Tapaaminen #2

CougarWoman

Tällä kertaa parkkimittarin syöttäminen onnistuu yhdellä kädellä, vaikka suuta kuivaakin ja vatsa on kipristynyt tiukaksi palloksi. Muusikko tulee taas vastaan leveä hymy kasvoillaan, pipo syvälle päähän vedettynä; halaa pitkään vetäen pääni rintakehäänsä vasten, suukottaa päälakeani, hengittää shampoontuoksuisia hiuksiani syvään. Jopa lähes kymmenen sentin koroillani olen häntä yhäkin päätä lyhyempi. 

Eteiseen päästyämme Muusikko vetää minut kärsimättömästi syleilyynsä ja painaa lantiotaan minua vasten samalla potkaisten huolimattomasti asuntonsa oven kiinni. Tunnen, että hän haluaa minua yhtä paljon kuin minä häntä, ja vastaan suudelmaansa koko keho himosta täristen. Muusikon kädet vaeltavat selkääni alas, ohittavat ristiselän ja hakeutuvat hameeni alle; löytäessään stay-up –sukkien verhoamat reiteni Muusikko vetää syvään henkeä ja voihkaisee hiljaa, painaa päänsä kaulakuoppaani ja näykkäisee kaulaani hellästi samalla, kun vahvat kätensä löytävät pakaroilleni.

Muusikon sängyllä hame lantiolle hiissautuneena, vielä korkokengät jalassa. Muusikko seisoo sängyn vieressä, himosta raskas katseensa tuntuu kehollani miltei fyysisenä kosketuksena. Kurottaudun vetämään hänet päälleni, haluan tuntea hänen koko painonsa. Muusikko painaa lantiotaan lantiotani vasten, tekee pyörivää liikettä. Erektionsa on niin kova, että se sattuu vähän; ehdin miettiä, aiheuttaakohan se mustelman.

En malta enää pitkittää, vaan pyöräytän Muusikon pois päältäni; riisun housunsa ja kurotan liukuvoiteen käsilaukustani, polvistun hänen jalkojensa väliin. Nyt en halua enää kiirehtiä, haluan kiusoitella suullani ja käsilläni. Muusikko makaa selällään kannatellen itseään kyynärpäihinsä, haluaa katsoa; hämmästyksekseni Muusikon katseessa häivähtää ujous, ikään kuin tilanne olisi hänelle uusi.  Minä katson häntä kiinteästi ja häpeilemättä takaisin; annan kieleni työskennellä samalla häntä käsilläni hyväillen.

Kliimaksinsa hetkellä Muusikko on äänekäs; hetkeä tuntuu jatkuvan loputtomiin, koko kehonsa jännittyy kaarelle. Tunnen hänen sykkeensä huulillani, syvällä suussani. Jälkeenpäin Muusikko nauraa syvältä kumpuavaa mielihyvän pehmeää naurua, vetää minut itseään vasten ja puristaa tiukasti. Tunnen hänen kiihtyneen sydämensä sykkeen korvaani vasten, silittelen kohoilevaa rintakehäänsä. Muusikon toipuessa makaamme pitkään sylikkäin, ja hän tunnustaa, ettei muista koskaan kokeneensa mitään yhtä intensiivistä.

“Tauolla” juomme vahvaa kahvia ja puhumme musiikista. Muusikko kysyy, tunnenko erään kappaleen, ja kun en ole varma, hän nappaa akustisen kitaran ja tapailee alkusäveliä; päätyy soittamaan koko kappaleen ja laulaa mukana. Minä käperryn sohvalle ja kuuntelen minulle esitettyä serenadia koko keho kihelmöiden odotuksesta ja siitä tietoisuudesta, että kohta on minun vuoroni nauttia.

Kappale päättyy, ja Muusikko johdattelee minut takaisin makuuhuoneeseen, riisuu paitani ja vapauttaa rintani rintaliiveistäni; suunsa supistuu lämpimänä ja kosteana nännilleni, kieli lipoo kiusoittelevasti. Kuuma aalto vyöryy läpi kehoni, kun kätensä etsiytyy alushousuilleni, vetää ne hellästi alas, hyväilee minua pehmeästi ja kiireettä kunnes tunnen tulevani hulluksi.

Yhtäkkiä tunnen jotain viileää ja surisevaa; silmäni rävähtävät auki ja näen Muusikon hymyilevän minulle ilkikurisesti. Aikansa äärirajoillani leikiteltyään Muusikko enemmänkin komentaa kuin pyytää minua kääntymään ympäri, kontalleni; tulee syvälle minuun takaapäin, lelunsa hakeutuu hellästi ja varoen vielä vapaana olevaan aukkooni.   

Tunne on uskomaton.

Kun Muusikko sitten kiihdyttää tahtia, en ehdi edes varoittaa; syvältä sisältä purkautuva hyvän olon aalto iskee odottamatta, vyöryy ylitseni hallitsemattomasti. Menetän ajan ja paikan tajuni, annan tunteen viedä vailla kontrollia. Jälkeenpäin vain vapisen Muusikon sylissä, koko kehoni on yhtä suurta hermokimppua. Muusikko suutelee kasvojani, pitelee minusta kiinni, silittelee rauhoitellen; antaa minulle aikaa palautua. Kertoo pehmeästi nauraen, että olin pitänyt vähän meteliä. Takerrun häneen avuttomana, sielustani täysin paljaana - ensimmäisen kertani jälkeen.  

Emme enää palaa makuuhuoneeseen loppuvierailuni aikana; olemme molemmat täysin tyydyttyneitä. Sen sijaan istumme sohvalla lähekkäin, syömme Muusikon laittamia voileipiä, siemailemme vahvaa teetä. Muusikko opettaa minulle bassoa, ja yllättyy kun tajuaa, että osaan lukea nuotteja. Välillä suutelemme pitkään.

Kun kipitän kepein askelin korot kopsuen takaisin autolleni, kuulen vihellyksen. Katson parvekkeelle ja näen Muusikon nojaavan kaiteen yli leveä hymy kasvoillaan. Hän vilkuttaa minulle siihen asti, että autoni katoaa näkyvistään.  

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Myötähäpeää..

CougarWoman
CougarWoman

Ihan syyttä kuule, täällä ei häpeästä tietoakaan! Eli saat ihan itse pitää hyvänäsi ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

No huh. Mietin kun pitkään sanoit että tämä blogi on sulle henkireikä, paikka jossa voit avautua vaikeasta elämäntilanteesta ja valinnoistasi, niin mikä on syynä näin intiimien ja henkilökohtaisten hetkien yksityiskohtaiseen paljastamiseen ja jakamiseen?

CougarWoman
CougarWoman

Eihän tämä mitään uutta tällä tontilla ole... Nämä intiimit je henkilökohtaiset hetket - varsinkin tämä, josta nyt kirjoitin, jossa siis pitkään kytenyt fantasiani toteutettiin ihan käytännön tasolla, ensimmäistä kertaa elämässäni - ovat osa blogini eksistenssiä ja osa minua. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Onko täällä lukijakunta vaihtunut vai what? Muistelisin että juurikin nämä "yksityiskohdat" olivat haluttua tavaraa ainakin joskus aikaisemmin :D

Lukenut alusta asti (Ei varmistettu)

Nyt on pakko olla tismalleen samaa mieltä. Tuohan on suoraan yksityiskohtaista regina-tasoista pehmopornoa (häiritsevää sijamuotoa toistuvasti käyttäen), eikä enää mitään omien tunteiden ja fiilisten purkamista. Muutenkin blogi sisältää vähän liikaa superlatiivikokemuksia ollakseen, jos ei täysin fiktiota niin ainakin uskottavuutensa perusteella kyseenalainen. Vähän maustettu täydellisyydentavoittelun tarpeessa?

CougarWoman
CougarWoman

Hih, mun tunteet ja fiilikset on sitten ilmeisesti regina-tasoista pehmopornoa :D :D :D

Sanotaanko näin, että tuo kuvailemani kerta oli vaatimattomasti sanottuna parasta_seksiä_ikinä. Että siksi ehkä ne superlatiivit... 

Biatch

Tilanteen intenssiivisyys ja uutuuden viehätys aiheuttaa sen. Saanhan mä toki elämäni huikenta seksiä playerilta nyk. mutta silti muistona on eräs intenssiivinen, kuuma sauna-ilta merimiehen kanssa joka nostattaa kuumia ja kylmiä väreitä ihoani pitkin ja hänen näkemisensä aiheuttaa aina sisäisen pyörremyrskyn sisälläni vaikka ulkopuolella olisi ihan hiljaista. :)

Biatch

Been there, done that. ;D Yks kysymys taas, mut miten toi gold finger pysyy anaalissa seksin aikana? Meillä kaikki lelut tahtoo luiskahtaa pois (oli missä reiässä vaan) aktin aikana. Player pitää yhtä nopeaa tahtia kuin tikka nokallaan. ;D 

CougarWoman
CougarWoman

Siitä voi pitää kiinni samalla kun nokkii menemään... ;D

Biatch

Been there, done that, tried it. :D Eiiiiii, ei oikein onnistunut joten luovuttiin siitä. :) Olihan se ihan sillee kivaa kun oli vibra päällä ja se kutitti miestä jännästi "seinämän" läpi. ;) Olihan se itsellekin sellainen fantasia jonka sai kokeiltua alta hyvässä seurassa. :) :)

Tärkeä kysymys: miten saat stay-upit pysymään ylhäällä?

CougarWoman
CougarWoman

Pitää ostaa oikeata kokoa eikä holvata body butterin kanssa ennen päälle pukemista ;) Yleensä sheivaan vielä ensin. Mutta eihän ne montaa kertaa hyvänä pysy...

Täytyypä antaa niille uusi mahdollisuus, jos siis kerta väitetään että niitä voi käyttää muuallakin kuin elokuvissa...

CougarWoman
CougarWoman

Joo siis mä käytän ihan töissäkin jos on kuuma kesäpäivä.. :)

Biatch

Sori vastaan väliin. :D Lindexista saa sellaisia joissa on hyvä silikonireunus, pysyy hoikassakin varressa päällä ilman sukkanauhoja. Kuvassa on jonkun mimmin jalat stay-upit päällä vailla sukkunauhoja jos katsot sivuilta, huono puoli on että kestävät kovassa menossa noin 3-5krt ennen silmäpakoja. :)

Kiitos vinkistä!

äikän_maikka (Ei varmistettu)

Voi jestas, mulla meni tarina ihan ohi, kun possessiivisuffiksien väärinkäyttö rikkoi keskittymiseni. Oot ilmeisesti aika sekaisin Muusikosta, koska vastaavaa en ole sun teksteissä aiemmin huomannut.

CougarWoman
CougarWoman

Heh, on sitä väärinkäyttöä ollut aikaisemminkin :D Mutta joo, olen myös sekaisin. Muusikosta siis. 

Hepsansuu (Ei varmistettu)

Possessiivisuffiksikauppaan mars! Eikö tästä sua aikaisemminkin ole ojennettu ;)

CougarWoman
CougarWoman

Juu on, mutta en ajatellut ottaa onkeeni :P 

Lontoolainen (Ei varmistettu)

Hei kertokaa nyt joku mulle tarkemmin mitä noi virheet ovat ja missä! Jäi mietityttämään!

CougarWoman
CougarWoman

Noi possessiivisuffiksivirheet (l. omistusliitevirheet) ovat niitä, kun sanon vaikka että "riisun housunsa" enkä "riisun hänen housunsa" - se on suomen kieliopin mukaan väärin, koska possessiivisuffiksia tulisi käyttää aina genetiivimuotoisen persoonapronominin kanssa (eikä siis ilman sitä, kuten minä teen). 

Jonskuko (Ei varmistettu)

Kyllä minä suosittelen edellen vaikka fun factoryn silikonisia leluja.. ihanan pehmeitä ja tuokin voi tuntua vieläkin paremmalta ;)

CougarWoman
CougarWoman

No siis mulla/meillä on niitä silikonileluja(kin), tämä oli käyttötarkoitukseensa kuitenkin passelimpi...

Biatch

Ainakin turvallisempi toisin kuin lady finger. :D 

oceansoul / housuitta (Ei varmistettu) http://housuitta.com

Hehee. Joo, kannattaa varoa esimerkiksi sitä, että tuommoiset ei-anaaliseksiin-tarkoitetut-sauvat eivät vahingossa sujahda suoleen kokonaan. ;D Kannattaa siis hankkia värisevä anaalitappi – toimivat hyvin! ;)

CougarWoman
CougarWoman

Aikauhee, olisi ollut ehkä vähän vaikea selittää :D 

Biatch

Täytyy myöntää että sellaisia väriseviä anaalitappeja missä ei olisi kaikenmaailman suonia tai kierteitä on vaikea löytää. (Koska hei jos annat Anal go -tapin kokemattoman miehen käteen voisin vannoa että tyyppi rikkoo anaalinkalvot sillä, verta iik-iik!) Keltaisessa ruusussa myydään esim Charmeuria joka on suht hyvä, siinä ei ole myöskään sellaista juuressa kovaa muovia olevaa tattia joka voisi vahingoittaa aktin aikana miestä. Been there, done that, seen it. ;)

oceansoul / housuitta (Ei varmistettu) http://housuitta.com

No mutta, anaalileluja ei annetakaan kokemattomien miesten käteen (ilman ohjeistusta varovaisuudesta ja esim. liukkarin käytöstä). Ja tarvittaessa leluja voi tietenkin testata ensin siihen mieheen. ;)

Tässä on yksi ihan tavallinen, silikonia oleva: http://www.sinful.fi/sinful-pieni-variseva-anustappi
Tai vaikka 50 Shades -versio, jos siitä on innostunut. ;) http://www.sinful.fi/fifty-shades-of-grey-delicious-fullness-variseva-an...

Ensiapuhenkilökunta on muuten vakaasti sitä mieltä, että seksileluissa pitäisi olla rannelenkki... Sen verran mielenkiintoista juttua olen kuullut. Valitettavasti :D

Kummelimies (Ei varmistettu)

En pysty enää kohta feikkaamaan itselleni, että tämä blogi perustuu tositapahtumiin ja sen kirjoittaja on oikeasti Ahvenanmaalla(?) asuva liikenainen. Tämä seksikohtaus meni vain niin överiksi. Yleensä kyllä pystyn (feikkaamaan itselleni).

Apua! Palauta uskoni takaisin! En halua etsiä muuta luettavaa.

CougarWoman
CougarWoman

Muusikon eksistenssistä tulee lähiaikoina hänen itsensä luoma todiste ;) Just hang in there!! :D

Kummelimies (Ei varmistettu)

Mitä ihmettä tämäkin taas voi tarkoittaa?! Nyt on pakko jäädä...

Vierailija (Ei varmistettu)

Överiksi? Eihän tuossa mitään kovin ihmeellistä tehty :)

oceansoul / housuitta (Ei varmistettu) http://housuitta.com

Ei minunkaan mielestäni tässä mitään erikoista _tehty_ (ihan perusjuttuja), mutta kerrontahan oli toki vedetty vähän 'överiksi' (tyyliin "erektio oli niin kova, että aiheuttaakohan mustelman" jne.) ja tehty puolituhmaksi seksinovelliksi.

Mutta että siis mitä väliä, vaikka tarinaa varmasti on vähän väritetty (kuka oikeasti näin tarkkaan muistaisi kaikki ujot katseet ja kiihtyvät sydämen sykkeet...). Hyvää seksiä on ilmeisesti harrastettu, mutta olisihan se vähän tylsää kirjoittaa tänne vain, että sain elämäni parasta seksiä. Ei kai se mitenkään mihinkään vaikuta, onko ne yksityiskohdat juuri näin mennyt vai ei. ;)

k.m. (Ei varmistettu)

Ai Ahvenanmaalla? Mä oon ajatellut ihan ruotsinkielistä pohjanmaata, Vaasan/Pietarsaaren seutua.

Vierailija (Ei varmistettu)

Nääh, salapoliisi on selvittänyt, että Puuma asuu maassa, jossa puhutaan länsigermaanista kieltä. Hattua täytyy nostaa, jos olet sen kielen oppinut! (Oletko?)

CougarWoman
CougarWoman

Jawohl! ;) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Pettäminen vie Helvettiin. Helvetissä demonit syövät ihmisiä, polttavat tulessa. Vain usko Kristukseen pelastaa.

CougarWoman
CougarWoman

Joh. 8...

Vierailija (Ei varmistettu)

Kristus jatkoi "Älä tee ENÄÄ syntiä."

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.