(Välillinen) trauma

CougarWoman

Lähes kaksi viikkoa hiljaiseloa. Vaikka olenkin harventanut postaustahtia ja ottanut vähemmän paineita blogin päivittämisestä, melkein parin viikon tauko alkaa – huolimatta siitä että blogini on edelleenkin vain harrastus – vaatia selitystä.

Olen joskus vähän vaahto suussa meuhkannut kommenttikentässä, jos joku yliutelias anonyymi on tivaillut vastauksia, joita en halua antaa, että ei mun ole pakko vastata. En vastaa, koska en halua. Ei yksinkertaisesti vaan kerta kaikkiaan kuulu sulle.

Mutta kyllä silti tunnen olevani selityksen velkaa; nimenomaan niille, jotka eivät heti ole suuna päänä vaatimassa lisää informaatiota mun elämästä vain, koska puin “ihmissuhteitani julkisesti netissä”. Olen sen selityksen velkaa niille, jotka hiljaa siellä taka-alalla odottelevat uutta postausta; ja jotka sitten jossain vaiheessa varovasti tiedustelevat, että olenko vielä ylipäätään hengissä. Kuten nyt esimerkiksi nimimerkki Hiljainen edellisen postauksen kommenttikentässä.

Okei, bloggaan tosiaan harrastuksekseni. Ei todellakaan ole mikään Tuija Lehtisen sivuprojekti tämä; en myöskään kalastele mitään kustannusdiilejä. Mutta välillä pääsee unohtumaan se, että siellä lukijoiden joukossa on tosiaan myös niitä, joille minä olen tavallaan...tullut tavaksi.

Ja onhan minulla itsellänikin lukematon (eh?) lista vakiblogeja, joihin klikkailen päivittäin. Ja joiden kirjoittajista huolestun, mikäli hiljaiseloa on kestänyt ns. tavallista pidempään.

Anteeksi siis tämä väliaikainen hiljaisuuteni. Siihen on kuitenkin syy.

Helsingin-viikonlopun jälkeen viestittelimme, mikäli mahdollista, entistäkin intensiivisemmin. Lähettelimme vielä vaihtamatta jääneitä reissukuviamme, puhuimme siitä, miten helppoa oli löytää myös se fyysinen yhteys; ja miten pahalta viikonlopun jälkeinen ero tuntui. Kun kaipasi sitä toista fyysisesti niin paljon, että kurkkua kuristi.

Sitten yhtäkkiä viestit alkoivat laimeta. Poeka vastaili vähemmän intensiivisesti, siihenastisten viestien palo ja intohimo olivat kadonneet; vastaukset olivat lyhyitä ja poissaolevia. Niskassani alkoi kihelmöidä; olikohan se viikonlopun tapaaminen sittenkin merkinnyt minulle enemmän kuin hänelle?

Lopulta kysyin asiaa suoraan. Vastaus veti niskan kihelmöinnin koko päänahan yli ja muodosti otsalle pieniä hikikarpaloita.

“My father is missing.”

Yhtäkkiä olin taas Lähi-Idässä. Tunsin silmissäni kyynelkaasun kirvelyn, kuulin kranaattien kaukaisen paukkeen. Muistin, että tämä on edelleen arkipäivää niin kovin monelle, ihan liian monelle. Tajusin taas, miten helppoa on unohtaa toisen ihmisen epätoivo ja tuska silloin, kun se ei ole konkreettisesti esillä muutoin kuin lehtien lööpeissä.

Kolmen epätietoisuutta täynnä olevan päivän ja satojen hapuilevaa lohdutusta sisältävien viestien jälkeen, se kauan pelätty.

“They have found my father dear.”

“They found him dead. And it’s my fault.”

Vatsani kääntyi ympäri, teki mieli oksentaa.

Menettämisen tuskaa suurempanakin tuskana tunne siitä, että en voinut tehdä mitään lohduttaakseni. En vetää lähelleni, en halata pitkään. En antaa toisen nukahtaa syliini hiuksiaan silittäen. En antaa itkeä ja olla lähelläni. En sanoa, että ei helvetissä se ole sinun vika.

Poeka meni niin shokkiin, että joutui vähäksi aikaa sairaalahoitoon. Olisiko tämä voitu välttää, jos olisin voinut ollut läsnä? Sota repi tärkeän ihmisen pois yllättäen minulle tärkeältä ihmiseltä. Enkä minä voinut edes saatana soittaa ottaakseni osaa.

Pystyin vain lähettämään niitä vitun viestejä

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Tervetuloa sijaistraumatisoituneiden joukkoon! Tätä on maailma nyt. Ei viitsi silmiään sulkeakaan... me ollaan etuokeutettuja kuitenkin. Eli, mieluummin olen kuitenkin sijaisahdistunut kuin ensisijainen uhri :/
Autan ja teen ne pienet teot joihin kykenen. Joskus ei voi muuta kuin kuunnella ja olla läsnä.

CougarWoman
CougarWoman

Niinpä...voin vain kuvitella, miltä hänestä tuntuu, kun muakin jo ahdistaa aika pahastikin. :( On jotenkin ihan älyttömän epätodellista, että yhtäkkiä tuosta vaan jonkun isä vaan voidaan murhata. (Etuoikeutetun vinkkelistä siis.) 

eelihminen

Tällaisessa tilanteessa on tärkeää vaan olla tukena. Juuri sen minkä voi ja pystyy eikä yhtään enempää eikä sitä odotetakaan. Kukaan ei voi olla tukena enempää kuin omien rajojensa puitteissa, mutta tällaisissa tilanteissa tärkeää onkin, että antaa tukea. Oli se millaista vain. Sinne toiseen päähän se kyllä merkitsee. Se, että toinen yrittää olla parhaansa tukena, kun on itsellä hätä, niin se auttaa oikeasti. Siitä huomaa, että toinen välittää. Kun hän rajojensa puitteissa yrittää parhaansa auttaa.

Älä siis hätäile. Hänellä on varmasti lähitukeakin olemassa. Joille jutella face to face ja jotka halaavat. Poeka varmasti arvostaa sitä, että olet läsnä vaikka edes etänä ja vain viestitse. Sekin on usein paljon pyydetty.

CougarWoman
CougarWoman

Sä olet kyllä niin viisas ihminen <3 

 

eelihminen

Awww, voi kiitos! Olipas ihanasti sanottu :)

Riikkaliina (Ei varmistettu)

Anteeksi nyt, mutta oletko ihan oikeasti miettinyt, kuinka tunnistettavasti kirjoitat tästä miehestä? Työskentelen itse maahanmuuttajien (erityisesti sota-alueilta tulevien turvapaikan hakijoiden) parissa Pohjanmaalla, ja nämä piirit ovat todella pienet. Turvapaikanhakija, joka oli ensin käymässä Helsingissä ja jonka isä löytyi pian sen jälkeen kuolleena, on valitettavasti aivan liian helppo tunnistaa tästä. Toivon, että mietit tätäkin puolta tarkasti.

CougarWoman
CougarWoman

Mä itseasiassa mietin tätä kyllä. Ja tulin siihen tulokseen, että turvapaikanhakijoiden parissa työskentelevillä on varmaan jonkin sortin vaitiolovelvollisuus? Pohjanmaa toisaalta on aika iso paikka. Ja valitettavasti noita kuolemantapauksia tulee aika usein ainakin sillä perusteella, mitä Poeka on kertonut.

Lisäksi tulisi ottaa huomioon että Poeka ei välttämättä asu Pohjanmaalla laisinkaan, ja perheenjäsenen sukulaisuussuhdettakin saattaa olla muutettu... 

Riikkaliina (Ei varmistettu)

Totta kai meillä terveys- ja sosiaalialan ihmisillä ja opettajilla on vaitiolovelvollisuus, mutta se nyt ei millään tavalla vähennä sinun vastuutasi. Tietenkään minä en huutelisi ystäväsi asioita eteen päin, vaikka hänet tunnistaisinkin, mutta sinä näköjään voit niin tehdä.

Esimerkiksi erilaisissa ryhmätoiminnoissa mukana olevilla nuorilla ja vapaaehtoisilla sen sijaan ei ole vaitiolovelvollisuutta, ja aivan varmasti tällaiset asiat lähtisivät leviämään heidän keskuudessaan. Valitettavasti ystäväsi voisi joutua, jos ei ongelmiin, niin ainakin huonoon valoon omissa piireissään, jos ns. suvun vanhimmat ja muut yhteisön vanhemmat henkilöt kuulisivat esimerkiksi suhteestanne.

Olen ennenkin kritisoinut sinua siitä, että et kunnioita muiden ihmisten yksityisyyttä. Minulle on täysin fine, että kirjoitat omasta elämästäsi, ajatuksistasi ja haaveistasi, mutta sitä en ole koskaan ymmärtänyt tai hyväksynyt, että olet kertonut muun muassa omasta aviomiehestäsi erittäin yksityisiä tietoja. Moni meistä lukijoista tietää, kuka olet ja kuka on miehesi. Minulla nämä tiedot selvisivät puolivahingossa silloin, kun vanha ystäväsi paljasti blogissaan yhteisen historianne ja tajusin, että olit tykkäillyt hänen kuvistaan fb:ssä. Valitettavasti sinulla, miehelläsi ja jopa koirallanne on siitä asti ollut kasvot. Mielestäni on lähes rikollista, että kertoilet täällä miehesi potenssiongelmista ja työkuvioista. Miten voit tehdä niin ihmiselle, jota sanot rakastavasi?

CougarWoman
CougarWoman

Mä en jotenkin ymmärrä, mitä mun tulisi tehdä tämän kommentin suhteen. Se, että sulla ja mulla on erilaiset moraalikäsitykset, on jo mun mielestä aika pitkälle vahvistettu meidän edellisissä dialogeissa. Ymmärrän sen, että juuri sinä (tai ehkä monet muutkaan) et hyväksy mun toimintaa, ja se on mulle ihan fine.

Sitä sen sijaan en ymmärrä, miksi tuota, että sinä tiedät tai luulet tietäväsi, kuka minä olen, pitää ikäänkuin korostaa kerta toisensa perään; mikä funktio tämän toteamisella on? Onko tarkoituksena uhkailla/pelotella/kiristää, että ellen ala kirjoittaa juuri sinun moraalisen kompassisi mukaan, nämä sinun interwebs-sherlockkeilut tulee ehkä mun läheisien tietoon? Siltä se nimittäin alkaa tuntua. 

Kirjoitan ja pyrin kirjoittamaan anonyymisti juuri siksi, että suurin osa lukijoistani ei tiedä, kuka minä olen. Mutta haluan myös kirjoittaa vaikeistakin asioista - kuten mieheni potenssiongelmista - anonyyminä juuri siksi, että en pysty näistä ystävieni kanssa puhumaan. Ilman tätä blogia mulla ei olisi mitään paikkaa, mihin näitä tuntojani purkaa. 

Ja jos sua häiritsee se, että en ole enää sulle kasvoton, niin lopeta toki mun blogin lukeminen. Tuntuu aika tuhlaukselta mun mielestä, että tunnut käyttävän näinkin paljon aikaa blogin moralisointiin, siitä kun ilmiselvästi on tullut sulle ehkä jopa jonkinlainen missio. (Voin toki olla väärässäkin, ihan subjektiivinen mielipide toki tämä.) Se kun ei loppupelissä kuitenkaan ole sinun asiasi huolehtia sinulle tuntemattomien ihmisten moraalista tai heidän bloginsa sisällöstä; sen ei tarvitse olla. Sen sijaan voisit pistää tämänkin energian johonkin sinua itseäsi hyödyttävään asiaan. 

Jos mun läheiset, mulle rakkaat ihmiset tämän hyväksyvät, niin miksipä minun tarvitsisi välittää, mitä tuntemattomat minusta ajattelevat? 

 

Nörttityttö (Ei varmistettu)

Ei millään pahalla, mutta kyllä tuossa tuli ehdottomasti tärkeä pointti esiin.
Nämä eivät ole vain sinun asioitasi, vaan koskettavat myös muita ihmisiä ja
blogillasi on paljon lukijoita sekä jonkin verran julkisuutta lilyn ulkopuolellakin
- vastuusi kirjoituksista on myös huomattavasti suurempi kuin yöpöydänlaatikkopäiväkirjailijalla.

Täällä on kirjoitettu niin tunnistettavasti useammistakin ihmisistä. että vähintään
tutut osaavat laskea yksi plus yksi. Todennäköisesti anonymiteettisikään ei ole niin
hyvä kuin kuvittelet. Itse en ole sinua bongannut enkä etsinytkään, mutta koska
melko avokätisesti kerrot missä ja koska olet liikkunut niin ei olisi mikään yllätys että
nettistalkkerit (ja näitähän riittää, kokemusta on) alkaisivat jossain vaiheessa tehdä kiusaa
henkilökohtaisenkin elämän puolella.

Kuitenkin mikäli oma yksityisyys ei ole niin tärkeä, niin ihan kaikella inhimillisyydellä
kannattaa ajatella näitten kuvioissa mukana olevien osapuolien elämää, heidän jotka
eivät todennäköisesti edes tiedä mitä heistä kirjoitetaan tai eivät ymmärrä mistä tässä
blogissa ylipäätään on kyse. Voihan olla jo, että muuttelet faktoja ja teet heidät tunnistamattomiksi,
toivottavasti näin. Jos et kuitenkaan vielä tee sitä niin suosittelen harkitsemaan. Jos kerran
olet anonyymi itse, niin eksakteilla faktoilla muista ei pitäisi olla niin väliäkään.

CougarWoman
CougarWoman

Joo, ymmärrän toki tämän pointin :) Ja älä huolehdi, muuttelen joskus aika reippaastikin! Tärkeintähän on se kirjoituksen ydin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tietääkö siis sun mies tästä blogista vai tarkoitatko, että olet jokaiselle muulle miehelle kertonut, että kirjoitat heistä nettiin.
Minusta blogisi aiheet ovat ihan hyviä, mutta en minä ainakaan haluaisi, että mun elämä, sanomiseni, lähettämäni viestit ym. olisi jonkun blogin aiheena. Toisaalta näitä deitti ym. blogeja on nykyään niin paljon ja jos anonyymius onnistuu niin mikäs siinä. Vaikka en siis haluaisi itseeni törmätäkään jonkun blogissa...

CougarWoman
CougarWoman

Joo, mun mies tietää, että kirjoitan blogia, jossa osana on myös meidän elämämme, parisuhteemme ja seksittömyytemme. 

Jokaiselta muulta mieheltä olen etukäteen kysynyt että sopiiko, jos kirjoitan anonyymiin blogiini meidän kohtaamisestamme/kommunikaatiostamme/mikä nyt onkin kyseisen "suhteen" status. Yhdeksän kertaa kymmenestä vastaus on ollut myöntävä; jos se on ollut kieltävä, en ole kirjoittanut mitään. 

Mä olen näissä asioissa paljon eettisempi kuin miltä se ehkä ulospäin näyttää ;) 

Riikkaliina (Ei varmistettu)

Kommenttini ei todellakaan ollut uhkaus. En ole missään nimessä ottamassa yhteyttä sun mieheen tai muihin läheisiin. Lähinnä yritin herätellä sua tajuamaan, miten heikolla jäällä liikut.

Tämä mun "suuri missioni" siis on tähän mennessä kattanut yhteensä kolme kommenttia, ja tässä kirjoitan nyt neljättä.

Sun rakkaasiko todella hyväksyvät tämän blogin? Ihan todellako miehesi hyväksyy hänen yksityisyyden suojaa rikkovat tekstisi?

CougarWoman
CougarWoman

Ks. vastaukseni yllä 

Emmams (Ei varmistettu)

Mun mielestä blogia ei ole pakko lukea jos ei halua. Tottakai netistä saa varmaan loppupeleissä urkittua kenen tahansa henkilöllisyyden sekä perversiot jos vaan haluaa. Tykkään lukea tätä blogia juuri sen aitouden takia ja ihana ajatus että suhde Ykkösmiehen kanssa toimii, vaikka "eihän tuollaisen pitäsi toimia." Mielestäni se on myös lukijan vastuulla jättää selvittämättä asioita mitä ei halua tietää, ja lukematta blogit mitkä loukkaavat omia arvoja. Jättää sitten ne blogit niille jotka niistä tykkää ;)

CougarWoman
CougarWoman

Näinpä. Mä en ainakaan jaksaisi "kiduttaa" itseäni seuraamalla blogia, jonka arvomaailma on niin kaukana omastani, että sen lukeminen lähinnä v*tuttaa. 

Annakka (Ei varmistettu)

Potenssiongelmista puhutaan aivan liian vähän, niihin liittyy aivan liikaa häpeää ym, siksi minusta on hienoa, että kirjoitat niistä avoimesti. Sitä paitsi potenssiongelma ei ole vain miehen ongelma, vaan koko parisuhteen ongelma, minusta sinulla on täysi oikeus puhua itseäsi koskettavasta asiasta ja siihen liittyvistä tunteistasi.

En ymmärrä, miten voisit kirjoittaa tätä blogia kertomatta miehen haluttomuudesta, mitä mieltä tässä koko blogissa olisi, jos näin olennaiset asiat jätettäisiin kertomatta. Uskon monen, joka kärsii miehensä potenssiongelmista tai haluttomuudesta saavan blogistasi paljon vertaistukea. On paljon helpompi myös ymmärtää toimintaasi ja sitä, että sinulla on lukuisia rakastajia, kun tietää miehesi haluttomuudesta.

Mitä tulee Poekaan, uskon vilpittömästi, että olet muuttanut olennaisia faktoja, ettei pojan taustat paljastu. Kirjoitat todella kiehtovasti ja hauskasti, aiheista, josta ei yleensä puhuta. Toivoisin vain, että kirjoittaisit hieman useammin.:)

CougarWoman
CougarWoman

potenssiongelma ei ole vain miehen ongelma, vaan koko parisuhteen ongelma

Tämä. Ellei suhdetta olisi muutettu avoimeksi, olisin huomattavasti onnettomampi, ja se heijastuisi myös meidän parisuhteeseen. Näistä asioista kirjoittaminen toimii mulle lisäksi myös jonkinlaisena terapiana; helpottaa, kun saa kelailla ja jäsennellä näitä juttuja "paperille". Se ja lukijoiden kommentit/tuki antavat tarvittavaa uutta perspektiiviä. 

Kiitos <3 Yritän petrata, jotenkin ei vaan nyt "lähde" niin kuin ennen...

Potenssiaalinen (Ei varmistettu)

Hei Cougar!
Pidän blogistasi suorasukaisen ja peittelemättömän tekstin vuoksi ja olen nyt vähälle aikaa tainnut jäädä siihen koukkuun. Siksi haluankin puolustaa kirjoitustyyliäsi ja sisältöä. Täällä kommenteissa alkaa olla meno kuin koulukiusaamisessa - eli syytä vieritetään enemmän kiusatun kuin kiusaajan päälle.

Cougar - kirjoitat tarinasi niin, että kenenkään nimiä tai asuinpaikkaa saisi selville ilman, että siihen nälkee vaivaa. Eli jos joku ylittää tuon muurin, niin eikös vika ole silloin stalkkerin eikä kirjoittajan. Minusta olet tehnyt tarinan henkilöistä riittävän anonyymejä. Noissa kommenteissa ehkä kannattaisi enemmän kiinnittää huomiota siihen, että kuka oikeasti näkee vaivaa selvittää anonyymin kirjoittajan henkilöllisyys - no ainoastaan tyypillinen suomalainen mielensäpahoittaja ja yliutelias kyylä.

Keep on rockin' Cougar, kirjoitat loistavaa tarinaa!

CougarWoman
CougarWoman

Ihanaa kun puolustat <3 Vaikka esitänkin kovanahkaista, niin kyllähän henkilökohtaiselle menevä kritiikki aina jonkin verran riipaisee. 

Kiitos, tästä saa taas voimia! :)  

Entinen lukija (Ei varmistettu)

En ole koskaan Puuman pettämistä hyväksynyt. Avoimeksi muuttunut suhde on kuitenkin eri asia. Tekstit oli kuitenkin hyviä ja ymmärsin seksuaalisena ihmisenä, että vuosien olematon seksielämä varmasti söisi itseä. Nörttipoika (YKSI ulkopuolinen seksikumppani) jonka kanssa oli kunnon suhde, oli vielä mielestäni siedettävää luettavaa. Mutta yleiseksi lortoksi ryhtyminen on kuvottavaa! Naapurinpoikien paneminen jo oli oksettavaa, mutta vaikka suhde nyt olisi avoin niin pitikö sitä Puumasta siirtyä yleiseksi huoraksi?

CougarWoman
CougarWoman

Piti. 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.