Turrena Hesas..Helsingissä

CougarWoman

Poeka oli vastassa sovitusti Aleksis Kiven patsaalla. Vaihdettiin halit ja suukot, katsottiin pitkään toisiamme silmiin ja hymyiltiin typerästi.

Puolta tuntia myöhemmin pyörittiinkin jo alasti ateljeehuoneemme*) viileitten lakanoitten välissä. Neljän vuorokauden aikana tulikin sitten pyörittyä yhteensä kaksikymmentäkahdeksan kertaa. Hämmästyimme itsekin loppusaldoa.  

Pöllämystyneen näköinen pöllö.

Uskomatonta. Mieletöntä. Ennenkokematonta. Ihanaa.

Ehdimme toki lemmiskelyiltämme myös haistamaan ja maistamaan Helsinkiä turistivinkkelistä; torstai-iltana ehdimme Itäkeskukseen arabialaisen ruuan perässä, ja perjantaina lähdimme heti aamusta reppu selässä Suomenlinnaan piknikille (tyydyttiin ihan vaan Yliopiston metroaseman K-kaupan antimiin, ja mukaan lähti fetajuustopasteijoita, suklaata ja alkoholittomia juomia; Kauppatorilta täydennettiin satsia vielä mansikoilla ja herneillä – jälkimmäisiä Poeka maistoi mutta ei ihastunut makuun, ensimmäiset kävivät paremmin kaupaksi).

Lokinpoekanen tuli kärkkymään. 

Lautta oli täynnä ja Poeka kuiskasi minulle jonottaessamme vuoroamme ulos, että jospa hän saisi ihmisiin vauhtia huutamalla allahu akbar. Nauroin itseironiselle, stereotyyppiselle ja poliittisesti epäkorrektille sutkaukselle niin kauan, että kyyneleet valuivat silmistä.

Suokin-piknikki päätettiin vielä toiseen turistikliseeseen; syötiin pallojäätelöitä Havis Amandan patsaalla ja pussailtiin jäätelönmakuisesti selfieitten lomassa.

Illalla mentiinkin Memphis-burgereita sulatellen SMG:n keikalle, josta nautittiin gin toniceja siemaillen Allas Sea Poolin kattoterassilta. Säät hellivät, ja vasta keikan lopussa piti vetää pitkähihaista päälle.

Encore.

Ihastuimme Allas Sea Pooliin sen verran kovasti, että suunnistimme sinne myös lauantaiaamusta, ja paistattelimme päivää vuoroin pyyhkeisiin kietoutuen auringon mennessä pilveen, vuoroin toisiamme aurinkorasvaten. Minä kävin heittämässä talviturkin merivesialtaassa; Poeka totesi että hänen ei edes tarvitse kokeilla, sillä näki kuulemma minun ilmeeni, kun sinne muka niin reteästi heittäydyin. Olihan se ihan perkeleen kylmää.

Iltapäivästä, paluumatkalla hotellille, turreklisee numero kolme: Suomen parhaat hillomunkkikahvit Kauppatorilla. Paikan omistaja (?) oli ihana pappa, joka huolehti henkilökohtaisesti jokaisen asiakkaansa viihtyvyydestä. 

Olin tykästynyt Itiksen ruokatarjontaan sen verran kovasti, että “jouduimme” palaamaan arabialaisen ruuan pariin lauantai-iltanakin; älyttömän isot annokset saivat pyytämään mukaan doggy-bagia, jonka kanssa sitten tepsuttelimme Rautatieaseman kupeessa olevalle terassille nauttimaan Helsinki Gin&Toniceja.

Parinkympin mätöt.

Sunnuntaina väsymys alkoi vaatia veronsa. Yöunet olivat tietyistä syistä johtuen jääneet joka yönä lyhyiksi (ja aamiainen oli aina aikaisin); jatkuva käveleminen alkoi myöskin tuntua jaloissa. Päädyimme shoppailemaan Forumissa ja Kampissa, joista jälkimmäisessä hetken väännön jälkeen Memphis-kanaburgeri voitti falafelin yhden naisen veto-oikeudella. Poeka rakastui bataattiranskalaisiin, joita maistoi tuolloin ensimmäistä kertaa. Myös aamiaisella tarjoillut karjalanpiirakat voittivat tiensä miehen sydämeen; näitä kuulemma aiotaan maistatuttaa myös "ulkkarikavereille" kotipuolessa (annoin myös munavoin reseptin pisteeksi i:n päälle). 

Lasipalatsilla nautittujen kahvien jälkeen lyhyt pyrähdys hotellilla; minä vaihdoin uuden kesäpaidan päälle ja Poeka pakkasi sillä välin pussikaljat minibaarista jääkaapista. Kaisaniemen puiston kaljapiknikki oli turreklisee numero neljä (tai no, tämä taitaa olla ihan vaan mun oma klisee, hehe). Kaljat maistuivat turhankin hyvin, joten Asematunnelin kaupasta piti vielä käydä hakemassa muutamat mojitot, semminkin kun ilta-aurinko jaksoi helliä meitä puistossa hengailevia.

Sunnuntai-ilta, meidän viimeinen iltamme yhdessä, päätettiin viettää yhteisestä sopimuksesta hotellihuonessa toisiamme hellien ja hemmotellen. Doggy-bag toimi energiavarastojen lisääjänä, ja arabialainen leipä maistui päivän vanhanakin ihan kelvolliselta lihatäytteensä ansiosta.

Suutelimme huulemme entistä rohtuneimmiksi ja vain nautimme toistemme läheisyydestä. Maanantai, lähtöpäivä, koitti ihan liian pian. Hyvästejä jättäessä piti purra huulta, ettei olisi tullut itku.

Hyvin myllätty sänky. Anteeksi siivoojalle. 

Ai juu - melkein unohdin: hotellihuoneessa tapahtui muutakin kuin sängyssä pyöriskelyä. Poeka muun muassa päätyi jossain vaiheessa epiloimaan kulmakarvani, poski- ja otsanukkani (!!) ja jopa viikseni ylähuulen hennon karvoitukseni. Ompelulangalla. Äitinsä opettama tekniikka, johon en ollut koskaan ennen törmännyt, ja joka muuten sattui huomattavasti vähemmän kuin pinsettien kanssa ähistely tai vahaus. Ihme taikuri. 

*) Yhteistyöpostaus tulossa - kiitos rohkaisusta Julia :) 

Kommentit

Pätijä (Ei varmistettu)

Minua häiritsee nyt ihan hirveästi, koska missään päin Pohjanmaata ei käytetä oi-diftongista oe-varianttia. Poeka on ihan selkeästi itäistä murretta ja käytössä erityisesti Kainuussa.

CougarWoman
CougarWoman

:D ymmärrän hämmennyksesi, mutta kirjoittaja itse omaa juuret ko. murrealueella. ;)

vaimoke (Ei varmistettu)

28?! O_o

Nostan hattua! :D

CougarWoman
CougarWoman

Joo, mä olen varmaan vieläkin yhtä pöllämystyneen näköinen kuin tuo ekan kuvan pöllö. :D My gaawwwdddd mikä mies! 

Ravenna (Ei varmistettu)

Kuulostaa onnistuneelta kohtaamiselta :)) Ja toi elävästi muistoja mieleen vastaavanlaisesta sessiosta Saksassa, kiitos siitä! Jatkakaa! :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Mitä sä sanoit ykkösmiehelle, missä sä olit 4 vrk? Hieman myös hämää, millä matkustit Stadiin? Ja tuo allahu akbar kommentti oli todella mauton!

CougarWoman
CougarWoman

Sanoin, että menen Helsinkiin, eipä siihen sen kummempia selityksiä tarvittu. :) 

Jännää, mun mielestä se kommentti oli hauska. Siis silleen itseironisella tavalla ja toki ottaen huomioon, että sanoja on itse arabi ja islaminuskoisesta perheestä. 

dotsdotsjonna
Polka dots

Minä taas nauroin tuolle kommentille ja sen itseironialle.

Aikoinaan, kun tapailin erästä itävaltalaista, kysyin häneltä että miten on mahdollista, että Itävallassa on yhdeksän miljoonaa ihmistä, mutta kuitenkin niin "paljon tilaa". Tämä vastasi aivan pokalla: "Oh, it's because the nine million also includes the ones we have in basements"  

Repesin täysin. Musta huumori on usein aika mautonta, mutta ah että se on mahtavaa oikein osuessaan

(Ajallisesti tämä kommentti oli aika pian sen jälkeen kun Itävallassa oli löydetty näitä kellareihin vuosikausiksi suljettuja).

 

miz
miz

Kiinnostaa toi arabialainen rafla että minkä niminen lafka kyseessä - voisi ehkä käydä testaamassa

CougarWoman
CougarWoman

Mun täytyy kysyä sitä nimeä, en muista sitä (eli palaan asiaan). Se oli siis kävelymatkan päässä metroasemalta, aukiolta vasemmalle ja sillan yli ja semmoiselle "arabialaiselle" kaksikerroksiselle ostarille, missä myydään myös halal-lihaa ja -elintarvikkeita. Kävin kahdesti ja olin molemmilla kerroilla ainoa kantasuomalainen. :D On kuulemma Helsingin autenttisin ravintola jos tykkää Lähi-Idän ruuista. 

Naislaif
Naislaif

Naurua kyyneleet silmissä, ravintoa ja ryttyyn myllätyt lakanat.....

Minä nypin juuri kulmani itse ja autoin miestäni ajelemaan karvoja niskastaan. Pakkaamme laukun ja lähdemme nauramaan, syömään sekä mylläämään lakanoita <3

CougarWoman
CougarWoman

Mukavaa reissua teille(kin), ihanat! <3 

Vierailija (Ei varmistettu)

Ravintola varmaan Puhoksen ostarilla, löytynee googlella (itse en jaksa) :)

Minustakin allahu akbar on mautonta vitsailua. Jäin myös ihmettelemään, että onko tämä mies asunut Suomessa vasta vähän aikaa tai ei ainakaan lapsesta asti, jos esim. herneitä ei ole aiemmin syönyt, karjalanpiirakat uusi juttu jne. Luulisin, että kaikki törmää noihin ainakin jossain vaiheessa lapsuutta, vaikka omat vanhemmat ei niitä ostaisi. :) Ei tietenkään mulle kuulu, mutta kun näinkin yksityiskohtaisesti kerrot niin tuli vaan mieleen.
Minulle 28 kertaa kuulostaa jo kivuliaalle. Ehkä olen tylsä, mutta joku neljä kertaa päivässä on maksimi ja yleensä yksi hyvä kerta riittää. Toki säännöllinen seksielämä saattaa muuttaa käsitystä mikä on riittävä määrä. :)

CougarWoman
CougarWoman

Joo voi muuten olla! Ei se mieskään muistanut sen nimeä, mutta siellä se on kakkoskerroksessa. En löytänyt googlella :( 

Niin, mä mietin tuota allahu akbar -juttua kanssa; että ollaanko me sitten oikeutettuja päättämään toisen, ko. kulttuurista tulleen puolesta, että mikä on mautonta ja mikä ei. Mullahan oli vähän samantyyppisiä tilanteita sen israelinjuutalaisen Mossen kanssa, siltä tuli välillä kanssa aika rankkaa juutalaisläppää... Ja mä olen kyllä edelleen vähän sitä mieltä, että tuommoiset rotu/uskontovitsit ja niitten mahdollinen mauttomuus tulisi ehkä jättää niitten ihmisten päätettäväksi, joita ne ns. henkilökohtaisesti koskettaa. Että ne saisi tavallaan itse päättää, mikä niitä loukkaa ja mikä ei. Ja muahan noi naurattaa just sen paradoksaalisuuden vuoksi, kun ne on itseasiassa niin kamalia, että ensireaktio menee tavallaan siitä tyrmistyksestäkin niin pitkälti yli, että ei voi kuin nauraa hysteerisesti. 

Eli mikä minä olen sanomaan juutalaiselle, että rahavitsit on mauttomia, tai islaminuskoisesta perheestä tulevalle arabille, että aroilla asioilla ei saa vitsailla. Olisi ollut täysin eri asia, jos minä olisin heittänyt tuon allahu akbar -jutun! SE olisi ollut mautonta ihan mistä vinkkelistä tahansa. 

Joo ihan parisen vuotta vasta on asunut, ja aika pitkälti aika mennyt omasta maasta tulleitten kanssa jo ihan asuinpaikankin "ansiosta", eli integraatio suomalaiseen (ruoka)kulttuuriin on tosiaan jäänyt vähemmälle. Ei sillä muita suomalaisia kontakteja (virallisten sellaisten lisäksi) ole kuin minä. Senkin takia oli tosi kiva sen kanssa tutkailla Helsinkiä ja tutustuttaa paikallisiin, suomalaisiin ruokiin. Kommunikaatiokieli oli englanti (ja osaksi arabia, jej pääsin harjoittelemaan opittua!), ei sen suomi vielä ole tarpeeksi sujuvaa keskustelutasolle (no ei kyllä mun arabiakaan). 

Noh, jos ihan rehellisiä ollaan niin kyllä siinä jossain kahdenkymmenen kerran korvilla rupesi olemaan paikat aika arkana, semminkin kun ei ollut mitenkään kovin heppoisesti varusteltu tämä ihminen. Mutta hän otti minut niin mielettömän hyvin, kiireettömästi ja hellästi huomioon, että ei itseasiassa tullut edes mieleen, että vähempikin olisi saattanut riittää. :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Allahu akbar- heitto jossakin länsimaassa on tällä hetkellä mauton myös siksi, että se on johtanut moniin veritekoihin eli mautonta myös tästä näkökulmasta. Nykyään sillä saa jo paniikin aikaan ja ihan syystäkin, joten tuollaiset vitsailut voi oikeasti jättää ihan omaan kaveripiiriin. Jokainen saa vitsailla omasta viiteryhmästään mitä haluaa eikä allahu akbar ole mielestäni verrattavissa juutalaisten rahavitseihin tms. Toisaalta musta huumori myös purkaa stereotypioita, kun vitsaillaan kaikista samalla tavalla ja tarkoituksena on nimenomaan huumori. Huumorin raja on vain usein häilyvä eikä kaikkia naurata samat asiat. Mossen juutalaispuheet ovat ihan tavallisia hänen piireissään ja voihan niitä kauhistella ja tuomita jos haluaa ja jos hän vain vitsailisi niin sitten verrattavissa vaikka suomalaisten ruotsalaisvitseihin. Juutalais/arabijutut eivät vain aina rajoitu kevyeksi tai vähän rankemmaksikin vitsailuksi.

Kuolematon_ (Ei varmistettu)

Mukavaa lukea elämästäsi, mutta ottaen huomioon tämän blogin alkuperäisen idean, niin olisi kiva kuulla seikkailustasi poekan kanssa muutenkin kuin että harrastitte seksiä 28 kertaa. Nörttipojan kanssa kerroit HUOMATTAVASTI enemmän. Tietenkin kirjoitat mistä itse haluat, mutta valitettavasti blogi ei MINUN mielestä ole enää niin jännittävä/mielenkiintoinen. Lukemista tulen kyllä jatkamaan, koska pidän joka tapauksessa blogistasi. Mutta saisiko välillä samanlaisia postauksia kuin alkoaikoina? :)

CougarWoman
CougarWoman

Tulossa on ;) 

Käpu (Ei varmistettu)

28! Mistä noita saa?! :O Minkä ikäinen poeka siis kyseessä?

CougarWoman
CougarWoman

26-vuotias. Ja itseasiassa - tutustuttiin FB:n Messengerissä :D 

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei oo paluuta suomalaisiin miehiin vai?

CougarWoman
CougarWoman

No ei tietenkään. Katsos kun yksittäisen ihmisen libido tulee heti laajentaa käsittämään kaikkia ko. kansalaisuuden omaavia, ja samalla kuin itsestään jokainen järkevä ihminen heti eliminoi kaikki muut kansalaisuudet vaihtoehtoina. Mehän kun emme tällä maapallolla ole yksilöitä, vaan meidät tulisi sen sijaan mahdollisimman nopeasti kategorisoida ja stereotypioida. 

Että todella järkevä ja looginen tämä päätelmäsi. 

;) 

Vierailija (Ei varmistettu)

**ttu mitä **skaa. Varmaan "miehesi" on todella tyytyväinen, kun kävit pikku reissulla panemassa arabia 28 kertaa. Uskomattomia ihmisiä on olemassa.

CougarWoman
CougarWoman

Niin, meillä on edelleen se avoin suhde..?

Onko ollut huono päivä? No, onneksi on viikonloppu edessä! :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei teillä ole mikää muu kuin kaverisuhde, jos tämä nyt ylipäätään on edes totta. Kai kerroit kaverillesi, että nussit arabia juuri 28 kertaa, ja kirjoitit siitä tarinan nettiin?

CougarWoman
CougarWoman

Kiitos kun analysoit suhteeni puolestani, nämä on aina yhtä hauskoja, vuodesta toiseen! :D

Ykkösmiehen toivomuksesta en kerro sivusuhteistani mitään yksityiskohtia. Kuten blogini vakilukijat tietävätkin. ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Pakkohan sitä on analysoida, kun kaikelle nettikansalle kirjoittelet. Minusta tuo ei ole edes kovin hauskaa. Luulisi sinunkin omatunnon kolkuttelevan, jos oikeasti varailet jotain neljän päivän panoreissuja poikien kanssa, ja fiilistelet sydämesi kyllyydestä, vaikka toisaalla olet naimisissa. Ja minkälainen mies voi sulkea silmänsä tällaiselta.

CougarWoman
CougarWoman

Joo, totta kai saat analysoida ja spekuloida vaikka sydämesi kyllyydestä, jos se tekee sinut onnelliseksi. :)

Hauskaa tästä tekee nimenomaan tuo "oikeutus"; että koska kirjoitan nettiin niin mä/me bloggaajat olen/ollaan täysin vapaata riistaa. :D 

Mä en nyt kuitenkaan tässä ala avata mun ja mun aviomiehen suhteen yksityistä puolta tai sen motiiveja yhtään sen enempää, sillä en näe siihen mitään tarvetta. 

Hyvää viikonlopun jatkoa kuitenkin! :)

viiksinainen (Ei varmistettu)

Tänä aamuna omia viiksiäni nyppiessä tuli kirjoituksesi mieleen, ja päädyin sitä kautta miettimään sinua ja Ykkösmiestä. Sanoit aiemmin, ettei sinun tarvitse selitellä syytä Helsingin reissullesi sen kummemmin, mutta mietin, miten jälkikäteen? Yleensä kai puoliso kyselisi miten reissu meni ja mitä teit. Kerrotko Ykkösmiehelle matkastasi ympäripyöreästi lainkaan, vai osaako hän aavistaa, että reissu on saattanut liittyä johonkin, josta hän ei halua tietää, ja jättää sen vuoksi kysymykset sikseen?

CougarWoman
CougarWoman

Hei viiksinainen (hihi)!

Meillä ei hirveän seikkaperäisesti ole ollut tapana kuvailla tekemisiämme puolin tai toisinkaan. Kysyihän tuo että oliko kiva vkl, ja sanoin että oli. Lisäksi mainitsin mm. Suokissa käynnin ja Allas Sea Poolin konsertin. Siinäpä se aika pitkälti oli. Ykkönen on tottunut siihen, että tykkään reissata yksin ja vain hengailla turistimaisesti ihmisiä tarkkaillen ilman sen kummempaa ohjelmaa. 

Lonely Parade

.... mutta luuleeko Ykkönen sinun nytkin olleen reissussa yksin?

Jos Ykkönen kysyy kenen kanssa olit, valehteletko vai kerrotko totuuden?

CougarWoman
CougarWoman

Varmaan joo luulee. En usko että kysyy, mutta jos kysyy, niin vastaan varmaan että "et halua tietää". Mikä siis on totta. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihmetyttää kyllä kuinka miehesi pystyi siihen 28 kertaa.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.