Koulutus = menestys?

CougarWoman

Satuin eilen törmäämään minsun pohdintaan koulutuksen ja menestyksen suhteesta. Muistan, kuinka oma äitini aina patisti opiskelemaan; en saanut edes käydä (kesä)töissä niin kauan kuin olin lukiossa, koska ne vuodet tuli pyhittää opiskelulle, ja kesälomat akkujen lataamiselle.

Lukion jälkeen jämähdin muutamalle välivuodelle, ja elätin itseni telemarkkinoijana, kaupan kassana ja sijaisopettajana. Pisin pesti oli neljä kuukautta moskeijaissa, jossa opetin pientä maahanmuuttajaryhmää ikähaitarilla 7-12. Siellä siirryttiin sulassa sovussa biologiantunnilta arabian ja Koraanin opiskeluun; arabian muslimityyliin pukeutunut naispuolinen opettaja teki minulle ruokatunnilla hennatatuointeja ja keskustelimme nurmikolla toistemme jumalista sulassa sovussa, kevätauringosta nauttien.  

Välivuosihaahuilu alkoi kuitenkin kyllästyttää; kaipasin uusia haasteita ja pääsin himoitsemaani kaupalliseen oppilaitokseen ensiyrittämällä. Bisnes se on mikä kannattaa, tuumasin ja tankkasin makroekonomian kurssikirjoja.

Nyt, viitisentoista vuotta myöhemmin valmistumisesta, tienaan vähemmän kuin Ykkösmies. Vain ihan vähän vähemmän, mutta kuitenkin.

Ykkösmiehen opiskeluhistoria on vallan erilainen. Koulu ei kiinnostanut juuri koskaan, peruskoulun päästötodistuksen keskiarvo oli häthätää kutosen pintaan (minä sen sijaan olin hikari yli yhdeksän keskiarvolla). Peruskoulun jälkeisen ammattikoulun maalarilinja ei niinikään kiinnostanut; itseasiassa mies tuplasi viimeisen lukuvuotensa ja pääsi vasta toisella kerralla säälistä läpi, koska opettajat eivät jaksaneet hänen pahistelujaan yhtään vuotta enempää.

Vuosia yritinkin (äitini mieliksi?) seurustella “omantasoisteni” kanssa; eksiini mahtuu muutama kauppatieteitten maisteri, diplomi-insinööri ja 3D-ohjelmoitsija, jolla on oma ja erittäin lukratiivinenkin pelifirma. Firman nimi jätettäköön mainitsematta.

Sitten tuli duunari ja vei jalat alta.

Ykkösmies on aina ollut käsistään kätevä; osaa korjata autot ja muut mekaaniset vempaimet, maalaa, remppaa ja rakentaa puusta. Vahvat, suonekkaat käsivarret ovat kuin luodut rikkinäisten korjaamiseen, entisöintiin ja uuden luomiseen. Lihakset on hankittu työnteolla, ei punttikselta. Kädet ovat suuret ja karheat, voimakkaat. Uuuh. 

Ykkösmiehen ensimmäinen työpaikka oli ruiskumaalarina. Kerran sitten sattui työpaikallaan niin, että joku kone oli mennyt rikki, ja mekaanikko oli lähtenyt siltä päivältä kotiin. Tuotanto seisoi, ja pomolle tuli tuskanhiki. Ykkösmiehellä ei ollut sillä hetkellä mitään tekemistä, joten hän tumppasi sätkänsä ja pyysi saada katsoa konetta.

Varttia myöhemmin kone toimi ja tuotanto saatiin käyntiin.

Ykkösmiehen pomo oli fiksu mies, ja tarjosi saman tien pestiä mekaanikkona. Siitä asti Ykkösmies on korjannut kokonaisia tuotantolinjoja ja asentanut uusia. Niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Erityisosaamisestaan maksetaan hyvin, ja LinkedInin kautta satelee työtarjouksia. Pienissä piireissä on kysyntää ammatti- ja kielitaidolle; sillä Ykkösmies puhuu sujuvasti kolmea kieltä enemmän tai vähemmän itseoppineena. 

Ei se aina ole se koulutus, mikä ratkaisee. Erityislahjakkuuteen ei tarvita päästötodistusta, eikä sitä opita koulun penkkiä kuluttamalla.

Voisi jopa sanoa, että koulutus on itseasiassa tavallaan vain ylimääräinen softa sisäiselle kovalevylle; ja ilman hyvin hyrräävää kovalevyä ei tyyriistäkään softasta ole mitään hyötyä. Siksi täytyisi pohtia tarkkaan, minkälaista softaa ylipäätään tarvitsee, vai tarvitseeko mitään. 

Kommentit

miltseri
Hyvää, kiitos

Hyvä kirjoitus. On melkoista harhaanjohtamistakin väittää nykyään, että kiltisti hikaroimalla tie menestykseen on taattu. Erityislahjakkuus ei todella vaadi aina koulunpenkkiä -oppia voi muullakin tavoin!

niinpä (Ei varmistettu)

Veikkaisinpa, että keskimäärin sukupuolella on myös asian kanssa tekemistä. Jos nainen on hommissaan, "naisten hommissa " kätevä, pidetään sitä sukupuoleen kuuluvana ominaisuutena, josta ei erikseen maksella, eikä pidetä erityisenä lahjakkuutena.
Ja toisaalta, koulutus ei myöskään hävitä omia lahjoja, mutta voi tarjota paremmin (ja paremmin palkattuja) tilaisuuksia käyttää lahjojaan.

Looking for...

Olen omassa perheessäni toinen ikinä, joka käy korkeakoulun. Käyn tätä sen vuoksi, että mikään hoitoala ei kiinnosta - ei sitten yhtään. 

Minä arvostan koulutusta, mutta en malta odottaa työn tekoa. Eniten olen kyllä oppinut niinä aikoina kun olen ollut tekemässä töitä. Koulutus on tärkeää, muttei se kaikkea ratkaise. 

hikari (Ei varmistettu)

Siihen nähden että sinulla on opistotasoinen koulutus ja YM:llä ei mitään, niin teillä menee todella hyvin. Mutta kyllä se vaan niin on, että ilman koulutusta ei enää nykyään saa kunnon duunia. Ainakaan ei pääse johtavaan asemaan (enkä nyt tarkoita manager tasoa)

hupu (Ei varmistettu)

Myös esimerkiksi media-alalla on joitakin kenttiä, jossa koulutuksella ei ole mitään merkitystä, vaan sillä että olet hemmetin hyvä.
Siihen tarvitaan tietynlainen "pystyn jos haluan" -asenne ja rutkasti työntekoa. Kykyjäkin tietty, mutta niillä yksin ei pärjää.

Olen kohdannut pätevää, lahjakasta ja väsymätöntä sakkia mitä erilaisimmilla taustoilla ja kaikki ovat tulleet alalle mitä erilaisimpia reittejä, monet ns. pohjalta aloittaen. Pitkä koulutus ei välttämättä ole tarpeen, jos rahkeet muuten riittävät. Sen huomaa yllättävän nopeasti tyypeistä, että onko niistä näihin hommiin. Itse olen kouluttautunut, mutta samalla tavalla hanurihiellä olen ammattitaitoni saavuttanut kuin toisen asteen koulusta tulleet, sitten koulun jälkeen. Motivaatio on asian pihvi.

Nyt korjaan hedelmää, koska toistaiseksi työtä on riittänyt.
Alussa piti kyllä osata käyttää jokainen tarjoutuva tilaisuus hyödyksi sata lasissa ja heittäytyä syvään veteen vaikka hirvitti. Työtä tekemällä oppii. Riippuu hirveästi alasta, mikä reitti vie "huipulle" tai muuten toivottuihin hommiin.

Vieraanvieras (Ei varmistettu)

Siis kouluttautumista ja koulutusta se on tuo itseoppiminenkin, vaikkei siitä virallista paperia ole. Ei siellä koulun penkilläkään kukaan pysty keneenkään väksin kaatamaan tietoa tai kartuttamaan taitoja, jos ei kukin omaa oppimistyötään siinä tee. Useimpiin "virallisiinkin" koulutuksiin vaaditaan jonkunlainen harjoittelujakso tai lopputyö, jossa päästään ottamaan tuntumaa, onko kaverista sitten oikeasti niihin hommiin. Esim. tekniikan puolella on paljon aloja, joille itsekouluttautuminen voi olla varsin työlästä (vaikkapa joku lujuuslaskenta FEM:llä). Ja ehkä sitten kuitenkin menisin mielummin koulutetun ja virallisesti harjoittelunsa ja erikoistumisensa suorittaneen kirurgin operoitavaksi kuin jonkun itseoppineen.

CougarWoman
CougarWoman

Heh, tuskinpa ne itseoppineet kirurgit saavat operoida ;) Ja kyllä itsekin valitsen mieluummin ajokortillisen taksikuskin, kuin itse ajamaan opetelleen. On kai aika selvää että tietyissä ammateissa koulutus on pakollinen; pointtina olikin vain, että ei välttämättä kaikissa. :)

annepa (Ei varmistettu)

Neiti Cocolle tiedoksi vaan, että korkeakoulustakin voi valmistua hoitoalalle.

Sitten asiaan: on jopa lehdissä viime aikoina kirjoiteltu, että tuollaiselle itseoppineelle pitäisi olla keino saada taidoilleen tunnustusta. Yhdeksi keinoksi on kaavailtu näyttökoetta, joka jo joillain aloilla ilmeisesti on käytössä. Siitä saisi (tai saa ehkä jo?) paperin, jota vilautamalla on samalla viivalla koulun käyneiden kanssa.

Oma kokemukseni on ristiriitainen; olen teknisen alan koulun käynyt, mutta ikinä en ole koulutusalani töitä tehnyt. Koulutus näkemykseni mukaan muokkasi tapaani ajatella, mutta muuten olen pärjännyt ihan maalaisjärjellä. Koulusta saamani paperit ovat kuitenkin olleet avainasemassa työpaikkojen saannissa. Tietysti siitä on apua, että puhun sujuvasti insinööriä ja voin esim. tulkata insinöörikielen ihmisten kielelle, mutta jos jotain teknistä pitäisi tehdä tai vaikka suunnitella, menisi sormi suuhun :D Onneksi ei tarvi, vaan ihan maalaisjärjellä pärjää edelleen.

Looking for...

Tiedän sen hyvinkin, lähinnä viittaus oli omaan kokemukseeni toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeamman tason koulutuksessa oli enemmän minua kiinnostavia. 

Eihän niitä lääkäreitä tehdä ihan missä tahansa puskassa ;) 

honeychile

Varmaan riippuu miten sitä menestystä mitataan. Jos sitä mittaa rahassa niin todellakaan koulutus ei oo ainut tai ees ehkä paras reitti siihen, senhän on perinteisesti jo kaikki paperityömiehetkin tiennyt. Toisaalta sitten taas esim. tutkija voi olla omalla alallaan vaikka minkälainen kansainvälinen supertähti, ilman että siitä kukaan maksaa juurikaan mitään. 

AnitaN
Tervetuloa Suomeen

Tosi mielenkiintoinen aihe. Itse en koskaan kovin piitannut yliopistosta, vaikka sen kävinkin. Esim. Välillä tuntui, että ei vitsi, tästä saa ihan opintotukeakin, eli rahaa tilille tekemättä nk.oikeita töitä. Miehellä taas on koulutus jenkeistä ja sen mukainen opintolaina. Kumpi sitten on parempi? Ainakin usein puhumme siitä, että itse sain nk. opiskella rauhassa. Ei huolta siitä, onko rahaa maksaa lukukausimaksuja. 

AnitaN
Tervetuloa Suomeen

(Jäi kännykästä vähän kesken.) Pidän paljon työstäni nyt, joten kunnioitan tutkintoani. Mies omaansa. Toisaalta, en kuitenkaan arvota kenenkään menestystä tietyn tutkintotason kautta. Siksi en edes varauksetta pidä lauseesta "sain koulutuksen mukaista työtä": ainoastaan silloin, jos on tykännyt koulutuksestaan ja nauttii sitä kautta saamastaan työstä. Koska töissä ollaan monta tuntia päivässä, viihtyminen on kuitenkin tärkeintä.

kuolematon (Ei varmistettu)

Oma mielipiteeni on, että koulutus on tärkeä. Mutta ei ratkaiseva (tiettyjä ammatteja lukuunottamatta). Olen tällä hetkellä opiskelija ja tuntuu, ettei koulussa opeteta mitään mitä työssä pitäisi tietää. Kaikki tieto on tullut työharjoitteluista (ja todella paljon tietoa puuttuu vielä). Itse pitäisi etsiä netistä tai kirjoista lisää tietoa. Valitettavasti olen todella laiska lukemaan ja tykkään oppia itse tehden..

Jos hakee töitä, kaksi saman tasoista hakijaa, mutta toinen on käynyt vaikka insinöörikoulutuksen (vaikkei liittyisi alaan) ja toinen ei, kyllä se kouluja käynyt luultavammin palkataan. Joten koulutuksesta ei varmasti ole haittaa, muttei se ratkaise kaikkea. Oma motivaatio vaikuttaa paljon ja lisää oppii töissä, varsinkin kun haastaa itsensä siellä!

Oranssinen
50 shades of a Lady

Jos oikein haluaisi kärjistää, niin esim. IT-alalla suorastaan rakastetaan yksilöitä, joilla on tietoa ja osaamista repputolkulla, papereiden perään ei paljon kysellä, pikemminkin päinvastoin: nämä tutkinnottomat osaajat kun saadaan töihin kovin paljon halvemmalla.
Moni tuttu on lähtenyt kesken opiskelujen töihin ja jäänyt sille tielleen, kun duunia on riittänyt ja uusiin töihin on houkuttelemalla houkuteltu. - Nyt sitten 10 vuotta sikapäänä töitä paiskoneena käyvät suorittamassa tutkintoa että olisi mahdollisuus päästä päällikkötason tehtäviin. Ei kuulema kauhean motivoivaa aina sekään ;)

Itse olen siltä ja väliltä - tyyppi, laiska opiskelija joka valitsi opistotason yliopiston sijaan päästäkseen äkkiä töihin ja ekan työpaikan jälkeen useimpia työpaikoistani en ole edes hakenut, vaan niihin on minua pyydetty.

Mutta joo - mitäpä teen tällähetkellä? Opiskelen taas!

empuska

Mä kun törmännyt siihen, että jos ei ole esmes CS-papereita kourassa, mutta silti näyttöä, ei töitä heru ainakaan Suomessa ja vähän ollut sama ongelma jossain päin Eurooppaa (kröhSaksahömhöm).

CougarWoman
CougarWoman

No joo Saksa nyt onkin semmoinen kredentiaalien luvattu maa, nehän puhutteleekin toisiaan tittelein ja käyntikorteissa pitää kanssa olla aina se koulutus mainittu :) 

Jjjohanna (Ei varmistettu)

Mikä huvittavinta: Ei ainoastaan käyntikorteissa, vaan peräti mainospostissakin! :D

empuska

Mutta toisaaltaan koulutus tuo myös suhteita. Mä oon pari kaveria tavannut, jotka käyneet koulussa vain siksi, että sieltä saa ne verkostot, jotta saa töitä ja oppii tuntemaan alansa. Se on valitettavaa, miten sosiaalista pääomaa ylenkatsotaan tietyssä mielessä, koska sen avulla yleensä tehdään hienoja ja menestyviä asioita - niin rahallisesti kuin innovatiivisesti.

seko (Ei varmistettu)

Menestys on minusta vähän ajattelutapakin, ja sitähän koulutus juuri muuttaa. Esimerkiksi kyky vaikuttaa omiin asioihin vaikuttaa myös menestymiseen. Kuulostaa nyt vähän hämärältä varmaan, mutta olen miettinyt tätä asiaa ollessani opiskeluiden ohella siivoustöissä. Työkavereistani suurin osa on minua vanhempia ja täysin kouluttamattomia. Minä taas opiskelen yliopistossa. Heillä on varmasti paremmat talodelliset tilanteet ja mahdollisuudet toteuttaa itseään kuin minulla köyhänä opiskelijana. Kuitenkin, useimmat heistä kokevat itsensä "turhina" ja he kokevat etteivät pysty vaikuttamaan omaan elämäänsä, työhönsä ja onnellisuuteensa. He ajattelevat ettei heillä ole mahdollisuuksia kauniisiin vaatteisiin tai ehjään autoon. He raatavat niska limassa eivätkä uskalla sanoa pomolleen että heillä on oikeasti aivan liikaa töitä. Minulle taas on selvää, että juuri minä olen se joka on minun menestykseni takana. Minä itse voin pyrkiä elämässä eteenpäin ja minä itse voin sanoa pomolleni jos työoloni ovat huonot enkä koe saavani työstä kohtuullista palkkaa. Minä itse myös päätän sen, näytänkö menestyjältä (kyllä se vaan välillä on niin että myös ulkonäkö vaikuttaa menestymiseen) ja luon kontakteja, vai kyhjötänkö nurkassa enkä luo suhteita muihin ihmisiin... Uskomattomia esimerkkejä tuolta siivousalan työpaikoilta löytyy, esimerkiksi yhdessä työpaikassa työkaverini (60-v. nainen) ei uskaltanut pyytää itselleen ehjiä saksia kun vanhat olivat menneet rikki. Käytti kynsisaksia kaiken maailman asioiden nyhertämiseen. Olisi kuulemma tullut työnantajalle kuluja jos hän olisi sakset pyytänyt. Oli kyllä sitten melkoinen ihme kun minä kävin sakset hänelle pyytämässä ja hän sai ne... ei millään uskonut että pomo voi olla niin hyvä ihminen. Loputon oman olemassaolon anteeksipyytelykin vaikuttaa siis mielestäni menestykseen.

Enkä nyt oikeastaan edes väitä että ihan kaikki tästä ilmiöstä johtuisi koulutuksesta, on kai sillä ikäpolvellakin merkitystä. Ajattelen kuitenkin että koulutuksen kautta ihminen voi oppia näkemään itsensä menestyksellisempänä ja kokea että hänellä yksilönä on mahdollisuus vaikuttaa niin omaan kuin muidenkin elämään.

CougarWoman
CougarWoman

Hyvä pointti - totta tietysti tuokin. Kiitos kun toit esille! :) 

kuolematon (Ei varmistettu)

Ja siis pakko kysyä: oikeesti oot ollu moskeijassa töissä?? :D miten ihmeessä keksit lähteä sinne?? :)

CougarWoman
CougarWoman

Oli sijaisuus siellä tarjolla, vaikutti mielenkiintoiselta :)

Jenni_Kuperkeikkaseikka

Koulutusta tai ei - elämä on sekä valintaa että myös sattumaa. Mä olen ainakin ihan tietoisesti valinnut pienipalkkaisen perhepäivähoitajan työn, en ole siis mitenkään "joutunut" tähän työhön. Ammatinvalintaan vaikutti ihan muut seikat kuin raha, esimerkiksi se, että voin hoitaa oman lapseni kotona. Tämä ei ole sellainen "ura-ala", että edes tarvitsisi puhua mistään "menestymisestä". Sitä menestyspuolta tavoittelen toisaalta jossain määrin kirjoitusharrastuksellani, joten eipä sekään ihan vieras käsite ole :)

Sarana (Ei varmistettu)

Sori, kun pilaan tämän oikeasti asiallisen ja tärkeän keskustelun pilkunviilaamisella ja päsmäröinnillä, mutta kun kuuluu ammatinkuvaan.
Päästötodituksen saa katsastusasemalta.
Päättötodistuksen peruskoulusta.

CougarWoman
CougarWoman

:D Hyvä pointti! 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.