Yhdeksän faktaa minusta

CougarWoman

Bongasin Julian tontilta “9 faktaa minusta“ –haasteen. Tulipas hyvään saumaan, kun aivojen aihearkisto on yhtä tyhjä kuin meidän jääkaappi maanantaiaamuisin (Julia, myös meillä käydään neuvostoliittolaisen suunnitelmatalouden mukaisesti kerran viikossa ruokakaupassa, yllättäen maanantaisin).

Voi olla, että osan näistä omituisista faktoista olen jo kertonut aikaisemmin; en lue juuri koskaan vanhoja postauksiani, eikä muistini ei ole enää sama, kuin mitä se oli viisivuotiaana (jolloin olin uskoakseni älykkäimmilläni). Se on se vanhuus, ihmiset, se vanhuus. (Ei silti, ei mulla ole mitään traumoja siitä, että täytän tässä kuussa 42. Eipä!)

1. Mulla on ihan hirveä ötökkäkammo. Perinteiseltä listalta löytyvät tietysti kaikkien inhokit: (isot) hämähäkit, torakat, tuhatjalkaiset (noin monta jalkaa ei voi olla tarpeen mikä ihmeen luonnonoikku hyi yäk ei voi olla käytännöllistäkään) ja ne pörisevät isot lentävät vihreänkiiltävät koppakuoriaiset, jotka laskeutuvat aina hiuksiin tai napsahtavat otsaan.

Mutta minä kammoan myös perhosia. Eniten inhottaa se niitten “rullakieli” (kamoon eikö pienempi kieli olisi riittänyt ja eikö sen voi vetää takaisin rullalle silloin kun se ei ole käytössä eikä silleen ällösti venytellä sitä), plus että niillä on mun mielestä ruma naama, ja niitten jalat tarttuu helposti kiinni vaatteisiin.

2. Sen sijaan rakastan etanoita, kotiloita, käärmeitä, vaskitsoja, sammakoita, rupikonnia, ja kaiken maailman liskoja. Haluan aina ottaa niitä “syliin”, paitsi kyykäärmeitä tietysti. Niitäkin katson ihaillen ja jos ne tulevat lähelle, ei edes pelota.

3. Olen vähän vajokki, mitä tulee dr-doolittleilyyn villieläinten maailmassa (no shit Sherlock, ks. myös yllä). Olen sitä mieltä, että jokainen villieläin pystyy haistamaan minusta, etten tahdo niille mitään pahaa; ja tällä logiikalla nekään siis eivät tahdo minulle koskaan mitään pahaa.

Todisteena villiminkki, jota ruokin salaa pentuna (kunnes jäin kiinni ja sain nuhtelut rabiesrokotusuhkauksen kanssa), ja myöhemmällä iällä sattunut, juuri ja juuri Ykkösmiehen estämä tapaus, jossa olin aikeissa astua autosta ulos silittääkseni kojoottia metwurstileipäkäsilläni, koska se oli mun mielestä “ihan kuin söpö pieni koira”.  

4. Välttelen viimeiseen asti puhelimessa puhumista; voisi sanoa, että minulla on puhelimessa puhumisen kammo. Pelottaa aina, että se linjan toisessa päässä oleva ei ymmärrä minua, tai minä en ymmärrä häntä; pelottaa, että sanat menee sekaisin, tai että sanon vahingossa jotain loukkaavaa. Tai että alan änkyttää. Tai että se toisessa päässä oleva änkyttää, ja sitten sitä hävettää, ja sitten mua hävettää sen puolesta. 

Onneksi niin monia asioita voi nykyään hoitaa netin kautta ilman varsinaisen ihmiskontaktin uhkaa.

5. En voi sietää vinossa olevia tauluja. Ykkösmies yrittää “siedätyshoitaa” minua vinksauttamalla ohikulkiessaan kaikki meidän taulut vinoon; minä kuljen nätisti perässä suoristelemassa niitä.

Kävin aikoinaan yhdessä baarissa, jonka taulut olivat tarkoituksellisesti seinällä vinossa. Piti lopettaa siellä käyminen, sillä taulut oli naulattu vinoon, joten en voinut suoristaa niitä, ja koko paikka alkoi ahdistaa tämän takia liikaa.

6. Mikäli näen koiran vesikupissa tai paljussa veden pinnalla pyristelevän kärpäsen, teen kaikkeni “elvyttääkseni” sen. Kärpänenkin on elävä otus, ja se on varmasti ihan kauhuissaan, kun on jäänyt jumittamaan siihen veteen pystymättä lentämään tai kiipeämään pois ennen kuin kuolo korjaa.

Purskahdan myös lähes itkuun, mikäli astun vahingossa rusauttaen kotilon päälle.

7. Rakastun keskimääräisesti noin kerran viikossa, ja uskon kaikista ihmisistä pelkkää hyvää. En halua uskoa, että kukaan ehdoin tahdoin valehtelisi minulle, tai haluaisi minulle mitään pahaa. (Dr-doolittleilyt ihmiseläinten kanssa eivät siis pelitä yhtään paremmin.)

Kun joku sitten pettää minun luottamukseni, suutun sydänvertani myöten enkä anna ikinä anteeksi.

8. Olen pohjimmiltani ihan hirveän ujo, mutta olen opetellut peittämään sen rempseällä käytökselläni ja terävällä kielelläni. Esiintymiskammosta en ole kuitenkaan osannut opetella eroon; siitä johtuen jouduin myös lopettamaan viulunsoiton teini-ikäisenä, kun soitonopettajani olisi pakottanut minut esiintymään matineoissa.

En vaan kestänyt sitä ajatusta, että joutuisin olemaan lavalla muitten ihmisten arvostelujen kohteena; mitä, jos olisin vahingossa soittanut vaikka yhdenkin nuotin väärin?

9. Mulla on unimaailmassa “kantisyökerho”, jossa en ole koskaan oikeassa elämässä käynyt, mutta jonne aina palaan unissani bilettämään minulle (muualla kuin unessani) täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Tämä yökerho on lavastukseltaan jossain Kubrickin Hohdon ja American Horror Story: Hotelin välimaastossa, mutta ihmiset ovat ystävällisiä ja tervehtivät minua aina sydämellisesti. Vaikka ehkä näyttävätkin osittain vähän kummallisilta. 

Mielenkiintoinen aspekti tässä “jatkounessa” on se, että joka kerralla osaan navigoida yökerhossa entistä paremmin, ja tutustun aina myös uusiin ihmisiin; mutta ne tyypit, joihin olen jo aiempina öinä tutustunut, pysyvät samoina ja muistan jopa heidän nimensä, sekä pystyn esittelemään heitä myös näille uusille ihmisille. (Oikeassa elämässähän hyvä, jos muistan oman nimeni.) 

Tämä uni on jatkunut jo yli vuosikymmenen ajan.

Haastan myös muut lilyläiset sekä tietysti myös Lilyn ulkopuoliset bloggaajat kertomaan omista kummallisuuksistaan! (Jaa, voinko mä enää haastaa erikseen kun itse vastasin haast...no menköön, ihan sama.)

Kommentit

Hienoinen huutonauru rupikonnien syliinottamiselle. Mielikuva = priceless

CougarWoman
CougarWoman

:D 

Ehkä ei ihan syliinottamisesta voi puhua (en sentään niitä hyssyttele kuin vauvoja), mutta aina mä niitä olen siirtelemässä mielestäni parempiin paikkoihin koiran tieltä pois (tosin sit ne konnat on varmaan et prkl, koko päivä meni köntystäessä tänne asti ja nyt se siirsi takaisin lähtöruutuun :D).

Vierailija (Ei varmistettu)

"(kamoon eikö pienempi kieli olisi riittänyt ja eikö sen voi vetää takaisin rullalle silloin kun se ei ole käytössä eikä silleen ällösti venytellä sitä)"

:DDD en kestä! Tämä piristi tätä harmaata aamua :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Mä oon aina tiennyt, että sä olet hyvä ihminen (kyllä toisen tekstejä viisi vuotta lukemalla tietää, kuka on hyvisten puolella ja kuka ei), mutta että näin hyvä. Pelastelet pieniä eläimiä (kärpänenkin on eläin), uskot ihmisestä hyvää ja suoristelet tauluja (taulujen suoristajille pisteet, ja millainen mieleltään kiero ihminen laittaa baariinsa taulut vinoon?!). Oot kuin nykyajan Lumikki herregud!

Ihanat faktat. Eikä ollut kyllä kovin sairasta menoa. Ehkä ne olisi tullut sitten niissä seuraavassa 20 vastaan.

CougarWoman
CougarWoman

Awwww, kommentti, joka sai hymyn kasvoille (ja vähän ehkä kyyneltä saattoi tirahtaa silmänurkkaan) heti aamusta! Pus!

(Plus että uskon tämän myötä nyt olevani vähemmän kilari :D) 

tinndy

Toi unifakta on kyllä hullun mielenkiintoinen! Mulla oli lapsena sellainen toistuva taikametsäuni: menin aina salaista taikatietä taikametsään, jossa oli yksisarvisia ja semmosta violettia taikavaloa ja ihan eeppinen puumaja ja hurjat bileet. Ei oo mitään käsitystä, mistä oon muodostanut sen paikan, mutta usein siellä tuli unissaan käytyä. Ehkä unityö muodostaa meille turvapaikkoja kaikelta päiväiseltä harmilta.

NotCredibleDates

Samaa mieltä tosta unihommasta. Meinaan et itellä kanssa oli nuorempana sellanen talo, jonkun ruokakaupan takana missä aina hengailin. Siellä kanssa oli samoja naamoja, mut välillä tuli uusiakin. Vähän niinku kotibileet ja pikkuhiljaa aloin tuntemaan paikan joka kolkkia. Joskus oli vaan jotain biletystä ym mut välillä muuttu painajaiseksi, jossa sai juosta pakoon zombeja :D

CougarWoman
CougarWoman

Ai vitsi, tuo kuulostaa hyvältä!

Heh, joo mä mietin kanssa, että unimaailman yökerho on se ainoa, missä enää tämän ikäisenä viihdyn (so. kunnon bileitä ei muka ole enää missään, niin pitää luoda rinnakkaistodellisuus :D).

NotCredibleDates

Ei todellaakaan ole. Siis missä kaikki hyvät kosteet kotibileet nykyään? Tuntuu ettei mitään tapahdu missään enää haha

CougarWoman
CougarWoman

Haha, meillä on kyllä edelleen säännöllisesti kosteita kotibileitä, tarkoitin lähinnä että rimpsalle lähteminen sucks nykyään - pysyn tosiaan mieluummin kotona ja kutsun sinne kavereita; palvelu pelaa ja musa on hyvää, eikä tarvi palella taksijonossa pilkun jälkeen :D 

Täälläkin kannatetaan kotibileitä, edellä mainittujen lisäksi myös seura on aina täydellistä. Meille ei urpoja kutsuta :) Niin ja kukaan ei heitä ulos jos nyt sattuu nukahtamaan pöytään/sohvalle tai eteisen lattialle.

Suttastiina

Mulla tuo toistuva unipaikka on joku vanha rapistunut linna. Sen käytävillä olen kierrellyt teinistä asti. Epäilen että linna jäi alitajuntaan  Carl Barksin tarinasta "Vanhan linnan salaisuus" ja kehittyi vähitellen sellaiseksi mitä se on nykyään.
Tähän loppuun pieni tarina: tapasin joskus +nelikymppisenä todella sävähdyttävän ihmisen ja päädyimme ystäviksi vaikka kaikenmoista muutakin ilmassa kierteli. Hän pisti eräänä aamuna minulle viestiä nähneensä unta, missä olimme olleet yhdessä vanhan linnan pihalla ja sisätiloissa. Hän naureskeli, että on tainnut katsoa liikaa LOTRia ja ajatellut minua. 
No - minä olin edellisenä yönä omassa unessani ollut ihan samassa paikassa - hänen kanssaan. Että voi sitä näköjään treffailla noinkin!

mystery
Vision One

Vauuu vähänkö siisti tuo jatkouni! 

 

Sinkkis (Ei varmistettu) http://sinkkulaiffii.wordpress.com/

Toinen puhelukammoinen ilmottautuu.
Ainoat ihmiset, joiden kanssa puhun mieluusti puhelimessa on mun äiti ja hänen miehensä.

Pelottaa aina kaikki sellaset tilanteet, että yhtäkkiä linja katkeaakin tai minä en kuule ja toinen vaan puhuu tai että kaikuu tai että en osaa nauraa, kun pitäisi tai että nauran, kun ei pitäisi.
Tai että en saa selvää, kun toinen puhuu mumisten.
Tai että alkaa ärsyttää, jos toisella on kamala ääni.

Ai paitsi joo, yhdellä yhteistyökumppanilla on hunajainen ääni ja sitä kuuntelen todella mielelläni.

CougarWoman
CougarWoman

Mä en puhu edes kavereiden/sukulaisten kanssa puhelimessa, ellei ole ihan pakko... :D 

Ilargia (Ei varmistettu)

Oi kyllä, tunnistan puhelinkammon! Mullakin on pari poikkeusta, kuten äiti ja puoliso, mutta muuten en välitä jutella puhelimessa tuttujenkaan kanssa. Mainittujen ongelmien lisäksi musta puhelun lopetus on jotenkin aina vaivaannuttavaa ("Meneehän tarpeeksi kohteliaasti, jos on virallinen puhelu? Ja jos ei, niin entäs, jos pitäskin alkaa tehdä jotain muuta ja toinen vaan höpöttää ja on noloa keskeyttää?") Sellaisissa "huvikseen"-puheluissa kamaluuden ylin aste on kumminkin sellanen kiusaantunut hiljasuus, jotenkin sellanen on puhelimessa vielä kiusallisempaa kuin livenä.

Yritän kuitenkin siedättää itseäni, kun töiden takia olis pakko pystyä soittelemaan (ja kierroksia tulee vieraista kielistä, argh!)

CougarWoman
CougarWoman

Joo siis mä välttelen töissäkin puhelimessa puhumista ihan viimeiseen asti :D Mulla on aasialaisia kollegoja, joiden chinglishiä en oikeesti edes ymmärrä. Onneksi on skypen chattitoiminto! Asiakkaat on onneksi sen verran kommunikatiivisesti tehokkaista maista, että meililläkin pärjää, ellei ihan tulipalokiire ole. 

Tuskanhiki tulee muuten täälläkin vieraista kielistä, varsinkin jos pitää puhua ruotsia tai saksaa - ja ensiksi mainittua sentään käytän lähes päivittäin. o_0 

Suttastiina

Hih, tässä on pakko tunnustaa, että muutaman kerran olen  puhelimessa sanonut soittajalle, että "sorry but the line is totally awful, could you please send me an e-mail?", koska on ollut ihan toivotonta yrittää saada järkevää/ymmärrettävää keskustelua aikaan. En tykkää puhelimessa puhumisesta - tai no äidin kanssa soittelen, mutta se puhuu niin paljon, ettei itse tarvitse kuin ynähdellä väliin jotain :D

jennajohannasi
Pirtti

Siis noi unihommat on niin siistejä! Kirjoittelin samoista joskus kanssa, ihan omia unipaikkoja joihin pystyy palaamaan kerta toisensa jälkeen :) Unet on ylipäätään mun mielestä tosi mielenkiintoinen aihe, joista voisi jauhaa vaikka kuinka.. Ja tällaisten faktapostausten lukeminen on myös mielenkiintoista, joten taidanpa tehdä omani!

Ja toi puheluhomma: Mää pelkäsin täysi-ikäiseksi asti hirveästi esimerkiksi parturi- tai lääkäriajan varaamista puhelimitse, mutta ajauduttuani kotipalveluun töihin kammo kaikkosi. Jouduin soittelemaan niin tolkuttoman paljon ja aivan uppo-oudoille ihmisille mm. reittiohjeita kun yritin löytää seuraavaa lähiösokkelon taloa jonne pitäisi mennä lääkkeet jakamaan, että nykyään ei puhelut tunnu juuri missään :)

CougarWoman
CougarWoman

Jej, sun faktapostausta odotellessa! <3  

Joo siis mähän olen ollut puhelinmyyjänäkin 4 kk 19-vuotiaana (tienasin ajokorttirahat), yritysmyyntiä joka päivä 8-17. (Ehkä tää mun trauma johtaa niiltä ajoilta...) 

Tiia Rantanen

Muistaakseni ollaan kommenttibokseissa puhuttu tästä aiemminkin, mutta sanonpa taas, että jaan sun kanssa tuon perhospelon. Minusta perhoset ovat yksi iso huijaus: kukaan ei tykkää yököistä, kaikki tykkää muka perhosista, mutta onko kukaan huomannut katsoa, että läheltä ne näyttävät ihan samalta??? Toisessa on vaan läpällä vähän väriä. En pidä minään. 

CougarWoman
CougarWoman

Joo hämärästi muistan kanssa, että tästä on ollut aiemminkin puhetta :D 

Mä muuten taas tykkään yököistä ainakin vähän enemmän kuin perhosista, ne on mun mielestä cool kun ne on vähän kuin minilepakoita (ja lepakot on ihq-listalla kanssa!). Perhoset on huijareita joo, pelkkiä ällötyksiä kaunissa kuorissa, en luota moisiin koreilijoihiin! :D 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.