Puolison menettäminen eli elämän kierrepallo

CougarWoman

Kun poliisi ilmoitti minulle Ykkösmiehen äkillisestä ja täysin odottamattomasta kuolemasta, tuntui, että elämäni pysähtyi siihen paikkaan. En alkushokiltani osannut edes järkyttyä; kysyin vain että miten tunnistus on hoidettu ja suoritin itseni mekaanisesti Espanjasta kotiin asti tunteettomana kuin robotti.

Se oikea menetyksen kipu tuli sitten myöhemmin ja iski kuin märkä rukkanen vasten kasvoja: olin menettänyt sielunkumppanini, puolisoni, parhaan ystäväni ja sen ihmisen, jonka tavatessani olin ensimmäistä kertaa täysin varma, että tämän tyypin kanssa pystyn ja haluan tulla vanhaksi; kunnes kuolema erottaa.

No erottihan se, mutta kolme- tai jopa neljäkymmentä vuotta liian aikaisin. Se suru tulee seuraamaan minua loppuelämäni, mutta en anna sen määritellä minua tai saada minusta ylivaltaa. 

Nykyään alan enemmänkin nähdä tilanteeni tietynlaisena elämän kierrepallona, johon pitää vaan opetella osumaan kunnarin arvoisella tavalla.

Olen vielä nuori ja maailma on täynnä mahdollisuuksia. Omakehun tuoksun uhallakin: olen suhteellisen kaunis ja näpsäkkä, luonteeltani tietysti kultaa ja verbaaliselta lahjakkuudeltani vähintään Iikka Kiven veroinen töhöttäjä, ja maailma on täynnä miehiä, joista jokainen olisi ikionnellinen jos saisi juuri minut kumppanikseni (haha okei, nyt meni ehkä vähän överiksi).  Tärkeintä on kuitenkin se, että osaan olla onnellinen myös yksin. Olen kokonainen myös yksin.

Urapuolella takana on yhtäkkiä liki parikymmentä vuotta kokemusta kansainvälisistä firmoista; olen ollut uusien asiakkaitten hankintatoimessa, tiiminvetäjänä finanssipuolella, myyntijampattarena (jamppa – jampatar), admin-assarina, logistiikkahärönä ja työharjoittelijoiden yhteyshenkilönä ja olkapäänä.

Opiskelusaldo on neljä eri korkeakoulua kolmessa eri maassa.

Ykkösmiehen rationaalinen, ennakoiva tapa suhtautua äkillisen menehtymisen mahdollisuuteen vakuutukset huomioon ottaen takasi sen, että sain ihan rapsakasti käteistä ja pystyin maksamaan leijonaosan asuntolainasta pois (ja pystyin näin myös jäämään unelmakotiimme asumaan). Tajuan erittäin hyvin, että kaikilla asiat eivät ole näin onnekkaasti – ja siksi olen ikuisesti kiitollinen Ykkösmiehelle, joka optimismistaan huolimatta osasi olla myös taloudellisesti realistinen.

On jotenkin – paradoksaalisesti – uskomattoman vapauttavaa tajuta, että koko maailma on auki; suurin kiitos tästä tietysti Ykkösmiehelle, joka opetti minulle myös rohkeutta ja näki kaikki muutokset mahdollisuuksina uhkien asemesta. En usko, että katsoisin tulevaisuuteen näin optimistisesti, ellen olisi tietyllä tapaa omaksunut hänen rentoa ja huoletonta (vaan ei kuitenkaan vastuutonta) elämänasennettaan.

Voin pistää talon pakettiin ja muuttaa vaikka toiseen maahan; aloittaa taivaan lintuna täysin tyhjältä taululta: minulla ei periaatteessa ole mitään vastuuta tai velvollisuutta kenestäkään toisesta ihmisestä. Se ajatus kiehtoo minua ihan tavattomasti.

Tapahtuu mitä tapahtuu – minä pärjään kyllä.

Mitähän sitä loppuelämällään tekisi? Mitä te tekisitte?

 

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Oon todella pahoillani puolisosi poismenosta. Hän vaikuttaa olleen aivan ihana persoona. <3 Ihailen myös sun asennetta yrittää polskuttaa eteenpäin, koska siihenhän suuntaan se elämä kulkee kaikesta huolimatta.

Ja kyllä, kuka tahansa mies olisi onnekas jos saisi sut!

CougarWoman
CougarWoman

Kiitos Saranda <3

Ai juu ja - onnittelut ;) 

annepa (Ei varmistettu)

Minä en välttämättä muuttaisi mitään. Mullakin on yli 15 v kokemusta työelämästä ja pari korkeakoulututkintoa. Elinkustannukset olen laskenut niin, että voin yksinkin ollessani jäädä kotiini asumaan. Mies ei halunnut mitään, joten omistan jo nyt talon yksin. Sijoitukset on myös yksin minun, olen ne haalinut ennen kuin aloitimme mieheni kanssa yhteiselämän. Nehän voi aina realisoida, jos jotain käy. Haluan asua täällä, tässä talossa.
Olen yhteenmuuttamisemme jälkeenkin kysynyt, että mitä sitten jos minulle käy jotain. Mies ei halua mitään muuta, kuin kuukauden-pari aikaa muuttaa toiseen asuntoon. Ajattelin kuitenkin hommata henkivakuutuksen itselleni. Jos mulle jotain käy, niin hänellä on taloudellisesti helpompaa.

Jos nyt joku ihmettelee, että elätänkö miestäni, niin en. Hänellä on omat tulonsa, joista hän maksaa osuutensa sähköstä, vedestä, vakuutuksista jne. En käy juuri koskaan ruokakaupassa, mies ostaa meille ruuat. Lisäksi en tee kotitöitä, mies tekee kaikki.

Tuota noin, tuota kirjoittaessani tajusin, että pitäisihän mun muuttaa jotain. Pitäisi alkaa käydä ruokakaupassa ja tehdä kotitöitä :D

CougarWoman
CougarWoman

Mäkin toisaalta haluan asua just tässä talossa - siinä meidän unelmakodissa jota rempattiin ja laitettiin rakkaudella liki kymmenen vuoden ajan. Toisaalta taas ajatus ihan uusista ympyröistä kiinnostelee kanssa, talossa kun on joka paikassa muistoja. Ne on kauniita suurimmaksi osaksi joo, mutta silti ne lyö päälle välillä. 

Henkivakuutus on kyllä erittäin hyvä idea. Kaiken varalta...

Vähän eri tilanne, mutta... (Ei varmistettu)

"...minulla ei periaatteessa ole mitään vastuuta tai velvollisuutta kenestäkään toisesta ihmisestä. Se ajatus kiehtoo minua ihan tavattomasti."

Tämä ajatus kiehtoo myös minua. Olen ollut lähes vuosikymmenen suhteessa, jossa minusta on erinäisten elämän koettelemuksien myötä tullut sellainen parisuhteen vastuuhenkilö, joka automaattisesti - joskin pyytämättä - tuntee jatkuvasti huolta ja murhetta toisen sosiaalisesta, fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista. Itse olen tämän holhoavan, äitimäisen roolin omaksunut, ja se on uuvuttanut minut ja vahingoittanut suhdettani puolisoon tavalla, josta en näe muuta ulospääsyä kuin eron. Juurikin kuvailemasi ajatus siitä, ettei tarvitsisi kantaa huolta kenestäkään muusta, kuulostaa minusta todella huojentavalta.

Jaksamista surutyöhösi. Ihailen rohkeuttasi olla sinä ja mennä oman mielesi mukaan.

CougarWoman
CougarWoman

Kiitos <3 Ja - jaksamista sinullekin <3 

Naislaif
Naislaif

Minä eläisin ja etsisin uutta tapaa olla minä. Antaisin itselleni ja elämälle mahdollisuuden, ihan kaikkeen!

Minä itksin, tuntisin, nauraisin, pelkäisin, uskaltaisin ja ihan hitokseen rakastaisin.

Ja minä teen kaikkea mainitsemaani ja ehkä vielä jotain, jota en tiedä olevan olemassakaan. 

Olenhan eräänlainen elämän kierrepallo minäkin.

CougarWoman
CougarWoman

"Olenhan eräänlainen elämän kierrepallo minäkin"

<3 Ihanasti todettu! :) 

hmm (Ei varmistettu)

Olen lueskellut blogiasi satunnaisesti, mutta suhteellisen usein. On ollut mielenkiintoista seurata elämääsi ja piankin muuttuvia tilanteita. Ykkösmiehen kuolema kolahti jotenkin itseenikin, sinun blogisi kautta tietysti. Mutta että hehkuttaa itseänsä noin "kelpaisin kelle vaan".. En usko että meistä kukaan on kaikkien unelma, ei voi mitenkään olla. Joten siksi kirjoitankin että hei nainen, jalat nyt vähän enemmän takaisin maan pinnalle!

On hienoa että sinulla on kokemusta laajalti työmarkkinoilla ja koulutuksia käytynä niitä varten. Mutta näistä ja ulkonäöstä huolimatta en usko että aivan jokaiselle kolahtaa juuri tapaisesi henkilö.

Ja ei, tämä ei ole mtn. kateellisen panettelua. Itsekin laskeudun aikalailla samaan muottiin kanssasi; ulkonäköä löytyy, koulutuksia ja työuraa on aikalailla takana. Mutta tieto siitä että kaikille et kelpaa, eikä tarvi kelvatakkaan, on tärkeä. Näin finanssialan vastapainoksi olen itse perehtynyt paljon psykologiaan, ja sen kautta on ollut hienoa oivaltaa ettei kaikki pyörikkään vain minun ympärilläni tai minua ihaillen :) Kivaa kesän jatkoa sulle.

CougarWoman
CougarWoman

Mä otin tän kommentin aika ilkeänä. Yrittänyt tässä itseään vähän kehuskella ja tsempata siten taas nousuun rankan ajanjakson jälkeen, niin toinen tulee sanomaan että jalat maan pinnalle...Tuli vähän paha mieli. 

Mällikallo (Ei varmistettu)

"Ja sen kautta on ollut hienoa oivaltaa, ettei kaikki pyörikään vain minun ympärilläni". Ja tämän ymmärtämiseksi on todellakin paneuduttava psykologiaan ja vieläpä syvällisesti? Tosiaanko? Kyllä instagramit muut alkavat todella mädättää aivot ihmisiltä.

CougarWoman
CougarWoman

:D :D :D 

hmm... (Ei varmistettu)

Ei vaan nimenomaan ymmärtää se, mitä ilmeisesti myöskään blogin pitäjä ei ole heti oivaltanut. Nämä on näitä elämän eri osa-alueita; menestynyt ja kiinnostava nainen helposti uppoaa omaan kuplaansa. Näin minullekin valitettavasti kävi. Ja nyt kun siitä olen itse päässyt vähän ulkopuolelle, niin on tää elämä paljo jännempää ja kiehtovampaa :) esim. tieto siitä ettei kaikille kelpaakaan, pistää pyrkimään ja yrittämään elämässä tykkäämistään asioista vielä kovempaa :)

Mutta jees, se tästä aiheesta. Onneks blogi loppuu finally \,,/

Vierailija (Ei varmistettu)

Kysyisin, että mitkä neljä korkeakoulua olet käynyt? Neljä tutkintoa? Oikeasti - tule meille töihin!

hmm (Ei varmistettu)

Ja miten ihmeessä 40-vuotias nainen on kerennyt neljän AMK-koulutuksen lisäksi luoda kattavan työuran. Sori, mut nyt joku kusee ja pahasti ;)

CougarWoman
CougarWoman

43 ;) Interwebs-sherlock voi rauhoittua, kyse on yhdestä tutkinnosta. 

CougarWoman
CougarWoman

Yksi tutkinto hitsattu kasaan neljässä eri koulussa... 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.