Taidetta seinälle

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Pierre Soulages. Olettekos kuulleet tästä taiteilijasta?

Olen jo pidemmän aikaa ollut varsin kiinnostunut hänestä, erityisemmin hänen töistään juu. Soulages on ranskalainen taidemaalari ja kuvanveistäjä. Hän on käyttänyt lähes kaikissa töissään pelkästään mustaa väriä, sitä ennen niissä oli hieman sinistä. Teokset ovat mielestäni äärimmäisen kauniita ja kiinnostavia, ottaisin muutaman seinälleni ihan koska vaan! Suuri taideteos tuo niin paljon persoonallisuutta ja kiinnostavuutta sisustukseen. 

Te ehkä tiedättekin, että sisälläni asuu pieni taiteilija ja aina kun kiireiltäni ehdin, niin kasaan makuuhuoneen nurkassa kyhnöttävän maalaustelineeni paraatipaikalle (kesällä ulos) ja maalaan abstrakteja taulujani. Toisinaan teen myös keramiikkatöitä, lähinnä kulhoja ja vateja, olenhan tehnyt myös muutaman pienen patsaan. Viimeistään vanhana mummona meinaan vallan maalata tauluja takapihallani rapistunut olkihattu päässä ja kenties hyvää (oman tilan?) viiniä lasissa. Siihen mennessä olen rakennuttanut itselleni piharakennuksen, jossa teen kauniita keramiikkatöitä. En ole lainkaan varma asuisinko silloin enää Suomessa? Tuskin, sillä lämpö on ollut aina minun juttuni. Missä te muuten näkisitte itsenne vanhana ja mitä tekemässä? 

Mutta nyt tätä projektinaista siis kiinnostelee parin suuren taideteoksen tekeminen seinälle, väritykseltään jotain Soulagesin töiden kaltaista ajattelin.  

Kuvat: All Over Press

Share

Kommentoi

Ladataan...