Ikävä

CougarWoman

Vielä kaksi viikkoa. Kaksi viikkoa kärvistelyä toimistolla; kiirettä pukkaa. Suurin osa kollegoista on jo heittänyt kravatin naulaan, hajaantuneet kuka minnekin. Perhelomilleen.  

Ykkösmies lähti tänään takaisin töihin – kolmen viikon sairasloma takana. Kaksi viikkoa joutuu reppanakin vielä ahertamaan, sitten loma.

Nörttipoika yrittää järjestää tapaamista ennen lomani alkua – on pakko nähdä. Edellisestä kerrasta on aivan liian kauan aikaa; tapaaminen oli aivan liian pikainen. Haluamme koko päivän yhdessä. Mutta töissään on kiire, ja Nörttipojalla nykyään enemmän vastuuta; saa kouluttaa uusia tulokkaita. Vapaapäivää ei enää otetakaan tuosta vain; kukaan ei voi paikata. Korvaamaton apuhenkilö? Turhauttaa; Nörttipoika uhkaa ottaa vapaapäivän vaikka viekkaudella ja vääryydellä, tekeytyä sairaaksi.

“Haluan pitää sinua lähellä, tuntea sinut kehoani vasten. Ikävä on jo fyysinen kipu.”

Minäkin olen malttamaton. Kun mitään muuta ei ole, pitää palata takaisin vanhaan; päiväunissani olen taas Helsingissä hänen kanssaan, ja painamme kylmät nenämme toisiaan vasten hytisten ratikkapysäkillä tihkusateessa, väristen vähemmän kylmästä ja enemmän siitä tiedosta, että hotellihuoneen leveä sänky on vain kymmenen minuutin päässä.  (Kuka hullu fantasioi kylmänkeväisen Helsingin ratikkapysäkistä?!)

“On melkein pelottavaa, miten paljon sinua haluan, jatkuvasti.”

Ne aamuhetket, kun toisen unenlämpöinen keho tuo ominaistuoksun lähelle; sen yhtä uniikin kuin dna, sen jonka tunnistaisi ihan missä vaan, ihan koska vaan. Se aamun ensimmäinen sikkurasilmäinen suudelma vähän kuivin huulin; se haparoiva, tunnusteleva, se joka kasvaa hetki hetkeltä raukeasti ja unenpöpperöisesti. Kun kumpikin tietää, mitä on tulossa, mutta haluaa pitkittää väistämätöntä ja vain nauttia kiireettömästi.

“En ole ikinä halunnut ketään niin intensiivisesti ja kokonaisvaltaisesti kuin sinua haluan.”

Haluan käpertyä Nörttipojan syliin ja vain olla; nauttia hänen keveästä kosketuksestaan, kutittavasta hengityksestään niskassani. Haluan olla kuuntelematta kun hän höpöttää jalkapallon MM-kisoista tai jostain muusta yhtä kiinnostavasta aiheesta, sulkea silmäni ja kuunnella vain ääntään, en sisältöä. Haluan suudella häntä kunnes suuni on parransängestään punertunut; takertua häneen takiaisen tavoin.

Pohdin taas, milloin tämä kaikki loppuu. Ja miten se loppuu. En halua sen loppuvan, mutta tiedän että se on väistämätöntä. 

Kommentit

Lukija (Ei varmistettu)

Rakastumisen tunne vai rakastaminen?

CougarWoman
CougarWoman

Lähinnä ihan vaan meidän tapaamiset ;) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Hassua miten dramaattisesti aina teistä kirjoitat, kun onhan se ihan selvää että jos on suhde jossa näkee tosi tosi harvoin ja yhteinen aika on lähinnä hyvää seksiä niin se tuntuu että kyse on suuresta rakkaudesta, siis varsinkin tuon pojan kohdalla, että suhde on mitä ihanin ja aito, ja koko ajan on ikävä kun ei näe. Parasta olisi kuulla miten teidän kävisi jos näkisitte joka päivä edes kuukauden ajan. Ts. eläisitte ettekä leikkisi noita leikkejänne.

CougarWoman
CougarWoman

Sehän tässä nimenomaan on se juju, että ei voida nähdä joka päivä, että voimme "leikkiä leikkejämme" ilman arkisuhteeseen väkisinkin hiipivää rutiinia. Onhan se nyt itsestäänselvää (tai ainakin luulin niin?) että jos alkaisimme "oikeaan suhteeseen" ja minä keräilisin sen hikisukkia ja vauhtiraitakalsareita, että suhde muuttuisi.

Tiedostamme tämän molemmat, ja siksi emme haluakaan tältä suhteelta yhtään sen enempää kuin mitä se on nyt. :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin siis oli itsestäänselvää, sen takia onkin huvittanut tuo viime kuukausien dramaattisuus ikävästä ja rakkaudesta. Ja jos on aivan selvää ettette halua enempää niin mitä sitten aina tuskailet(te).

CougarWoman
CougarWoman

Koska just se "tuskailu", so. toisen epätoivoinen kaipaaminen/himoitseminen on just se juttu ;)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.