Minä siivoojana

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Siivousjuttuja on toivottu ja ajattelin raapustaa muutaman siivoustapani tähän alle. Minulla on heikko muisti ja on mahdollista, että olen näistä jo joskus kirjoittanut, mutta toisto on opintojen äiti -sanoi Hemppa, kun viikkosiivousta kolmannen kerran teki.

Kuulun siihen porukkaan, joka ärsyyntyy sotkusta. Olen kuitenkin äärimäisen sotkuinen ihminen ja minun tarvitsee järkkäillä monta kertaa viikossa. Levittäydyn huolellisesti ympäri taloa. Aiemmin siivosin torstaisin viikonloppua varten, nyttemmin en aseta itselleni siivouspäivää vaan puuhailen pitkin viikkoa. Klassinen to do-lista on edelleen järkevä teko.

Siivousurakkaa helpottaa se, että raivaa aina yhden kohdan kerrallaan. Yhden huoneen suursiivous ei ole yhtään niin rankkaa.

Yksi kotini peruspilareista on puhtaat lakanat, siisti keittiö, kiillotetut peilit(!) ja wc. Kaikki muut saavat olla vähän boheemisti rempallaan. Vaatepinot näyttävät muuten paljon paremmilta viikattuina, kuin läjässä.

Siivoan kaiken ylimääräisen kaappeihin. Esille pääsee vain minulle sillä hetkellä mieluisimmat jutut. Hengarilla roikkuu uusin lempivaate Rodebjerilta, pöydällä blogin kautta saatu byLassenin Kubus8 kynttelikkö ja pieni matkamuisto Poda Podan rannalta. Valkoiset lakanat ovat suosikkini, mutta myös ne mattamustat ovat vielä mielessä. 

Huolehdin nykyään huonekasveista entistä enemmän. Koti on kaunis, kun kasvit voivat hyvin. Kaadan aina ylimääräiset vedet mistä milloinkin kastelukannuun hapettumaan. Itseasiassa suuret huonekasvit ovat yksi tärkein elementti koko kotini sisustuksessa. Kasveille voi myös puhua, josta siltä tuntuu ja jokaiselle yksilölle voi antaa vaikka oman nimen. Layla, Ken ja Timon asuvat luonani. ;) 

Nautin usein jotain kofeiinipitoista siivouksen yhteydessä. Viiniä en suosittele, sillä se tuppaa väsyttämään. Musiikki on myös yksi ehdoton tunnelman kohottaja, laita rokkia soimaan, tämä biisi toimii! 

Raikas huoneilma on myös yksi tärkeä elementti. Tuuleta säännöllisesti ja anna läpivedon kuljettaa happea kotiin. Pudista petivaatteet ja vaihda vuodevaatteet kerran viikossa. 


Ja tee nämä kaikki mahdollisimman usein, koska silloin mieli lepää ja voit paremmin. Ja muista aina palkita itsesi vaikka lämpimällä suihkulla, kasvonaamiolla ja vetäydy puhtaiden peittojen alle fiilistelemään.

 

Share

Kommentit

Karkausvuosi

Hei, pakko kysyä, että mistä kuvan seinähylly on? Se on aivan ihana! :)

Coco
Coco Sweet Dreams

Heippa, se on String. Sivuosat ovat muovia, eli ei se ihan tavanomaisin malli. Ostin Vepsäläiseltä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Vähän hymyilytti tuo viimeinen lause. :) Kenellä on aikaa ja mahdollisuutta palkita itsensä niin arkisesta asiasta kuin siivoamisesta ainakaan joka kerta. Suihkuun toki itsekin suuntaan, mutta en pidä sitä palkintona.

normaali katastrofi

Mä palkitsen! Ihan pikkujutuilla, esimerkiksi huolellisesti valmistetulla cappuccinolla ja palalla suklaata tai vaikkapa saunalla. <3 Ja mies juo kaljan aina imuroituaan (meillä ei imuroida päivittäin, ei edes joka toinen päivä :D).

Coco
Coco Sweet Dreams

Joo, nimenomaan jollain pienellä jutulla. Mä oon sellainen suunnittelija ja ehdin jo aamulla miettimään päivän ohjelman ja jos se sisältää siivousta niin ehdin myös miettimään itselleni jotain kivaa. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei tuli mieleen, että miten pidät banaanipuusi elossa? Omani kuoli, enkä ole pitkän googlailunkaan jälkeen löytänyt syytä.

Coco
Coco Sweet Dreams

Miten se kuoli? :) huomaan, että vanhat lehdet alkavat halkeilemaan ja sitten kuolevat pois, mutta uutta pukkaa koko ajan. Olen myös huomannut että puu tarvitsee paljon paljon vettä. Vaihdoin puun myös suurempaan ruukkuun, omani on sellainen mattamusta altakasteluruukku Ikeasta. 

Äitini laittaa kasteluveteen kerran viikossa jotain ravinnnetta, minä olen pärjännyt pelkällä vedellä. Puu kasvaa kattoikkuna alla, joten se saa paljon valoa... olisikohan myös tällä jotain tekemistä. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Lehdet ruskistuivat yksi kerrallaan! Alta tuli myös uutta, pientä lehteä mutta koko puu näytti jo niin rumalta että päätin luopua siitä. Uuden hankkiminen kuitenkin houkuttaa ni ajattelin jos sulla on jotain niksejä näihin puutarhahommiin!

Piiah (Ei varmistettu) https://pphelen.wordpress.com

Muistan seuranneeni rikossarjoja jossa selitettiin että uhrin todennäköisyys kuolla pienenee jos hän kertoo kidnappaajalleen nimensä. Hankin ikeasta tomaatin, nimesin sen Tepoksi. Ei apua. Teppo menehtyi hoidossa saamiinsa vammoihin aika pian saapumisensa jälkeen.

Walssy (Ei varmistettu)

Mahtava keino! :D Mun täytyy kokeilla tätä seuraavaksi vaikka orkideaan. Ne eivät ikinä pääse kukinnassa toiselle kierrokselle, mutta jos nimeäisin kukan vaikka Olgaksi... ;-)

Coco
Coco Sweet Dreams

Just hyvä. Teppo RIP. <3

Ultsi (Ei varmistettu)

Mistä olet ostanut ihanat petivaatteesi? Itsekin himoitsen tuollaista petausta. Muutenkin tosi kaunis koti!

Coco
Coco Sweet Dreams

Valkoiset vuodevaatteet ovat muistaakseni Hemtexistä. Kirjaintyynyliinat Arne Jacobsenin. Päiväpeitto jalkopäässä Linumin. Kandee myös panostaa pehmeään ja mahdollisimman muhkeaan peittoon, se tekee petauksesta aina kauniimman. Sänky on myös vähän normaalia leveämpi, siinä on hyvä nukkua. 

Nannas (Ei varmistettu)

Ihana juttu tämä. Ja onnellinen se ihminen joka näkee vaikka sen suihkun palkintona. &lt;3 Pienet asiat ovat juurikin niitä parhaita. Näiden näkeminen ja niistä nauttiminen edellyttää mielen kauneutta.

Coco
Coco Sweet Dreams

Aika kauniisti sanottu. <3

Kommentoi

Ladataan...