/

Kiitos viimeisestä! Vaikka olin toivonut pääseväni Spisiin pitkään, se ylitti silti kaikki odotukseni. Täydellinen pikkuravintola miljöön, tunnelman, henkilökunnan, ruoan ja vielä astioidenkin puolesta. Oli ilo tavata. <3 PS. Ihania tuulia teillä olohuoneessa: täydellinen daybed ja omallakin haavelistalla keikkuva lepakkotuoli.

Inspirations (Ei varmistettu) http://favouriteinspirations.blogspot.fi/

Hei,
Kuvista päätellen ihana ravintola, menu ja tunnelma!! Tulee se tuttu lastenlaulu mieleen "... ois jospa oisin saanut olla mukana". Täytyykin käydä Spis-ravintolassa kesävieraiden kanssa.

Kommentoi

Ladataan...