Behind the scenes
Aloitin Color Book -blogin helmikuussa 2012 ystäväni Veeran kanssa. Muotiblogin aloittamisen jälkeen olen löytänyt itseni tekemästä monta käsittämätöntä asiaa.
Olen valokuvannut ostamiani vaatteita ja tavaroita. Omien vaatteiden valokuvaamisessa on jotain vähän noloa. Kun samasta laukusta on otettu hiki pinnassa 20 kuvaa eri kuvakulmia ja valaistusta kokeillen, mielessä saattaa käydä kysymys "miksi".
Olen valokuvannut vaatekomeroani, asuntoni yksityiskohtia ja matkakohteitani. Siihen päälle kuvasin vielä illalliset ystävien kanssa (ystäviä ärsytti, kun heiluin kameran kanssa). Lähtökohtaisesti tämä on tuntunut melko narsistiselta, ja aina mietityttää, miksiköhän ketään kiinnostaa lukea vaatejärjestelyistäni tai sisustuksestani tai matkasta jonnekin, missä muutkin todennäköisesti ovat käyneet. Ja kyllä muutkin varmaan syövät kavereiden kanssa.
Olen aloittanut uudestaan lapsuuden pukeutumisleikit. Bloggarikumppani Veeran kanssa on pidetty "fotoshuutteja" Veeran kotona ja kodin lähiympäristössä. Kuvauksien ajaksi Veeran poikaystävä joutuu lähtemään ulos, koska sekä meitä että häntä nolottaa. Rento poseeraaminen on yllättävän vaikeaa, ja kuvia pitää ottaa paljon, jotta jokin niistä onnistuu. Ulkona otetut kuvat ovat raikkaita, mutta niitä varten täytyy mennä julkisille paikoille keikistelemään ja riehumaan järkkärikameran kanssa. Mahtaa naapureilla ja ohikulkijoilla olla hauskaa.
Olen käyttänyt blogin tekemiseen aikaa monta tuntia päivässä. Siihen vielä päälle nettikauppojen selailu ja muiden blogien seuraaminen. Pitikö tässä saada joku diplomityö tehtyä, mitä?
Että on tämä oma outo maailmansa. Toisaalta myös palkitseva. Joku niitä juttuja aina oikeesti käy lukemassa!
Tässä muutama otos viime muotikuvauksista:

Kohellusta..

..vaatteita sohvalla..

..karkkia suussa..

..vaatteita sängyllä..

..ja Veeran koiralla oli tylsää.


Keskustele