Uusivuosi huudeilla

CougarWoman

Meillä on ollut jo useamman vuoden ajan ollut tapana juhlia uutta vuotta naapureitten kanssa; olemme vuorotellen heillä tai meillä, ja joskus ilta on päässyt venymään aamuun asti. Samaisissa rientoloissahan tuli useampi vuosi takaperin myös härvättyä Naapurin Pojan kanssa.

Tapahtumasta on tosiaan jo sen verran aikaa, että ainakaan itselleni nämä perinteiset uuden vuoden bileet eivät enää herätä minkäänmoisia kaipuun väristyksiä Naapurin Poikaa kohtaan, ja hänkin pystyy jo esimerkiksi luontevasti käymään minun kanssani tupakalla ilman, että kumpikin katselee kengänkärkiään ja imee nortin sekunnissa loppuun.

Mutta jostain syystä aina näissä bileissä sattuu ja tapahtuu. Liekö syy sitten alkoholissa, juhlatunnelmassa, vai ehkäpä vain vanhan vuoden hyvästelyssä, mutta vain harvoin koko ilta pistetään pakettiin täysin tapahtumaköyhänä.

Tälläkin kertaa ehdittiin jo suihkaista tämän vuoden puolelle. Keskiyöllä skumppailtiin, sen jälkeen lähdettiin ulos katselemaan (naapureitten ampumia) raketteja ja huikkailemaan uudet vuodet niille naapureille, jotka olivat vielä jotakuinkin tolpillaan. Minä otan kuplivaa vähän evääksikin, ettei promilletaso vaan pääse turhia laskemaan.

Killistelen ilotulitteita niskat kenossa, korkokengissäni keinuen, kun yhtäkkiä tunnen käden olkapäälläni. Käännyn shampanjalasi kädessä ja huomaan tuijottavani T:n ilkikurisiin silmiin.

“Hyvää uutta vuotta.”

Halaamme niin naapurillis-toverillisesti kuin suinkin kykenemme; T:n takana jonottanut miehenturjakekin kaappaa minut syleilyynsä. Tajuan, että olen juuri vastaanottanut haleja kahdessa sukupolvessa, kun tunnistan uudenvuodentoivottelijan T:n isäksi.  

Kun raketit on ammuttu, T:n isä kutsuu luokseen “uuden vuoden lasilliselle”. Osa meidän porukasta lähtee takaisin meille, mutta minä lähden naapurin ei-niin-heteron pojan ja tämän vanhempien kanssa, sillä en voi vastustaa kiusausta olla hetken aikaa samassa tilassa T:n kanssa.

Siellä sitten istua näpötämme T:n iskän sohvalla, minä suoristan ryhtiäni, maistelen ihanan rapsakkaa ja juuri sopivaksi viilennettyä valkoviiniä ja kehun sitä samalla, kun T katsoo minua silmät tuikkien vastapäiseltä sohvalta ja lähettelee minulle vaivihkaa pikkutuhmia viestejä Messengerin kautta. Huomaan yhtäkkiä, että T:n isä on aika tuhdissa humalassa; kiiluvilla silmillä on vaikeuksia kohdistaa ja pientä sammallustakin on havaittavissa, kun iskä kutsuu keittiöönsä katsomaan uutta viinijääkaappiaan (jollaista olen himoinnut jo useamman vuoden ajan).

Menen.

Ei olisi pitänyt.

Viinijääkaapin teknisten ominaisuuksien selostuksen lomassa iskän käsi laskeutuu ensin olkapäälleni (josta ravistan sen pois huomaamattomasti astahtamalla askeleen verran kauemmaksi) ja hakeutuu sitten uumani kautta takapuolelleni. Nappaan iskää ranteesta kiinni voimiani säästelemättä ja täydellisellä ajoituksella.

“Faija hei, ei vittu.”

T nojaa keittiön oveen käsivarret puuskassa, silmänsä eivät enää tuiki hilpeydestä.

Minä feidaan tilanteesta ja painun patiolle tupakalle; T seuraa hetken päästä anteeksipyydellen.

“Se on aina tommonen kun se juo liikaa, ootko okei?”

Vakuutan, että olen, vaikka en itseasiassa ihan täysin olekaan. Kukapa nauttisi ei-toivotuista keski-ikäisten kännisten äijien lähentelystä. T:n takia annan asian kuitenkin olla, ja kun tämä halaa varovasti, viimeisetkin limapuistatukset laantuvat.

Kännykkä piippaa viestin merkiksi; meillä odotteleva seurue käy kärsimättömäksi joten Naapurin Poika katsoo parhaaksi houkutella harakan ja entouragen kotiin parhaaksi oppimallaan tavalla.

“Kaadoin sulle jo shampanjaa lasiin.”

Että näin meidän huudeilla taas. 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.