Tuliaiset Pariisista

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

 

Pariisi oli paratiisi ostosmahdollisuuksien suhteen. Huitelin kuitenkin sen verran kiireisesti menemään, että ostoksille ei  juurikaan jäänyt aikaa. Mustat korkokengät, ostin äkkiseltään Mangosta sillä kuljin siinä hetkessä lenkkareissa ja meille tulikin yllättäen kutsu illalliselle ja nämä tulivat todella tarpeeseen. Pariisissa on vähän sellainen olo, että haluaa pukeutua todella kauniisti.

Kengistä tuli sittemmin lempparit ja niillä tepastelin viikko takaperin Blog Awardseissa ja nyt edellispäivänä juhlallisesti Ellen Style Awardseissa. Lumipallo Eiffel-tornista oli tyttärelleni ja katselen sitä itsekin usein ihan lumoutuneena. Eiffel-torni on muuten ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, vaikka saakin jonottaa. Uskoisin, että palaan sinne vielä uudestaan, näkymät olivat niin kauniit sieltä ylhäältä.

Hajuvesistä Chanel N5 on mieleeni, käytän sitä arkena ja vaikka tuoksu onkin aika tuju alkuun se haalenee päivän mittaan. Mielestäni äitini käytti samaa tuoksua, kun minä olin pieni ja tuoksusta tulee todella nostalginen olo. Muistaakohan joku minut jonkin tuoksun perusteella? Minä muistan moniakin ihmisiä elämästä hajuvesien perusteella.

Keep it classy ja hyvää lauantai-iltaa!

Share

Kommentit

Nannil (Ei varmistettu)

Oma suosikkini on Coco Chanel Mademoiselle, vahva sekin. Aina kun sitä on "ylläni", saan aina siitä kommentteja. love it ❤️

Coco
Coco Sweet Dreams

Oih, mullakin on ollut sitä ja muistan myös saaneeni kehuja. Se on oikeastaan ihanan raikas tuoksu. <3 Täytyykin varmaan taas ostaa samaa.

Erica K (Ei varmistettu) http://ericakarppinen.blogspot.fi/

Ihana fiilis näissä kuvissa. Chanelin Mademoiselle löytyi minultakin aikoinaan, kunnes melkein täysi pullo räsähti kylppärin lattialle. Jos iholla tuntui vahvalta, niin kyllä tuoksui kylppärikin hyvän aikaa.

Kommentoi

Ladataan...