Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Se oli eräs sateinen päivä. Kävin keskustassa lempiruokakaupassani, stockan hetkussa. Ostin leipää, kauramaitoa ja juustoa. Siinä kassalla minua alkoi jännittämään entistä enemmän, katselin kelloa. Viisi minuuttia! Viisi minuuttia aikaa, ei ole kiire vielä. Hermostuneena ei ole kiva olla liian ajoissa.

Pakkasin ostokseni perinteisesti paperikassiin ja huikkasin kassaneidille hyvää päivänjatkoa. Selkääni iski vielä suurempi kylmänväristys, sydän tykytti ja samalla huvitti miksi olen näin jännittynyt, eihän tässä nyt mitään jätti-investointia tehdä.

Saavuin pankkiin ostoskassieni kanssa ja kirosin mielessäni miksi kävin kaupassa ennen enkä jälkeen. Pääni ei aina toimi kovin loogisesti. Tervehdin tutuksi tullutta suloista vanhaa herraa, joka totesi, että käy keskustassa aniharvoin. Muistelimme aikoja, kun ei ollut kännyköitä; minä muistin ajan jolloin minulla oli puhelinkortti, hän muisteli aikaa kun oli puhelinkeskus. Juttelimme myös hänen kaveristaan, joka oli tehnyt uuteen omakotitaloonsa kellarin. Mietin heti, että minä varmaan tekisin viinikellarin. Vanha herra oli auttanut kaveriaan muutossa, kyllä kavereita pitää auttaa tilanteessa kuin tilanteessa - tuumittiin yhteisesti.

Hetkeä myöhemmin astelimme yhdessä huoneeseen, jossa meitä vastassa oli kaupanvahvistaja ja pankkineiti. Vanha herra laittoi lukulasit päähänsä ja minä ojensin kaikille viime viikolla yömyöhään kirjoittamani kauppakirjan. Kaupanvahvistaja oli siihen tietysti jo etukäteen tutustunut. Luimme sen kertaalleen läpi ja etsimme pöydältä kyniä allekirjoituksia varten. Minun tililtä nostettiin suuri summa rahaa ja vanha herra oli nyt sen verran rikkaampi. Totesin hänelle, että nyt rahamiehenä sinun pitäisi mennä shampanjalle keskustaan, olet muutenkin täällä niin harvoin. Hän naurahti ja puntaroi menevänsä vain kotiin.

Ja nyt kun palataan tuosta hetkestä tähän päivään olen siis maanomistaja. Minulla on muistini mukaan kahdeksan tai ehkä jopa kymmenen omenapuuta, joissa on omenoita niin paljon, että ne pitäisi viedä omenamehutehtaalle. Maallani on korkea hyvin hoidettu kuusiaita. Luumupuita ja päärynäpuu. Perunamaa ja herukkapensaita.

Koska maa on nyt ostettu, voinen vihdoin paljastaa, että aloitamme talonrakentamisen tässä lähitulevaisuudessa. Suunnittelutyöt ovat jo alkaneet.

Tämän postauksen kuvat ovat kauniita rakennuksia, jotka ovat kovin mieleeni ja joissa olen onnekseni päässyt vierailemaan.

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

- kaikkien laskujen muuttaminen e-laskuiksi ja mieluiten myös niin, että ne maksetaan automaattisesti tililtäsi. Aikaa, vaivaa ja ehkä rahaakin säästyy, koska mikään ei unohdu.

- säästötili! Olen myynyt pari asuntoani ja toisesta laittanut kaiken säästöön. Sellaiselle tilille, josta ei voi nostaa rahaa, kuin pari kertaa vuodessa - pysyvät siis hyvässä tallessa tulevaisuuden kauppoja varten. Sijoitan myös pieniä summia kuukaudessa, haluaisin tosin oppia sijoittamisesta paljon enemmän, mitä tietämykseni nyt on.

- kavereiden tapaaminen urheilun parissa, tulee hoidettua monta asiaa samanaikaisesti. Voit tavata kavereita myös aamulenkeillä, tsekkaa seuraava kohta:

- aamulenkit. Kun vaan malttaa mennä nukkumaan kello kymmenen jaksaa ihan hyvin herätä aamulla kello 6 ja lähteä juoksemaan. Homman helpottamiseksi kannattaa kaivaa juoksuvermeet edellisenä iltana esille ja asettaa lenkkarit menosuuntaan ovelle. Helppo nakki! On niin tärkeää pitää itsestään huolta ja kohdella arvokkaasti. Syödä hyvin, nesteyttää kehoa, helliä, nukkua, kosteuttaa ihoa ja liikkua.

- se minkä voi tehdä tänään, kannattaa tehdä tänään. Ylipäätänsä asioiden eteenpäin laittaminen, käsitteleminen heti helpottaa elämää ja tunnetiloja. Ei kannata jättää roikkumaan tai jäädä tuleen makamaan. Muista myös, että elät sinun näköistä elämää... sillä mitä muut ovat siitä mieltä ei ole mitään väliä.

- ennakkoluuloista eroon pääseminen. Tämä pätee niin moneen asiaan. Esimerkkinä eri kansalaisuudet ja uskonnot... monella on niin outoja ennakkoluuloja ja käsityksiä. Riittää kun tutustuu ja on utelias, monet luulot osoittautuvat aivan turhaksi. Minulla on kavereita monesta maasta ja uskonnosta ja se on ihan älyttömän siistiä sekä kiinnostavaa. Se on tuonut elämään väriä ja uutta sisältöä.

Jotenka rauhaa ja rakkautta uuteen viikkoonne! Minä kertoilen jänniä kuulumisia tässä lähiviikkoina, kunhan saan menoani vähän rauhoitettua.

Voikaa hyvin!

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Hellouta ihanat!

Ystäväiseni järkkäilee viime vuoden tapaan pihakirppistä, josta tein itsekin viime vuonna ihania löytöjä. Minäkin olen siellä myyjän roolissa, joten tulkaa ihmeessä sunnuntaiajelulle huomenna Maskun Kajamoon kello 11-14.

Paikalla kymmenisen myyjää ja myynnissä sisustustavaraa, asusteita, naisten, miesten ja lastenvaatteita. 

Ostosten lomassa voi kahvitella pihakahvilassa, josta vastaa Kahvila Periferia.

Paikkana toimii Kajamon asuinalue, omakotitalon piha, osoite Kammikuja 9, 21250 Masku.

Nähdään siellä! 

 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

 

Tämä resepti on ihana juuri näin perjantaisin, kun ulkona on jo ihan syksy, työviikko on ollut pitkä kuin nälkävuosi ja viikonlopuksi on kaavailtu hitosti hommia. Resepti on omiaan, kun ei ehkä ole energiaa kokata mitään ihmeellistä, vaan tekee mieli vaan riisua työvaatteet ja rojahtaa sohvalle.

Pastan valmistus onnistuu käden käänteessä ja arvokasta aikaa jää kaikkeen muuhunkin, kuten vaikka loikoiluun ja leffailtaan. 

Pähkinäinen spaghetti yhdelle (reilu annos):

Kourallinen spaghettia

1 valkosipulinkynsi

1 dl parmesanjuustoa

1/2 dl pinjansiemeniä

nokare voita

Laita spaghetit kiehuvaan ja suolattuun veteen. Raasta sillä aikaa parmesanjuusto ja valkosipulinkynsi kulhoon. Paahda pinjansiemenet pannulla ja lisää ne juustoraastevalkosipuliseoksen joukkoon. Nosta seoksen päälle voinokare. Tsekkaa spaghetit, ne ovat tällä välin jo suurin piirtein kypsyneet - varo keittämästä spaghettia liikaa. Valuta vedestä ja lisää spaghettien joukkoon aiemmin tekemäsi seos. Sekoita ja tarjoile heti.

Tuplaa, triplaa ja niin edelleen ainesosat jos ja kun syöjiä on enemmän. Valkosipulin määrää voi vähän miettiä.

Juomaksi suosittelen erästä luomuvalkoviiniä. Ystävieni kanssa hyväksi todettu (puoli)kuiva valkoviini on Kendermannsin Organic 2016 - sopii tälle ruoalle tai muuten vaan nautittavaksi.

Ihanaa viikonloppua!

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Tuo ihana kiharahiuksinen, joillekin ehkä tv:stäkin tuttu suurisydäminen Osku vieraili tänään luonani. Me ollaan tunnettu jo yläasteelta asti ja nähdään aina silloin tällöin. Meitä varmasti yhdistää tietynlainen herkkyys, huumori ja chillaus. Oskun seurassa on aina hyvä olla ja voi miten ihana ihminen hän onkaan.

Ehdotin että tällä kertaa maalataan toisillemme taulut. Osku totesi, että ideani oli jännittävin aikoihin. Ehkä maalausta jännempää olisi karaokessa laulaminen, tuumi hän.

Hetken epäröinnin jälkeen taululle ilmestyi mieluisa kuva ja kantaa ottava teksti. Minun tekemä teos lähti Oskun mukaan, kuulemani mukaan hänen toimiston seinälle. Oskun Grl Pwr jäi minulle. <3

Taideilta onkin toisenlainen ja yksi hauskimmista ideoista viettää aikaa kaverin tai kavereitten kanssa. Toisen tekemää taulua katselee paljon mielummin omalla seinällä.

Lämmin kiitos sinulle Osku taas hyvästä seurasta, maalailemisiin!

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Lauantaina oli kekkerit.

Pyysin vain muutaman ystäväiseni kylään ja nykyään melkoisen kiireellisenä tyyppinä ostin kaiken valmiina ravuista alkaen. Kattaus pysyi yksinkertaisena, sillä illallispöytä täyttyy niin nopeasti kaikenlaisesta. Ainokaiset koristeet olivat matkoilta tuodut simpukat ja systeemit.

Tarjolla oli salaattia, levitteitä ja lähileipomon uunituoretta saaristolaisleipää. Isosiskoni toi äitini tekemää huippuhyvää sienisalaattia. Äidit kyllä tietävät tälläisten perinteisten salaattien ynnä muiden takuuhyvät reseptit. Joten tässä hänen versio:

Sienisalaattia suolasienistä

Kangassieniä ja haperoita, suolattuna. Tsekkaa ohje sienien valmistamiseen täältä, jotta menee ihan oppikirjan mukaan.

1 iso sipuli raastettuna. Äitiltäni löytyy tietysti spesiaali laite tätä varten, mutta raastin käy ihan yhtä hyvin. Purista sipulimurskasta liika neste pois

2 dl kermaa vatkattuna

1 purkki kermaviiliä

Mausteeksi mustaapippuria ja valkopippuria.

Yhdistä ainekset ja anna makujen tasaantua jääkaapissa vaikka koko päivän. Koristele tuoreella persiljalla ja tarjoile esimerkiksi äyriäisten kera, niinkuin minä tein. 

 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Vaikka olenkin aika easy going ja osaan sivuuttaa ikävät asiat melko hyvin, eikä minulle jää useinkaan mitään hampaan koloon ja osaan jatkaa matkaa, niin silti viime päivinä olen tosissani ihmetellyt maailman menoa. Sitä miten ilkeitä osaamme olla toisillemme netissä ja oikeassa elämässä. Ihmiset ovat olevinaan heikomman puolella mutta todellisuus näyttää olevan jotain muuta.

Sanonnat "Walk a mile in my shoes" tai "What Susie says of Sally says more of Susie than of Sally" tai "Everyone you meet is fighting a battle you don't know nothing about. So be kind. Always"  eivät tule ihan tyhjästä, niissä on paljon viisautta ja haluankin nyt tällä tekstilläni siitä muistuttaa. Muistuttaa empatiasta, lämmöstä, välittämisestä ja esimerkillisyydestä näinä pimenevinä syyspäivinä.

Minä olen erittäin tyytyväinen, että ihmiset luonnehtivat minua niin etten puhu muista pahaa ja löydän jokaisesta jotain hyvää. Se on sellainen asia josta olen ylpeä ja saan kiittää vanhempiani tästä luonteenpiirteestäni. Haluan myös lasteni oppivan keskittymään ensijaisesti hyvään ihmisissä ja elämässä ylipäätänsä.

Ajattelen asian niin, ettei minulla ole varaa arvostella muita, eikä toisaalta muilla ole varaa arvostella minua, varsinkaan minua sen paremmin tuntematta. Miten hyvin me ylipäätänsä tunnemme toisiamme? Mistä nauramme tai itkemme, tai kenen vuoksi? Miten erikoisia kaikki olemme, kun samalla olemme ihan samanlaisia, ihan tavallisia ihmisiä eri kuorrutuksilla vain. 

Yritän aina parhaani ja muutenkin koitan olla hyvä ihminen ja jos teen väärin, toivon, että osaan pyytää anteeksi. Simppeliä! En halua kuulostaa tekopyhältä, olen ihan varmasti loukannut monien ihmisten tunteita, mutta jälkikäteen ajateltuna ne loukkaukset ovat johtuneet omasta tyytymättömyydestäni. Sellaistako se sitten on? Tyytymättömyyttä? Sanotaan, että asiat jotka toisessa ärsyttävät kertovat asioista, joista et itsessäsi pidä.   

Jospa nyt kun seuraavan kerran haluat ihmetellä ja arvostella loukkaavasti muita, mieti hetki. Onko viestisi sellainen, jonka haluat universumille lähettää ja laittaa kiertämään. Voin taata, että hyvistä sanoista tulee paljon paremmalle tuulelle, se on kuin peili. Pidä sydän lämpimänä ystävä hyvä! Keskity hyvään.

" Jospa minä saisin olla sinä. Jospa sinä saisit olla minä, edes tunnin. Jospa voisit nähdä itsesi minun silmin, yllättyisit. "

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Kaipaan koko ajan jotain uutta, mitä tulee asumiseen. Ympäristöön jossa elän. Koti itsessään on minulle rakas ja riittävä paikka, mutta vaihdan tiuhaan järjestystä. Tarvitsen jotain uutta katseltavaa ja fiilisteltävää, en niinkään tavaraa.

Koti tyhjenee tässä pikku hiljaa (liian hitaasti) ja sisustus elää nyt melkein päivittäin. Lundian hyllyä purkaessa jätin toisen osan siitä itselleni työpöydäksi, töitä kun on tehtävä viimeisiin päiviin saakka (ja nukkua). Tuosta hyllyköstä siis tosiaan on moneksi - sitähän voi kasvattaa pituus- ja leveyssuunnassa, kuin myös kutistaa.

Italialaisista tuoleistani en myöskään meinaa luopua, ne ovat parhaimpia second hand löytöjä mitä olen koskaan tehnytkään - ihanan art decoa. Tunnelmaa tuovista pöytä- ja jalkavalaisimista voisin vielä kirjoittaa sanasen. Niihin kannattaa todellakin panostaa, ovat yhtä suuressa suosiossani kuin designtuolit. Valaisimilla saa luotua tunnelmaa ja sijoitan pieniä valolähteitä ympäri kotia.

Kun pientä lämmintä valoa tulee pieninä annoksina eri suunnilta, tekee se tilasta rauhallisen ja harmonisen, kirkkaat yleisvalot voi unohtaa kokonaan.

 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Kampasimpukoita

Nokare voita

suolaa

Limen kuorta raastettuna

Ota kampasimpukat huoneenlämpöön ja kuivaa ne talouspaperilla. Mausta kampasimpukat suolalla ja paista pikaisesti pannulla molemmin puolin voi nokareessa. Aseta lautaselle ja raasta limenkuorta päälle, älä tietenkään raasta limen valkoista osaa. 

Kampasimpukat - yksi helpoimmista ruoista mitä tiedän ja niin herkullista. Todella nopeaa ja simppeliä iltaruokaa.

Oikeasti en syö useinkaan enää kello seitsemän jälkeen, täydellä vatsalla ei saa hyvää unta. Mutta miten ihanaa onkaan parkkeerata itsensä sohvalle, valmistaa jotain todella hyvää ja yksinkertaista, kuten nyt vaikka näitä kampasimpukoita. 

Lämmintä syysiltaa!

 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Kaupallinen yhteistyö: Marimekko

Niin se on syyskuu tullut, iholla on vielä kaunis rusketus, mutta kesän hulinat ovat takanapäin.

Viime viikon tiistaina työpäivän jälkeen astelin pihamaalle ja kaikki muistuttivat kesästä. Keväällä laittamani istutukset ovat vielä ruukuissaan, kesämatto ulkona ja ulkotuolit muistuttavat ihmisistä, jotka ovat kanssani siinä istuneet. Juuri nyt tunnelma on odottava ja lempivuodenaikani syksy on alkanut, vaikka lämpöä aina vähän kaipaakin.

Sohvalla: varvunraita-tyynynpäällinen, pieni unikko -tyynynpäällinen ja pieni tiiliskivi -tyynynpäällinen. Pieni maljakko on Flower.

Aamuni oli alkanut jo varhain, herätyskello laittoi minut nousemaan jo kello kuudelta. Olin asettanut edellisenä iltana urheiluvaatteet tuolille lenkkitossujen viereen, näin kynnys lähteä aamulenkille on matalampi. Aamuiset urheilusuoritukset sopivat minulle parhaiten, sillä iltapäiväni ovat toisinaan yllätyksellisiä ja täynnä ohjelmaa.

Kaisu aita-housut 

Tässä vuosien varrella olen oppinut kohtelemaan itseäni lempeämmin ja rauhallisemmin. Oikeastaan olen aina ollut aika easy going mutta nyt vielä enemmän. Pidän siitä, että ihmiset osaavat ottaa rennosti ja kohtelevat itseään armollisesti, se saa heidät myös näyttämään hyvältä.

Huomaan, että viihdyn itsekin parhaiten huolettomien ihmisten seurassa. Muistan kerrankin kun kanssani matkusti henkilö, jolla oli matkalaukkuna vain paperinen Fendin ostoskassi, se huvitti minua. Ihailen edelleen hänen huoletonta laadukasta tyyliään ja rennolla asenteellaan hän saa itsensä näyttämään todella tyylikkäältä. Koen, että sellaisia ovat myös Marimekon vaatteet. Rentoja, laadukkaita ja uniikkeja, ei löydy muilta merkeiltä vastaavia.

Marimekon Elma aita-paita yhdessä Kaisu aita-housujen kanssa asu on ihanan skarppi ja samalla boheemi. Yhdessä tai erikseen ne sopivat töihin ja iltatilaisuuksiin mainiosti.

Mikäli muuten tämän postauksen vaatteet ja sisustustuotteet kiinnostavat niin liittymällä Marimekon asiakasohjelmaan saat ensimmäisestä ostokerrasta -15 % alennuksen normaalihintaisista tuotteista. Etu on voimassa 2 viikkoa rekisteröitymisestä Marimekko-myymälöissä ja verkkokaupassa marimekko.com. Liittyä voit kaikissa myymälöissä tai tässä osoitteessa.

Työpäivät on pulkassa siinä viiden tai kuuden aikoihin, kun olen yksin. Koti on tullessani äänetön, mutta tähän olen jo vuoden yksin asuneena tottunut, eikä se ole enää ihmeellistä, vaan toisiaan ihanaakin.

Tässä kohtaa iltapäivää on helpottavaa huomata, että olen hoitanut urheiluhommat jo heti aamusta. Joskus lähden vielä uudestaan lenkille, tai ainakin kävelylle - sinä päivänä jäin kuitenkin kotiin alkuviikosta uupuneena.

Musiikki soi kodissani aina, minulla on jokaiseen tilanteeseen omat soittolistat. Lempipaikkani on tuolla valkoisella sohvalla, tai sen lähimaastossa - siinä teen kaikki blogityönikin.

Lidia-mekko, pieni punainen tiiliskivi tyynynpäällinen ja vihreä -tyynynpäällinen. Pikkupöydällä toffeenvärinen Flower -maljakko

Vaihdan heti mukavat kotivaatteet. Pukeutumisfilosofiani on, että kotona on syytä pukeutua kauniista itseään varten. Tähän tarkoitukseen yksi mukavimmista vaatteista on Lidia -mekko.

Yksinäisinä iltoina olen yrittänyt epätoivoisesti opetella kitaransoittoa, en ole vielä pitkälle pötkinyt - tällä hetkellä soittolistallani on tämä biisi, kovin vaikuttaa helpolta.

Marka-tennarit

Kukat löytävät maljakkoon aina siivouspäivinä, miten kauniilta ne näyttävätkään tuossa Ming-maljakossa. Nämä kukat hain aiemmin keskustasta Pia Jaalalta, ostosreissuni päättyvät usein kukkakauppoihin.

Ming-maljakko

Reija Simpukka-mekko, Veljekset -tyynynpäällinen ja huopa

Koska en omista telkkaria huomaan monesti puuhailevani kaikenlaista. Huonekalut vaihtavat paikkaa ja illat kuluvat kaikenlaisen suunnittelun parissa, ellei sitten blogitöiden tai puhelinmaratonien. Täydellisintä on kun ulkona sataa vettä ja olen yläkerrassa kattoikkunan alla, kuuntelen musiikkia ja maalaan tauluja. Tuona iltana hukuttauduin kirjojen pariin iltamyöhäisellä.

Ming-maljakko

Ja tuo ilta oli tuiki tavallinen tiistai-ilta, joka tuntuu minunlaiselta. Sellainen normaalipäivä, aivan kuin kaikki muutkin päivät niistä kolmestasadastakuudestakymmenestäviidestä. Niistä tavallisimmista minä nautin eniten. Herätä, mennä, tehdä, tehdä kunnolla, palata, rauhoittua ja viimein nukahtaa. Olla hyvä itselleen ja kohdella itseään lempeästi, kuin parasta kaveria.

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Kuvassa minä ja lainakoira Puffe. Minulla on ollut lainakoiria tässä vierellä nyt muutamia ja ovat kyllä sulattaneet tämän muorin sydämen ihan täysin. Toinen koirista oli musta Staffordshirenbullterrieri nimeltään Alek, joka jäi luokseni yöksi. Heräsin aamulla siihen, kun hän tuijotti minua pyöreillä silmillään sänkyni vierellä, siitä lähdettiinkin kaksin heti jokirantaan kävelylle. Tässä tuumin, että saattaisin olla koiraihminen.

 

Heidän lisäkseen olen hurahtanut samettiin. Sisustuspuolella tätä innostusta on kestänyt jo kolme vuotta, mutta nyt ihailen samettisia mekkoja. Uusin löytöni on tuo H&M:n musta samettimekko, jonka tiedän soveltuvan arkikäyttöön lenkkareiden kera ja illanistujaisiin korkokenkien kanssa. Sametti on niin ihanan pehmoista ja se tekee siitä todella miellyttävän käyttää. 

/velvet dress from H&M 

 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Mieleni teki ladata tänne pitkästä aikaa kuvia vanhasta kodista. Niitä on kiva katsella näin jälkikäteenkin. 

Yksi syy, miksi näitä(kin) katselen on se, että minulla on pian uusi projekti edessä. Projekti joka tarkoittaa uutta kotia itselleni. Tästä haluan kertoa tarkemmin tuonnempana, mutta mikäli blogissa on hetkellisesti vähän hiljaisempaa, tarkoittaa se sitä, että henkilökohtaisessa elämässä on meneillään muutoksia. Iloisia sellaisia!

Vanhan kotini yksi siisteimpiä juttuja oli vanhan ja upouuden liitto. Vanha tiilirakennus ja uudet suuret mustat ikkunat muodostivat hyvän yhdistelmän. 

Takkahuoneen syvennykseen tein itse vaaleasta samettikankaasta istumapaikan, se oli kiva idis ja helppo toteuttaa.

Koti kerrassaan kylpi päivänvalosta. Ikkunoita oli jokaiseen suuntaan ja ne oli ryhmitelty taidokkaasti, olihan talo arkkitehdin piirtämä.

Pikkuvessa oli kokonaan mattavalkoinen. Samaa laattaa löytyi isosta kylpyhuoneesta, sieltä mattamustana. 

Viimeisimpinä työnä puuhasin tuon liuskekivialueen, johon käytimme Kekkilän mustaa kivimurskaa ja mustaa reunanauhaa. Liuskekivet olivat talon pihalla jo ennestään. 

Näistä kuvista saan paljon innostusta seuraavaan projektiin, josta tosiaan kerron myöhemmin lisää, kunnes kaikki järjestyy ja etenee. Sanomattakin selvää on, että innostukseni kaikkeen uuteen on käsin kosketeltavissa ja voin nyt varmaksi kertoa, että pian tapahtuu.

Share