Postikortteja uusista hiuksistani

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Kuvasia uusista hiuksistani vähän eri tavoilla laitettuna. Lempiaurinkolasini tässä samalla, olen nimittäin herkkä valolle ja vähän kamerallekin.

Viihdyn muuten todella hyvin tässä mitassa, miksi en hoksannut tätä jo aikaisemmin? Voittaa sen epämääräisen hiussotkun ihan 1 - 0. Eka päivä uusissa hiuksissa oli vähän tuskallinen, enkä keksinyt miten saisin hiukset laitettua. Pienen sulattelun jälkeen laittelen näitä ihan jo tottuneesti.

On huoletonta lainetta, sivujakausta, rentoa kampausta, kevyesti latvasta taivutettuja hiuksia. Itse pidän alimman kuvan hiustyylistä eniten. Sellainen wannabe pariisitar aurinkolaseineen. Tämän kampauksen tein suoristusraudalla ihan himpun verran latvoja taivuttaen.

Hiuksia en ole värjännyt aikoihin, mutta nyt olen laittanut vähän raitoja. Päällimmäiset hiukset jätin ilman väriä, jotta sain vähän kaivattua liukuväri-efektiä. Tyvi on siis ihan luonnollinen värini näin talvella, kesällä se taas muuttuu överivaaleaksi auringosta.

Seuraavassa Lempimeikit  -juttusarjassani ajattelin kertoa ne kaikki hiustuotteet, joita käytän tällä hetkellä.

Onko teillä suunnitelmissa kampaamoreissu lähiaikoina, mitä meinasitte?

/my new hairstyle in action... is this ´blunt cut´ or ´bob´... I don´t know but I do love this haircut.

Share

Kommentit

elliina (Ei varmistettu)

Mulla on tukka aika samanlainen ku sun aiempi ja painiskelen sen kanssa et raaskinko luopua ponnarista. Mut toi polkka on kyl niin fresh et houkuttaa:) Millainen sun hiuslaatu on, paksu/ohut? Kiinnostaa lähinnä se että kun itellä on paljon hiusta mutta ne on tosi ohuita. Niin mietin et tuleeko riittävänt tuuhee polkka..

Coco
Coco Sweet Dreams

Mulla on tosi perinteinen suomalainen hiuslaatu, ohut ja suora. Sen takia joudun laittamaan aika paljon kaikenlaista tököttiä, jotta ne olisivat kuohkeat. 

Mä suosittelen kovin tuota lyhyttä mallia, vaihtelu virkistää ja kasvaa ne aina takas, jos ei tykkääkään. Mä ainakin ajattelin, että tämä uusi hiustyyli on vaan niin paljon parempi, vaikka vähän jännitti leikata niin paljon.

Eli siis, leikkaa vaan! Hiukset tykkää siitä, :)

VIIRU.P (Ei varmistettu)

Coco is sooooo CHIC... tuo toinen kuva on niin asiallinen bisnes woman look ettei jären häivää!!! : )
Itse painin hiusten leikkuun kanssa sekä värin. Minulla oli obret jo 2010 kun näin ne Lily Alridgella Victorian Secret näytöksessä värjäsin heti, sitten värjäsin ne myöhemmin pois. Viime kesänä en saanut vakkari kampaajalle aikaa lapseni leikkasi hiukseni olkapäille 30 cm lähti kerralla ja värjäsin uudelleen ombret sillä ne olivat vieläkin muodissa, oli ihana viilettää kesä lyhyillä hiuksilla. Nyt mietin että kävisin leikkaamassa taas vähän alle olkapäiden taas lähtisi 25 cm joten muutos olis iso. Mietin vain jätänkö obret, näin juuri yhdelllä naisella lyhyemmissä hiuksissa ombret , vähän kuten sulla ja ne oli tosi kivan näköiset tai sitten värjään ne pois. Kampaaja aikaa en ole varannut vielä sillä en tiedä mille lähtis... voi tätä naiseuden tuskaa !!! : )

Coco
Coco Sweet Dreams

Uuh, kiitos Viiru!

Hei, vitsi sulla kasvaa kadehdittavan nopeesti hiukset, joten leikkaa vaan! Mun mielestä ombre-väri on tosi kiva, itse en ole ainakaan yhtään kyllästynyt.

I May Say (Ei varmistettu)

Kivat nuo hiukset.
Mulla on paljon hiuksia, mutta ovat ohuita. Sen johdosta en voi kuvitellakaan pitkiä hiuksia. Eivät vaan sovi hiuslaadulleni. Hiukset ovat onneksi taipuisat ja luonnollisesti vähän laineikkaat. Suoristusrautaa en omista, enkä edes halua omistaa.
Käyn kampaajalla 6-8 viikon välein. Nykyään ekokampaajalla. Joka kerta tarkistetaan värin tilanne ja leikataan hiukset. Leikkautin pitkän otsiksen sinun inspiroimana ja olen tykännyt ☺️
Polkka sopii sinulle todella hyvin. Kaikille ei vain hiuslaadun puolesta käy pitkät hiukset.

Coco
Coco Sweet Dreams

Mulla vähän sama juttu, paitsi että mun mielestä mulla on ohuet ja vähän hiuksia. Pitkät hiukset näyttää mulla aika liiruilta, ellei mukana ole pidennyksiä.

Onko ekokampaajalla muuten hiusvärejä ihan laidasta laitaan, onko aina onnistunut?

Maijas (Ei varmistettu)

Upea hiusmalli! Super voluminous! Minkä merkkinen kaunis rannekorusi on?

Coco
Coco Sweet Dreams

Kiitti! Se on Glitterin Silverline mallistosta. :)

SandyLadolcevita (Ei varmistettu) http://ladolcevitadisandy.blogspot.fi

Upeat ovat! Kohotatko nyt tyveä jollain rullilla tai tuotteilla ennen latvojen kääntämistä? Itse olen niin aamu-uninen, etten uskalla pätkäistä tukkaani sen pelossa, että sitä pitäisi sitten aamulla herätä turkasen aikaisin laittamaan. :)

Coco
Coco Sweet Dreams

Mulla on usein rullat päässä suihkun jälkeen mutta tässä kuvasarjassa föönasin hiukset suihkun jälkeen vähän tyveä nostaen sellaisella isolla harjalla. Laitoin tuuheuttavaa suihketta + suolasuihketta. Oon tekemässä näistä mun tuotteista omaa postausta pian.

Mä en aamulla myöskään jaksa paljoa laittaa hiuksia, mutta latvoja saatan kääntää suoristusraudalla... Siinä menee ihan pari minsaa. 

Sanni - SEES by Sanni (Ei varmistettu) http://seesbysanni.blogspot.fi/

On kyllä IHANAT!!! Pätkäisy kannattaa, usein!

Coco
Coco Sweet Dreams

Kiitos! Ihanan raikas olo näissä hiuksissa, kevätkin tulee ja kaikkee. Sellainen uudistunut olo kaikenkaikkiaan. :)

 

Aisha J
Aisha

Tulee mieleen filmitähti noista hiuksista ja aurinkolaiseista, aivan ihanat ovat! :)

Käyn aika harvoin kampaajalla. Kun en värjää hiuksia, ne pysyvät pitkään hyvässä kunnossa. Viime kerralla leikkautin otsatukan ja n. 10 senttiä latvoista pois, ja nyt olen antanut hiusten kasvaa. Pian olisi aika tehdä jotain, ainakin siistiä latvoja.. ellen sitten intoudu johonkin radikaalimpaan ;)

Coco
Coco Sweet Dreams

Hah,kiitos!

Luonnollinen hiusväri on kyllä se parhain väri. <3 Mä kannatan radikaalia muutosta, se virkistää!

Irinakkv (Ei varmistettu) http://kahdenkerroksenvaki.blogspot.fi

Oi miten ihanat. Itselläni polkan kasvatus lyhyestä tukasta meneillään. Vaatii kärsivällisyyttä. :/

Coco
Coco Sweet Dreams

Kyllä ne nopsaa kasvaa. :)

AnnS (Ei varmistettu)

Leikkautin marraskuussa viimeksi (vähän liikaa jo aikaa) pitkän polkan, eteen vähän enemmän pituutta ja kahdella värillä. Seuraavalla kerralla aion tehdä saman, tykkäsin itse sen helppoudesta sekä myös monipuolisuudesta. Kehujakin tuli monet kerrat. Yleensä olen se ihminen joka kaipaa kampaajalla jotain uutta, mutta nyt en ole valmis vaihtamaan :)

Coco
Coco Sweet Dreams

Hyväksi todetussa on paras pysyä. :)

KP (Ei varmistettu)

Hieno! Vaaleahiuksisena kiinnostaa erityisesti väriasiat. Mitä sävyjä/värejä sulle on laitettu? Millä pidät keltaisuuden poissa ja mitä hiustuotteita käytät?

Coco
Coco Sweet Dreams

Mä laitoin siskoni avustuksella (ollaan ihan amatöörejä) kaupan väriä Schwarzkopf Blonde, joka oli siis raidoille tarkoitettu. Käytettiin sellaista huppua, jonka avulla väriä laitettiin. Väriä tuli vain alahiuksiin, päälaki jätettiin ilman.

Muuten ihan omaa väriä on. Joskus käytän hopeshampoota, mutta nyt olen pessyt vaan tavallisella shampoolla, kun en ole huomannut kellertävää sävyä.

Googletin, niin tätä tarkalleen laitettiin: Schwarzkopf Blonde M1 Supervaaleat Raidat.

iisa_ (Ei varmistettu) http://iisanelamaa.blogspot.fi

Ihanat!! Kerrotko vielä toisen kuvan aurinkolasien merkin?

Coco
Coco Sweet Dreams

Ne on Zarasta, ostettu joskus syksyllä 2013. :)

Mrs S (Ei varmistettu)

Tosi kivat! Ihana tuo 2.kuva :)

Coco
Coco Sweet Dreams

Hih, kiitos! mun mielestä se on ihan hassu. ;)

Erja / IhmeidenTekijät (Ei varmistettu) http://ihmeidentekijat.blogspot.fi

Hiukset ovat juuri sinun näköiset, kyllä. Onneksi olkoon rohkeasta muutoksesta!

Coco
Coco Sweet Dreams

Kiitos! En näe tätä kovinkaan rohkeena - uusi vuosi ja uudet jutut vaan. :)

Majmush (Ei varmistettu) http://www.olivialehti.fi/magicpoks/

Uuuu, beibi! Olit rohkea kun annoit pätkäistä hiukset - ja se kannatti!

Coco
Coco Sweet Dreams

Heh, uuh! Silti mä salaa haaveilen sun hiuksista.

Irenemariaj (Ei varmistettu) http://paaasiaa.blogspot.fi/

Tosi freessi tuo pituus! :)
Meidän blogista löytyy kanssa muutama laittovinkki polkkatukkaan :)

http://paaasiaa.blogspot.fi/2014/01/polkkatukan-laittovinkkeja.html

Julia LK (Ei varmistettu) http://accordingtojlk.blogspot.fr

Ihanaa! Neljäs kuva ihan suosikki. Näyttää niin nätiltä tuo taisainen reuna, mulla kun on joko pikkisuora tai jos vähän yritän taivuttaa niin jokatoinen liuska taipuu ei suuntaan :/
Aurinkolasit myös tosi coolit!

Kommentoi

Ladataan...