Puutarhamuistoja

Coco Sweet Dreams

Wohoo! Kesä on täällä sanoisin näin. Ajattelin kerätä tähän postaukseen puutarhajuttuja, joita toivoitte.

 

Liuskekivet ovat olennainen osa tämän talon pihaa ja puutarhaa. Minä pidän niin mustasta sorasta niiden ympärillä, kuin myös nurmikkosaumoista. Tosin jälkimmäinen vähän haasteellisempi nurmikonleikkuun kannalta. 

 

Pihan perältä löytyy minun silmäteräni, jota olen aika paljon nysvännyt. Jälkikäteen ajateltuna, en laittaisi noin paljon koristekiviä (kallista) vaan ehkä sora olisi riittänyt. Pohjatöiden tulee olla myös hyvin huolellista työtä, jotta rikkaruohot eivät valtaa. Laitoin suodatinkangasta kaksikerrosta kivien alle.

 

 

 

 

Jos jotain olen oppinut ison pihan omistajana niin jotain kasvien ja kukkien sijoittelusta ainakin. Suuret linjat näyttävät paremmalta kuin pieni piiperrys siellä täällä. Esimerkkinä, kun istutat tulppaaneja niin laita ne yhteen röykkiöön, ei sinne tänne. Kokonaisuudesta tulee vaikuttavampi ja selkeämpi - katso kuvan valkoisia tulppaaneja! Vastakohdat täydentävät toisiaan. Valkoiset kukat tulevat kauniisti esille mustasta katemurskeesta. Tai suurilehtiset kasvit sopivat hyvin heinien ja muiden suippolehtisten kanssa yhteen. Keväällä kukkapenkkeihin pudonneet lehdet kannattaa jättää sinne ja ripotella uutta multaa päälle - piha siistiytyy kertaheitolla!

Suuren pihan kanssa saattaa mennä helposti hermot ja järki kaiken sen työmäärän kanssa. Suunnittele muutoksia jo talvella ja keskity mielummin yhteen osaan pihassa, johon haluat muutosta tai panostaa. Aika monen rikkaruohon ja keskeneräisyyden kanssa pitää vaan oppia elämään - Suomen kesästä tulee nauttia, koska se on jäätävän lyhyt. 

Syö ulkona mahdollisimman usein!Tänä kesänä ajattelin myös tuoda eksoottisia huonekasveja enemmän ulos ja tuoda vähän etelän tuulahdusta ja tunnelmaa niiden avulla. Isosiskoni on onnistunut kasvattamaan banaanipuun, sellaisen jos löytäisin. 

Kesä tuo paljon muutoksia ja uusia juttuja, kerron niistä pian! Olen myös päässyt suunnittelemaan erään omakotitalon takapihan kokonaisuudessaan! Työt ovat nyt kovassa vauhdissa ja aika pian pääsen paikan päälle raportoimaan suunnitelmista teillekin. E n  m a l t a  o d o t t a a ! !

 

Share

Kommentit

EricaK
EricaK

Ihana keidas teidän pihanne! :)

smyle (Ei varmistettu)

Ovatko kaikki kuvat teidän pihalta?

Coco
Coco Sweet Dreams

Hei, ei! Osa fiiliskuvia matkan varrelta. :)

Äiti-ihminen (Ei varmistettu)

Hei, osaisitko opastaa mistä löytäisin suurehkojakin ulkoruukkuja? Suosin virtaviivaisia ja valkoisia ;)

Ihana blogi sinulla
Kiitos etukäteen!

Kommentoi