Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Niinhän se on. Kun jotain oikein toivoo, on hyvinkin mahdollista, että se toive käy toteen. Siispä sanotaan, varo mitä toivot. Kurvasin pihalle ja joukko samasta talosta innostuneita matkaajia Irlannista, Englannista, Ruotsista ja minä Suomesta lähdimme kävelemään kohti rinteessä olevaa Villa-E1027 kohdetta. 

Minusta tuntui, kuin olisin menossa tapaamaan jotain lempiartistia. Mahassa oli sellainen jännitävä tunne, kun venasin ovella pääsyä tähän taloon, yritin kurkistella ikkunoista sisään ja kännykkä sekä kamera oli valmiustilassa. 
Heti ovella ihastuin talon boheemiin tunnelmaan, sellaista yritän luoda omaankin kotiini. Seisoin ovensuussa suuren seinämaalauksen edessä ja mustavalkoinen kuva muistui mieleen, jossa Le Courbusier maalasi kyseistä seinämaalausta ihan nakuna. Pohdin, että jos minulla on joskus talo, niin maalauttaisin tai itse maalaisin muutamaan kohtaan suuren seinämaalauksen.   

Eteisessä ymmärsimme, että taloon kätkeytyi huima määrä erikoisia säilytysjärjestelmiä, jotka avautuivat joka kulmasta. Koko talo tuntui olevan jonkin sortin prototyyppien kokeilupaikka. Oli futuristisia valaisimia, yöpöytiä, peilejä, hyllyjä, hattuhyllyjä. Monet näistä olivat korjauksen alla ja talon remontti kokonaisuudessaan valmistuu vuoteen 2020 mennessä, mutta on jo nyt ihan vierailun arvoinen paikka. 
 



 Talossa oli käytetty paljon erilaisia laattoja, esimerkiksi olohuoneessa oli mattamustaa ja mattavalkoista laattaa, se antoi tälle rantahuvilalle tietynlaisen kevyen tunnelman.  

Kylpytilat olivat erikoisimpia. Tummia laattoja, yönsinistä seinämaalia, paljon terästä ja pyöreitä muotoja. 

Talo oli täynnä kauniita kulmia ja oleskelupaikkoja. Minun ehkä lempipaikkani talossa oli tuo riippukeinu, joka oli myös sellainen Eileen Graylle. 

Mikäli siis matkaatte Monacoon, on tämä vierailunarvoinen paikka. Kierros kestää pari tuntia, paikka varataan netin kautta täältä. Kierroksella käydään läpi Villa-E1027 ja ylempänä rinteessa sijaitseva Le Courpusierin suunnittelemat rakennukset.

Huomasin muuten, että Stella McCartneyn kesäkamppis 2017 on kuvattu samassa mestassa. "All we have at the end of the day is love."

// France’s Côte d’Azur. Eileen Gray’s iconic villa E-1027

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Yhteistyössä Clarion Helsinki

Viime viikonloppu oli vallan vapaa ja koska Turku oli niin nähty, hyppäsin junaan ja matkasin Helsinkiin. Siellä on niin monta ihanaa ystävää, joita niin mielelläni kävisin tapaamassa vaikka joka viikko. 

 

Testasin Clarionin Jätkäsaaren hotellia ja ai että miten henkeäsalpaavat näkymät siellä oli. 

Sunnuntaina heräsin hotellilakanoiden mutkasta aurinkoiseen aamuun ja päätä huimaaviin näköaloihin. Clarionin ehkä yksi suurin valttikortti onkin juuri nuo kauniit näkymät ja uima-allas, joka on hotellin vieraille avoin. Yläbaarissa on hyvä istahtaa hetki ja napata alkumaljat, mikäli karkolot kutsuvat sitten Helsingin yössä. Minä sain seurakseni huipputyypit, Josen ja Charin - kiitos ystävät hyvät vielä seurasta. Ilta meni leppoisasti Groteskin terassilla - rakastan sponttaaneja kesäöitä ja tuollaisia Groteskin kaltaisia ulkopaikkoja, jotka ovat täynnä iloista väkeä. Terkut vielä suloiselle lukijalleni, kun tulit minua moikkaamaan, toivottavasti luet. <3

 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Minua on jo iät ja ajat kiinnostanut 1900-luvun puolivälin arkkitehtuuri ja ei ollut mitenkään sattumaa, että vanha omakotitaloni oli paljonkin tämän tyylinen. Pidin kynsin ja hampain kiinni siitä päätöksestä, ettei kattoa muutettu esimerkiksi harjakatoksi. Laatikkomainen tyyli näyttää kauniilta, varsinkin kun ikkunat ovat suuret. 

 

Olen tarkkaillut, että Palm Springs on näiden minun haavetalojen varsinainen keskittymä, olenkin päättänyt joskus vielä matkata tuonne. Kuulin, että siellä järjestetään myös joka vuosi Modernism-week tapahtuma - olisi siis monta syytä matkustaa ihailemaan näitä taloja, joissa sisä-ja ulkotilat yhdistyvät mutkattomasti ja varsin kauniisti. 

Lueskelin, että tätä tyylisuuntaa kutsutaan aavikkoarkkitehtuuriksi. Autiomaaolosuhteet synnyttivät Desert Modernismin ja talot rakennettiin teräksestä, lasista, puusta ja kivestä. 

Suuret ikkunat eivät ole ainoastaan maisemaa varten, vaan ne kuuluvat olennaisesti sisustukseen. Ehkä EHKÄ minäkin vielä joskus voisin asua vastaavanlaisessa talossa. Varsinainen #homegoal

Kuvat: All Over Press

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Tässähän on mennyt tovi, vasta nyt ennätin raapustelemaan tänne. Yksinäisinä viikkoina työpäivät venyvät, lenkkipolku houkuttelee ja kaverit kolkuttelevat ovella.

Kevät on tullut ja jos minulla olisi vielä oma piha, olisi se nyt täynnä kevätkukkia.

Ajattelinkin ladata tähän inspiskuvia sieltä täältä, viime vuoden mukavin projekti oli tämä Katriinan ja Markon takapiha, jota olin suunnittelemassa.

Olikohan se vuonna, 2015, kun puuhailin omakotitaloni pihalla liuskekivistä polun ja reunustin sen Kekkilän mustilla koristekivillä ja reunanauhalla. Se näyttää edelleen tosi kivalta.

Jos minulla olisi nyt piha, siistisin puiden juuret. Levittäisin tai asettelisin koristekivet uudestaan. Tekisin liuskekivistä ehkä seuraavaksi muurin tai ainakin alueen jossa hengailla. Sytyttäisin ulkotulen ja paistaisin makkaran jos toisenkin. Polttaisin kynttilöitä paljonkin ja haalisin tuoksukynttilöitä, ne tekevät ulkotilasta tunnelmallisen.

Tämä kuva olisi nyt aika vahvasti mielessä:

(alin kuva All Over Press)

Näihin kuviin ja tunnelmiin, mukavaa Pääsiäistä! Edesottamuksiani kannattaa seurata Instagramin ja Snapchatin puolella, tiedossa vaikka mitä kivaa.

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Olen saanut pakkomielteen tulevan kesän matkakohteesta Cape Martinissa. Jo monet vuodet olen ihastellut tätä ihanaa rakennusta Ranskassa, sillä niin pitkään kuin muistan on minulla ollut tapana seilata netissä kauniita ja innostavia rakennuksia katsellen. 

 

Cape Martinissa lähellä Monacoa sijaitsee Eileen Grayn ja Jean Badovicin yhdessä suunnittelema kaunis talo E1027, joka on valitettavasti päässyt vuosien aikana pahasti rapistumaan, mutta on nyttemmin kunnostettu pala palalta. Talo on tasakattoinen, jonka ikkunat ovat koko seinän korkuiset ja sisällä kierreportaat vievät vierashuoneeseen. Talossa yhdistyy paljon asioista, jotka minun unelmakodistanikin voisi löytyä, sijainnista nyt puhumattakaan, hehe.

Eileen on suunnitellu rakennukseen huonekalut, kuten kuuluisan lasipöydän E-1027 ja Bibendum-nojatuolin. Rakennus teki suuren vaikutuksen myös Le Corbusieriin, joka teki taloon värikkäitä maalauksia. Näistä inspiroituneena haluaisin maalata jättimäisen taulun valkoiseen kotiini tai ainakin tulevaisuuden villaani.

Olen nyt niin päättänyt lähteä kesämatkalle ja nyt kysynkin teiltä kaikki kullanarvoiset ideat ja vinkit matkantekoon. Löytyykö porukasta yhtään onnekasta, joka olisi jo vieraillut E-1027 Villassa?

Selvitin jo sen, että vierailuaikoja saa varattua täältä. 

Kuvat: All Over Press

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

 

Välillä minusta tuntuu, että olen syntynyt aivan väärällä aikakaudella. Ihastelen niin usein 60-ja 70-luvun tyylejä. Musiikkia ja maailmanmenoa. Jengi tuntui paljon leppoisammalta, nyt vähän liikaa pingotetaan.

Marianne Faithfullin tyyli kiinnostaa aina. Eleganssi, mutta samalla mielenkiintoinen ja leikkisä. Esimerkiksi musta turkki vyöllä köytettynä on erittäin käyttökelpoinen idea juuri nyt. 

Marianne vaikuttaa bossleidiltä, kurkatkaapa tämä Nownessin haastattelu hänestä parin vuoden takaa. Minuun teki vaikutuksen lause: "I carry my home in my head. Where I live is not my home." Suosittelen muutenkin katsomaan noita My Apartamento sarjoja, ovat aivan ihania ja uusia tulee koko ajan. Arkkitehtuurista ja sisustuksesta kiinnostuneille suosittelen myös In Residence -sarjaa. Tämä talo olisi unelmakotini. 

Kuvat: All Over Press

 

 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Kävin viime viikolla vierailulla Loft-tehtaassa, jonka yhdestä asunnosta löytyy nyt joulukuussa Pop Å myymälä. Monelle tämä on jo ehkä tuttu konsepti, mutta kerrataan vielä. Eli siis Pop Å on asuntoon sijoitettu kauppa, joka on sisustettu kodiksi, mutta kaikki tuotteet ovat myynnissä. Iloinen asia on myös se, että esillä on paljon turkulaisten muotoilijoiden tuotteita. Minua kiinnostaa nämä Pop Å myymälät aina myös senkin takia, että kohteet ovat mielenkiintoisia ja erilaisia kerta toisensa jälkeen.  

Pidin paljon materiaalivalinnoista asunnossa, esimerkiksi musta mattapintainen ja yläkaapiton Kitzenin keittiö sopii erinomaisesti Loft-miljööseen. Taso on Duratin ja sen saa kuulema saumattomasti kauniiksi pitkäksi tasoksi. 

Mielenkiintoinen oli myös niin ikään parveke, joka oli kuin toinen olohuone. Lämminkin vielä (kunhan Loft-tehdas tulee valmiimmaksi). 

Minulla on muuten haaveena remontoida vielä joskus hamassa tulevaisuudessa Loft-asunto. Siisteintä olisi löytää vanha tehdas ja saneerata siitä näyttävä koti.

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Kaupallinen yhteistyö: Bonava Suomi Oy

Kirjoittelin aiemmin kotiasioista ja pohdin yhteistyössä Bonava Suomi Oy:n mikä tekee kodista kodin. Minulle inspiroiva ympäristö on tärkeää ja se saa tuntemaan oloni kotoisaksi. Koti on siellä missä sydän on, mutta myös paikassa joka tekee olosi inspiroituneeksi ja motivoituneeksi.

Turkuun on kaivattu sellaista uudiskohdetta, joka näyttää siltä kuin se olisi ollut siinä aina - tiedättekö mitä tarkoitan? Nyt valmistuva Brahenportti on klassisen näköinen rakennus, joka sopii ympäristöönsä. Turun vanhojen kivitalojen läheisyyteen.

Pääsin loppukesästä vierailemaan tässä keskeneräisessä kohteessa, josta avautui huikeat näkymät kaupunkiin. Ainakin minä pystyin hahmottamaan jo miltä valmis asunto tulisi näyttämään ja päässäni tein jo sisustussuunnitelmia. Pääsettekin myöhemmin syksyllä seuraamaan miltä tämä kohde näyttää valmiina ja kevyesti stailattuna. Ääntä eristävän julkisivurakenteen ja ikkunoiden ansiosta asunto vaikutti hyvin rauhalliselta ja hiljaiselta, vaikka sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla hyvien kulkuyhteyksien ytimessä.

Menevänä ihmisenä liikun paljon ja vaikka omistan auton kuljen paljon bussilla tai junalla Helsinkiin. Keskusta-asuminen on tämän hetkiselle elämäntilanteelleni ihanteellisin, kodin sijainti on minulle merkityksellinen. Joko asun keskustassa kaupungin energisessä ympäristössä tai vähän kauempana maalla, jossa on tilaa ja rauhaa.

Tässä karua kuvaa keskeneräisestä kohteesta, jonka betoniset olosuhteet tekivät minuun vaikutuksen. Näkymät parvekkeelta muuttuvat vuodenaikojen mukaan ja on varmasti tunnelmallinen vuoden jokaisena iltana. Tästä tulettekin näkemään lisää kuvia tuonnempana ja paljon valmiimpana.

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Olin tänään tapaamassa yhteistyökumppaniani ja palaverin loputtua jengi kehotti minua lähtemään kotiinpaluun sijasta Hernesaareen, jossa sijaitsee kuvankaunis Löyly, jota jo niin monessa paikassa hehkutettu. Eikä turhaan, sillä paikka on ihan uskomaton. Sinne vaan marssit sisään aurinkoa ottamaan! Siemailin raikasta Vihta -nimistä coctailia ja katselin merelle. Harmittelin, että koko lähdin reissuun yksin, sillä sää ja lokaatio olivat täydelliset jonkun kaverin kanssa jakaa. Ota siis kaiffari matkaan ja suuntaa Löylyyn! Sieltä löytyy kolme saunaa, ravintola ja terasseja. Taidokasta arkkitehtuuria, yksityiskohtia ja puuntuoksua ei voi muuta kuin ihailla, merinäkymistä puhumattakaan!

 

LÖYLY Hernesaarenranta 4, Helsinki

x

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Vielä riittää juttua Asuntomessuista. Nyt latasin kuvia yhteistyökumppanini Winledin kohteista, erityisesti talosta 11 Lakka Lakeus, joka hohti raikasta valkoisuutta ja epäsuoraa valaistusta. Minun henkilökohtainen suosikkini oli valojen lisäksi nämä valkoiset kierreportaat - ovat mielestäni klassikon maineessa ja näistä muistuu meidän ihka ensimmäinen koti Vartiovuorenpuiston kupeessa.

Sisäpiha oli ihanan huoliteltu ja särmätty. Pidin paljon pihan suihkulähteestä, olen aina haaveillut omalle pihalle veden ääntä. Kiinnittäkää huomiota myös istutusaltaisiin:

Taloon on suunniteltu todella vaikuttavia ja näppäriä valaistusratkaisuja, niiden kauneus korostuu parhaiten paikan päällä. Opin kierroksen aikana myös älyttömän paljon itse valaistussuunnittelusta ja miten suuri merkitys valon sävyllä on siihen minkä värisinä valkoiset seinät näyttäytyvät. Neutraali värilämpötila pitää valkoiset pinnat valkoisina. Valaistuksen pystyy helposti piilottamaan rakenteisiin, kuten tässä tapauksessa vinokaton rimotusten sisään. 

Ulkovalot olivat talon arkkitehtuuriin täydellinen ja melko varmakin valinta.

Saunatila oli hyvin musta ja toimi "all over white"  talossa hyvin!

Ehkä maailman ihanin viherhuone löytyi muuten Lakka Lakeus -taloa vastapäätä. Huomatkaa miten tomaatti on ripustettu latvasta kasvamaan korkeuksiinsa.

Olettekos ehtineet piipahtamaan messuilla ja mikä on teidän suosikkinne? Mitä mieltä olette Lakka Lakeus -talosta, liian valkoista vai sopivan raikasta?

Minä olen jälkimmäisen kannalla. 

 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Mustat talot ovat aina olleet minun juttujani.

Tämä talo (Kohde Riihi) tuli minua vastaan melkein heti Seinäjoen Asuntomessuille käveltyäni. Talon valaistuksesta sain yksityisesittelyn, sillä olin messuilla Winledin vieraana ja kiersin heidän kohteensa huolellisesti erityisesti led-valaisusten osalta.

Tässä kohteessa ihastuin erityisen paljon vesielementteihin, jotka harmillisesti olivat vielä vähän kesken, mutta kaikenkaikkiaan näyttävä ja keskeinen juttu kokonaisuudessa. Vaalea ja leveä terassipuu näytti kauniilta mustaan yhdistettynä, todettiinkin matkakumppanini kanssa, että mustan ja puun yhdistelmä on aina ollut meidän molempien suuri suosikki.

Mustasta Riihi -talosta siirryimmekin täydelliseen vastakohtaan, vitivalkoiseen kokonaisuuteen, josta osa vilahti instagramin puolella. Tämän kohteeseen palailen taas seuraavassa postingissa.

Nyt kaadan lasin punaviiniä ja jään kuuntelemaan sadetta, aikamoinen myräkkä täällä Turussa. Myrskyn jälkeen on aina poutasää sanoi kerran Kari Tapio.

Aurinkoisia päiviä odotellessa, hyvää yötä! 

x

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Yksi unelmistani on asua vielä joskus meren rannalla modernissa talossa, ehkä siellä Malibussa... toki onhan noita rantoja Suomessakin.

Tämä rakennus ja sisustus jäi erityisesti mieleeni, pidän kovin asunnon värimaailmasta. Värikkyys on kaunista, mutta huomaan, että viihdyn parhaiten näiden kuvien sävymaailmassa.

Kiinnitin huomiota myös asunnon epäsuoraan valoon. Nähtävästi vain ruokapöydän yläpuolelle on ripustettu harkittu ja näyttävä valaisin.

Mustavalkoisia tauluja mustilla kehyksillä on ripoteltu sinne tänne ja se antaa mielestäni hienostuneen elegantin ripauksen sisustukseen. Tekeekin mieli tehdä sama omaan kotiin. Kylmänsävyiset harmaat seinät kiinnostavat myös, lautalattiasta puhumattakaan. Tyhjä, karsittu tila on kaunis ja ainakin minulle sellainen ympäristö antaa paremmin tilaa ja selkeyttä omille ajatuksille, niitä kun on paljon. :)

Kuvat: All Over Press

Cassion Castle Architects

Share

Pages