Mikä mua vaivaa feat. Meh

CougarWoman

Amir pommittelee lähes päivittäin viesteillä – myös niillä himokkaammilla – ja kyselee, koska voidaan taas tavata.

Minua ei kiinnosta vastata himokkaisiin viesteihin samalla mitalla, ja olen itseasiassa tyytyväinen, että Ykkösmies on toistaiseksi kotona, ettei minun tarvitse alkaa järjestellä tapaamistamme. Meh.

T on myös viestitellyt suhteellisen paljon viime aikoina; kysynyt, saisiko viedä minut ulos syömään ja drinkeille heti, kun se on vain mahdollista. Drinkkien jälkeen voitaisiin sitten mennä jatkoille (köhköh) minun luokseni. Tämä 20-jotain-vuotias salil eka, salil vika –komistus on tuonut täysin selväksi, että haluaisi jatkaa siitä, mihin jäätiin viimeksi…öööh, aika tasan tarkkaan vuosi (!!) sitten

En ole ihan varma haluanko edes näille treffeille, mikä on sinänsä hieman kummastuttavaa; mieletön nuori hunk haluaa tarjota illallisen juomineen päivineen ja itsensä jälkiruuaksi. Ja minä olen vaan, että meh.

Mossesta sen sijaan ei ole kuulunut varmaan yli kuukauteen. Päätin tuolloin, etten enää jaksa jatkuvasti olla se, joka ottaa yhteyttä, ja itseasiassa jopa poistin koko tyypin puhelinnumeron kännykästäni (niitten heikkojen hetkien varalta, kun ollaan otettu viiniä ja aletaan kirjoittelemaan viestejä yhdellä silmällä). Noh, näköjään yhteydenpito oli sitten pelkästään minun aloitteellisuuteni varassa.

En itseasiassa edes ikävöi Mossea; mietin juuri, innostuisinko tapaamiseen, mikäli mies sitä itse ehdottaisi… Ehkä en. Ei jotenkin vaan nappaa Mossekaan enää. Pelkkä ajatuskin siitä, että se tulisi sohvalle viereeni kiehnäämään alasti ja mulukku sojossa, pysymättä hetkeäkään paikallaan…meh.

Vaikka ylläolevat kavaljeerit eivät ehkä tällä hetkellä nappaakaan, en silti ole seksuaalisen kuoleman partailla. Päinvastoin; olen nykyään erittäinkin himokas. (No kai, jos viimeksi liveseksiä on harrastettu marraskuussa.)

Ainut vaan, että se ainoa tyyppi, joka saa tällä hetkellä sydämeni hakkaamaan lujempaa ja poskeni kuumottamaan, asuu yli seitsemäntuhannen kilometrin päässä.

Mikä ihme mua vaivaa? Taannuinko taas teini-ikään, jolloin miesopettajat, so. yhtä saavuttamattomat kuin CC, kiinnostivat romanttisesti enemmän kuin omanikäiset pojat? (Asetelma on iän puolesta tosin nyt päälaellaan, CC on parikymppinennnnnköhköhköh.)

Vai olenko nyt vaan suvannevaiheessa, jossa kaikenlainen säätäminen ei enää jaksa kiinnostaa; karkkikaupassa on vierailtu nyt jo yli kolmen vuoden ajan tasaisin väliajoin - ehkä nyt on väliaikaisesti saatu tarpeeksi karkkia? 

Saavuttamattomuuskin on tosin suhteellista. Ollaan jo alustavasti puhuttu, että jossain vaiheessa voisi olla ihan kiva tavata livenäkin. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin en millään malttaisi odottaa. Äkkiäkös mä Emiraatteihin suhahdan (toisin päin voi olla vähän ongelmallisempaa maahantulon kanssa). 

Kyllä mulle näissä maisemissa muutaman viikon seksiloma kelpaisi.

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.