Salamaerosta

CougarWoman

Silmiini sattui aamukahvia hörppiessä iltapäivälehden juttu, jossa aviomies niinsanotusti salamaerosi vaimostaan; ilmoitti tälle vain yhtenä kauniina päivänä, että meidän 25 vuoden avioliitto on ohi, minulla on ollut viimeisen puoli vuotta toinen suhde.

Luin juttua pala kurkussa; miten kukaan voi olla noin ilkeä.

Ja sitten tajusin. Minä olen ollut. Ykkösmieskin on. Ainoastaan sillä erotuksella, että me molemmat kipuilimme huonoissa suhteissamme pitkään ja myöskin toimme sen verbaalisesti julki yhä uudelleen. Turhaan. Silti se lopullinen ero tuli vastapuolille täytenä yllätyksenä ja puun takaa.

Olin ensimmäisessä pitkässä suhteessani, jonka aloitin 16-vuotiaana. Täysi-ikäistyttyämme menimme kihloihin, muutimme uuteen kaupungin vuokrakaksioon ja vietimme elämämme ensimmäisen viikonlopun avoparina kynttilänvalossa, sillä teinit eivät olleet ikinä kuulleetkaan sähkösopimuksesta.

Vähän päälle parikymppisenä kyllästyin välivuosijumitukseen ja menin opiskelemaan. Maailmani muuttui, avartui. Avomies istui kavereineen yhäkin välivuosiloukussa, teki kolmivuorotyötä ja pelasi kavereittensa kanssa illat läpensä tietokonepelejä. Minä kyllästyin, tuskastuin ja viehätyin muista ihmisistä. Yritin puhua, halusin että suhteemme muuttuu. Ei se mihinkään muuttunut. Olimme kasvaneet eroon toisistamme.

Yhtenä päivänä bussissa matkalla koulusta kotiin minä sen päätin. Soitin äidille ja kysyin, saanko tulla takaisin kotiin. Pakkasin muutaman matkalaukullisen vaatteita ja asetin ne kliseisesti eteiseen odottamaan kihlatun kotiinpalua.

“Oletko lähdössä matkalle?”

En, mä muutan takaisin mutsin luo asumaan. Meidän suhde on ohi. Mä jätän sut nyt.

Iso mies musertui, mutta en jäänyt lohduttamaan. Oli pakko päästä pois, heti. Myöhemmin sitten puhuttiin.

Ykkösmies soitti silloiselle avovaimolleen, jonka kanssa yhteistä taivalta oli takana jo 16 vuotta, Oslosta. Olimme siellä yhdessä viettämässä salaista viikonloppua miehen työkeikan päätteeksi. Mies ilmoitti puhelimitse, että on tulossa kahden päivän päästä kotiin uuden naisensa kanssa. Että on parasta alkaa etsiä uutta asuntoa.

Voin vain kuvitella, miltä naisesta tuntui.

Otin asian puheeksi Ykkösmiehen kanssa hiljattain; osaksi myös siksi, että alitajuisesti minua pelotti, voiko sama tapahtua minulle. Entä, jos työkeikan päätteeksi puhelin ei soikaan kuulumisien vaihtelun takia, vaan siksi, että minusta on viimeinen käyttöpäivä ohi?

Ykkösmies rauhoitteli. Me sovimme hyvin yhteen, eksän kanssa ei sovittu. Liian nuorina aloitettiin, eikä älytty lopettaa ajoissa, koska niin ei kuulunut tehdä. Mutta uusien työtehtävien myötä maailma avartui Ykkösmiehellekin, kodin seinät alkoivat kaatua päälle. Avovaimo ei halunnut muuttua miehen mukana, hänen maailmansa pysyi pienenä ja ahdasmielisenä.

Kysyin Ykkösmieheltä, että eikö ollut törkeää lopettaa niin pitkää liittoa puhelimitse. Ykkösmiehen mielestä ei ollut juurikaan eroa siinä, lopettiko jutun puhelimitse vai kasvotusten. Eron piti olla nopea ja kerrasta poikki, Ykkösmies selitti; sillä muuten elämästä olisi tullut yhtä helvettiä saman katon alla.

Meillä on mielikuvia siitä, miten ihanne-eron tulisi mennä; miten suhde tulisi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan lopettaa niin, että kumpikin pystyisi käsittelemään asian mahdollisimman hyvin. Mutta harvoinpa se taitaa elämässä ihan noinkaan mennä. Ero on suurimmaksi osaksi ikävä asia, ja tulee varsin usein toiselle osapuolelle yllätyksenä, vaikka kuinka olisi sitä ennen puhuttu, että jompi kumpi ei ole onnellinen. Kai ne kumppanit sitten vaan luottavat siihen, että toinen ei viitsi eikä jaksa hakea aktiivista muutosta, ellei siihen akuuttia (fyysistä) tarvetta ole.

Ykkösmiehen tapauksessa eksä suivaantui niin, että jouduimme ensimmäiset puoli vuotta pysyttelemään poissa varjoisilta kujilta; hän oli alkanut levittää huhuja Ykkösmiehen väkivaltaisuudesta. Pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tunsivat toisensa, tämä tarkoitti sitä, että Ykkösmies oli fyysisen väkivallan uhkan alla; ja minä uutena naisena myös. 

Pohdin yhä, miten eron olisi voinut hoitaa eri tavalla. Ei ehkä mitenkään. 

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

Olen todennut ettei erot ole koskaan helppoja. Eivät ole ainakaan omalla kohdallani olleet. Olen kerran ollut jätetty osapuoli ja kerran jättäjä. Paska fiilis tuli molemmista. 

Ensimmäisessä suhteessani eroon johti erilaiset taustamme. Toisin sanoen en ollut pojan perheelle oikeaa uskontokuntaa...

Toisessa suhteessa tunsin tukehtuvani ja nykyiseen aviomieheeni tutustuttuani pistin suhteelle stopin. Kokeilimme pienen tauon jälkeen vielä saisimmeko jutun toimimaan, mutta lopulta eksäni tajusi itsekin etten hänen kanssaan ihan oikeasti tahdo olla. 

Annoin eksän asua saman katon alla pari viikkoa ja itse huitelin mahdollisimman paljon muualla, uuden miehen kanssa. 

 

Ensimmäisen eksäni kanssa olemme yhä netin välityksellä tekemisissä. Tiedämmä lapsiluvut ja kaikki on ok. Toisen kanssa en ole taasen tahtonut olla missään tekemisissä, koska se miten hän kaksi vuotta käytti minua henkisesti ja fyysisesti hyväkseen on iskeytynyt tajuntaani vasta eron jälkeen. 

 

Nykyisen mieheni kanssa on hyvä olla ja viisi vuotta yhteiseloa takana. Olemme yhä nuoria, kuten olimme tavatessammekin. Kummallakin oli kuitenkin pitkät suhteet takana totaalisen väärien ja hyväksikäyttävien ihmisten kanssa, joten tiesimme hyvin mitä uudelta kumppanilta haluamme ja mitä emme missään nimessä halua. 

Eksyksissä elämässä

Minut on jätetty kahdesti, molemmat kerrat tulivat täysin puun takaa, mutta en nyt niistä ala enempää jauhamaan.

Eroa on vaikea pehmittää etukäteen, mutta silti etenkin Ykkösmiehen tapaus on mielestäni erityisen julma. Aivan varmasti sen olisi voinut hoitaa paremmin. Mielestäni on tärkeää kohdella muita kunnioittavasti ja pyrkiä eroamaan lempeästi, huolimatta siitä onko itsellä enää niitä tunteita. Etenkin jos tietää että toisen mielestä kaikki on hyvin ja ero tulee olemaan yllätys. On itsekästä loukata toista enemmän kuin on väistämätöntä. Jos edellinen eksäni ei olisi itse häipynyt vaan olisi ilmoittanut, että minun tulee kadota omasta kodistani koska hän tuo sinne uuden naisen josta en olisi ollut tietoinen, olisin saanut paljon pahemmat traumat erostamme kuin nyt.

pessi (Ei varmistettu)

Eroja kokeneena ja monia nähneenä... sanoisin että on niin monta erilaista tapaa erota kuin on parejakin. Joillekin sopii kerrasta poikki-menetelmä, joillakin saattaa onnistua saman katon alla kitkuttelu vielä viikkojakin eron jälkeen. Kunhan vain tekee siltä miltä itseltä parhaiten tuntuu, varsinkin jos itse olet lähdössä!

viikonloppurakastaja (Ei varmistettu) http://viikonloppurakastaja.blogspot.fi/

En tiedä onko olemassa oikeaa tapaa erota. Se on aina vaikea asia varsinkin jos toinen elää maailmassa missä kaikki on hyvin.

Mitä ihmettä minä juuri luin? (Ei varmistettu)

Tuntuu ikävältä jättää negatiivinen kommentti, mutta tämä postauksesi herätti niin paljon tuntemuksia että haluan sanoa mielipiteeni. Ensiksi kuitenkin haluan mainita että olen alusta asti lukenut blogiasi, ja vaikka en periaatteessa pettämistä hyväksykään niin ymmärrän että sinulla ei yhdessä vaiheessa ollut kauheasti vaihtoehtoja, miehesi haluttomuuden (ja kyvyttömyyden tehdä asialle mitään) vuoksi. Olen aina ajatellut että olet varmasti silti ns. "hyvä ihminen" etkä tahallasi haluaisi satuttaa miestäsi tai ketään, mutta se luulo kyllä häipyi tämän tekstin luettuani.

Järkytyin siitä miten sinä olet voinut antaa nykyisen miehesi s o i t t a a avovaimolleen että nyt tuli ero, muuta pois kahdessa päivässä, tulen uuden muijan kanssa kotiin. En tiedä voiko eron paljon julmemmin enää hoitaa, ja vaikket sinä ollutkaan jättävä osapuoli niin sinä kuitenkin sallisit miehesi tehdä niin. En ihan oikeasti ymmärrä tätä, mielestäni kuka tahansa ihminen, joka on kykenevä tuntemaan edes ripauksen empatiaa, ajattelisi edes hiukan myös jätettävän osapuolen tunteita, ja sanoisi uudelle kumppanilleen että päättää edellisen parisuhteensa rauhassa, kasvotusten, kotona. Ei puhelimitse, ei noin.

Toki en tiedä tästä kaikkia taustoja - en tiedä vastustelitko miehesi ratkaisua, oliko miehen eksä ehkä todella ilkeä ihminen joka teki miehen elämästä kurjaa... En tiedä. Mutta sen tiedän että itse en antaisi kenenkään tehdä toiselle noin, oli mikä oli. Ei kukaan ansaitse tulla jätetyksi noin. Pelottavaa että jotkut ihmiset tekevät noin.

CougarWoman
CougarWoman

Kyllä negatiivisia kommenttejakin saa jättää, ymmärrän hyvin kantasi. Kiitos kuitenkin kun maltoit ensin pohjustaa ja pehmittää. :)

Minä en "antanut" hänen tehdä mitään, se oli hänen oma päätöksensä, jota kritisoin silloin ja vastikään uudelleen. Kieltämään en ketään aikuista ala. Minun mielestäni aika kummallista toisaalta hänen päätöksensä perusteella päätellä jotain minun hyvyydestäni tai huonoudestani..? 

Jäi muuten itse postauksessa selventämättä että sai se eksä siellä talossa asua niin kauan, että sai järkättyä itselleen uuden asunnon - siihen meni muutama kuukausi, jonka ajan me asuimme muualla (itseasiassa jopa eri paikkakunnalla lähellä Ykkösmiehen kotikuntaa). Ostimme hänet sitten ulos (oli omistustalo kyseessä).

Eksän ilkeydestä en osaa sanoa juuta enkä jaata, kun en häntä henkilökohtaisesti tunne. Appivanhempien mukaan oli "vähemmän mukava ihminen", ja kaipa jotain kertoo sekin, kun vahingossa kerran tapasimme, että hän tuli leveilemään Ykkösmieheltä lypsämillään rahoilla. Mutta muuten en tiedä minkälainen liittonsa oli, muuta kuin että ei ollut onnellinen. Enkä itseasiassa haluakaan tietää yksityiskohtia siinä pelossa, että alkaisin sitten itse väkisin olemaan jotenkin erilainen ihmisenä välttääkseni mahdollisuutta olla samanlainen kuin eksä oli... 

 

Mitä ihmettä minä juuri luin? (Ei varmistettu)

Kiitos vastauksestasi, lohduttaa hiukan kuulla että eksä sai edes aikaa järkätä itselleen uuden asunnon. Ei sillä että se silti tästä jättötavasta tekisi yhtään vähemmän julmaa.

Mielestäni miehesi jättötapa kertoo jotain myös sinusta, koska olit silloin suhteessa hänen kanssaan - toki aikuinen ihminen tekee mitä haluaa, mutta jos olisit halunnut niin olisit varmasti voinut estää häntä tekemästä sitä puhelinsoittoa. Ottaen huomioon että sinä olit se "toinen nainen" niin olet kyllä myös osallisena eroon. Tiedän että tämä kuulostaa kurjalta, enkä tarkoita ilkeillä, mutta vaikka päätös oli miehesi niin olisit varmasti voinut tähän myös vaikuttaa, olithan silloin jo hänen kumppaninsa. Aikuinen tekee omat päätökset kyllä joo, mutta kumppanin mielipide yleensä otetaan huomioon, ainakin parisuhdeasioissa.

Tietysti jokainen katsoo ensin omaa etuaan, ja tässä tapauksessa heidän eronsa "palveli" sinua, ja ymmärrän että myötätuntosi eivät sillä hetkellä olleet rakastamasi miehen kumppanin puolella. Tästäkin huolimatta olen sitä mieltä että myös sinä teit väärin kun et estänyt miestäsi.

Olipa eksä kuinka ilkeä tms vain, niin säälin häntä silti. Enkä yhtään ihmettele jos tuollaisen jätön jälkeen onkin katkera ja haluaa kostaa - luulen että monelta ihmiseltä olisi koko mielenterveys tuossa vaiheessa pettänyt.

Vierailija (Ei varmistettu)

C.S. Lewisin pohdinta hylkäämisestä ja seksuaalisesta moraalista puhuu paremmin, kuin mihin itse ikinä kykenisin.
https://www.youtube.com/watch?v=XBp8M8M4DMs

Elämän kiertokulku (Ei varmistettu)

Salarakkailla on syvällisen hienot ajatukset ja perusteet, miksi pettäminen ja pikajättäminen on oikea tapa, siinä elämäntilanteessa hänelle itselle paras tapa. Martina Aitolehti esimerkiksi, hän iloitsi salarakkaana, sitten iloitsi aviomiestä pettäessään, niin paljon, että salamaerosi uuden miehen vuoksi. Nyt uusi mies petti ja pikajätti vuorostaan Martinan. Martina on nyt itse petetty, jätetty ja kaksi salamaeroa kokenut.

Toisen kierroksen salamaeronneen uusi kumppani sekä salli että tuki salamaeroa, näillä pareilla on omat säännöt, heille parhaat. CougarWoman tietää, löysi hän itsekin ihan vain netissä nuorempaa ja viriilimpää miestä. Jos etsivälle, miehelle tai vaimolle, osuisi bonuslöytö, että löytyisi vieraasta myös henkisesti paremmin yhteen sopiva ihminen, se on - salamaero! Ei loukata, vaan lähdetään kiireellä takavasemmalle salarakkaan kädestä kiinni pitäen. Ei voi mitään, jos ei ole resursseja parempaan, näillä mennään.

maitokahvi
Päivän ajatus

Mielestäni kahden ihmisen väliseen vuorovaikutukseen tulisi aina kuulua rehellisyyttä, toisen kunnioitusta ja empatiaa toista kohtaan. Kun toista kohtelee osoittaen toiselle empatiaa ja kunnioitusta, erostakin selviää vähän helpommalla. Rehellisyys ja toisen kunnioitus olisi tietysti hyvä pitää pelissä jo siinä vaiheessa, kun omaan hyvinvointiin lähdetään hakemaan ratkaisuja suhteen ulkopuolelta. Näillä ohjenuorilla olen omista eroistani selvinnyt ja pysynyt hyvissä väleissä kaikkien eksieni kanssa. Olen ehkä ollut myös tosi onnekas, että kohdalleni on osunut ihmisiä, joilla on ollut kyky kohdella myös minua lämpimästi ja rakkaudella. Blogisi kautta olen ymmärtänyt, ettet ole ollut ollenkaan yhtä onnekas ihmissuhteissasi; tarkoitukseni ei tietenkään ole tulla tänne kerskailemaan, vaan ainoastaan kertomaan oman näkökulmani tilanteeseen.

CougarWoman
CougarWoman

En ottanutkaan kerskailuna :) Joo, itselle mukaan on mahtunut niin hyviä kuin huonojakin - niistä huonoista vaan tulee enemmän vinguttua. Ja siinä vaiheessa jos vastapuolelta ei tule sitä empatiaa ja kunnioitusta, en sitä itsekään ala suurella kauhalla jakelemaan, sen verran pikkusieluinen olen. ;) 

liitu (Ei varmistettu)

Miehesi toimintatapaa minun on vaikeaa ymmärtää, mutta salamaeron ymmärrän kyllä. Olen nyt jo monta vuotta ollut parisuhteessa, joka ei vain toimi. Aina välillä saan sen toimimaan, mutta sitten se palautuu samoihin uomiinsa. Menen eteenpäin niin paljon kovempaa. En ehkä kohta enää jaksa raahata häntä perässäni.

Koska ei kuulu tapoihini maata laakereillani sosiaalisen ongelman päällä, on tästä puhuttu. Tästä on puhuttu niiiiin paljon, etten tiedä enää mitä jäisi jäljelle sanottavaa. Salamaero odottaa. Tarvittaisiin ensin vain se kipinä.

CougarWoman
CougarWoman

Joo, ja joskus, vaikka kuinka puhuu, niin se toinen ei vaan kuuntele, ymmärrä tai halua tehdä kumpaakaan. Eipä siihen juuri muuta vaihtoehtoa sitten jää kuin se salamaero (joskin linkatusta artikkelista ymmärsin, että salamaero voidaan käsittää myös siten, että se todella tulee puun takaa, so. partnerille ei ole edes kerrottu omasta pahasta olosta, vaan lähdetään ykskaks yllättäen). 

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Okei, mun edellinen suhde oli kaikella tavalla kammottava, samoin siitä lähteminen. Mä yritin pitkään sellaista järkevää eroa, että puhutaan, että se toinen ymmärtäisi sanoista, että mä en jaksa sitä enää, että siitä yhteisestä taipaleesta ei tule mitään, ettei tää voi enää jatkua. Mutta ei se ymmärtänyt puhetta, sanoi vain, että mun pitäisi yrittää enemmän. En mä tiedä kauanko yritin hoitaa eroa nätisti puhumalla, ehkä puoli vuotta, ehkä vuoden, muttei se onnistunut. Sen mielestä meidän ei pitänyt erota. Sitten yhtenä päivänä kun se oli töissä, mä pakkasin repun, otin koiran ja lähdin omasta kodistani. Illalla se laittoi viestin, että missä olen ja missä koira on ja vastasin, että poissa, etten ikinä enää halua kuulla siitä enkä nähdä, että älä yritä soittaa tai etsiä, hoidetaan käytännönasiat välikäden kautta.

Ei se ollut kaunein ero eikä fiksuiten hoidettu, mutta mitenkään muuten mä en ikinä olisi päässyt pois. Joskus piuha pitää vetää seinästä kerralla.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.