Elossa ollaan (ainakin melkein)

CougarWoman

Kuten varmaan tarkkasilmäiset ovat huomanneetkin, blogissa on ollut viime aikoina kovin hiljaista. Tälle on työkiireiden lisäksi myös toinen syy, jota olen ollut nihkeä myöntämään edes itselleni: minä en yksinkertaisesti halua jakaa suhdettani Kitarapojan kanssa kenenkään ulkopuolisen kanssa.

En halua, koska en halua kuulla kritiikkiä tai negatiivisuutta. En halua kuulla spekulaatioita siitä, miten olen naiivi idiootti, mikäli kuvittelen, että tyyppi ylläpitää suhdetta minun kanssani minkään muun kuin rahan ja EU-kansalaisuuden takia.

En halua kuulla siitä, miten suhteemme on ikäeron, kulttuurierojen, välimatkan ja luoja ties minkä vuoksi täysin mahdoton, ja että hukkaan vain hyviä seksivuosia istuessani jalat ristissä sohvalla kutomassa odotellessani arabialaista prinssiäni saapuvaksi.

En halua kuulla kaikkea tätä, koska minä nyt vaan satun tykkäämään kutomisesta ja sohvalla istumisesta vailla mitään tarvetta hankkia jotain puolivillaista “ihan ookoo” –seksikumppania. Vastaan tulleet tilaisuudet olen torpannut saman tien vailla minkäänlaista kiusausta, vaikka olen viimeksi harrastanut seksiä viime vuoden heinäkuussa.

Paradoksaalisesti nyt, kun avoin suhteeni mahdollistaisi rajattoman humputtelun, minusta onkin kuoriutunut mukavuudenhaluinen (en jaksa laittautua vaan jotain panoa varten) siveydensipuli. Minä oikeasti nautin kaukosuhteestani Kitarapojan kanssa; nautin meidän viestittelystä, satunnaisista ääniviesteistä ja siitä tunteesta, että vaikka toinen onkin maantieteellisesti kaukana, hän on koko ajan minua lähellä tavalla, joka saa perhoset vatsassani lepattelemaan jatkuvalla syötöllä. Nautin suhteen viattomuudesta ja puhtaudesta

Ymmärrän kyllä, että tavallaan “teen väärin” jatkaessani blogihiljaisuuttani – vaikka toisaalta en kyllä sanokaan, että hiljaisuus olisi pysyvä – niitä kohtaan, jotka minua ovat aina tsempanneet huolimatta siitä, miten hukassa olen ollut itseni, elämäni tai seksuaalisuuteni kanssa.

Ja toisaalta taas – into kirjoittaa on muutenkin ollut hukassa. Töitten takia huonosti valvotut yöt (näen oikeasti joka yö töistä unta, ja tänä aamuna säpsähdin aamu neljältä istumaan, kun alitajunta heitti kierrepalloa; poistuin kännykkä kädessäni lähettämään sähköpostia toimipisteeseemme Aasiaan, koska olin unihorroksessani satavarma, että asia ei pysty odottamaan aamu kuuteen asti, jolloin normaalisti herään) saavat minut kulkemaan kuin sumussa; epäluovassa horroksessa, jossa aamuisin pitää tarkistaa kaksi kertaa, ovatko jalassa olevat kengät samaa paria, ja muistinko pukea hameen vai olenko lähdössä töihin pelkissä sukkahousuissa.

Töissä tapahtui “uudelleenorganisaatio” viime vuoden marraskuun lopulla. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kahdeksantoista ihmisen työyhteisöstä kahdeksan ihmistä saneerattiin ulos kiitti moi –periaatteella. Voinette kuvitella, miten näin radikaali työvoiman vähentäminen vaikuttaa meihin jäljellejääneisiin. Koko tiimi on enemmän tai vähemmän jaksamisensa äärirajoilla, ja huomaan päivittäin toivovani, että minut olisi saneerattu ulos kollegani asemesta.

Kaikesta huolimatta herään joka aamu hymyillen ja optimistisena, ja se on pelkästään Kitarapojan ansiota. Olemme edelleen järkkäilemässä hänelle turistiviisumia (en tiennyt ennen hommaan ryhtymistä, miten paljon byrokratiaa tässä maailmassa on olemassa, ja se oli pelkästään hyvä se).

Ai niin juu – se plastiikkakirurgin konsultaatiokin tuli ja meni! Todella ihana ja empaattinen naiskirurgi, ja yläluomien kohotusleikkauskin on jo skeduloitu viikolle seitsemän! Alle kaksi viikkoa droopyna jäljellä siis. 

 

Kommentit

Suttastiina

Kiva kuulla sinusta <3

Kirjoita nyt ainakin siitä silmäluomileikkauksesta antaumuksella, itse harkitsen vakavasti omaisuuden muuttamista käteiseksi, että saisin poistettua eriparileukojen edesauttaman kalkkunaheltan häiritsemästä, mutta naamakirurgia kauhistuttaa...
Kerro siis KAIKKI!

CougarWoman
CougarWoman

:D Tämän uskallan luvata! Mua kauhistuttaa muuten myös. Mutta ei se krooninen pääkipukaan mikään varsinainen piknikki ole... 

Juliaihminen
Juliaihminen

Musta on ihana kuulla sun kuulumisia, mutta et ole mitään velkaa kenellekään. Kaikenlainen moralisointi ja muunlainen mussutus on ankeaa ja kummallista paremmintietämistä, jolle itse olen ainakin superallerginen. Ne kommentit pitäisi pystyä jättämään omaan arvoonsa, mutta eihän se ole mahdollista - aina sitä pahoittaa mielensä kaikesta sellaisesta, vaikka kuinka olisi paksu nahka.

Paljon tsemppiä ja halauksia kainelaisen yt-shaiban ja muun yli pääsemiseen! Pian tulee kevät! <3

CougarWoman
CougarWoman

<3 Erittäin hyvin järkeilty - on se jännää, miten sitten kuitenkin tulee huono omatunto kun ei päivitä ja kun ei halua sitä potentiaalista lokaa niskaansa.. :D 

Kiitos <3 Ja jee, kevättä kohti, hiirenkorvia ja leskenlehtiä (ja kinosten alta paljastuvia koirankakkoja uli-uli)! 

Naislaif
Naislaif

Tuntuu hyvältä kuulla sinusta ja ajatuksistasi. Joskus on hyvä pitää joku osa vain itsellään.
Lämmin ajatus <3

Torey
Näissä neliöissä

Sun kirjotustyylillä voinet jatkaa, perustat vaan uuden blogin ja alat kirjottaa kaikesta muusta. Puumablogista kutojamummoksi!

Torey
Näissä neliöissä

Höh! Mun naurava hymiö jäi pois! :D

Vierailija (Ei varmistettu)

tähän samaan vaan! kun on valmis fan base.

crazycatmom

Tsemppiä leikkaukseen ja kaikkeen muuhunkin, mitä elämässäsi on meneillään. <3 Mielelläni kuulen leikkauksesta myös. Ei ihan vielä, mutta varmaan jossain vaiheessa se on itselläkin edessä. Jos nyt sen kymmenen vuotta pysyisi vielä luomet silmien yläpuolella.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jaksamista töissä! :) Karua on nykymaailman meno

"Olemme edelleen järkkäilemässä turistiviisumia". No se olisikin outoa, jos ette olisi. Yhdessä vietetty aika kertoo suhteen todellisuudesta, viestittelyn varassa elää hiukan prinsessahaaveissa.

Toivon sydämestäni, että teistä tulee oikeasti pari! :) Eikä vain siksi, että et tipahtaisi kovin korkealta. Rakkaudessa eläminen antaa elämään sellaista sisältöä, mitä ei mikään shoppailu tai matkustelu voi antaa.

annepa (Ei varmistettu)

Entisenä luottamusmiehenä kehotan, että pistä tuolle työn uuvuttamiselle nyt stoppi. Jos joku kuvittelee, että 10 ihmistä voi tehdä yhtä paljon, kuin 18 ennen, hän voi tehdä ne työt itse. Älä tee ylitöitä. Tee työt päivällä tai ainakin rajoita työnteko työaikamäärään (7,5h päivässä?). Tee oma työsi hyvin, mutta älä venyttele itseäsi mahdottomuuksiin. Älä tee muita kuin omia töitä. Jos joku asia jää kesken, jatka seuraavana työpäivänä. Käytä muisti- ja to-do-listoja. Et taatusti ehdi tehdä kaikkea, mutta se ei ole sinun syysi. Jos jatkat tuota, palat loppuun eikä sitten kenelläkään ole kivaa.
Toivotan jaksamista, onneksi etäsuhde piristää (ja neulominen).

ebe

Kirjotin kommentin jo tän postauksen julkaisupäivänä mut unohin kai painaa 'julkaise' :D anyway, kirjoitin siis että näin unta, että olit pitkästä aikaa päivittäny blogia ja kun päivällä aloin selaamaan, kappas, niin oikeasti olitkin! Kiva kuulla kuulumisia, tsemppiä!

aloitteleva puuma (Ei varmistettu)

eeppistä. cougarwoman. osa meidän kaikkien alitajuntaa. Mä arvasin, että kyse oli juuru tuosta - että tämää on jotain vakavampaa ja kauniimpaa mitä et haluakaan jakaa netissä. hienoa hienoa. ihminen kehittyy ja tilanteet muuttuu.

NotCredibleDates

Mukavaa kuulla susta! Musta on ihan pepusta et sulla on fiilis, ettet halua enää jakaa sun ja kitarapojan suhteesta puhumista. Ymmärrän siis täysin, mikset koska kuka nyt haluaa kuunnella paskaa kritiiikkiä mut siks tyhmää kun mä aina niin tykkäsin niistä sun jutuista :) anto silleen itellekin voimaa ja uskoa et ehkä mä en oikeesti loppu elämäkseni jää ihan yksin..

Mut tosiaan, jos tosta sulta tuntuu niin ei sit kannata itteään rääkätä. Toivottavasti työkuviot paranee ja saatte kitarapojalle sen turistiviisumin ;)

CougarWoman
CougarWoman

:) Niin no, tää on vähän kakspiippuinen juttu...Siis voisinhan mä toisaalta sulkea kommenttikentän ettei tulis sitä paskaa, mutta sitten menis kaikki ne kivat ja ihanatkin kommentit! :D Joten mä mietin tätä vielä. Voinhan mä silleen valikoivasti ehkä kertoa.. ;)

Ja hey, if I can do it so can you! <3 

NotCredibleDates

Joo jos kommentoinnin ottaa kokonaan pois niin siitäkin menee oma hohtonsa..

Pepusta kaikki mielensäpahoittajat!!

jermia
Itärajapakolainen

Sinä, sinun blogi, sinun elämä. <3 Suksikoot nillittäjät kuuseen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tää on niin kiva tää sun iter. Omia tunteitaan ja tarpeitaan pitää kuunnella. Ja niin vaan tilanteet muuttuu.
Siitä olen kyllä utelias, että paljonko ykkösmies nyt tietää. Koska nythän on jo tekeillä sellaista joka kyllä vaikuttaa hänenkin elämäänsä. Oletteko eroamassa/nneet? Tietääkö YM uusista suunnitelmistasi?

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse päätät, mitä teet, eikä yhden blogin takia toinna ottaa stressiä, sitä kun tulee ihan tarpeeksi joka suunnalta. Musta sun juttuja on kiva lukea, kirjoititpa mistä vaan, I like your style. Että mun puolesta voit kirjoitella vaikka ulkosuomalaisen elämästä (käsitinkö oikein, että et asu Suomessa enää) ja silti kävisin lueskelee sun juttuja :)

Vierailija (Ei varmistettu)

"Vaikka ulkosuomalaisen elämästä" looool :D

CougarWoman
CougarWoman

Nämä vain anomuumille itselleen aukeavat mega-lollit ovat aina parhautta. 

Anomuumi (Ei varmistettu)

No siis se mua tossa huvitti, että ikäänkuin ulkosuomalaisen elämä olis tylsintä mitä voi kuvitella, mut sä kirjoitat niin hyvin että siitäkin tulisi kiinnostavaa.
Tyyliin "sä nyt voit kirjoittaa vaikka yksiväristen villasukkien varsien kutomisesta. "
Mut myönnettäköön että se oli hieman pääni sisäistä huumoria.

CougarWoman
CougarWoman

Aahhh mä käsitin tämän täysin väärin! Sori hyökkäävästä kommentista siis. Hauska pointti :) Laitan harkintaan blogin, jossa kuvaillaan maalin kuivumista ja ruohon kasvamista! :D 

Vierailija (Ei varmistettu)

Alkuperäisen kommentoijan pointti oli, että jos on seurannut Puumiksen touhuja jo pidemmän aikaa, niin odottaa tiettyä hurjapäisyyttä ja yllätysmomentteja ja ronskia tekstiä. Jos ei niistä enää halua kirjoittaa, niin monelle varmasti se vaihtoehto (=tavallinen elämä) on jollain tapaa "tylsä".

Anomuumi (Ei varmistettu)

En nyt tiedä ketä tarkoitat alkuperäisellä, mutta mun pointti oli pikemminkin päinvastainen. Että mitä tahansa puuta tekee niin ainakin kirjoitusvaiheessa siitä tulee hurjaa.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.