Tapaamisesta

CougarWoman

Kitarapoika teki (suuntaansa) kolmentoista tunnin matkan viettääkseen yhden yön kanssani; juuri alkaneet yliopisto-opiskelut eivät valitettavasti mahdollistaneet pidempää yhdessäoloa. Poika hyppäsi yöjunaan ja tuli loput kolme tuntia bussilla. Kävi ilmi, että yhdeksän tuntia oli optimistinen arvio, ja että matka olisi taittunut kyseiseen aikaan vain erittäin nopealla autolla ja teräksisillä hermoilla (Marokon liikenne on aika…krhm…omalaatuista, ja itseasiassa todennäköisin kuolinsyy Marokossa on juuri liikenneonnettomuus).

Poika oli laittanut viestiä illalla kymmenen maissa; olen jo junassa, joten luultavasti sovittua aikaisemmin luonasi. Luin viestin aamulla herättyäni kahdeksan maissa, ja paniikki iski. Piti käydä vielä aamiaistarpeet lähileipomosta, käydä suihkussa, laittaa hiukset ja tietysti ehostaa huolellisesti.

Yhdeltätoista, kun olin käynyt aamun aikana jo toisen kerran suihkussa pesemässä pois koko kehoa kosteuttavat paniikkihiet, Whatsapp piippasi viestin merkiksi.

“I’m downstairs.”

Juoksin – ei, vaan lensin – neljän kerroksen portaat alas kevyessä kesämekossani ja mietin, kuuluvatko varvastossujeni läpsyttelyt kivisillä portailla ulos asti. Avasin oven, ja siinä hän seisoi; reppu selässä ja kitaralaukku kädessä, auringon ruskettamilla kasvoilla ujo hymy, silmät kuitenkin ilosta tuikkien. Unohdin kaikki soveliaisuussäännöt ja kapsahdin välittömästi hänen kaulaansa; onneksi pihalla ei ollut muita ihmisiä. Kitarapoika rutisti minua lujasti takaisin ja minua pidempänä suukotti minua otsalle.

Istuimme sohvalla vierekkäin vastatusten, pidimme toisiamme käsistä ja tuijotimme toisiamme typerästi silmiin. Katselin hänen pitkäripsisiin, ruskeisiin silmiinsä ja huomasin ihastuksekseni, että pojan kasvoille levisi heleä puna, jota edes kesäauringon rusketus ei pystynyt peittämään. Käänsin katseeni pois yrittäen peittää hymyäni.

“I’m blushing aren’t I – I can feel it!”

Myönsin nauraen, ja hän veti minut kainaloonsa, hautasi kasvonsa hiuksiini ja veti niitten tuoksua sisäänsä. Lepuutin päätäni hänen lämmintä rintakehäänsä vasten ja tunsin korvallani hänen sydämensä nopean pamppailun. 

“I was so nervous about meeting you that I couldn’t sleep in the train at all.”

Muutaman minuutin päästä lepäsimme sängyllä pimennysverhojen hämärtämässä makuuhuoneessani, suutelimme – tai itseasiassa pusuttelimme – ja torkahdimme hetkeksi. Herättyämme suutelimme lisää, kietouduimme toisiimme ja vain olimme lähellä ja läsnä, toistemme tuoksua nuuskutellen. Kitarapoika ei käyttänyt mitään tuoksudeodoranttia; hänen tuoksunsa oli hänen omansa; vielä unesta lämmin. Hän kietoi pitkät säärensä ympärilleni ja likisti minua itseään vasten niin, että henkeni oli salpautua.

“This feels so natural, like you are meant to be here with me. You make me so happy.”

Olin pakahtua onnesta.

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Parhautta :) !!!

Sinkkis (Ei varmistettu) http://sinkkulaiffii.wordpress.com/

Oon nyt niin tässä omassa(kin) rakkauskuplassa, että nään kohtaloa kaikkialla ja ihmissuhteita, jotka on meant to be. Kuten tässä ;D

CougarWoman
CougarWoman

Haha, mulla oli sama sun postauksia lukiessa! :D 

Parisuhteetonta

Miten ihanaa! Haluan kuulla lisää, lisää, lisääää!

CougarWoman
CougarWoman

To be continued ;)

m43 (Ei varmistettu)

Mitä, vieläkö toinen kolmentoista tunnin (x2) matka, jonka jälkeen pääsitte "itse asiaan"?!? ;)

CougarWoman
CougarWoman

No ei!!! :D :D Mutta tarina jatkuu, ilman "itse asiaa". :D

Millie's
Randomilla

Oi, niin ihanaa tekstiä, että sydän pamppaili nopeammin. :)

CougarWoman
CougarWoman

<3 <3 <3

TrineH
En suostu jäähylle

Oih, mä en kestä!!! <3 <3 <3

vaimoke (Ei varmistettu)

Tuo hetki, kun toiselta tulee se viesti ja on ne viimeiset sekunnit ennen tapaamista... Oih, vetää ihan kananlihalle ajatuksestakin.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.