Liikennematto

Coco Sweet Dreams

Kun on pikkuisia täytyy sisustusjuttuja miettiä joskus toiselta kantilta. Poju sai kun saikin nyt oman liikennematon Ikeasta ja let me tell you, liikennematto on huippu! Ennen poju halusi tuoda kaikki lelut olohuoneeseen joihin mä aina kompastuin. Nyt ne leikit ovat pysyneet omassa huoneessa tuolla matolla.

Tänään me leikittiin pitkä tovi matolla. Lasten kanssa on niin kiva leikkiä, kaikki muu unohtuu, huomisesta ei huoltakaan. Mä niin osaan jo kaikki Autot ulkoa, kun puhutaan noista Salama Mc Queen hahmoista.

Hih, löytyykö sieltä äitejä jotka vannoivat ennen lapsia että meille ostetaan sitten vaan kauniita leluja?

Share

Kommentit

Elkku (Ei varmistettu)

:) Minä yritin pitää lelut "kurissa" muutaman vuoden - muistaakseni vanhimman pojan toisen syntymäpäivän jälkeen jotenkin luovutin. Lahjaksi saavat mitä saavat, ja eihän lahjoja voi lapsilta pois ottaa hyvänen aika sentään! Nyt on leluja joka lähtöön - on niitä ihania puisia ja kauheita muovihökötyksiäkin. Olen itsekin ostanut pojalle joskus jonkun kamalan Salama Mc Queen parkkitalon kun se kerran oli AINOA jota poika joulupukilta toivoi - kai siihen joulupukkiinkin pitää sitä uskoa pitää yllä jollain keinoin. Sellaista se on. Elämä muuttuu lasten myötä, halusi sitä tai ei :) Ja, onhan tämä koti myös lasten koti.

Maj - magicpoks.indiedays.com (Ei varmistettu)

Miten olis ollut tää? http://www.rkdesign.bigcartel.com/product/new-automatto-playmat on ehkä hienoin liikennematto, mitä olen koskaan nähnyt :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos vinkistä, olenkin pohtinut jo jonkin aikaa meidän pojan huoneeseen mattoa, joka ei ole rypyssä ja rullalla alvariinsa. Pysyykö tuo Ikean matto hyvin paikallaan? Meidän 4-vuotias elää parasta lego-aikaa ja pikkulegoja löytyy joka huoneesta. Arvelin aiemmin, että en kestä sitä sekasotkua, mutta kun pikkumies rakentaa niin innostuneena autojaan ja muita härpäkkeitä, niin senkun kokoaa niitä vaikka sitten olkkarissa. Ennen nukkumaan menoa kaikki kerätään sitten omaan huoneeseen ja vanhemmat saa pari tuntia leluvapaata aikaa :)

Kaunis kahvihetki -blogista (Ei varmistettu)

Hih, kuulostaa niin tutulta! Näin se vaan on, että arvomaailma muuttuu lasten myötä. Kyllä itse vieläkin yritän pitää lelukasat kurissa ja lastenhuoneen nättinä, mutta lasten viihtyminen ennen kaikkea. Kotimme on lastenkin koti! Tällä hetkellä meidän olohuoneeseemme on rakennettu temppurata... ;) täytyisikin ottaa kuvia.

TinttiP (Ei varmistettu)

Täällä yritetään pitää laitolla ainostaan ei-minkään-merkkiset/laatuiset pehmolelut. Viheen niitä hirvityksiä! Myös prinsessakrääsä on kamalaa, mut sitä on vain kestettävä, koska sillä oikeasti myös leikitään. Päätökseni on ollut, että ei kynsilakkaa eikä muitakaan meikkejä ennen koulua ja se on kyllä pitänyt!

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä automatto on leikkejä varten ja se kerätään illalla rullalle kaappiin. Eli on meitä ;)

Kiitos inspiroivasta blogista!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei!
Itse olin ajatellut, että nämä "muotilelut" Salamat, Angry Bird:it ym. ei ihan ensimmäisenä tule meille lelulaatikkoon. No kuinkas kävikään koko Angry Bird:s lauma tervehtii hetimiten pojan huoneeseen tullessa. Jopa unikaverina sängyn laidalla keikkuvat. Joten tässä asiassa olen joutunut "tinkimään" omista kasvatusasioista...no ei varmaan ole ensimmäinen eikä viimeinen. Mutta ihanaa ja leikkivät lasta on ilo katsoa vaikkakin leikkii muotileluilla....

Vierailija (Ei varmistettu)

Mieheni sai tahtonsa läpi viime jouluna ja pojat saivat oman automattonsa. Eihän se silmää miellytä kovinkaan paljon. Rullalla se on aika paljon ollut, kun ei sillä ookaan niin paljon leikitty. Tykkään siitä, että kun siivotaaan ja on vieraita, vain jotkut lelut on näkyvillä. Ja ne millä lapset haluaa leikkiä, niin saa leikkiä, ei oo niin tarkkaa :) Siinä oon pitänyt rajan, että "taistelulelut" saa meille tulla vasta ala-asteella, sitten kun sellaisia osataan jo kovasti toivoa.

- 3,5 ja 1,5 vuotiaiden poikien äiti-

Coco
Coco Sweet Dreams

Maj, toi linkin matto on hiiieno! olen ennenkin tilannut tuolta, Toi ois kyllä paljon makeempi. Jos tä nykyinen menisin mummulaan ja toi matto meille.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä kans vakavasti harkitsen :P

Vierailija (Ei varmistettu)

Style matto joo tuon linkin takana, mutta miellyttääkö lapsen silmää. Vähän epäilen...

Vierailija (Ei varmistettu)

Style matto joo tuon linkin takana, mutta miellyttääkö lapsen silmää. Vähän epäilen...

Vierailija (Ei varmistettu)

Heh, täältä löytyy!:D Esikoista kun odotin ostin paljon brion puu leluja ja päätin että ei krääsää meille. No nyt on kaksi lasta ja löytyy vaikka minkä näköistä muovi,- ja pattereilla toimivia leluja.:)

Vierailija (Ei varmistettu)

Voin hei olla väärässäkin, mutta toi linkin matto ei ole matto. Kummipojallani on sellainen, ja voi mikä pettymys! Se on sellainen muovipala/alusta, joka ei tosiaan ole hintansa väärti. Alle 2 vuotias sitä jaksaa vähän ihmetellä, mutta ei sillä missään nimessä voi autoleikkejä leikkiä. Korjatkaa, jos puhun väärästä matosta :)

Vierailija (Ei varmistettu)

"printed pvc" eli ei ole oikea matto (vastaus ylemmälle)

Coco
Coco Sweet Dreams

Aah, en lukenut ihan loppuun asti, taitaa siis olla sellainen alusta ennemminkin toi linkin matto. Kivalta se näyttää kyllä.

Kisu Vierailija (Ei varmistettu)

Ekan lapsen synnyttyä: oli vain puuleluja aluksi..kun pojalle tuli oma maku alkoi tulla vaikka mitä hökötyksiä...synttäreiltä, joulupukilta toivottuna jne. Nyt toinen lapsi on taapero ja leluja on joka lähtöön! Leikitkin pysyivät aluksi omassa huoneessa mutta nyt kun niitä kaksi kuljettelee niin eivät pysy...eika tarvitsekkaan, en välitä. Ihanaa että on lapsia ja talossa näkyy heidän jälkensä. Minusta minimalistisen sisustustyylin voima on just siinä: kun perusjutut on neutraaleja (meillä mustaa, valkoista, harmaata ja hyvin selkeää) niin elämä näkyy kivasti eikä olen niin sekasortoista vaikka leluja lojuukin ympäriinsä...kun "tausta" on selkeä.

:)

Pumpkin (Ei varmistettu)

Itse ainakin olen hämmästellyt sisustuslehtien tapaa esitellä lapsiperheiden minimalistista sisustusta siinä mielessä, että lasten lelutkin ovat (enimmäkseen vauvoilla ja taaperoilla) sisustukseen uppoavia, harmaita, valkoisia tai mustia. Jotenkin vaan tuntuu, että totuus on toinen, lelulaatikko on piilotettu kuvausten ajaksi muualle;) Heh...
Meillä esikoisen (6-v) huone on hänen mukaisensa, legoja, pikkuautoja ja miekkoja sulassa sovussa. Niin sanotuista taisteluleluista en itsekään pitänyt alunperin, ja taisinkin vannoa, ettei meille pyssyjä tule! Kas, päiväkotikaverit ja synttärit, leluluettelot vaikuttivatkin lapseen niin, että meillä on nyt star wars-kloonisotilaan laserpyssy ja ties mitä pienempiä galaktisia hilavitkuttimia. Lapsi ei leiki niillä tappaakseen, kuten me aikuiset ehkä pelkäämme, vaan seikkaillakseen. Aika viattomalta se on näyttänyt.
Liikennemattokin löytyy, eikä häiritse silmää ollenkaan. Lelut ovatkin pysyneet kaikki nämä vuodet omassa huoneessa, kun siihen olemme lasta ohjanneet. Muun kodin sisustus onkin aikuisten mieleen, se saa riittää. Lapset ovat lapsia vain hetken, sitten saa sisustaa rauhassa... Vauva onneksi ei tarvitse vielä kuukauden kuluttua synnyttyään mitään leluja:)

Åsa-Maria (Ei varmistettu)

Ei liity lapsiin tai leluihin...mutta kiitos aikaisemmista vinkeistä;

Wolne Miasto oli kiva hotelli hyvällä paikalla (hinta laatu(/laatu -suhde kohdallaan)!
Ja joulun alla hankkimani Dior Forever on mainio!

Amalia (Ei varmistettu)

Lisää kuvia poitsun huoneesta kiitos

Kommentoi