Paskaa tilannekomiikkaa

CougarWoman

Eksyin lukemaan Anna-Leena Härkösen blogipostausta tilannekomiikasta.  Kuten Anna-Leena itsekin postauksessaan toteaa, tilannekomiikkaa on usein hankalaa välittää muille – ja kaikkein vähiten sellaisille ihmisille, jotka eivät tunne tarinan henkilöitä. Jos Anna-Leena kertoisi tarinansa juhlissa, porukka alkaisi suurella todennäköisyydellä tarinan puolivälissä katsella joukkoliikenteen aikatauluja pienen vaivautuneisuuden vallassa – sori vaan, Anna-Leena.

Minua juttu kuitenkin nauratti, sillä pystyin kuvittelemaan Anna-Leenan ystävättärineen nauramassa niin, että kyyneleet valuvat silmistä. Ja nauravansa jutulle edelleen, useamman vuodenkin päästä.

Samankaltainen sinällään tapahtumana täysin typerä - ja kerrottuna uskomattoman paska - juttu jaksaa edelleen naurattaa niin minua kuin Mr. Mossadiakin.

Olimme palailleet festareilta pienessä hönössä, ja illan aikana nautiskelimme vielä sohvalla sylikkäin viinistä sen verran antaumuksellisesti, että arvioin jossain vaiheessa aiheelliseksi tarjoilla varta vasten ostamani tapakset.

Tapakset tulivat pienissä muovipurkeissa; katsoin paremmaksi olla turhia hienostelematta kattauksen kanssa, ja tyydyin asettelemaan muovipurkit kannettomina sellaisinaan sohvapöydälle, josta niitä pystyi kurottelemaan sohvalta käsin. Purkki käteen, tapas suuhun, purkki takaisin pöydälle.

Olen varmaan jossain sivulauseessa aiemmin maininnut, että Mosse on välillä, noh…hieman keskittymiskyvytön. Tämä käy lähinnä ilmi vilkkaana puheena ja satunnaisena sormien rummutuksena tai muuna levottomana liikehdintänä; täysin paikallaan mies on ainoastaan ollessamme sylikkäin sohvalla, ja silloinkin hän yleensä silittelee jotain osaa kehostani taukoamatta (mikä siis ei ole millään tasolla paha asia).

Tämä keskittymiskyvyttömyys yhdistettynä viinin siemailuun ja siitä johtuvaan lievään motoriikan ja/tai syvänäön heikentymiseen, musiikin kuunteluun, siitä kommentointiin, minun silittelyyni ja samanaikaseen tapaksista nauttimisiin sai aikaan sen, että valkosipulioliiveja siinä vaiheessa vielä lähes täynnä oleva muovipurkki ei palautunutkaan Mossen saattelemana takaisin pöydälle.

Koko tapahtuma kävi nopeasti, mutta samalla niin hitaasti, että ehdin nähdä, miten Mr. Mossad asetti muovipurkin arviolta kymmenen senttiä pöydän reunasta tyhjän päälle yhtä varovasti, kuin olisi asettanut sen pöydälle; varoen läikyttämästä sisällä olevaa öljypitoista marinadia – ja sitten päästi otteensa irti.

Muovipurkin sisältö öljypitoisine marinadeineen levisi tietysti lattialle; oliiveja ja valkosipuleja sinkoili joka suuntaan ja purkki itse päätyi suu alaspäin sohvapöydän alle.  

Mossen monologi katkesi kuin seinään, ja hän katsoi silmät laajentuneina ensin minua ja sitten muovipurkkia, ja sitten taas minua. Hänen kasvoillaan oli sekoitus aitoa hämmästystä, orastavaa paniikkia, selkeää hämmennystä ja pientä epäuskoisuuttakin; oli, kuin hänen aivonsa olisivat silti yrittäneet prosessoida tapahtunutta ja löytää selitystä sille, millä hiton ilveellä muovipurkki päätyi lattialle. 

Kaikista seulomistani giffeistä tämä muistutti eniten Mossen kasvojen senhetkistä tunneskaalaa.

Muutaman sekunnin hiljaisuuden  jälkeen räjähdimme molemmat nauramaan huutonaurua, joka sai äänekkyydellään ja intensiteetillään koirankin tulemaan tarkistamaan, että kaikki on kunnossa. Nauroimme niin, että vedet valuivat silmistä ja vatsa alkoi kramppaamaan; naurun hieman hiivuttua katsoimme taas muovipurkkia ja toisiamme, ja huutonauru alkoi alusta.

Mosse tietysti lopulta siivosi sotkunsa ja noukki kaikki löytämänsä oliivit takaisin muovipurkkiin; moppasi lattian, kunnes se ei enää tuntunut öljystä liukkaalta.

Sunnuntai-iltana, kun Mosse oli jo kotiutunut, pudotin samaisella sohvalla istuessani vahingossa haarukan lattialle, josta se pomppasi sohvan alle. Nelinkontin lattialta käsin haarukkaa noukkiessani katseeni osui yksinäiseen oliiviin, joka nökötti näennäisen viattomana sohvan jalan vieressä.

Jouduin vaihtamaan lattialla istuma-asentoon odottaessani, että naurunpuuskani menisi ohi.

Mites teillä – onko plakkarissa niin paskoja tilannekoomisia juttuja, että ne eivät naurata ketään muuta niistä eteenpäin kertoessa? Jakoon pliis – joko kommenttiboksissa tai, jos ihan postaukseksi asti aukeaa, omalla tontilla! 

Kommentit

Sinkkis (Ei varmistettu) http://sinkkulaiffii.wordpress.com/

Mulla ei jostain syystä tuu päähän nyt mitään tosi muhkeeta tilannekoomista tapahtumaa, vaikka välillä koko elämä tuntuu yheltä tilannekomiikalta.
Mutta tykkäsin hirveesti tosta Härkösen kirjotuksesta ja siitä tuli mieleen oma autocorrect-tapaus, joka on jääny elämään käsitteenä.
Senkin avaaminen (kuten huomaat pian) on hölmöä ja koko sana menettää hohtonsa, kun sitä rupeaa selittämään.. Mutta joskus olin kirjottamassa kaverille viestiä, että "tää on taas tätä mun jännityselämää". Tapana kun on, että mun elämässä sattuu ja tapahtuu joskus todella outojakin juttuja.
Joko omasta virheestä tai autocorrectista johtuen viesti lähti niin, että kerroin tän olevan taas tätä mun kännityselämää.
Tää tapahtu joskus viime kesänä, kun elämä oli "hieman" kosteampaa ja kaikki hauskimmat ja hölmöimmät sattumukset kävi aina humalan puolella. Kännityselämä oli siis loistava sana kuvaamaan mun elämäntilannettani ja sen jälkeen se onkin ollu ahkerassa käytössä! :D

CougarWoman
CougarWoman

Noi on just parhaita! :D Ja...noita autocorrect-mokia on sattunut itse kullekin, ekana tulee mieleen him vs. Himmler...juutalaiselle... o_0

Ja toisin päin - hän tuli kerran kotiin ja ilmoitti reippaasti asiasta tekstiviestillä:

"Honey I'm homo!!!!"  (Tämäkin lausahdus jäi elämään.) 

Neiti Nimetön (Ei varmistettu) http://neitinimeton.wordpress.com

Mä en ole eritejuttujen fani, mutta kun otsikko on p a s k a a tilannekomiikkaa, niin täältäpä sitten pesee:

Tapahtui muutama päivä sitten meidän leirintäalueellamme.

Olin siivoamassa yhteistiloja, joissa vessat ja suihkut leiriytyjille. Siis jokaisessa huoneessa yksi vessa ja suihku, suihku eristettynä suihkuverholla. Olin suihkun puolella kyykyssä puhdistamassa lattiakaivoa, kun kuulin jonkun tulevan sisään yhteistiloihin. Olin varmaankin suihkuverhon takana, mutta moppi sekä pesuvesi olivat kyllä selkeästi näkösällä vessassa. Ilmeisesti kiire oli sitä luokkaa, että haukankatseen bongattua lähimmän pytyn asiakas sinkosi sisään vessaan, siis juuri siihen siivouksen alla olevan vessaan, ovi lukkoon, housut kinttuun ja asialle. Siellä suihkuverhon takana mietin, että pitäiskö hihkaista varoitus nyt kun on jo vähän liian myöhäistä, vai yrittää piiloutua sinne siten, että asiakas säästyisi kiusalliselta tilanteelta. Ja päätin piiloutua. Kuulin, että sisään lappasi lisää väkeä ja muutkin vessat saivat asiakkaansa. Muistattekohan vielä lapsuuden piiloleikeistä, että tietty just silloin kun pitäisi hillitä itsensä ja olla hiljaa, niin alkaa hihityttää. Joka johti siihen, että asiakas siinä pytyllä istuessaan raotti suihkuverhoa. Ja näki minut hirnumassa niin äänettömästi kuin kykenin, naama punaisena, kaksi kättä suuni edessä, kyyneleet silmissäni. Se asiakkaan ihmettelevä ilme! Ja sitten se huutonauru, joka häneltä pääsi. Jolloin minäkin sain vihdoin nauraa ääneen. Ja sitten alkoi kuulua hörötyksiä muistakin vessoista - vaikka he eivät tienneet, mille vessassa naurettiin, niin nauru on tarttuvaa (yrittäkää vaikka katsoa Vesku Loirin naurava kulkuri ilman nauramatta itse)

Ja tätä kirjoittaessa taas naurattaa, vaikka juttu näin kerrottuna ei varmaan mitenkään hullunhauskalta kuulostakaan.

CougarWoman
CougarWoman

:D Ei, kyllä se kuulosti hauskalta! Osaan niin kuvitella ton tilanteen... :D Kiitos, kun jaoit! 

yksiplusnolla
yksiplusnolla

Tää naurattaa ääneen ihan näin luettunakin :D

mystery
Vision One

Repesin tälle ihan täysin :D ihanaa että häntäkin vaan nauratti! En olis myöskään itse pystynyt mitenkään pitää pokkaa:D

iidami
Bambino

Tästä on jo kymmenen vuotta aikaa, eikä tämä tosiaan ole mikään hauska juttu kerrottuna, mutta silti yhä mua vaan alkaa naurattaa kun mietin sitä tilannetta.

oltiin lukiossa, pitkän matikan tunnilla, ja istuin hyvän ystäväni vieressä. Yritimme saada jotain tehtävää ratkaistua yhdessä. Kaverini selosti mahdollista ratkaisua kun yhtäkkiä suussani ollut purkka tippui siihen vihkon päälle. Se vaan... tipsahti. Ystäväni hiljeni kuin seinään ennen kuin räjähti nauramaan. Molemmat naurettiin kyyneleet silmissä, ja vaikka hetkellisesti saatiin rauhoituttua, se hysteerinen nauru jatkui pienimmästäkin ärsykkeestä. 

Kuten sanottua, teidän mielestä tämä oli kaikkea muuta kuin hauska juttu. Mutta niin vain mua nytkin alkoi naurattaa kun mietin sitä purkkarusinaa ja mun ystäväni ilmettä :')

CougarWoman
CougarWoman

Tää oli oikein hyvä paska juttu! Kiitos! :D :D :D 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.