Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Mieleni teki ladata tänne pitkästä aikaa kuvia vanhasta kodista. Niitä on kiva katsella näin jälkikäteenkin. 

Yksi syy, miksi näitä(kin) katselen on se, että minulla on pian uusi projekti edessä. Projekti joka tarkoittaa uutta kotia itselleni. Tästä haluan kertoa tarkemmin tuonnempana, mutta mikäli blogissa on hetkellisesti vähän hiljaisempaa, tarkoittaa se sitä, että henkilökohtaisessa elämässä on meneillään muutoksia. Iloisia sellaisia!

Vanhan kotini yksi siisteimpiä juttuja oli vanhan ja upouuden liitto. Vanha tiilirakennus ja uudet suuret mustat ikkunat muodostivat hyvän yhdistelmän. 

Takkahuoneen syvennykseen tein itse vaaleasta samettikankaasta istumapaikan, se oli kiva idis ja helppo toteuttaa.

Koti kerrassaan kylpi päivänvalosta. Ikkunoita oli jokaiseen suuntaan ja ne oli ryhmitelty taidokkaasti, olihan talo arkkitehdin piirtämä.

Pikkuvessa oli kokonaan mattavalkoinen. Samaa laattaa löytyi isosta kylpyhuoneesta, sieltä mattamustana. 

Viimeisimpinä työnä puuhasin tuon liuskekivialueen, johon käytimme Kekkilän mustaa kivimurskaa ja mustaa reunanauhaa. Liuskekivet olivat talon pihalla jo ennestään. 

Näistä kuvista saan paljon innostusta seuraavaan projektiin, josta tosiaan kerron myöhemmin lisää, kunnes kaikki järjestyy ja etenee. Sanomattakin selvää on, että innostukseni kaikkeen uuteen on käsin kosketeltavissa ja voin nyt varmaksi kertoa, että pian tapahtuu.

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Vielä riittää juttua Asuntomessuista. Nyt latasin kuvia yhteistyökumppanini Winledin kohteista, erityisesti talosta 11 Lakka Lakeus, joka hohti raikasta valkoisuutta ja epäsuoraa valaistusta. Minun henkilökohtainen suosikkini oli valojen lisäksi nämä valkoiset kierreportaat - ovat mielestäni klassikon maineessa ja näistä muistuu meidän ihka ensimmäinen koti Vartiovuorenpuiston kupeessa.

Sisäpiha oli ihanan huoliteltu ja särmätty. Pidin paljon pihan suihkulähteestä, olen aina haaveillut omalle pihalle veden ääntä. Kiinnittäkää huomiota myös istutusaltaisiin:

Taloon on suunniteltu todella vaikuttavia ja näppäriä valaistusratkaisuja, niiden kauneus korostuu parhaiten paikan päällä. Opin kierroksen aikana myös älyttömän paljon itse valaistussuunnittelusta ja miten suuri merkitys valon sävyllä on siihen minkä värisinä valkoiset seinät näyttäytyvät. Neutraali värilämpötila pitää valkoiset pinnat valkoisina. Valaistuksen pystyy helposti piilottamaan rakenteisiin, kuten tässä tapauksessa vinokaton rimotusten sisään. 

Ulkovalot olivat talon arkkitehtuuriin täydellinen ja melko varmakin valinta.

Saunatila oli hyvin musta ja toimi "all over white"  talossa hyvin!

Ehkä maailman ihanin viherhuone löytyi muuten Lakka Lakeus -taloa vastapäätä. Huomatkaa miten tomaatti on ripustettu latvasta kasvamaan korkeuksiinsa.

Olettekos ehtineet piipahtamaan messuilla ja mikä on teidän suosikkinne? Mitä mieltä olette Lakka Lakeus -talosta, liian valkoista vai sopivan raikasta?

Minä olen jälkimmäisen kannalla. 

 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Palasin juuri kotiin ja halusin heti ladata nämä kuvat tänne blogin puolelle teidänkin iloksi. Viime vuoden puolella siis suunnittelin ystäväni Katriinan takapihan ja nyt alkukesästä 2016 suunnitelmani pohjalta on tehty valtavasti töitä ja nyt ollaan ehdottomasti loppusuoralla. 

Näyttävin kokonaisuus lienee tuo liuskekivialue ja valaistus, joka kulkee kivipolkua pitkin. Talosta katsottuna vaalea kallio on putsattu ja sen alle on suunniteltu spottivalot valaisemaan jykevää kalliota. Metsä alkaa huomaamattomasti tämän alueen jälkeen ja se on kaunista.

Liuskekivialueen viereen on istutettu nyt uutta nurmikkoa ja sen viereen betonirinkuloita, jotka on sahattu astetta järeämmillä vehkeillä puoliksi. Niihin on istutettu ikivihreää valkoista alppiruusua. Alppiruusu on minun henkilökohtainen suosikkini, talvellakin vihertää!

Liuskekivialueen keskipisti on betoninen nuotipaikka, jossa voi polttaa kaikenlaista risuista männynkäpyihin. Makkaraa ja ehkä tulevaisuudessa myös muurikkalettuja. Hayn ilmavat Hee -tuolit sopivat täydellisesti alueeseen. Loppukesästä niihin voi heittää muhkean lampaantaljan ja istua iltaa.

Puupölkyt pehmentävät kokonaisuutta ja ovat oikein edullinen idea. Liuskekivet on saumattu kivituhkalla. Kivien asentamisessa oli kuulema kova työ, mutta lopputulos on ehdottomasti kaiken sen vaivan arvoinen. 

Pihalle on tuotu paljon erilaisia kiviä ja teema sopii hyvin modernin kivitalon jatkeeksi.

Perheen uusin tulokas Pomppu. Gotta lov her!

Etupiha on pariskunnan omaa käsialaa ja halusin vielä laittaa kuvan näistä riippahernepuista, jotka niin ryhmikkäästi ovat vastaanottamassa vieraita. Ihana ja raikas idea!

Jos siellä on joku vailla pihasuunnitelmaa, niin täällä yksi intohimoinen harrastelija käytössänne! Kiitos vielä Katrinalle ja Markolle tästä huikeasta tilaisuudesta ja toteutuksesta.  x 

 

 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Melkein meinasin missata tämän Asuntomessujen kohteen, sillä se sijaitse vähän syrjempänä muista taloista. Onneksi kuitenkin viime hetkillä löysimme ja sujahdimme sisään tähän mielenkiintoiseen taloon, johon voisin muuttaa vaikka heti asumaan. Pidin eniten vähän karusta lookista ja muutenkin rosoisista materiaalivalinnoista, kuten betonilattiasta ja seinistä. Kylpyhuoneessa oli käytetty mikrosementtiä, edelleen supercool valinta ja täydellinen varsinkin tähän kohteeseen! Sävyt sointuivat turvallisesti toisiinsa ja arkkitehtuurille oli jätetty sisustuksen osalta hyvin tilaa. 

Antaa kuitenkin kuvien puhua puolestaan, toivottavasti nautitte näistä!

 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

 

Hyvää huomenta!

Hengaan tänään Seinäjoella Winledin vieraana ja kehoitankin teitä hyvät ystäväiseni seuraamaan edesottamuksiani alkuun Snapchatista mikäli haluatte vaikkapa pienelle virtuaalikierrokselle asuntomessuille. Saattaapi olla, että pääsette sitä kautta myös Tangomarkkinoille! ;)

Snapchat: dreamscoco 

 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Pari ihan erilaista kuvaa kotoa.

Hyytävän kylmää ilmaa paossa takkahuoneen lämmössä ja keskikesän helleaaltoa terassilla pihatöiden lomassa. Miten ihanaa onkaan, että meillä on täällä Suomessa neljä hyvin vaihtelevaa vuodenaikaa. Tykkään niistä jokaisesta omalla tavallaan, toki kesää aina odotellessa. Pidän siitä tunteesta, että pian tapahtuu. Yksin jännittävimmistä ja mielenkiintoisimmista sanoista onkin: pian/soon. Taivaanrannanmaalari kun olen.

Vielä loppuun löysin kivan jutun Instagramista, jonka ehdottomasti haluan jakaa myös teille:

"Why Complicate life?

Missing somebody? ....Call

Wanna meet up? ....Invite

Wanna be understood? ...Explain

Have questions? ...Ask

Don't like something? ...Say it

Like something? ...State it

Want something? ...Ask for it

Love someone? ...Tell it.

We just have one Life. Keep it Simple."

 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Jengillä on todistettavasti jonkinmoinen sisustushepulisamma här samma här! :)

Musta Lundian avohylly saatiin vihdoin kasattua! Onneksi, sillä en kestä keskeneräisiä asioita tippaakaan. Joka kerta, kun näin hyllypinon olohuoneessa, minun teki mieli hypätä kaivoon. No nyt hylly on pystyssä komeampana kuin koskaan ja allekirjoittaneen jalat kuivilla vesillä. En tiedä vielä, onko hyllyn paikka ikkunan edessä, mutta siihen se nyt sulavasti jäi.

Avohylly on vähän haasteellinen, mutta ajattelin kerätä siihen lempikirjojani, joihin palaan usein uudestaan. Pari taideteosta ja muutenkin harkittuja juttuja, mitään ei saa kuitenkaan (tässä kodissa) olla liikaa esillä. 

Pidän siitä, että olohuoneeseen muodostuu jonkinmoisen neliö huonekaluista, jotta sinne on helppo kerääntyä ja istuessa näet ihmiset ympärilläsi. Telkku kaiken keskiössä on ehdottomasti nou nou. Minun täytyykin ottaa olkkarista laajempaa kuvaa myöhemmin, palataanpa siihen siis.

Tunnelmallista talvi-iltaa!

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

 

Ihanaa perjantaita!

Meidän etupihan ollessa viidakon tyylisessä tilassa halusin ladata tämän vähän siistimmän kuvan Katriinan luota. Ihailen ystäväni toimeliaisuutta monessakin asiassa. <3 Etupiha on laatoitettu tosi siististi ja viimeisen päälle. Pidin paljon noista istutuksista, jotka oli rajattu valkoisilla kivillä! Tulette muuten kuulemaan ensi vuonna lisää tästä pihasta, olen nimittäin suunnitellut ystäväni takapihaa, siitä tulee niin kiva! Niin on suunnittelutyökin.

Nyt on muuten erittäin hyvä hetki laittaa pihaa kuntoon ja suunnitella muutoksia. Lehdet ovat pudonneet ja paljas piha antaa tilaa muutoksille.

Reipasta viikonloppua! Täällä ollaan jo ihan juhlahumussa. Pikkujoulut osa 1 starttaa pian. Wohoo! Pitäkää toisistanne huolta.

/superduper cool front yard!

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Kaupallinen yhteistyö: 3M Command

Ihanaa syysiltaa!

Ollaan asuttu tässä talossa jo tovi, mutta yhtäkään naulaa me ei olla naputeltu seinään. Megasuuren remontin jälkeen sitä jaksaa ihailla valkoisen siloisia seiniä vaikka kuinka. Ajattelin kuitenkin vinkata ihan supertuotteesta, johon pääsin tutustumaan näin yhteistyön tiimoilta. Koukku, jonka saa helposti kiinni ja irroitettua.

Tämän 3M Command koukku löytyy nyt meidän ovesta. Olen joka talvi harmitellut pääoveamme, johon ei ole saanut kivaa kranssia kiinni  oven lasipinnan takia. 3M Koukun voi kiinnittää ikkuinoihin, puuhun, vinyyliin, muoviin, metalliin ja pehmeisiin maalattuihin pintoihin. Ulkokäyttöön tarkoitetut kiinnikkeet kestävät pakkasta ja ne on helppo kiinnittää sekä irroittaa jälkiä jättämättä. Niin meidän kotiin sopiva juttu.

Marraskuussa viimeistään ajattelin ripustaa havuköynöksen sisääntulon yhteyteen. Pienten 3M Deco Clipsien avulla köynöksen, kuin myös valoköynöksen saa kätsysti kiinni ja kevään tullen irrotettua jälkiä jättämättä. 

Suuri suositus!  :)

 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

 

Aurinkoiset huomenet!

Vietän nykyään vapaapäiviä perjantaisin ja suosittelen sitä vahvasti kaikille, jos se on ikinä mahdollista niin tarttukaa perjantaivapaisiin!

Vapaapäiväni alkaa yleensä pyykinpesulla. Juon kahvia ja selaan sähköposteja. Hurautan lenkille ja suihkun kautta lähden asioille. Hoidan kirjanpitohommia, käyn postissa ja kaupassa. Nappaan marketista kukkia ja skumppaa ja tulen kotiin. Yksinkertaisen hienoa elämää nämä perjantait. Yksin vietetyt vapaapäivät ovat niin minun juttuja.

Tänään päätin järjestää muuten illalliskutsut ja kylään tulee läheisimmät, bataattiburgerit nyt mielessä. Seuratkaa menoa Snapin puolella!

Aurinkoista viikonloppua, ottakaa chillisti!

/friday mood

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Kuva otettu hetki sitten meidän pihalta. Hommii pukkaa.

Koti ja sen ympäristö on täydessä mullistuksessa, en pysty lopettamaan oikeastaan mitään hommaa kesken, vaan duunaan vähän omankin jaksamisen kustannuksella omat ideat finaaliin. Paljon on tekemistä ennen kuin puutarhajuhlat starttaavat, ensi viikosta tulee muutenkin todella jännä, kaikenmoista luvassa.

Aurinkoa viikkonne!

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

 

Tunnelmallista iltaa täältä maalta, taas sataa.

Meillä on tuo kuvissa näkyvä osa terassia katoksen alla ja löysin viimein sen alle maton Ikean Sinnerlig -mallistosta. Tosi edullinen löytö noin suureksi (2x3metriä) matoksi, hinta oli muistaakseni 60-70 euroa ja tämä on tosiaan sitä Ilse Crawfordin mallistoa, johon olen todella ihastunut!

Minun tekisi mieli laittaa samoja meriheinästä kudottuja mattoja myös sisälle... tykkään siitä, että matot ovat suuria ja huomaamattomia. Suurella matolla kokoaa eri tilat selkeästi omiksi kokonaisuuksiksi.

Yksi kasveistani oli parisen vuotta mummilla hoidossa, siinä taisi olla aluperin pari kituvaa oksaa ja nyt se on valtava! Selkeästi joku osaa hoitaa kukkia paremmin kuin minä. Mielestäni huonekasvit voi hyvin sijoittaa kesällä terassille tai parvekkeelle, tilasta tulee kuin olohuone, jossa ainakin minä vietän kaikkein mieluiten aikaani juuri nyt.

/a cozy evening at my terrace

Share

Pages