Vanhenemisesta ja sielunkumppanuudesta

CougarWoman

Istuin toimistolla ja satuin katsahtamaan ulos ikkunasta samaan aikaan, kun sitä ohitti reipas ja harmaahapsinen sauvakävelijöitten armeija. Naisilla oli raikas puna poskilla - sellainen, jonka saa vain raittiista ulkoilmasta - ja he nauroivat kävellessään; joku leideistä oli ilmeisesti tokaissut jotain koomista.

Vääräleukainen, minua nuorempi miespuolinen kollegani seurasi katsettani, ja tokaisi:

“Noh, ei enää kuukauttakaan, niin voit liittyä joukkoon!”

En ole salaillut ikääni koskaan, ja kaikki kollegani tietävät, että täytän piakkoin neljäkymmentä vuotta. Minulla ei ole ikäkriisiä. Ei ole. Ja työtoverini tietävät sen – muuten tuommoinen heitto olisi ollut vähintäänkin tulenarka. Yhdyin siis osaston nauruun ilman väkinäisyyttä.

Minä itseasiassa odotan syntymäpäiviäni. Niissä ei ole mitään synkkää; päinvastoin. Olen harjoitellut tulevaa vanhenemista tituleeraamalla itseäni jo viimeiset puoli vuotta nelikymppiseksi. Ja itseasiassa se on rajapyykki, jonka haluan ikuistaa.

Ykkösmies on järjestänyt minulle syntymäpäivälahjaksi burlesque-kuvauksen. Tiedän, että kehoni on kaukana täydellisestä; mutta tiedän myös, että se on nyt kauniimpi kuin vaikka viitisen vuotta sitten, ja varmasti kauniimpi kuin sitten, kun täytän kuusikymmentä. Haluan katsoa kahdenkymmenen vuoden takaista itseäni, ja olla tyytyväinen, että kuvat otettiin.

Burlesque-kuvauksen jälkeen on iltaohjelman aika. Ykkösmies järjestää minulle yllätysjuhlat, jotka eivät tietenkään ole yllätys, sillä en siedä yllätyksiä kovinkaan hyvin. En voisi kuvitella mitään kamalampaa kuin istua pieruverkkareissa sohvalla tukka einsteinkampauksella, ja tupa täyttyisi yhtäkkiä juhlapukuisista ystävistä. Haluan valmistautua, olla parhaimmillani; näyttää, että olen vielä “tässäkin iässä” ihan salonkikelpoisen näköinen.

Minä nimittäin tiedän, että olen nyt, nelikymppisenä, naisellinen ja haluttava; kauniskin. Minkä painovoima varastaa, sen itsetunto antaa takaisin; ja niin kaikki pysyy aina balanssissa.

Minä tiedän sen, mutta se unohtuu niin kovin helposti niinä hetkinä, kun hellät kosketukseni torjutaan selänkäännöllä. Ja se tekee joka kerta ihan yhtä kipeää.

Ei meistä näy päällepäin, että emme  harrasta seksiä päivittäin, viikottain tai edes kuukausittain. Kukaan ei minua katsoessaan näe, että olen viimeksi ollut intiimisti oman aviomieheni kanssa viime vuoden lokakuussa. Olemme edelleen onnellisia niin kaksin kuin porukassakin; me kaksi ihmistä, joilla on yhteinen mieli. Joskus ystävättäreni puuskahtavat hieman kateellisinakin, miten onnellinen minun täytyy olla, kun olen löytänyt sielunkumppanini; ja miten hyvin me täydennämme toisiamme.

Niinhän me täydennämmekin. Todella, todella usein käy niin, että sanomme saman asian täysin samaan aikaan ja samoilla sanoilla. Naapurin vanhempi poika kutsuu meitä siksi kaksosiksi. Se on hänen mielestään joskus jopa hieman pelottavaakin; että voimmekin olla niin samalla aaltopituudella.

Miksei se aaltopituus sitten kanna makuuhuoneeseen asti? 

Kommentit

Henna (Ei varmistettu)

00500HKI
00500 Helsinki

Sympatiat. Todella vaikea ja kuluttava tilanne.

Luin töissä kahvitunnilla tämän, herätti ajatuksia.

Olen itsekin ollut pariin otteeseen tilanteessa, jossa nimenomaan tuo aaltopituus on ollut valioluokkaa, mutta vällyjen väliin ei ole silti tyypin kanssa huvittanut. Teoriassa olisi mutta käytännössä sitten ei.

-Y

CougarWoman
CougarWoman

Linkattu artikkeli herätti täälläkin ajatuksia, nimenomaan se etäisyyden ottaminen; me kun ollaan - ja ollaan aina oltu - kuin paita ja perse... :)

00500HKI
00500 Helsinki

Sehän onkin juuri ongelmallista, kun on vihdoin sellainen kumppani, jonka kanssa haluaa viettää kaiken aikansa! Ja sitten ei saisi tai bonarina tulee seksittömyyttä tai laimeaa seksiä.. Julmaa.

-Y

Sanna_1 (Ei varmistettu)

Viisaat sanovat, että intohimoon tarvitaan vastakohtaisuutta. Jos toinen on kaikessa kuin jatke omalle itselle, samanlaisuus syö mahdollisuuden intohimon paloon. Ikävää mutta totta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Miksei se intohimo sitten tässä tapauksessa ole kadonnut molemmilta?

Vierailija (Ei varmistettu)

Eikä, mä olin ihan varma että täytät seuraavaksi 50. Siksi vähän ihmettelin niitä lapsijuttuja. Tai no ihmettelin muistakin syistä, mutta silti.

CougarWoman
CougarWoman

Heh, no en nyt vielä. Sieltähän se ikä on blogin kuvauksesta pääteltävissä... :) 

turhautunut (Ei varmistettu)

Täällä myös yksi seksittömyydestä kärsivä. Olen lukenut blogiasi jo pitkään, alkuun ristiriitaisin tuntein mutta koko ajan paremmin ymmärtäen. Olemme olleet yhdessä 3 vuotta ja peiton heiluttelu tuntuu vähenevän viikko viikolta. Viimeksi itse asiassa n. kolme viikkoa sitten. Muuten menee suhteellisen hyvin, on hellyyttä ja läheisyyttä, nauretaan samoille asioille ym. ja häätkin tulossa ensi vuonna. MUTTA seksiä ei ole. Ja nimenomaan mieheni on haluton osapuoli, koskaan ei ole hyvä hetki. Tilanne syö naista ihan sanoinkuvaamattoman paljon, varsinkin kun minäkin teen varsin suoria aloituksia toisinaan kun tilanne alkaa tosissaan ärsyttää.

Silloin kun seksiä on se on yleensä todella hyvää, ellei jopa loistavaa. Sovimme yhteen kaikin puolin, mutta jos toinen ei vaan halua niin ei sillekään mitään mahda. Kauhea sanoa näin mutta ihana tietää että on olemassa kohtalotovereita, enkä ole maailman ainoa nainen jonka miestä ei kiinnosta. Annan myös välillä miehen olla rauhassa, enkä jatkuvasti ole "ahdistelemassa", jotta seksistä ei tulisi se paljon puhuttu vaivaannuttava virtahepo olohuoneessa. Se vasta seksintappaja olisikin, nyt on sentään vielä toivoa, että ehkä tässä seuraavan parin viikon sisään saisi vielä.

Eipä tässä muuta, ihana vaan päästä purkamaan tuntojaan, kun tuntuu ettei oikeen kenellekään tutulle kehtaa purnata. Välillä kun tutut kyselee, että milloinkos teille tulee jälkikasvua niin tekisi mieli nauraa että tällä tahdilla ei varmasti tule ikinä:'D

CougarWoman
CougarWoman

Kiitos kommentistasi. Ymmärrän hyvin, että näistä asioista on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, puhua tutuille. Eihän kukaan oleta, että parisuhteessa se mies olisi se haluttomampi osapuoli. Ja jotenkin sen kertominen tavallaan syyllistää sitä suhteen naista; miehen kun pitäisi aina haluta. Muka. 

En tiedä minkä ikäisiä olette, mutta ne testosteronitasot olisi hyvä testata...Ykkösmiehen tasothan on nyt analysoitu todella alhaisiksi. Harmi vaan, että urologille pääsyä pitää odottaa maaliskuun loppuun asti :(

Joka tapauksessa, tsemppiä tilanteeseesi ja toivotaan, että halut vielä palaavat! 

ilman nimimerkkiä (Ei varmistettu)

Anonyymisti täältä huutelen minäkin... Olen myös seurannut blogiasi jonkin aikaa ja ollut kateellinen nörttipojasta. ;) Olen muutamaa vuotta nuorempi, mutta samojen asioiden kanssa turhautunut vaimo. Kun kaikki muuten on niin hyvin mutta makkarissa ei tapahdu m-i-t-ä-ä-n niin se oikeasti pistää v*tuttamaan ja turhauttaa niin kovasti. Meilläkin kun tilanne on tämä ei niin tavallinen, jossa miestä ei kiinnosta (enää ollenkaan). Vuosikausia olen yrittänyt ja yrittänyt ja tullut kerta kerran jälkeen torjutuksi. Pisin tauko lienee muutaman vuode, eipä siinä paljon hurrata... Toisaalta erokaan ei tunnu hyvälle, koska muutoin kaikki on hyvin. Pirun vaikea tilanne.. Minulla on muutama Ystävä, jolle olen tilanteesta avautunut - he vaan eivät tahdo ymmärtää miten en ota ja eroa.. kun se olisikin niin helppoa.

Mutta onneksi taisin juuri löytää oman nörttipoikani. ;) Tiedän ja tiedostan, että se on väärin mutta en tunne edes huonoa omaatuntoa, kun kotoa ei kerran saa edes pyytäessä... Seksiä se vaan on. Ja ah, tekee niin hyvää. :)

Kiva, kun kirjottelet - vaikka varmasti saat myös lokaa niskaasi kommenttien muodossa enemmän kuin tarpeeksesi. Hyvä se on moralisoida jos omassa kodissa miestäkin kiinnostaa, mä en enää moralisoi kenenkään pettämistä ollenkaan, en ennenkuin tiedän mikä siihen on oikeasti johtanut ja voisin antaa miehelleni anteeksi jos hän pettäisi samassa tilanteessa (tilanteessa jossa itse en olisi aikoihin suostunut mihinkään...).

Olen saman ikäinen, mutta en juuri myöskään tunne mitään suurta kauhua neljänkympin vuoksi. Useimmat kaverinikin ovat siitä selvinneet. Nelkyt on uus kolkyt ja keski-ikä alkaa 65 ikävuoden tienoilla about. Olen mielestäni myös paremmassa fyysisessä kunnossa kuin aikoihin.

Intohimon puutteesta pitkässä suhteessa: oma parisuhteenihan on kuralla melko nasakasti, mutta on sillä hetkensäkin. Yhä. Minä en koskaan sano mieheni kanssa samaa asiaa yhtä aikaa eikä elävä erkkikään kutsuisi meitä kaksosiksi. Pidän eroavaisuuksiamme syynä siihen, että ylipäänsä olemme vielä yhdessä (kiikun kaakun tosin). Vastakohdat täydentävät toisiaan, mutta myös tekevät toisensa hulluksi.

Enemmän samantahtisuutta ja sielujen sympatiaa koen koirani kanssa: se ymmärtää aina, milloin on aika vetäytyä lukemaan kirjaa. (Ei koira lukea sentään osaa, mutta tulee aina seuraksi.)

A non. (Ei varmistettu)

Hei,
meilläkin on seksi vähentynyt tasaiseen tahtiin miesystäväni kanssa, vaikka yhdessä olemme olleet vasta muutaman vuoden ja alussa olimme niin tyytyväisiä siitä, että molemmille seksi on oleellinen ja hyvin tärkeä osa suhdetta. Aiemmissa suhteissa olimme molemmat kokeneet hellyyden ja intohimon puutetta, mutta nyt piti asioiden olla erilailla.. Minä tunnun aina olevan aloitteentekijänä, onneksi useimmiten siihen ilolla lähdetään mukaan. Mutta useasti hän on myös liian väsynyt tai kiireinen. Monesti seksi loppuu liian nopeasti ja on yksipuolista (hän saa mitä haluaa). Mieheni tekee todella paljon töitä ja stressaa niistä myös. Työ on hänelle intohimo, mutta myös aivan liian kuluttavaa ja vie liikaa vapaa-aikaa (viikossa on ehkä hyvällä tuurilla 1 "vapaapäivä" ja työpäivät venyvät 12+ tuntisiksi kun kotonakin tehdään töitä). Hän on noin 45 vuotias ja varmaankin myös testosteronitasot alkavat vähitellen laskea, mutta suurin syy lienee tuo stressi ja väsymys. Olemme keskustelleet asiasta ja hän on kertonut asian häiritsevän häntä itseäänkin ja kokee haluttomuudestaan huonoa omaatuntoa. Syyksi kertoo työstressin, enkä näe syytä epäillä tätä - puhumme hyvin avoimesti kaikesta ja muuten suhteemme on todella lämmin ja rakastava. Olen selittänyt, tosin laajasti vasta hetki sitten, kuinka perinpohjin koen tilanteen ahdistavaksi. Torjunnat ja ns. huolimaton seksi, syövät itsetuntoani pahasti. Onneksi välillä on kausia, kun kaikki toimii, mutta sitten asiat palaavat ennalleen. Turhauttavaa!

Ehkä teilläkin on samaa vikaa? Kun miehesi on vielä juuri irtisanottu.. valitettavasti en vain tiedä mitä asialle voi tehdä. Muuta kuin keskustella. On se ainakin tuonut meitä tunnetasolla vieläkin lähemmäksi toisiamme ja ehkä siitä puhumisesta kuitenkin on pidemmällä aikavälillä hyötyä. Mutta, I feel you.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.