Kuvia ja ajatuksia pojan huoneesta

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Pojan huoneen harmaaseen laastiseinään liittyy tarina.

Remontin yhteydessä löysimme levyseinän alta kauniin ja rouhean tiiliseinän. Annoimme remonttimiehelle ohjeet, että tiiliseinä kalkkimaalataan valkoiseksi ja se saisi sitten jäädä sellaiseksi. Kun tulimme katsomaan lopputulosta, olikin seinä tasoitettu ja siihen oli vedetty sellaisia pyyhkijänsulan kuvioita todella rajun näköisesti. Meinasin pyörtyä, mutta kun vanhaa seinää ei enää saanut entiselleen, piti tähän tyytyä. Ne kuviot vaan hiottiin pois. Jälkikäteen on harmittanut usein, kun olen nähnyt kalkittuja tiiliseiniä siellä täällä, mutta ehkä tämä nykyinen on siistimpi ja laastia ei pölise tiilien raoista...

Huone on vielä ihan kesken, sisustukselliseti sieltä löytyy vain pari lelulaatikkoa/pussia, sänky ja lipasto. Matto uupuu ja sänkykin on vähän väärä.

Ajatuksena on taulukollaasi jossa olisi rakkaita mustavalkoisia valokuvia pojasta, ystävistä, pikkusiskosta ja muutama graafinen juliste. Lipaston paikalle voisi tulla pieni kirjoituspöytä ja seinälle hyllykoitä, olen ajatellut yhdelle seinälle valtavaa String -systeemiä, josta löytyisi niin kirjoituspöytä kuin hyllytkin. Sängyn yläpuolelle kaavailin tätä sarvikuonon päätä, oisko aika cool? Pojan mielestä ois ainakin.

Ehkä monen helpotukseksi täytyy vielä mainita, että huoneessa ei ole juuri koskaan noin siistiä, vaikka lelut pyritään aina keräämään ennen nukkumaanmenoa. Huoneen valtias oli kuvaushetkellä reissussa ja sain vihdoin napattua pari kuvaa siivouspäivän tohinoissa. Lisää tulossa, kun on jotain kuvattavaa.

My little buddy's room right now...the interior is still in progress.

Share

Kommentit

TiinaMariN.

Sänky on kaunis- meillä on samantapainen ylimääräisenä varastossa kun ei kelpaa pojalle. Sanoo että se on prinsessasänky. Ja pah, noin miehekäs! Ehkäpä koetan ylipuhua hänet tämän kuvasarjan kanssa:)

Coco
Coco Sweet Dreams

Hih! Mä sanoin, että toi sänky on isojen poikien sänky, se riitti. Mä välillä tykkään tosta ja välillä tuumailen, että jokin yksinkertainen olisi kivempi, mutta mitä sitä nyt hyvää sänkyä vaihtamaan... :)

Päivänsäde (Ei varmistettu)

Heips! Hain ohjeita yhteen maalaus juttuun ja löysin tieni Tikkurilan maalausohjeisiin, miten kunnostaa ja maalata vanhoja huonekaluja ja tuunata uusia. Ihania tunnelmakuvia, kannattaa käydä heidän sivuillaan hakemassa inspiraatioita. Minulle ainakin iski vakava tuunauskuume! Niin ja toinen asia, joko kokeilit niitä caipiroska ohjeita :)

Coco
Coco Sweet Dreams

Joo, tai Mojitoja mä kokeilin. En löytänyt vielä sitä täydellistä, mutta sinne päin. Mä voisin raportoida tällä viikolla!

Mä olen ihan surkea noissa tuunausjutuissa, mut täytyy tsekata, kiitti vinkistä!

Sa (Ei varmistettu)

Hei coco! Osaatko neuvoa mistä löytäisin pia wallenin cross viltin? Sinäkään et varmaan siitä ihanuudesta halua luopua myymällä? ;)

Coco
Coco Sweet Dreams

Niitä on ollut ainakin Sisustuksen Koodissa, mahtaisko sinne tulla syksyksi lisää...? Sitä kannattaa kysellä. Siellä oli jossain vaiheessa toi sama Baby blanket -kuin minullakin. Se on ihanan pehmoinen, haaveilen siitä tosi isosta vielä, ehkä mustavalkoisena...

Sarr (Ei varmistettu)

Onko toi baby blanket se "mini" -kokoinen niistä vilteistä? Kun toinen vaihoehto oli "large" mitä wallenin verkkokaupassa katsoin.

Sarr (Ei varmistettu)

Ja vielä sen verran että mikä on pesuohje viltissä? Uskaltaako antaa puklailevalle vauvalle :)

Linnea (Ei varmistettu)

String systeemi kuulostaa kivalta ja valokuvat. Miten olisi RK Design tiikerijuliste? Pojan omia askarteluja esille? Joku naulakko, Hang it all? Vitran Zoo timer (eläinkello)? Kotona Design liitu-/magneettitaulu? Jotain ideoita vaan...Mikä/kenen valmistajan tuo lelusäkki on?

Coco
Coco Sweet Dreams

Joo, se juliste vois sopia tuohon afrikkateemaan, kun/jos sarvikuonokin tulisi. Koitan kuitenkin välttää liikaa tavaraa, kun sitä on muutenkin ihan kamalasti lelujen muodossa.

Säkki on Loviisan Aitasta, en nyt muista sen nimeä, mutta jokin japanilais-vivahteinen se oli... mä tsekkaan.

paulahelena
ALUAP

Säkki näyttää Essentialin selluloosakorilta, kuolailin niitä just eilen nimittäin! :)

Coco
Coco Sweet Dreams

Se ei ollut se... mun täytyy tarkistaa, kun pääsen kotiin. :)

paulahelena
ALUAP

oho, yhdennäköisyys on kyllä hämmentävä: http://www.hannas.fi/product/336/essential-selluloosakori-50x80

Coco
Coco Sweet Dreams

Heippa, pussukan merkki on: Uashmama. http://www.uashmama.it/

Hertta
Lilou's Crush

Hih, ei ole totta, just postailin tänään kun ostin juurikin tuon selluloosakorisysteemin, pienempänä vain, ja luulin bonganneeni sitten sen saman sinulta. Meille tulee joko tuollainen iso harmaa tahi valkoinen omaan makkariin terassin oven kylkeen :) Ollaanpas me samiksia, mutta tosi kiva tuo on, joten mikäs siinä on ollessa!

Hertta
Lilou's Crush

Ihan samaan sekoitin minäkin :)

VIIRU (Ei varmistettu)

no hei vihdoin kuvia pikku miehen huoneesta :) on niitä odotettukkin, tosi kivalta näyttää!
vai kaikki on vähän niin ja näin, olis kiva tietää mitäs olet sinne suunnitellut ihan kuvina ja safari teema on hauska! osaat aina niin kivasti sisustaa lasten huoneet, monesti harmittaa kun omani on jo niin iso
ettei sen huoneeseen saa koskea!!! ja nyt olis lapsille kaikkea kivaa ja esim. vauvan vaatteet on ihanan
näköisiä, sisustaisin lasten huoneen nyt aivan eri tavalla kuin vuosia sitten ....heh :)
hauska katsoa vanhoja kuvia ja todeta kuinka huono tyyli on joskus ollu :)

Kommentoi

Ladataan...