Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Keräsin tähän kuvia, joissa yhdistyvät sävyt ja materiaalit, joita olen suunnitellut tulevaan talooni. Marmoria, mosaiikkibetonia eli terrazzoa, mustaa metallia, siroja muotoja, metallia, puuta ja ripaus oranssinpunaista, kuten tuossa kuvassa, jossa on sohva punaisella samettikankaalla. Takka olisi näillä näkymin yksikertainen musta tulisija.

Rakentamiskuulumisista sen verran, että juuri tänään treffasin rakennusmestarini ja täytimme yhdessä rakennuslupahakemukset. Vielä on vuorossa naapureiden kuulemiset, jonka jälkeen kaiken pitäisi olla kunnossa. Tuntuu, että tämä alkuvaihe on kuin hidastetusta filmistä. Malttamaton allekirjoittanut on jo suunnitellut kaiken yksityiskohtia myöden.

Kuvat All Over Press

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Pintamateriaaleja ei tarvitse valita ihan vielä, mutta viime remonttihanketta muistellessa piti ihan kaikkea päättää yks kaks nopealla aikataululla, joten olen tietysti nyt hyvissä ajoin liikenteessä.

Nyt mietinnässä on minkä lattian valitsen. Talosta tulee melko perinteinen puutalo ja teemana on isot ikkunat pihalle, joka on täynnä ihania vanhoja omenapuita. Valoisuus ja avaruus lienee siis pääteemana. Haluaisin pintamateriaaleiksi jotakin melko yksinkertaista ja nyt olen näiden kolmen vaihtoehdon äärellä.

Valitako:

Kalanruotolattiaa

Betonilattiaa

Laattalattiaa

Onko teillä näistä kaikista kokemusta? Mikä olisi teidän suosikki? 

Itse olen nyt vähän tuon yksinkeraisen laattalattian kannalla. Se on erilainen ja ilmava eikä niin nähty. Valitsin varmasti jotain kuvan kaltaista laattaa, mattavalkoista ja ehkä tuollaista mattamustaa paikoitellen. 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Mieleni teki ladata tänne pitkästä aikaa kuvia vanhasta kodista. Niitä on kiva katsella näin jälkikäteenkin. 

Yksi syy, miksi näitä(kin) katselen on se, että minulla on pian uusi projekti edessä. Projekti joka tarkoittaa uutta kotia itselleni. Tästä haluan kertoa tarkemmin tuonnempana, mutta mikäli blogissa on hetkellisesti vähän hiljaisempaa, tarkoittaa se sitä, että henkilökohtaisessa elämässä on meneillään muutoksia. Iloisia sellaisia!

Vanhan kotini yksi siisteimpiä juttuja oli vanhan ja upouuden liitto. Vanha tiilirakennus ja uudet suuret mustat ikkunat muodostivat hyvän yhdistelmän. 

Takkahuoneen syvennykseen tein itse vaaleasta samettikankaasta istumapaikan, se oli kiva idis ja helppo toteuttaa.

Koti kerrassaan kylpi päivänvalosta. Ikkunoita oli jokaiseen suuntaan ja ne oli ryhmitelty taidokkaasti, olihan talo arkkitehdin piirtämä.

Pikkuvessa oli kokonaan mattavalkoinen. Samaa laattaa löytyi isosta kylpyhuoneesta, sieltä mattamustana. 

Viimeisimpinä työnä puuhasin tuon liuskekivialueen, johon käytimme Kekkilän mustaa kivimurskaa ja mustaa reunanauhaa. Liuskekivet olivat talon pihalla jo ennestään. 

Näistä kuvista saan paljon innostusta seuraavaan projektiin, josta tosiaan kerron myöhemmin lisää, kunnes kaikki järjestyy ja etenee. Sanomattakin selvää on, että innostukseni kaikkeen uuteen on käsin kosketeltavissa ja voin nyt varmaksi kertoa, että pian tapahtuu.

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Jostain syystä remonttijutut ovat nyt kovin mielessä ja olen iskenyt silmäni nyt kovin pinnalla olevaan materiaaliin; Terrazzoon eli mosaiikkibetoniin.

Materiaali ei ole mitenkään uusi ja sitä näkee paljon erityisesti julkitiloissa, nyt se on vaan taas trendikäs. Sitä näkyy nyt joka paikassa ja uskallan ennustaa että terrazzo olisi pian yhtä suosittu materiaali kuin marmori. Erityisen kauniita ovat keittiöt, kylpyhuoneen kalusteet ja kodinlattiat tästä materiaalista. Materiaalia näkyy käytettävän myös huonekaluissa, ainakin HAY:lla on jotakin sellaista.

Tämä täytyy nyt kyllä ehdottomasti laittaa korvan taakse tulevaisuuden projekteja ajatellen.

Kuva: All Over Press

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Uusi remontti on mielessä, aika todellakin kultaa muistot!

Olen kokoajan silmä tarkkana uusista ideoista. Katselen lehtiä, selailen sivustoja ja luen hartaudella kaikki uudet julkaisut. Tallennan kuvia ja kirjoitani puhelimeni muistiin asioita. Olen katsonut tuhansia koteja, mutta kaikista puuttuu se jokin ja viihdyn niin mukavasti täällä nykyisessä, että minua on kyllä vaikeaa saada täältä liikkumaan. 

Täytynee jakaa ja kerätä näitä ideoitani myös tänne blogin puolelle. Juuri nyt ihastuin palavasti jonkun keittiöön, jossa yksi kaappitila on suljettu ovilla ja sen taakse kätkeytyy kaikki kipot, kupit ja tarvikkeet. Betoni, marmori, laatta, jotka ovat terästetty mustalla toimii aina!

Kuva All Over Press

 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Nyt kun vauhtiin päästiin niin talossa on taas tapahtunut.

Puolen vuoden päivät laatikossa levänneet by Lassenin seinäkoukut kiinnitettiin seinään. 

Ikean lavuaari on edelleen aivan mainio ja sen reunalle saa nätisti kerättyä muutamat lempituotteet, joita nyt käytän innoissani: Aesopin Shine hiusöljyä, joka saa hiukset kiiltämään kauniisti. Madaran Cellular Repair -seerumia, jonka sain testattavaksi blogin kautta. Mayn minttu-kookos saippuaa, jonka jälkeen kädet tuoksuvat ihanalta, vähän kesältä ja rantalomalta.

Vielä etsinnässä on pikkujuttuja, mutta löysin vihdoin ja viimein sen peilin. Se on nyt tilattu ja kenties jo matkalle tänne... heti kun se saapuu, niin raportoin lisää valinnastani.

Mutta tässäpä pikkuruinen vessamme tällä hetkellä. 

/in my bathroom right now

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

It's all white.

Pitkään siinä menikin, että pikkuvessaan tuli putkimies asentamaan lavuaarin+hanan. Pidän kovasti pikkuvessan vallan valoisasta ilmeestä, täydellinen vastakohta kylpyhuoneeseen, joka on vallan musta. Molemmista löytyy kuitenkin samaa laattaa, eri väreissä vain. Molemmat ovat mattapintaisia ja se minua erityisesti ihastuttaakin. 

Lavuaari oli edullinen löytö. Katselin monen monta kuukautta vaikka mitä vaihtoehtoja ihan hiki hatussa ja sitten eräänä päivänä kävelin muina naisina Ikean kylppäriosastolla ja tämä kaunokainen tuli vastaan. Harmittava puoli tässä mallissa on se, että näitä ei kuulema kukaan osta Suomessa ja myynti lopetetaan vähäisen menekin vuoksi. En löytänyt näitä enää Ikean sivuilta, joten jos malliin jossain vielä satutte törmäämään, niin kannattaa ottaa se vakavasti. :)

Nyt tehtävälistalla on kaunis peili ja jokin valaisin, olenkin miettinyt klassista Artemidea tai sitten tätä Clas Ohlsonin mustaa valaisinta. Mutta siis se peili, onko teillä hyviä ideoita? 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Ajattelin, että tämä blogi on oikea paikka kerätä ideoita seuraavaan remonttikohteeseen, jonka suunnittelussa olen mukana. Toivottavasti teidänkin on kiinnostavaa seurata projektin etenemistä.

Yhtenä ideana ajattelin tälläistä upotettua hyllyä, johon asennetaan epäsuora valaistus. Hyllylle voi kasata kirjoja ja esineitä, rakastuin tähän kuvani kokoelmaan suuresti.

Suurta remonttia vaativa asunto on avara funkkistyylinen kaksio ja juuri sinne sopii tälläinen jykevä teetetty hyllysyvennys. Lisää ideoita pukkaa koko ajan, täytyy vain määrätietoisesti myydä ideat tilaajalle. Tulee niin kiva, siitä olen varma!

/decor details 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Meidän kodin  parhaimpia puolia on valo, joka siivilöytyy isoista ikkunoista läpi toisen puolen pienten ikkunoiden. Valoisuus ja ilmavuus on kaikenkaikkiaan itselleni kodin tärkeimpiä juttuja.

Meidän remontista on nyt noin vuosi aikaa ja vielä on todella paljon tekemistä, mutta asua täällä pystyy ja todella mukavasti. Sisustus on tietysti ihan vaiheessa ja muun muassa pikkuvessa on edelleen vailla oikean kokoista lavuaaria ja sen sellaista. Terassisuunnitelmat ovat jo pitkällä ja pihan kanssa me tehdään päivittäin töitä.

Ajattelin kuvin havainnollistaa muutamat lempijutut tässä kodissa, lähinnä tyylillisesti ja materiaalivalinnoin.

Kun meidän kotiin ensikertaa astelee, huomio kiinnittyy aina ensin suuriin ikkuna(seiniin) jotka alkavat takkahuoneesta kohti ruokailutilaa ja siitä edelleen olohuoneeseen asti. Katossa menee symmetrisesti suuret kattoparrut, jotka ovat nekin osa kodin tyyliä.

Pidän myös kovin katossa olevasta aukosta, joka on siis talon ulkopuolella, mutta näkyy selvästä ruokailutilaan.

Muutamiin kantaviin kohtiin olemme asentaneet rimotusta, nämä kuuluvat myös olennaisena osana meidän kotiin.

Pohjaväriltään kotimme on hyvin vaalea ja mieheni mielestä liiankin vaalea. Mutta hän ei tiedäkkään sitä, että olen kaavaillut paljon sisustusjuttuja, jotka värittävät ja tummentavat tilaa. Oma neuvoni on, että pidä pohja vaaleana ja mahdollisimman yksinkertaisena.

Valoisuus on tosiaan meidän kodin yksi parhain puoli. Jotta varjoisa puolikin saisi nauttia valosta, olemme uusineen ovien yläpuolelle pienet ikkunat - nämä siis olivat jo aluperinkin, mutta nyt ne on vain uusittu.

Saunaan asensimme saman tyylisen ikkunan ja sieltä on kiva kurkkia takkahuoneeseen ja sitä kautta pihalle. Tykkään myös, että saunan tuijapuu näkyy takkahuoneesta katsottuna.

Takkahuone on yksi lempitiloistamme kodissamme. Siellä me säilytettiin valkoinen tiiliseinä, joka vain maalattiin uudestaan valkoiseksi. Avotakka me lämmityssyistä vaihdettiin kiertoilmatakkaan. Takan vieressä on syvennys ja nyt siinä on kokoelma tauluja. Syvennyksen punertava klinkkerilaatta on alkuperäinen ja se on tosi kiva yksityiskohta kaiken uuden joukossa.

Takkahuoneen lattia me ehkä joskus laitetaan uusiksi. Ollaan huomattu, että parketti ei kestä kulutusta niin hyvin tässä tilassa. Haluaisin jotain erikoista laattaa tähän tilaan. Täytyy myöntää, että välillä tämä valkoisuus vähän tylsistyttää.

Kylpyhuoneemme on kauttaaltaan tummaa mosaiikkilaattaa. Näin samanmoisen kylpyhuoneen joskus jossain saman aikakauden talossa ja halusin ehdottomasti meille samanlaisen. Yksi päätyseinä me jätettiin kuitenkin valkoiseksi. Yksi merkittävät yksityiskohta meidän kylppärissä on ilmastointiputki, jonka halusin jättää näkyville. Tätä aika moni ihmetteli aikoinaan, mutta mielestäni se on vaan super cool ja antaa vähän särmää tilaan. Kotelointi on vaan tylsää. Muistan muuten nähneeni jossain keltaiseksi maalatun ilmastointiputken, se näytti älyttömän kivalta!

Pikkuvessa on tosiaan kesken, mutta sieltä löytyy samaa laattaa, mutta marmorinvalkoisena.

Lastenhuoneet ovat myös vaaleat, mutta molempien yksi seinä on saanut väriä - toinen enemmän ja toinen vähemmän. Tyttö jaksaa joka päivä ihmetellä Manuel Canovaksen Bengale tapettia, se on äidinkin suosikki. Pojan huoneesta löytyy harmaa seinä, joka oli alunperin tiiliseinä, mutta se tasoitettiin tuollaiseksi harmaaksi laastiseinäksi.

Ulkoapäin en halua taloamme sen kummemmin kuvata, se on myös julkisivultaan vähän keskeneräinen. Pidän kuitenkin pihanpuoleisen julkisivun pitkästä lipasta, joka on puupaneloitu. Neliönmuotoisen ulkovalot uusittiin, mutta noudattavat samaa tyyliä, kuin alkuperäisetkin.

Pihalta löytyy vielä talon aikakauteen sopivat valkoiset käpyvalot, joista olen alkanut taas tykkäämään. Näitä valoja laitetaan joskus lisää.

Piha on loputon työmaa, siitä on luvassa kasapäin juttua kesän edetessä. Pidän siitä sellaisenaan tosi paljon, mutta yhtä sun toista projektia ollaan taas suunniteltu tälle kesälle.

Huh, olipas asiaa näin yhdellä kertaa. Unohdin varmaan montakin meidän kodin perusjuttua, mutta tässä ehkä ne mieluisimmat.

Minä jatkan nyt flunssan parantelua täällä kotona, jotta pääsen huomenna työmaalle. Pitäkää huolta itsestänne ja ottakaa iisisti.

Ihana ilma! :)

/our home basic stuff...

 

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

 

Uusi välitila keittiössä!!!

No ei vielä, mutta ollaan tultu siihen lopputulemaan, että meidän keittiön seinä tarvitsee jonkun suojan. Oltiin jo aikeissa laittaa valkoista laattaa seinään, kunnes näin jossain 70-luvun henkisessä kodissa mustaa laattaa tällä tavoin ladottuna ja olin täysin haltijoissani.

Mitäs te tykkäätte? Onko liian raju vai antaako vähän särmää meidän vitivalkoiselle keittiölle? Itse olen jälkimmäisen kannalla.

MUTTA.

Sydän sanoo musta, mutta järki sanoo valkoinen:

 

 

Tämän vuoden yksi päätavoitteistani onkin olla rohkeampi niin sisustusasioissa, kuin elämässä muutenkin. Nyt päässäni kytee ajatus koko seinän lattoittamisesta tuolla ekan kuvan mustalla laatalla! Huh.

Päätökset ovat joskus aika vaikeita.

/should I trust my  instincts and choose the black tile?

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Kodin on oltava omistajiensa näköinen ja tässä mummin ja ukin tapauksessa kodissa on oltava vähän väriä ja rohkeutta. Niistä on mun vanhemmat tehty enempi tai vähempi. Tuumailin, että mummin ja ukin kylpyhuone on remontin tarpeessa ja löysinkin aivan loistavat laatat. Tiililadontaa joko 10x10 valkoisilla laatoilla tai sitten perinteistä tiilenkokoa. Lattiaksi jotain värikästä, kuten ekologista VIA-laattaa. Mummila on myös 70-luvun koteja ja jotenkin punainen lattia sopisi täydellisesti talon henkeen. Nyt vaan puhumaan mummiukki ympäri ja meitsi remppaurakoitsijaksi ja pääsuunnittelijaksi - ei voi tulla kuin priimaa.

/I planned Grandma and Grandpa's bathroom, so I ended up with these VIA-tiles.

Happy weekend, be brave!

Share

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Aika todellakin kultaa muistot ja sitä remonttistressiä ei muista enää yhtään. Fiilis on vaan hyvin onnellinen, kun katselen näitä remontin aikaisia kuvia kodistamme. Se odottaminen oli oikeastaan tosi kivaa ja inspiroivaa. Silloin remonttiaikana en todellakaan halunnut laittaa tälläisiä "sekamelskakuvia" blogiini, mutta nyt ne näyttävät kiinnostavilta ja ehkä tekin hahmotatte vähän paremmin tilaa.


Tykkään tosi paljon tästä keskeneräisestä sauna/kylppärikuvasta. Puunväri ja mattapintainen laatta yhdistyy kauniisti toisiinsa.


remppa1.JPG


Meidän koti ei ole vielä pitkään aikaan valmis. Jatkuvaa työnsarkaa riittää arkisissa asioissa ja muutamia juttuja meidän täytyy vielä odottaa, kuten suuren terassin rakentamista. Sille olen tietysti jo perustanut oman kansion Pinterestiin ja uusimpana idiksenä minulla on mikäs muukaan kuin uima-allas. Sellainen kunnon laatoitettu klassinen uima-allas - tämä taitaa kuitenkin jäädä vain haaveilun asteelle ja porskutellaan varmaan jatkossakin tässä altaassa. 


remppa4.JPG


Meidän olohuone vuoden 2013 alusta. Se ui remonttipölyssä.


remppa2.JPG


Ja toiseen suuntaan kuvattuna. Tässä kuvassa ollaan jo tosi pitkällä ja aika pian päästiinkin muuttamaan.


remppa3.JPG


Jos me nyt ryhdyttäisiin remontoimaan toista kotia olisi kaikki 100 kertaa helpompaa, eka iso remppa lienee se tuskallisin. Onneksi mitään pahoja yllätyksiä ei tullut vastaan. Vanhasta talosta tietysti pieniä vikoja löytyy, mutta niiden kanssa pitää vaan oppia elämään. Sanoisin, että meidän kodissa on luonnetta.


Vielä kun saisin sen vastaremontoidun kodin tuoksun takaisin kotiini - se on jotain niin ihanaa. Se on sellainen uuden alun tuoksu. Ihana.


/ Our huge project 2012-2013. After numerous setbacks and delays, we finally moved here last spring 2013.  


 

Share

Pages