Meidän keittiö

Coco Sweet Dreams

Inspiraatiota keittiöremonttiin etsin paljon netistä, erityisesti Pinterestistä. Keräsin kaikki kauniit keittiöt iPadin kuvakansioon, marssin keittiömyyjän pakeille  ja kerroin mitä haluan. Minulla oli alusta alkaen aika selvät visiot, tosin ajattelin vesipistettä saarekkeelle, mutta jälkikäteen ajateltuna näin on paljon parempi.

Kuvitelkaa valkoiseen tilaan kaikki sateenkaaren värit ja silti näyttää hyvältä. Mattavalkoinen on hyvä pohja.  Elämme aika hektistä arkea, joten halusin keittiöstä mahdollisimman selkeän, yksinkertaisen ja valoisan tilan.

Tasoiksi valitsimme 20 millisen super whiten, lika toki näkyy helposti ja tasoa saa pyyhkiä usein, mutta onpahan siistiä. Muuten tosi käytönnöllinen ja huoltovapaa.

Mieheni ehdotti mustaa hanaa ja allasta, mietin tätä pitkään, mutta viimeistään nyt olen todella tyytyväinen valintaan. Musta antaa tilaan mukavaa särmää. Kauniisti yhteensopivat hana ja allas on Blancon.

Keittiön kodinkoneet on Gorenjen, Gorenje+ sarjaa. Uuni on mielestäni ihan hassu, kosketusnäytöstä saa valittua reseptejä perusruokiin ja leivontaan. Mieheni oli jo alkuun täysin myyty ja on edelleen ihan haltijoissaan tästä. Minä kokkailen ihan oman pääni mukaan, mutta leivontaopas on huippu myös minulle.

Kuvasta vasemmalta näette tuon ylös aukeavan kaapin, se pitää sisällään tammisen tason joka liukuu kaapista pois. Me pidetään kaapissa/tasolla kahvinkeitintä ja kaikkea pientä tarpeellista, jotka saa nopeasti käyttöön tai piiloon.

Kahden pienen ja menevän lapsen äitinä arvostan suuresti tilavaa keittiötä, johon saan kaiken sälän järjesteltyä. Kaikelle on oma paikkansa ja muutama laatikko on vielä täyttämättä! Työtasot pidän yleensä ihan tyhjinä, jopa ruokaöljyt on saarekkeen laatikossa. Sieluni kaipaa avaraa tilaa, lapsiperheessä kun sitä ruokatavaraa, astiaa ja kippoja kerääntyy ihan yks kaks tosta noin vaan.

Vielä pitäisi löytää kiva ruokapöytä ja tuolit. Mielessäni on puinen ehkä tamminen pöytä, se antaisi lämpöä ja kotoisuutta vaaleaan ja minimalistiseen tilaan, eikö totta?

Keittiö on toteutettu yhteistyössä Orikedon Keittiötukun/Unique Home:n kanssa. Unique Home on Orikedon Keittiötukun oma tuotemerkki, joka sisältää trendikkäitä ja yleellisiä, mutta edullisia tuotteita.

Share

Kommentit

JonnaH. (Ei varmistettu) http://keyword-love.blogspot.fi/

Aivan ihana! Varsinkin, kun tuo entinen keittiö on ollut mielestäni aika ahdistava. :p Musta allas ja hana ovat upeat. Tammisesta pöydästä olen samaa mieltä. :)

Coco
Coco Sweet Dreams

Kiitos Jonna. Minä mietin pitkään tuota mustaa allasta ja hanaa, mutta sopii ne loppupeleissä todella hyvin tuonne.

kkiira (Ei varmistettu) http://www.kkiiras-memories.blogspot.fi

Oi! Kelpaisi kyllä minullekin tuo keittiö! Ajaton ja sopii juuri kaiken kanssa!

Coco
Coco Sweet Dreams

kkiira, kiitos. Ajatonta keittiötä mä tosiaan kaavailin meille, kyllästyn niin helposti kaikkeen.

Kerttu / Modernisti Kodikas (Ei varmistettu) http://modernistikodikas.blogspot.fi

Kaunis, selkeä ja valoisa keittiö! Olet onnistunut suunnittelussa upeasti :)

Coco
Coco Sweet Dreams

Kiitos! Kiitos kuuluu myös keittiösuunnittelijalle ja taustatuelle. ;)

Coco
Coco Sweet Dreams

Mä tosiaan rakastan tuon keittiön tilavuutta, vielä on monta laatikkoa tyhjillään ja lisää tilaa tulee, kun saan vielä kaiken omille paikoilleen... nyt tavarat hakee vielä paikkojaan.

Coco fan (Ei varmistettu)

Ihana tyylipuhdas kokonaisuus. Ja ilmankos, kun itsellänikin on hyvin samanlainen keittiö ;) Mattaa, vetimetöntä ja tamminen pöytäkin löytyy.

Coco
Coco Sweet Dreams

awww, Coco fan. <3 Sul on hyvä tyyli! ;)

.Tiia
Black + White = Grey

Todella onnistunut muutos :). Pidän todella paljon uuden keittiön modernista, avarasta ja esteettömästä tunnelmasta. Itsekin haaveilen kokovalkoisesta keittiöstä ilman yläkaappeja <3.

Coco
Coco Sweet Dreams

Yläkaapiton kokonaisuus on ollut minullakin tosi pitkään unelmissa, aikaisempaan keittiöön se ei onnistunut tilanpuutteen vuoksi, mutta nyt natsas.

Liisa
Osasin!

Mitä materiaalia tuo taso siis on? Meillä uhkaa tasoremontti keittiötä, ja kartoittelen pikkuhiljaa eri vaihtoehtoja.

Coco
Coco Sweet Dreams

Liisa, taso on siis kvartsia, 20 millinen superwhite.

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi kuinka kaunis, tätä postausta jäin odottelemaan ja kylläpä kannatti ;), nyt voin sulkea koneen tältä illalta ;). Kauniit kuvasi ilahduttavat aina, kiitos paljon!

Coco
Coco Sweet Dreams

Ihanaa, kun olet odottanut. Kiitos itsellesi, että vierailet täällä. <3

Vekarus (Ei varmistettu) http://vekarus3.blogspot.com

Upea muutos!

Coco
Coco Sweet Dreams

Kaunis kiitos!

Vierailija (Ei varmistettu)

Onkohan kovin mukavaa entiselle asukkaalle että julkaiset hänen kotinsa kuvaa täällä? Varsinkin jos sen ahdistavuutta täällä pohditaan...

Coco
Coco Sweet Dreams

Minä pidän siitä, että ihmiset näyttävät remonteissaan ja muissakin muutostöissään Ennen ja Jälkeen -kuvat. Asukas on jo kauan aikaa sitten muuttanut pois ja tuskin hänellä on mitään tunnesiteitä vanhaan keittiöön. En voi mitenkään uskoa, että hän voisi loukkaantua kuvasta, kaikki sen näkee, että kyseessä on vanha keittiö, joka kaipaa enemmän tai vähemmän remonttia.

home sweet ?

Vautsi minkä näköinen! Aivan IHANA! ihanat väriyhdistelmät ja selkeälinjainen keittiö, kyllä kelpaa nyt siellä tehdä ruokia (:

Coco
Coco Sweet Dreams

Kiitos Henzu! Mäkin tykkään tästä värimaailmasta.

Taijuska (Ei varmistettu)

Ihanan moderni ja valoisa kokonaisuus. Haluaisin myös altaan taustaseinän ilman laattaa tai lasia, mutta mietityttää pinnan kestävyys. Onko teillä joku suojakäsittely maalipinnan päällä? Toimiiko hyvin, uskaltaako pyyhkiä? Mikä tuo ihana ovimalli on nimeltään?

Coco
Coco Sweet Dreams

Taijuska, itse olen tiskannut jo monet kerrat, vettä ja likaa on roiskunut seinään, mutta se on lähtenyt aina rätillä pois. Jos nyt oikein muistan, niin maalina on käytetty jotakin vähän kestävämpää ja juuri kosteisiin tiloihin sopivaa .... mun täytyy vielä tarkistaa tämä tieto. Ovimallikin on hukassa, kannattaa tiedustella suoraan orikedonkeittiötukusta, Mika Niskanen hoiti meidän keittiöasioita.

Vierailija (Ei varmistettu) http://private-blend.blogspot.fi/

Upea, ihanan valoista ja moderni!
Ja onnittelut, ilmeisesti tuon kanssa on kuitenkin rehkitty hetki ;) lopussa kiitos seisoo!

Coco
Coco Sweet Dreams

Kiitos ja kiitos! Todellakin on rehkitty ja vähän taisteltukin. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Kaunis keittiö teillä! Aivan mahtava muutos :)

Coco
Coco Sweet Dreams

Kiitos paljon!

VIIRU (Ei varmistettu)

Kyllä kelpais tollaisessa kokkailla, aivan mahtavan avara ja
minimalistinen keittiö, yhtä ihana kuin teidän vanha!
Onneksi ei ole itsellä keittiö remonttia en tietäis mitä tehdä.
Kiitos kun näytit kunnollisia kuvia ja ihania ovat
onneksi olkoon!!! Innolla odotan miltä muuten teidän talo näyttää
niistäkin kuvia kiitos !! : )

Coco
Coco Sweet Dreams

Kiitos Viiru, olet ihana, niinkuin aina. <3 Laitan lisää kuvia, kun saadaan taas vähän paikkoja kuntoon. :)

VIIRU (Ei varmistettu)

Kyllä kelpais tollaisessa kokkailla, aivan mahtavan avara ja
minimalistinen keittiö, yhtä ihana kuin teidän vanha!
Onneksi ei ole itsellä keittiö remonttia en tietäis mitä tehdä.
Kiitos kun näytit kunnollisia kuvia ja ihania ovat
onneksi olkoon!!! Innolla odotan miltä muuten teidän talo näyttää
niistäkin kuvia kiitos !! : )

Ansku / Valentine's Afternoon (Ei varmistettu) http://valentinesafternoon.com/

Tosi kaunista, ihan sun näköistä. :) Ajatonta ja kaunista. Aika hyvin samoilla linjoilla ollaan muuten rempoissamme oltu: Sillä meilläkin on mattavalkoiset vetimettömät kaapit eikä suurimmassa osassa köökkiä ole lainkaan yläkaappeja. Eikä ole välitilassa laattaa eikä lasia. Ihanan simppeliä niin! Ja aikaisemmalle kommentoijalle, Taijuskalle tiedoksi: meillä maalattiin tuplasti Tikkurilan Luja-maalilla ja on helppo pyyhkiä ja hoitaa (myös vesipisteen ja lieden takaa). :)

suvi m
suvi m

Aivan ihana! Kuten saattoi odottaakin. :)

Annamari (Ei varmistettu)

IIIIHANA! Valkoista mattaa on tulossa myös meidän keittiöön.
Tykkään tosi paljon noista seinävalaisimista, olen etsinyt saman tyyppisia pitkään. Mistä löysit?

Anne Malia (Ei varmistettu)

Ihan mielettömän ihana! Ja miten nätisti olet stailannut kuvat!

Valkoiseen ei kyllästy ikinä, varsinkaan mattavalkoiseen. Minä en voi sietää meidän kiiltäviä valkoisia kaapinovia, joskus kyllä vaihdatan ne mattaisiin.

a-m.y
Kotia tekemässä

Kyllä vaalea tammipöytä sopisi tuonne hyvin. Meille tulee saarnia, ja se on totta että puu tuo lämpöä. Hassua, kun meillä on hyvin sama fiilis keittiössä, johon tulee myös saarreke ja mattavalkoiset vetimettömät ovet. :) Ihanalta näyttää. 

M.
Avec Mari

Näyttää u-pe-al-ta Coco!! Niin kaunista!

M.

soleggiata

Ihan unelmakeittiö <3  Tamminen simppeli ruokapöytä kuulostaa hyvältä ratkaisulta =)

MillaM (Ei varmistettu) http://www.sweetlittlepeppers.blogspot.com

Ajaton ja tyylikäs. Myös tunnelmallinen mitä joskus minimalistisesta on vaikea saada esiin.
Tammi tai jokin muu "raikas puun/luonnon" väri sopisi minustakin hienosti tilaan.
Tämä keittiö kestää aikaa! Kiva oli nähdä lopputulos.

Aivan mieletön muutos. Tuo alkuperäinenkin on aika hauska ajankuva, mutta varsinkin nuo mustat vitriinit tekevät sen kovin raskaan näköiseksi. Kaunista jälkeä olette saaneet aikaan!

AnniKoo (Ei varmistettu)

Olipa kiva nähdä yläkaapiton keittiö, omat keittiökalusteet uudiskohteeseen tulivat eilen ja vaikka muuten ovat hyvinkin paljon perinteisempää mallia kuin teillä, on yläkaapiton keittiö tulossa meillekin. Taisi olla oikea valinta!

MS Ordinary (Ei varmistettu) http://aboutmissordinary.blogspot.com/

Mielettömän upea! Haaveilen itse samantyylisestä, selkeästä keittiöstä, jossa olisi juuri tuollainen "aamiaiskaappi" johon saa kaikki pienkoneet piiloon.

muuttolintu (Ei varmistettu) http://bohemianchiclifestyle.blogspot.com

Todella mahtava muutos! Vautsi!

Lennu (Ei varmistettu)

Kaunista!!
Tuollaista "aamupalakaappia" ihastelin viime kesän asuntomessullakin, ihana kun saa vedenkeittimet, leivänpaahtimet yms. härpäkkeet piiloon mutta kätevästi myös esiin. Ihan ehdoton meille, jos vielä rakennetaan. Hieno myös tuo liesituuletin, vähän erilainen. Minkä merkkinen?

Vierailija -82 (Ei varmistettu)

Kaunista on! :) Huomio kiinnittyi kauniisiin valaisimiin, mistä ne ovat? Entä onko pistorasiat piilotettu jotenkin? Ihana kun sienää ei ole reitetty, kaunista!

Arkkitehti (Ei varmistettu)

Kaunis ja valoisa, tätä päivää. Mutta mitä mahtaisi sanoa talon suunnitellut arkkitehti? Ei kovasti kunnioita talon arkkitehtuuria.

riikkajohanna (Ei varmistettu)

Hei,

Tammi pöytä vinkki, joka omasta vaaleasta kodista löytyy on Pohjanmaan kalusteen Line. Selkeä ja minimalistinen, mutta silti tuo rouheutta meidän kotiin. Meillä ruokapöydän kanssa samassa avoimessa olohuone/keittiössä on saman sarjan sohvapöytä. Lämpimästi voin suositella.

Koti näyttää hyvälle :)

CandyLove

Wau, keittiöstä tuli todella nätti! :) Tosi kiva ratkaisu tuo keittiön seinällä oleva valaistus.

Lähtisin myös siihen tammiseen keittiön pöytään, jos vain sopiva yksilö löytyy :)

 

Coco
Coco Sweet Dreams

Kiitos paljon kommenteistanne! Vastailen jokaiseen pian. <3 nyt paistattelen päivää auringossa, terkkuja! http://instagram.com/dreamscoco

Jatta (Ei varmistettu)

Aivan ihana! :)

Omenainen

Todella upea! 

Pages

Kommentoi