Puusepän etsikkoaika

CougarWoman

 “Suhteemme” alkuvaiheessa  Puusepällä oli tapana ilmoittaa jokaisesta KIKin äärestä poistumisestaan.

“Lähden nyt ajamaan kotiin, menee puoli tuntia.”

“Käyn nyt suihkussa, ettet ihmettele jos en vastaa heti.”

“Menen nyt keittiöön syömään, jätän puhelimen omaan huoneeseen.”

“Anteeksi kun vastailen lyhyesti, pelaan parhaillaan.”

Ilmoitin lempeästi, ettei Puuseppä ole minulle vastuussa jokaisesta tekemisestään, tai jokaisesta hetkestä, jolloin ei pysty vastaamaan mahdollisiin viesteihini heti; että hänellä on toki omakin elämä, jota on sekä toivottavaa että hyväksyttävääkin jatkaa kuten ennen meidän tapaamistammekin.

Sanoin myös, että on ihan ookoo, mikäli hän keskittyy myös muihin “harrastuksiin” minun lisäkseni; että jos hän pelaa online, keskittyköön siihen. Että minulle voi aivan hyvin vaan sanoa, että pelaan nyt, viestitellään vaikka huomenna lisää. 

Tämä oli Puusepälle uusi juttu.

“Tähän asti kaikki mun tyttöystävät ovat vaatineet sataprosenttista läsnäoloa, ja suuttuneet jos vastaan viiveellä.”

(Päänsisäinen reaktio: mutta kun kulta tajuathan sä että mä en ole sun tyttöystävä

Ja siltikin - viimeisen viikon aikana viestittely on ollut todella harvaa; jopa niin, että (kaikista pyhistä vakuutteluistani huolimatta) aloin vähän tympääntyä vähäiseen kommunikaatioon. Ja tietysti tyypilliseen tapaani sanoin asian niin kuin se on, turhia kiertelemättä tai kaartelematta.

Kerroin, että vaikka en pidäkään tarpeellisena, että viestittelemme joka hetki 24/7 (oikeasti, meillä oli yhdessä vaiheessa tapana mennä nukkumaan kännykkä korvan juuressa, että heräisimme toistemme mahdollisiin viesteihin – joita siis saatettin lähettää vaikka yöllisen vessareissun päätteeksi), olisi kiva pitäytyä edes jonkinasteisessa “rutiinissa”; ja että kaipaan esimerkiksi niitä suukkoemojein varusteltuja halipusihani-hyvänyöntoivotuksia. Ihan vaan siksikin, että Puusepän viestit saavat usein hymyn kohoamaan kasvoille, usein ihan nauramaan ääneenkin. Että niitä on ollut ikävä. 

“Mulla on ollut paljon ajateltavaa viime aikoina, olen tarvinut ikäänkuin jonkinlaista resettiä tästä tilanteesta. Olen tietoinen, että olen viestitellyt harvemmin, sori…oon jotenkin tosi väsynyt”

Nainen toisessa päässä tietysti tulkitsi tämän heti jonkinlaiseksi “it’s not you it’s me” –tyyppiseksi suhteen kuolonkorahdukseksi (---) ja kiirehti vastaamaan.

“No mä jo vähän aavistelinkin että tämä meidän “juttu” vetelee viimeisiään…jotenkin ei ole ollut samanlaista tämä viestittely viime aikoina.”

Lähetin, ja jatkoin näpyttelyä (suu jo hieman vaahdossa), mutta en ehtinyt edes puoleen lauseeseen, kun Puuseppä reagoi.

“NYT STOP!”

“Nyt lopeta se kirjottaminen, mitä ikinä oletkaan kirjottamassa!”

“Mä en ole todellakaan lopettamassa tätä meidän juttua!”

“Mä nautin susta ja sun seurasta”

“Mä nautin itsestäni sun kanssa”

“Mä nautin meistä“

“Sitäpaitsi mä tykkään susta“

Miksi sitten vähemmän viestejä?

Puusepällä on nyt todella akuutisti menossa pieni projekti nimeltään mitä ihmettä teen loppuelämäni kanssa. Kaipa sitä voisi kutsua ihan etsikkoajaksikin (sekä maallisessa että hengellisessä mielessä); Puuseppä haluaa päättää, jääkö uskonnolliseen yhteisöönsä vai ottaako pesäeron; katsoa, kantavatko siivet ilman perheen ja/tai suvun mahdollista tukea, vaiko jäädä elämään elämää, joka ei tunnu omalta.

Sillä niin karulta kuin se kuulostaakin, Puusepän eroaminen yhteisöstään tarkoittaisi käytännössä sitä, että hän näkisi perhettään ja sukuaan huomattavasti vähemmän; liki kaikki sosiaalinen kun tapahtuu yhteisön hengellisissä tiloissa. Lisäksi Puuseppä pelkää, että hänen vanhempansa eivät hyväksyisi hänen päätöstään, vaan pistäisivät välit poikki.

Minä olen tässä palapelissä se pala, joka tuo akuutisti vielä vähän lisää moraaliongelmia; meidän tapaamisemme kun tarkoittavat sitä, että Puuseppä joutuu valehtelemaan tekemisistään…noh, käytännöllisesti katsoen kaikille läheisilleen; kaikille ihmisille, jotka merkitsevät hänelle jotain. Ja siltikin – Puuseppä haluaa jatkaa meidän tapaamisiamme.

Tästä dilemmasta päästiinkin sitten luontevasti siihen kysymykseen, joka minua on kaivellut ihan siitä asti, kun kuulin Puusepän taustasta, mutta jota en ole uskaltanut kysyä, koska olen pelännyt vastausta.

“Onko sun mielestä tää, mitä me tehdään, syntiä?“

Puuseppä alkoi naputtamaan vastaustaan välittömästi.

“Raamatun mukaan on“

“Mun mielestä ehdottomasti ei ole“

Toivoisin voivani auttaa Puuseppää, tai edes yrittää ymmärtää, mitä hän käy läpi. Mutta en voi. Minun päähäni ei kertakaikkiaan mahdu, että joku asettaisi ylemmän voiman oman lapsensa hyvinvoinnin edelle; että joku voisi jopa kieltää lapsensa vain siksi, ettei tämä halua seurata vanhempiensa vakaumusta. En tiedä, onko tämä realistinen skenaario Puusepän vanhempien kohdalla, mutta ainakin Puuseppä pelkää sen olevan. Sen täytyy olla aika kamalaa.

Ja tuommoisesta yhteisöstä eroamisen täytyy vaatia ihan hemmetisti rohkeutta.

En voi auttaa – muuten kuin olemalla läsnä. Kuuntelemalla. Ehkä se riittää? 

En voinut olla ajattelematta, että tavallaan me molemmat eletään kaksoiselämää. 

Kommentit

11.36 (Ei varmistettu)

Ollaan sitten suhteessa tai ei, on ihan huomaavaista ilmoittaa menevänsä suihkuun / kaverille tms., jos poistuu kesken viestittelyn. Ja toisaalta edes kumppanilta on vähän ikävää "vaatia" jonkinlaisia rutiiniviestejä, esim. hyvänyöntoivotusta - auta armias, jos se joskus unohtuu!

Puuseppä elää kaksoiselämää sanan varsinaisessa merkityksessä. Hänen lahkossaan todnäk jopa esiaviollinen seksi on kiellettyä, saati sitten se, että käy painamassa naimisissa olevaa äitinsä ikäistä naista.

Uskontojen uhrit tekee hyvää työtä. Voisit kenties vinkata Puusepälle tuollaisesta toiminnasta - yhteyttähän voi ottaa siinä vaiheessa, kun vasta miettii, että haluaako erota yhteisöstä. Jos eropäätöksen tekee, jonkinmoista kriiseilyä lienee odotettavissa pitkään. Mutta ainakin silloin elää rehellistä elämää! Sen luulisi Jumalaakin miellyttävän! ;)

Aloitteleva p (Ei varmistettu)

Sitä minäkin, että PS tässä vasta kaksoiselämää elää.
Tsemppiä hänelle! Yhteisöstä, jolla on noin kovat säännöt, on varmasti vaikea erota. Mutta emotionaalisella ja sielun tasolla varmaan myös vaikea jäädä sen jäseneksi, kun näkee sen läpi, miten jäykät säännöt ovat perhesiteitä tärkeämpiä.

CougarWoman
CougarWoman

Näinpä. Eipä käy Puuseppää kateeksi... 

CougarWoman
CougarWoman

No joo, ehkä me yritetään tässä löytää jonkinlainen kultainen keskitie. Ei mun mielestä tarvitse erikseen ilmoittaa, ellei kyseessä ole joku kovinkin syvällinen keskustelu. Enkä kai niinkään vaatinut (en katso olevani asemassa, jossa voisin vaatia yhtään mitään), enemminkin pyysin. Ehkä valitsin sanani postauksessani vähän turhan kärkkäästi. 

Ja kyllä, esiaviollinen seksi on ehdottomasti kielletty. Naimisissa olevien naisten kanssa seksin harrastaminen on myöskin (tietysti sitten) kielletty. Mutta en ole äitinsä ikäinen - Puuseppä on sisarusparvensa nuorin, ja äitinsä on jo yli viisikymppinen (onneksi). Tämän tarkastin jo heti alussa :) 

Puuseppä tietää, että tuon tyyppisiä järjestöjä on olemassa. Minä olen koettanut pysyä hyvin neutraalina, kun hän kertoo ongelmistaan (uskontoon liittyvistä tai muista); en tarjoa neuvoja enkä valitse puolia. Olen sanonut hänelle, että minun silmissäni hän on aina samanlainen, päättää sitten pysyä yhteisössään tai ei; olen itse siinä mielessä onnellisessa asemassa, että minun ei tarvitse muuta kuin hyväksyä hänet, eikä "suhteessamme" ole minulle muuta ongelmaa. 

Niin, käsittääkseni dogma menee jotakuinkin niin, että Jeesus on antanut ihmisille vapaan tahdon valita; mutta jos valitsee maallisen elämän, eikä Jeesusta, menee pieleen. Tämä siis näin pähkinänkuoressa. 

Emilia M

Jonas Gardellin kirja / tv-sarja Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin käsitteli tätäkin teemaa. Siinä oli homomies, jonka uskovainen perhe katkaisi välit kuultuaan suuntautumisesta. Ehdottomasti yksi parhaita 2000-luvulla näkemiäni tv-sarjoja, lisää ymmärrystä ihmisistä ja joidenkin ajattelun ahtaudesta.

CougarWoman
CougarWoman

Kiitos tärpistä - näkyikin olevan Elisa Kirjassa tarjouksessa (EUR 3,90!) 17.2. asti - mitenkäs sattuikin! (Osa 1 siis.) Kävinpä heti ostamassa.

...Ei siis sillä, että jotenkin haluaisin muokata itsestäni jotain superihmistä, jonka myötätunto huokuu käsinkosketeltavana (haha), mutta aihe kiinnostaa sinällään varsinkin nyt, kun on itselle enemmän ns. ajankohtainen. 

Torey
Näissä neliöissä

Itse seurustelin teininä hetken lestadiolaisen kanssa. Juttu loppui koska minua ei olisi hyväksytty perheeseen ja poika olisi muuten potkaistu pihalle. Ensin meinasi että myöhemmin aikuisena eroaisi yhteisöstä, mutta löysikin piireistä kivan tytön, meni naimisiin ja on nyt 25-vuotiaana kohta 5 muksun isä. Ei sieltä noin vaan lähdetä tosiaan... Itse olen onnellinen että eksäni löysi sieltä sitten vaimon, jonka kanssa ainakin vaikuttaa olevan onnelinen! Olisi kamalaa jos ihminen, josta edelleen välitän ystävänä, eläisi elämäänsä kärsien vaan toisten takia. 

pire (Ei varmistettu)

Taivaslaulu-Pauliina rauhala

Naislaif
Naislaif

Haikeus on ensimmäinen tunne, joka valtaa minut, luettuani tämän. 

Ihmisen ollessa noin suurten asioiden äärellä on toinen ihminen usein sivuun jäävä. Kahti jakaantuva tunne-elämä, mieli ja sydän, eivät ole helppoja juttuja. Ystäväni elämää sivusta seuranneena, kun hän irtaantui uskonyhteisöstä, voin vain sanoa, että kuuntele. Ikinä et tule ymmärtämään lähellekään sitä kaikkea. Ystäväni irtaantui 20 vuotta sitten ja vieläkin on jäänteitä kipuilusta jäljellä.

Ole kauniisti läsnä, niin kuin oletkin. Muista, että sinulla on oikeus olla juuri sellainen kuin olet, vaikka toinen myllertääkin kaiken olemassa olonsa keskellä.

<3 sinulle!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.