Kryptisen verhon raotusta

CougarWoman

Natis, Vierailija, Sallapulla, Unilintu ja kata_eric arvasivat kuin arvasivatkin oikein; viime perjantain mysteeripostaus käsitteli siis tosiaankin - ei minipossua tai ravihevosta - vaan...

Vauvaa. 

Semmoista pientä ihmisenalkua, tiedättehän.

Kyllä, olemme suu vaahdossa vouhkanneet, että meille ei vauvaa ei-ei-ei-sitten-ikinä. Tarkennettakoon, että edelleenkään päätöstä vauvan “hankkimisesta” (lainausmerkeissä, sillä eihän sitä tuosta vaan hankita) ei olla tehty; sen sijaan ollaan tehty päätös, että harkitaan sen hankkimista, annetaan sille mahdollisuus.

Tämähän käytännössä ei tarkoita mitään muuta kuin pillerien pois jättämistä. Muuten emme aio luontoa avittaa; en ala mittailla ovulaatiopäiviä tai muutenkaan ottaa mitään stressiä. Jos tulee, on tullakseen, ja mikäli raskaustesti joskus päätyy plussan puolelle, voidaan yhäkin uudestaan miettiä, mitä oikeastaan silloin ja sillä hetkellä haluamme.

Täytän puolen vuoden sisällä neljäkymmentä, joten mahdollisuudet ovat pienet. Tiedämme, että mahdollisuudet ovat kuitenkin ainakin teoriassa olemassa, sillä useita vuosia takaperin olin tietämättäni raskaana (pillereistä huolimatta – joskin tapanani oli silloin unohdella niitä). Raskaus päättyi keskenmenoon, joka oli sinällään aika traumaattinen kokemus ottaen huomioon, etten edes tiennyt olevani raskaana.

Tämä kuitenkin todistaa sen, että en ole (tai ainakaan silloin en ollut) kykenemätön lisääntymään, eikä ole Ykkösmieskään. Kaverit uivat (ja nykyään eksitoivatkin alkuperäisestä habituksestaan) ja vastassa on vastaanottamiseen kykeneväinen kohtu. Ainakin joskus oli näin. 

Ykkösmies on sanonut, että mikäli tämä pieni nopanheittomme johtaa solujen jakautumiseen, ja päätämme olla keskeyttämättä prosessia, hän aikoo tukea minua sataprosenttisesti. Uskon tämän – ja itseasiassa uskon, että Ykkösmiehestä saattaisi tulla jopa parempi vanhempi kuin minusta.

Minua nimittäin pelottaa, hirvittää ja vähän ahdistaakin. Jaksaisinko? Väsyttää jo nyt, jos nukun vain seitsemän tunnin yöunet. Rakastaisinko? Mitä jos siitä tulee ihan hirveä kusipää? Onko minulla tarpeeksi kärsivällisyyttä antaa sitä huomiota, jota pieni tarvitsee? Joskus menee hermo jo koiriinkin.

Kaikkialta toitotetaan, että siinä vaiheessa kun se oma lapsi on todellisuutta, kaikki epäilykset poistuvat. Yleinen konsensus on, ettei kukaan ole ikinä katunut lapsen hankintaa.

Onkohan näin myös oikeasti?

Me emme siis edelleenkään tiedä, haluammeko lapsen. Meillä ei ole mitään hyviä perusteluita sen hankintaan - ellei sellaiseksi sitten lasketa älytöntä kiinnostusta siitä, minkälainen meidän kahden fuusioitunut minikopio olisi. Me haluamme kuitenkin, että se mahdollisuus on olemassa, vaikka vauvakuumeilusta ei ole tietoakaan. Ilmassa on korkeintaan vähän pientä nuhaa. 

Taloudellinen tilanteemme on toki sen verran hyvä, että pystyisimme rahan puolesta - pienin elämäntapamuutoksin - kyllä antamaan lapselle kaiken, mitä se tarvitsee, mutta muuten olemme epävarmoja, epäileviä, päätöstämme tuuliviirinomaisesti muuttavia; enkä minä pelkää sanoa tätä kaikkea ääneen.

Aika näyttää. Inshallah, kuten islaminuskoiset sanoisivat; ja alea iacta est, kuten Caesar aikoinaan totesi. 

Kommentit

♡♡vauva♡♡
Kyllähän asioissa voi muuttaa mielensä. Ja uskon, että jos vauva teille suodaan, niin se saa teiltä rakastavan kodin.
Ihania uutisia!!
T.Viiden äiti

Ja ainahan te voitte pitää minipossun hankintaa suunnitelma beenä ;D
(Kunhan myyt ensin idean ykkösmiehelle)

eviela
NOT A Wonderland

Suunnitelma B <3 Kannatan!

Nuori täti (Ei varmistettu)

JEEEEEE!!

Hihii.. Nyt alko jännittää.. Onnea! :)

Voin vain kuvitella kuinka mahtavaa blogia kirjoittaisit odotus ja vauvajutuista.

CougarWoman
CougarWoman

Awww <3 

Vierailija (Ei varmistettu)

Anteeksi mutta minusta on kusipäistä, että ajattelette "katsotaan miten käy" ja sitten jos sattuu tärppäämään, harkitsette vielä keskeytättekö raskauden vai ette??? Olisi ihan reilua jos NYT tekisitte sen päätöksen, haluatteko lapsen vai ette - eli pidättekö sen jos tulet raskaaksi. Tietoisesti raskaaksi hankkiutuminen ja sen jälkeen lapsesta eroon hankkiutuminen on jotenkin todella vastenmielistä ja edesvastuutonta, etenkin kun kyseessä on kaksi aikuista ja fiksua ihmistä.

Itselläni ei ole lapsia, olen vapaaehtoisesti lapseton. Ikinä ei tulisi mieleenikään hankkiutua tarkoituksella raskaaksi ja vauva jo sisälläni vielä mietiskellä että haluanko lasta vai en.

CougarWoman
CougarWoman

No, se nyt vaan on se tapa, miten me halutaan edetä tässä asiassa. Mun mielestä jo sen mahdollisuuden antaminen on meille tosi iso juttu; ja suoraansanoen aika kusipäistä alkaa tämmöistä asiaa kritisoimaan. Se, että lopullinen päätös tehdään vasta sen jälkeen kun asia konkretisoituu (so. tikku näyttää plussaa - jos näyttää), antaa meille hengitysaikaa tehdä se päätös; vähentää paineita ja toisaalta myös sitä stressiä, mikä väittämättä seuraisi, jos nyt jo sataprosenttisesti päätettäisiin että kyllä - me halutaan-halutaan se lapsi! Mietipä, minkälainen ahdistus ja pettymys siitä syntyisi, jos sitä pientä ei sitten yrityksistä huolimattakaan alkaisi kuulua. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Mitä miettimistä sitä enää siinä vaiheessa on jos vapaaehtoisesti jättää ehkäisyn pois? Hei haloo!
Noo joo, enempää en saarnaa :D Sanonpa vain omasta kokemuksesta, että ensimmäinen kuukausi esikoisen kanssa menee harjotellessa ja kaksi kuukautta sopeutuessa uuteen elämään. Välillä voi tuntua synkällekin, kunnon niin sidottuna vauvaan, siksi kannattaakin ottaa vastaan kaikki apu mitä tarjotasn, ettei väsy vauvaan. Mutta kun vauva alkaa katsella, hymyillä ja jutella, on siitä tullut jo perheenjäsen, josta ei halua luopua. Ja omalle kohdalleni kävi varmasti niin, että luonto hoiti asian. En nimittäin välittänyt ennen raskautta lapsista pätkääkään, mutta kai hormonit tai mitkälie vaistot teki tehtävänsä. Mystistä mutta totta.

Tuntematta tilannetta näitä tekstejä tarkemmin, niin veikkaan, että keskeytyksen mahdollisuus on heitetty ilmaan lähinnä henkisen takaportin olemassaolon tunnustamiseksi, ei niinkään suunnitelma B:nä. Tyyliin "siltä varalta jos jotain tosi erikoista tapahtuu..". Ennenkuin on siinä tilanteessa, että junnu pötsissä kirmailee, on tosi vaikea tietää, miltä se tuntuu. 

Cougarille ja Ykkösmiehelle tsemppiä tilanteeseen! Me käytiin aikalailla vastaavaa keskustelu kans noin viikko-pari sitten, ja vaikka ikää on yhdeksän vuotta sua vähemmän, niin silti mietityttää, että alkaako olla jo liian myöhäistä ja mitenkähän tässä käy. Tosin, anoppihan sai viimeisensä noin 45-46 -vuotiaana, joten toivoa vielä on :)

Muuten, mahtavaa kontrastia tällaiselle vähän iäkkäämmälle ensimmäistä lasta suunnittelevalle antaa Ylen Teiniäidit-ohjelma. Mimmit on niin kujalla monesta elämän realiteetista, mutta vauvaa/synnytystä/neuvolaa puhuvat sujuvasti. Että jos ne kykenee, niin kai määki (ja sääki) sit.

CougarWoman
CougarWoman

Naulan kantaan. Plus että onhan se sitten myös vallan kätevä defenssi sen varalta, että mitään ei tapahdukaan ehkäisyn poisjättämisestä huolimatta. "Eihän me kuitenkaan edes oltu varmoja että halutaanko." Vs. "Olenpa taas kerran paska vaimo kun en edes raskaaksi pysty tulemaan." 

Tsemppiä teillekin, mitä ikinä sitten päätättekään. Isoja juttuja nämä. 

Heh, oikea asenne! 

Mimosa90 (Ei varmistettu)

Ihanaa!!! Toivottavasti tärppää :-)

Oranssinen

Myös minä ajattelin pysyväni lapsettomana, en koskaan kokenut vauvoja mitenkään suloisina ja hellyttävinä, pikemminkin ärsyttävinä, rajoittavina ja joissain tilanteissa luontaantyöntävinä. Tätä kantaa jaoin auliisti, kun ystävät/sukulaiset/kylänmiehet kyselivät "koskas teille tulee jälkikasvua" jne.

Päälle kolmekymppisenä sitten istuimme puolison kanssa ja mietimme juuri tuota "entäs jos..." Vauvakuumeesta ei tietoakaan, mutta pieni kaiherrus, että jos ei kokeile, niin entä jos kadutaan sit "vanhoina".
Minulle oli kyllä sanottu, että todennäköisesti en lapsia luonnonmenetelmällä koskaan voisi edes saada, koska parikymppisenä sairastin todella rankan, molemminpuoleisen munasarjatulehduksen ja sen lisäksi vielä herkistelin läpi kohdunkaulansyövän esiasteen.

Mutta teimme päätöksen jättää pillerit pois ja katsoa miten käy. Ja siinähän kävi niin, että kuukausi tuosta keskustelusta raskaustesti näytti plussaa. Se onkin sitten ihan eri juttu :D

Tiedän siis tunteet, missä nyt vellotte!

Myös minun silmääni pisti tuo "mikäli raskaustesti joskus päätyy plussan puolelle, voidaan yhäkin uudestaan miettiä, mitä oikeastaan silloin ja sillä hetkellä haluamme."
Miettikää vielä hetki, että olette varmoja siitä, että raskaus saa jatkua, jos se alkuun pääsee!
Uskon vahvasti abortin oikeutukseen, kun tilanne sitä vaatii, mutta kärjistettynä idea "kokeillaan ja ainahan siitä eroon pääsee jos ei sit huvitakaan enää" ei kuulu lapsentekoon.

Jos teillä tärppää, niin aikamoista vuoristorataa tulevat vuodet tuovat tullessaan, mutta enpä usko että kadutte :D

CougarWoman
CougarWoman

Heh, tutulta tosiaan kuulostaa. Niin kuin tuohon ylle jo ehdinkin kommentoida, tuo päätöksen lykkääminen konkreettiseen "plussa-hetkeen" antaa meille hengitysaikaa ja vähentää sitä stressiä, mitä vauvan yritykseen joskus voi liittyä. 

(Näin meidän kesken, aika rajusti täytyisi elämäntilanne muuttua että tosiaan vielä siinä vaiheessa aborttiin lähtisin, mutta sitä ei kerrota Ykkösmiehelle :D)

Raima (Ei varmistettu)

Meillä kans sama, ei kuumetta eikä hirveätä tarvetta. Lähinnä just se, että ikää alkoi olla 32+, entäs jos kadutaan vanhoina. Että kokeillaan nyt sitten. Noh, nyt "tuleejostullakseen"-yritystä on takana reilut kolme vuotta ja näin vaan minäkin sitten huomasin keväällä kolkuttelevani lapsettomuuspoliklinikan portteja vaikka olin päättänyt että tulee luonnollisesti jos on tullakseen.

Mutta että tsemppiä!

Uuden elämän arvoitus

Olen kullut, että lapsen hankintaa ei kadu, mutta lapsettomuutta taas voi katua. Ymmärrän sen nyt. On sitä ihan pari kertaa miettinyt, että mitä helvetin järkeä tässäkin oli, mutta oma lapsi on oma. Ei lainkaan kuin muiden kakarat ;) Äitini sai muuten viidennen lapsensa 42-vuotiaana, joten myöhäistä ei välttämättä ole :)

Oranssinen

Hih, minun suvussani vanhin äiti on ollut 52vee, joten itselläni pysyy kyllä kierukka tiukasti sisuksissa, vaikka menopaussia paukuttaa päälle ainakin tuntemuksista päätellen.

CougarWoman
CougarWoman

Huh, hedelmällistä sakkia!

Hemmuli (Ei varmistettu)

Muistaakseni viisikymppisiäkin synnyttäjiä on noin 10 per vuosi, ei siis mitenkään superharvinaista edes.

Kuraäiti

Tilanteen katsominen mahdollisen plussan jälkeen on yksi tapa lähestyä tilannetta. Kuullostaa edesvastuuttomalta mutta kyse on uskoakseni samasta asiasta kun Hulluilla Päivillä perustelee neljänsien mustien nilkkureiden ostamista itselleen järkisyillä. Tunnepäätös on jo tehty ja se pitää validoida järkisyin, exit-suunnitelmalla ja vaikka millä vielä. Mikä on mitä luonnollisinta arkipäivän psykologiaa. 

Suosittelen luettavaksi Anu Silferbergin Äitikorttia. 

annakarin
Anna Karin

Äitikortti-suositus täältäkin! Ihan loistava kirja. 

Ja kyllä omia lapsiakin voi katua. Sellaisen pienen surkean hetken, kun on väsynyt ja vituttaa, kun lapsi tekee jotain tai on tekemättä jotain. Mutta se menee ohi, aina. Oikeastaan (ainakin pienten) lasten kanssa eläessä ne paskat hetket on sitten kans ihan täyttä paskaa, mutta sitten toisaalta ne hyvät hetket on myös sitten ihan hirveän-hirveän-hirveän onnellisia. 

Aika sekopäämeininkiähän tää on. Mutta totta on, että kokonaista päivää en ole kertaakaan katunut. Tsemppiä! :-)

hani (Ei varmistettu)

Tosi hyvin onnistuit kuvailemaan vanhemmuutta. Melkein vuoden ikäinen lapsi täällä ja jotenkin tänä aikana elämä ei ainakaan ole ollut tylsää ja tasaista blaahta vaan siinä on ollut paljon huippuja, jotka on niin huippuja että ennen aivan täysipäinen uranainen rupeaa itkemään onnellisuuttaan, mutta sitten kanssa niitä jotain laskuja, joissa kiroaa lapsen maanrakoon ja miettii muutaman minutin ihan tosissaan että voisiko sen palauttaa jonnekin ja miksi ihmeessä kukaan täysijärkinen hankkisi lapsia. Mutta sitten viisi minuuttia sen jälkeen se tekee taas jotain ihanaa ja se paska hetki unohtuu.

Bloggaajaa jään seuraamaan mielenkiinnolla. Taustalla jo useamman kuukauden ja täytyy sanoa, että tälläistä "käännettä" en osannut odottaa. Tosin, en olisi myöskään arvannut että ykkös mies rupeaa heiluttelemaan peittoa viikottain. Eli koskaan ei tiedä.

Toimitus
Toimitus

Onnea matkaan, kävi miten kävi! <3

Looking for...

Muutama kommentoia on kritisoinut tapaanne katsoa mitä tulee, mutta minusta siinä ei ole mitään pahaa. Oikeastaan tietoinen päätös antaa vauvalle mahdollisuus on jo iso askel. Tuskin siinä tikun näyttäessä plussaa tulee sitä shokkia vaan asiaa osaa jo vähän odottaa. Lisäksi kun ottaa paineet pois hartioilta voikin huomata ajattelevansa asioista positiivisesti. Olen myös kuullut että juurikin nämä paineet voivat estää ihmisiä saamasta vauvoja! 

Jos kuitenkin tikun plussa aiheuttaa tunteen, ettei ole valmis niin nainen on minusta myös vapaa perumaan päätöksensä. Lapsi on kuitenkin vielä vuosia kiinni vanhemmissaan. Minäkin olen todella lähäinen äitini kanssa ja näen häntä viikottain vaikka olen jo yli kaksikymmentä. Tässä tosin auttaa se, että asumme samalla paikkakunnalla, mutta ymmärrätte varmaan pointtini. Lisäksi suhde äitiin muuttuu enemmän holhoajasta ystäväksi kivasti vuosien aikana. 

Jos sitten ei lykästä tai paniikki iskee niin minä voin vapaaehtoisesti adoptoitua teille sellaiseksi "aikuinen tytär" ihmiseksi. :D Välillä tuntuu, että sinun blogistasi saa enemmän asiaa irti kuin voisi uskoa ja olisit varmasti hurmaavan suorasanainen mamma, jolle uskaltaisi melkolailla kaiken kertoa. 

CougarWoman
CougarWoman

Aahhaahh ihana tarjous, "aikuinen tytär". Hymyilytti <3 Kiitos luottamuksesta! ;)

Ilana

Onnea matkaan! Mä ajattelin tuosta edellisestä postauksesta, että olet kiusallasi saanut sen kuulostamaan vauvan harkitsemiselta ja sitten ilmoitat, että kyse on jostain ihan muusta :)

Mä oon ollut jo vuosia sitä mieltä, etten halua lapsia (teininä ajattelin, että joo sitten joskus valovuosien päästä), mutta viime aikoina olen antanut itseni edes harkita sitä mahdollisuutta, että jos kuitenkin. Vauvakuumetta ei ole koskaan ollut, ja toistaiseksi työnnän pääni pensaaseen ja ajattelen, että on tässä sentään vielä pari vuotta, ennen kuin se maaginen 35 kilahtaa lasiin ja hedelmällisyys alkaa laskea kuin lehmän häntä. Vaikeita juttuja. Kiinnostuksella seuraan, miten teille käy!

Yleisesti ottaen en ole millään lailla aborttia vastaan. Mutta tuomitsen sen jyrkästi ehkäisykeinona.

Jotenkin en vaan tässä tapauksessa osaa tippaakaan kauhistella tai tuomita. Jotenkin tuntuu, että sydämissänne olette päätöksen tehneet. Järki yrittää vielä selittää jotain muuta. Vaikea uskoa, että mahdollisen plussan tullessa päätyisitte aborttiin.

Itse aloin odottaa sinun iässä viidettä lasta. Täytyy sanoa, että rankempaa vauvan hoito on ollut nelikymppisenä kuin parikymppisenä. Mutta toisaalta sitten taas niin paljon antoisampaa.

TaruA
Vauvakuumeeton

Nuhahan riittää :) Onnea matkaan!

öfgdknläpn (Ei varmistettu)

Musta taas on kusipäistä antaa mahdollisuus raskaudelle ja miettiä sitte. Vaikkakin tunnetasolla päätös olisi tehty ja tämmöinen käytös olisi epätodennäköistä. Jos mulla olisi mies (itse en niin ajattelisi), joka ajattelisi ja puhuisi tuohon tyyliin, olisin kauhistunut minkälaisen egoistin olen saanut miehekseni. Vastuutonta.

CougarWoman
CougarWoman

Vaihtoehto on tietysti sitten olla ylipäätään antamatta sitä mahdollisuutta. Kusipäistä tai egoistista tai mitä lie, me nyt kuitenkin halutaan antaa se mahdollisuus vs. ettei edes annettaisi sitä mahdollisuutta. Vai meinaatko nyt tosissasi sanoa, ettet soisi minulle ja egoistimiehelleni (!!) edes sitä mahdollisuutta? :D 

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyllä vaan mielelläni antaisin teille mahdollisuuden lapseen, ikään kun mun antamisillani mitään merkitystä olisi. En tarkoittanut, että nimenomaan miehesi on egoisti, vaan siksi kirjoitin sulkuihin, että itse en niin ajattelisi. Minusta tuollainen ajattelutapa on egoistinen keneltä vaan.

suvitus (Ei varmistettu)

Puistattaa kyllä koko ajatus abortisya ehkäisykeinona.. Muutenkin vähän aina epäilyttää nämä ihmiset, jotka eivät ole koskaan halunneet lasta, ja sitten biologisen kellon tikityksestä huumaantuneena panikoituvat ja viime hetkellä sellaisen saavat. En yhtään epäile, etteikö joistain tulisi hyviä vanhempia, varmasti tulee. Mutta lähes yhtä varma olen, että osasta ei tule, vaikka omaa lasta sitten rakastaisikin. Mutta osaisiko olla läsnä ja rakastaa täydellä sydämellä? osaisiko muuttaa elämänsä, johon on niin kiintynyt? Ja varsinkin jos lapsitoive ei edelleenkään ole edes yli 50 prosenttia.. Ehkä olen taipuvainen ajattelemaan, että lasten saaminen kannattaisi jättää niille, jotka niitä todella haluavat, eivätkä vain huvikseen pelaa venäläistä rulettia. Ainakin toivon, että teillä ei tärppää ennen kuin ajatukset vahvistuvat suuntaan tai toiseen, muutaman kuukauden "yrityksen" jälkeen ajatukset voivat olla jo ihan erilaiset ja huomata jännittävänsä kuukautisten alkua, jopa pettyvänsä. Ja silloin lapsen lähtö elämään on aika paljon parempi kuin jos tikku kädessämietitään soitetaanko neuvolaan vai lääkärille aborttia varten.

CougarWoman
CougarWoman

Sun epäilykset ja toiveet menee yksi yhteen meidän epäilysten ja toiveiden kanssa... 

Rivien välistä luettuna siis: niille, jotka eivät ole sataprosenttisen varma siitä, haluavatko lapsen, ei pitäisi edes antaa mahdollisuutta sitä yrittää?

Voisi syntyvyys laskeä melkoisen jyrkästi.

Sitäpaitsi, jos puhutaan "hyvistä ja huonoista vanhemmista", niin molempia löytyy myös niistä, jotka haluavat lasta 100% varmuudella. Minusta on "tervettä" kokea epävarmuutta tällaisessa asiassa. Ei se tee kenestäkään huonoa vanhempaa.

suvitus (Ei varmistettu)

Ah, eiei, ja tokitoki. En yrittänyt sanoa, ettei voi tulla hyviä vanhempia (tai että kaikki lapsen todella halunneet olisi), tai ettei pitäisi olla edes mahdollisuutta. Tarkoitin lähinnä, että lapsenhankinta on niin jättisuuri asia, että toivoisin perusteen sille päätöksellä olevan vahvempi, kuin "öö en mä tiiä, en mä oikeestaan haluu, mut ehkä varmuuden vuoksi kuitenkin, ettei sitten kaduta". Ja että aikuisen ihmisen pitäisi ehkä pystyä tämä päätös, vaikka olisi hatarakin, tekemään ennen kuin näkee miten kävi. Kärjistettynähän voisi sanoa, että yhtä hyvin CW voisi mahdollisen lapsen synnyttää ja katsoa vasta sitten tahtooko sen vai antaako mieluummin adoptoitavaksi. Ajatusteni taustalla on myös vahva usko siihen, että kaikki lapsettomuutensa valinneet eivät tätä valintaa kadu, vaan elämä voi olla myös hyvin ihanaa ilman. Ja jos lapsia ei ole koskaan halunnut, ja on ollut varma tästä, siinä päätöksessä pysyminen saattaisi olla joskus ihan paikallaan, vaikka hormonit neljäkympin korvilla muuta väittäisivätkin.

Nyt CW:n vastauksia lukeneena tämä pieni keittiöpsykologi on kuitenkin päätymässä siihen, että toive taitaakin olla ihan aito ja vakava, ja tämä suhtautumistapa vain itsesuojeluvaisto :) Missä tapauksessa onnea valitsemallenne tielle! Edelleen silti vähän toivon, että tärppi ei käy ennen kuin tiedätte mitä varmasti haluatte, ja voitte sitten yhdessä iloita kahdesta viivasta, kun sen aika on.

CougarWoman
CougarWoman

;) 

Jos Puuma olisi kakskymppinen, niin sitten enemmän saattaisin kritisoida abortin mahdollisuutta. Onhan siinä aina sekin, että abortti voi sitten vaikeuttaa/estää tulevat raskaudet.

Puuma on kuitenkin sen ikäinen, että jos aborttiin päätyisivät (en usko!), niin tuskin sitten enää yrittäisivät lasta uudestaan.

Jane C.

Jos raskaaksi tulet, niin varaudu ankariin syyneihin: ensisynnyttäjälle neljäkymmentä vuotta on hyvin korkea ikä.

CougarWoman
CougarWoman

Hyvä tietää. Itse näen asian niin, että mitä enemmän syynejä, sen parempi... 

Melko moni täällä ajattelee abortista "että eiku en mä oikeestaan haluukkaan lasta" tai tavallaan ehkäisymuotona. Meillä asia otettiin puheeksi siksi, että aina kaikki ei mene parhain päin ja siksi asiaa pohdittiin heti kun ne viivat tikussa näkyi. Riskejä kun on olemassa sekä äidille ja vauvalle. Ja niiden pohtiminen ei ollut helppoa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä käytiin läpi täysin samanmoinen prosessi vuosi sitten. Ainoana erona ajattelin vain omassa mielessäni tuota takaporttia…joten ymmärrän tunteesi täysin. Ja muista, että olet tekoihisi tai tekemättä jättämisiisi täysin oikeutettu. Tuollainen itselleen hengähdyshetken suominen liittyi ainakin itsellä yli kolmekymppisenä vauvan harkintaan vailla vauvakuumetta. Meillä ei tainnut olla edes nuhaa.

Kun testi näytti plussaa menin takajumiin, mutten kumminkaan takaporttia halunnut viedä läpi, taisin sitä kuitenkin yksikseni harkita. Virhe oli se, etten puhunut fiiliksistäni ääneen. Koko raskaus olisi saattanut olla helpompi jos olisin vain puhunut kaikki ahdistukset oman elämän menettämisestä ääneen. Siksikin olet minusta ääreisfiksu kun jo tässä vaiheessa lyöt kaikki kortit pöytään. Se on vain luonnollista ja kuuluu iän tuomaan järkevyyteen ja oman itsensä hyvin tuntemiseen. Hatunnosto siis.

Pelkäsin täysin samoja asioita kuin sinä ja taidan hieman pelätä vieläkin vaikka vieressä tuhisee täydellinen nyytti. Minulla se taitaa kuulua tähän prosessiin. Omaansa rakastaa kuitenkin, sen lupaan ja takaan. Itsellä ei lyönyt mikään suunnaton äidinrakkaus pajavasaralla synnärillä päähän. Se on tullut päivä päivältä, hymy hymyltä. Ja jos se jo nyt pakahduttaa välillä hapen loppuun, pelottaa miltä tuntuu vuoden päästä :)

Tämä kirjoitus oli minusta mahtava ja törmäsin nyt blogiisi ensimmäistä kertaa. Sait kertalaakista lukijan. On ihanaa kun joku ääneen pöllyttää kuluneita ja fakkiintuneita käsityksiä lastenteosta, hurjan virkistävää. Ja myös todella lohdullista huomata, ettei ole ollut yksin omien ajatuksiensa kanssa. Joku muukin tällä pallolla on miettinyt samanhenkisesti lastenhankinnasta.

Toivotan vilpittömästi onnea vauvan hankintaa tai hankkimatta jättämiseen :)

CougarWoman
CougarWoman

Kiitos kommentistasi; on todellakin helpottavaa lukea, että on muitakin, jotka ovat painineet ihan samojen asioiden kimpussa. :)

kuolematon (Ei varmistettu)

Pakko olla pieni pilkunnussija tässä: "Omaansa rakastaa kuitenkin, sen lupaan ja takaan" &lt;- et voi mitenkään taata sitä. On hyvin todennäköistä, että omaa lastaan rakastaa (luultavasti enemmän kuin mitään muuta), mutta on myös pieni mahdollisuus, ettei lastaan koskaan rakasta. En tarkota että GW:lle kävisi näin mutta oli pakko mainita, koska ärsyttää tuollainen joka ei pidä paikkaansa.

Toiseksi täytyy sanoa, että olen vähän pettynyt. Kuvittelin että gw olisi niitä, jotka eivät lasta halua ja pysyisivät siinä. Eivät kavereiden kuvien perusteella alkaisi miettimään että pitäiskö, kun aikakin loppuu kesken.. Ei siinä mitään, jos oikeasti nyt lapsen haluaa (eihän sitä kunnon lapsikuumetta tarvi olla), mutta se, että aika loppuu kesken on huono peruste. Itse olen tietenkin naiivi reilu parikymppinen, joka on päättänyt ettei lasta riesakseen halua (jooo ei se oo riesa vaan SUUNNATON ILO blaablaa). Mielipiteeni voi muuttua ajan saatossa tietenkin. Joka tapauksessa, kuten edelliseen postauksen jo kommentoin, tuo "no mikset sä voi olla 51% varma sen 49% sijaan ja mä voisin vaa olla mukana tukemassa, on todella huono peruste. Ei toinen voi roikkua mukana lapsen kasvatuksessa siksi, että tukee toista. Kyllä molempien sitä pitää sitten oikeasti haluta. Ei tarvi olla 100% varma, mutta lähtökohdat vaan kuulosti todella huonolta.

Ja tiedän, ettei gw pidä tästä kritisoinnista (kuten jollekkin jo sanoi, että se on kusipäistä), niin kritisoin silti. Pitäisi ymmärtää, että kun kirjottaa julkista blogia, kritisointia tulee aina ja about joka asiasta. Jos ei halua kritiikkiä, ei pidä kirjottaa blogia :) Joskin voi olla, että jos blogi täyttyy pelkästä vauvapuheista, loppuu oma kritisointini nopeasti, kuten myös blogin lukeminen. Toivottavasti niin ei käy.

Sanon vielä sen, että olen yhden kommentoijan kanssa samoilla linjoilla: toivon, ettei teillä ainakaan pariin kolmeen kuukauteen nappaa, jotta ajatuksenne selkeytyvät. Jos sitten joka kk on hirveä pettymys ja tajuatte oikeesti lapsen haluavanne, niin en ole tuomitsemassa. Äkkisestään tää vaan kuulostaa todella hätäseltä päätökseltä.

CougarWoman
CougarWoman

Käytin sitä "kusipäistä" -sanaa tarkoituksella ja vain, koska kommentoijakin sitä käytti ;)

Ilana

Mä en ymmärrä, miksi ajan vähiin käyminen on sen huonompi peruste lisääntymisen kokeilemiselle kuin mikään mukaan. Nähtiinhän se jo esim. tämän Tero Kartastenpään postauksen kommenteissa, että syitä touhuun on aika monenlaisia. Ja joka tapauksessa asiaa miettii enemmän, kun ikää tulee lisää. Ihan vain siksi, että jossain vaiheessa sitä päätöstä ei sitten enää voi tehdä.

Ymmärrän tavallaan ärsytyksen siitä, että joku lapsettomaksi ilmoittautunut kertookin haluavansa jälkikasvua. Mulle ainakin tulee siitä vähän sellainen olo, että ahaa, olen siis sittenkin outo, kun en itse halua. Mutta eihän se nyt multa ole millään tasolla pois, jos joku toinen muuttaakin mieltään. Saattaahan niin käydä vielä mullekin.

kuolematon (Ei varmistettu)

Mielestäni se, että aika käy vähiin, on hyvä syy alkaa tosissaan asiaa pohtimaan. Miettimään ja kyseenalaistamaan haluaisiko sittenkin lapsen vai uskooko olevansa onnellinen ilman lasta. Mutta se ei ole peruste alkaa lapsia hankkimaan hyvin vähäisin pohdinnoin. En epäile, etteikö gw olisi hyvä äiti. Mitä luultavammin on. Mutta tuo on mielestäni huomattavan iso asia jota pitää pohtia tarkkaan. Ja miettiä haluaako sitä lasta oikeasti vai eikö vain halua ottaa riskiä, että myöhemmin saattaa kaduttaa :)

Ilana

Juuri näin. Minä ajattelen, että emmehän me voi tietää, miten paljon tästä asiasta on keskusteltu (blogi kun yleensä on vain todella pinnallinen raapaisu bloggaajan elämästä), ja että tuskin kukaan ihan heppoisin perustein hommaan lähtee. Tai näin ainakin toivon.

kuolematon (Ei varmistettu)

Joo toki en voi tietää paljonko tästä on puhuttu, mutta mielestäni tätä pitäisi pohtia kuukausi tai kaksikin vähintään ennenkuin päätöstä tehdään tai annetaan "luonnon hoitaa homma jos on hoitaakseen". Postaus tuli alta viikko sitten, oletan ettei asiaa juurikaan kauempaa ole pohdittu (toki oletus, mistäs minä tiedän), joten aika tuntuu todella todella vähäiseltä tehdä tuollainen päätös..

CougarWoman
CougarWoman

Ihan näin niinkuin ajattelemisen aihetta antaakseni: luuletko tosiaan, että olisin blogannut asiasta, jos kyseessä olisi ollut joku hetken mielijohteen päätös? Mun äiti hei lukee tätä blogia, ja minä olen ainut lapsi. Olisi aika julmaa tuoda julki edes se tekemisen mahdollisuus, ellei sitä päätöstä oltaisi jo pohdittu riittävästi; heiluttaa pakan ainutta mummokorttia nenän alla ja sitten todeta kolmen päivän päästä, että ei vaiskaan, ei me halutakaan. 

Minähän siis syön muuten yhäkin pillereitä, laatassa on vielä kaksi viikkoa jäljellä. Eli ei siis mennyt niin, että ajan tappamiseksi katseltiin FB-kuvia, heitettiin pillerit roskiin (ja oksennettiin se juuri nielaistu) ja mentiin samoin tein paneen. :D 

kuolematon (Ei varmistettu)

Kuten sanoin, oletin vain. Kauanko asiaa sitten on pohdittu? Edellisestä kirjoituksesta sai kuvan, että asia otettiin esille ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin, kun selasitte ystävienne facebook kuvia. Olet yleensä kirjoittanut pian (kai?) tapahtumista, joten oletin, että tämäkin oli kirjoitettu pian keskustelun jälkeen. Ehkä olettekin siis pohtineet asiaa jo aiemminkin ja pidempään, ei vain ainakaan itselleni ole käynyt selväksi missään vaiheessa.

Oon tainnu käsittää kirjoituksen sitten väärin, luulin että lopetit jo pillerit. No hyvä jos tässä on vielä pari viikkoa aikaa miettiä :) Joskin alan kyllä epäilemään, ettei teidän mielipide asiasta ole vaihtumassa vaikka aikaa kuluisikin :) Siinä tapauksessa onnea yritykseen :)

Pages

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.