Ykkösmiehen paluu

CougarWoman

Tämä tuleva viikonloppu mukaanlukien viimeiset kolme ovat olleet (ja tulevat olemaan) suhteellisen erilaisia keskenään; ensin oli seksiviikonloppu Puusepän kanssa, joka oli...noh, tajunnanräjäyttävä kokemus. 

Seuraavana viikonloppuna homostelin kaupungin yössä (lue: olin radalla kahden homoystäväni kanssa ja huom – termi on heidän; vastaanotetussa whatsapp-viestissä luki, kuten tavallista, että lähdetkö homostelemaan meidän kanssa baariin illalla), ja tämä viikonloppu…

Ykkösmies tulee tänään kotiin oltuaan työreissussa tammikuun alusta asti.

Minä olen häärännyt kotona ja käynyt kaupasta kaikkia Ykkösmiehen herkkuja ja kivoja pikkunaposteltavia sekä olutta; lähden tänään aikaisemmin töistä (Ykkösmies kotiutuu jo puoliltapäivin) ja tarkoituksena on viettää pitkästä aikaa iltaa vain toistemme seurasta nauttien.

Ikävä on ollut, tietysti. On ihanaa, kun saa taas höpötellä ja kuulla uusimmat reissukommellukset, kulttuurien yhteentörmäykset ja kollegojen kämmäykset. Halia ja pusia ja olla toista lähellä. 

Olen myös varannut jääkaapin täyteen kotimaisia ruoka-aineita; veikkaan, ettei Ykkösmiehelle tarvitse edes ehdottaa lähtemistä ulos syömään (liki kolme viikkoa kaikki ruuat ravintoloista on varmaan toistaiseksi tarpeeksi), ja “retroperinneruoka” kuten makaronilaatikko tai lihapullat muusilla saattavat maistua pitkästä aikaa yllättävän hyvältä.

Aasialaista ruokaa menussa ei hetkeen nähdä, luulen. Tietyistä syistä.

Vaikka Ykkösmiestä onkin aina ikävä tämän ollessa reissussa, on yhdessä asumiseen aina eron jälkeen pieni totuttelu.

Että nyt se vessanpöntön renkaan asento pitää taas tarkastaa, ennen kuin käy pöntölle pissimään keskellä yötä ja unenpöpperössä.

Että ne korvatulpat ovat taas tarpeen, koska Ykkösmies kuorsaa niin hirmuisella voimalla, että jos makuuhuoneessamme olisi verhot, hän imuroisi ne kitusiinsa pelkällä sisäänhengityksellään.

Että pyykkikori on taas heti täynnä. Siinä, missä mina käytän skaalaa valkoinen on puhdas, kymmenen harmaan sävyä siltä väliltä (sama kuin ruuan kanssa: voi vielä käyttää ellei haise pahalle), ja musta on likainen, Ykkösmies käyttää t-paitaa kaksi tuntia ja heittää sen sen jälkeen surutta pyykkikoriin. Onpahan vaimollakin tekemistä.

 Mutta.

En tiedä mitään mukavampaa kuin perjantaina töitten jälkeen käpertyä sohvalle Ykkösmiehen viereen takkatulen loimuun, kattaa pöytään suupaloja ja korkata perjantaipullo yhdessä. Kuunnella hyvää musiikkia ja nauraa toistemme jutuille.

Ja jos mopo lähtee keulimaan, niin sitten YouTubekaraokea. Yhdessä.

Mun mies tulee kotiin – tuskin maltan odottaa! 

Kommentit

I am, Am I

Olen joskus miettinyt, ja en tiedä onko sitä täällä aiemmin jo kysytty ja sinä vastannut, mutta kysynpähän nyt kuitenkin.... Kun YM on reissussa ja sinä tuot kotiinne rakastajasi niin mitä tekisit/ tai mitä tapahtuisi jos YM yhtäkkiä päättäisikin yllättää sinut tulemalla kotiin aikaisemmin? Ja kiitos blogistasi, se on todella hyvä. :)

CougarWoman
CougarWoman

En muista minäkään onko tätä kysytty - ei avoimen suhteen "aikakautena" ainakaan muistaakseni :) 

Ensinnäkään en usko, että Ykkösmies yllättäisi; hän kertoo kyllä aina tarkalleen, milloin on tulossa. Ja toisekseen - mitä tekisin? Hmmm, varmaan tilanne olisi aika awkward, mutta ottaen huomioon, että sivusuhteet ovat sallittuja, niin...varmaan vaan (aika vaivautuneesti tosin) esittelisin tyypit toisilleen. 

Kiitos kehuista <3 

Hevivaimo

Voi vitsi miten tuttuja fiiliksiä ja huomioita! Ihanaa iltaa teille! :)

CougarWoman
CougarWoman

Ajattelinkin itseasiassa tätä kirjoittaessani, että saattaisit samastua ;) 

Kiitos! <3 

_k_ (Ei varmistettu)

Tunteapa joskus ikävää omaa miestä kohtaan. Neljän päivän reissu ei ainakaan sellaista aiheuta, en tiedä aiheuttaisiko kolmen viikon reissu jo edes pientä. Fuckbuddya ikävöin viikossa, ainakin jos ei seuraavasta kerrasta ole vielä tietoa. Pitäisikö tästä päätellä jotain?

Ihanaa iltaa teille!

Vierailija (Ei varmistettu)

Leppoisaa, mukavaa, kotoisaa, mutta aika laimeaa. Ymmärrän sielunkumppanuuden toisin.

CougarWoman
CougarWoman

Eipä sitä, aloitettuaan matkustamisen torstaina klo 12.00 paikallista aikaa, ja saavuttuaan kotiin seuraavana päivänä klo 09.00 (välissä 8 tunnin aikaero idästä päin) viitsi heti pistää karnevaalia pystyyn ja alkaa vetää letkajenkkaa koko kylän voimin. ;) 

Tai ei ainakaan meillä. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Ne koko kylän letkajenkat vielä puuttuisikin. Missä lämpö, tuntikausien kokovartalohali, viime viikkojen sielunmaisemien jakaminen? Sikahauskaa höröttelypelleilyä voi olla melkein kenen tahansa kanssa, läheisyys (sielunkumppanuus) on muuta.

CougarWoman
CougarWoman

Mä en ole varmaan koskaan elämäni aikana harrastanut "tuntikausien kokovartalohaleja", saatikka puhunut laveasti sielunmaisemistani :D Ihmisiä on erilaisia, ja jokaiselle sielunkumppanuus on subjektiivista. :) 

Enfant Terrible

No niin hei, jos sinulle lämpö on pelkästään kokovartalohaleja ja sielunmaisemien jakamista (wtf?!) niin se on sinulle sitä ja toivottavasti olet löytänyt itsellesi miehen/naisen jonka kanssa voit tehdä sitä. Ja mie haluaisin kuulla lisää, että mikä on sun mielestä se sielunkumppanuus? Miten sinä jaat sinun sielunmaisemaasi? Teetko sitä joka päivä ja kuinka usein? Mielenkiintoista! 

Minun omasta mielestäni siihen kumppanuuteen ja sielunkumppanuuteen saattaa liittyä myös HYVIN HYVIN PALJON enemmän. Ja siihen liittyy myös ihan sellaisia... pieniä juttuja. Arkisia juttuja. Joskus puhutaan oikeasti tosi syvällisiä, joskus ollaan hiljaa ja halataan (varsinkin jos on ollut tosi huono päivä, silloin ei halua mitään muuta ku peiton alle ja kainaloon toisen ihoa vasten.) 

Välillä se on sitä, että mies jättää post-it lapun parvekkeen oveen, että "varo liukasta parveketta rakas". Joskus me nauramme tuntikausia maaten sängyssä, ei milleen ja samalla ihan kaikelle. Sitten taas, istutaan eri huoneissa, tekemässä omia juttujamme eikä puhuta mitään tunteihin - ja sitten huoneesta saattaa kuulua "mau!!!" johon mä vastaan "mau!" ja sitten hiljaisuus jatkuu. Se on sellainen omakielinen, "tykkään susta" ilmaisu. Ja vasta tänään aamulla, herätessäni mies istuskeli keittiön pöydän ääressä kalsareissaan juomassa kahvia - kylmät väreet menivät pitkin selkääni siitä onnesta, että olen löytänyt sen oman sielunkumppanini. 

CougarWoman
CougarWoman

Mau. En kestä - ihana <3 <3 <3 

miz
miz

exän kaa oli pur :D

Enfant Terrible

Hahaa me olla siis ainoita ketkä kommunikoi maupur tyylisesti!!! 

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä sanotaan maff

iidami
Bambino

Meillä on kanssa mau.. :D

Enfant Terrible

Ihanaa!!! Ilmoittautukaa kaikki mau/pur/maff/kurnauskiskieli ihmiset! 

Armas (Ei varmistettu)

Meillä tämä liittyi vanhimman pojan (jonka yksinhuoltajana olin vuosia) ja mun suhteeseen. Kun ovi kävi vaikka pojan tullessa kotiin, oli sellainen äännähdys, vähän niin kun hm, muttei kuitenkaan. Poika vastasi samalla tavalla ja se oli niin kun että: Kaikki hyvin? Ja vastausäännähdys.Kaikki ok.
Se jatkui ihan pojan aikuisuuteen asti.

Vierailija (Ei varmistettu)

Meilläkin! Omistamme myös kaksi kissaa, joiden kautta tämä on osittain lähtenyt...Watsappi viestitkin saattavat olla yhtä "mau purr mauta", jos ei varsinaista asiaa päivän aikana tule :D.
Joskus tämä myös aiheuttaa hieman kiusallisia hetkiä, esimerkiksi miehen soittaessa autosta kaiutin päällä kaveri kyytissään vastaan "PURRRRMAAAAUUU".
No, kaveria lähinnä nauratti : ).

ayi (Ei varmistettu)

Meillä se on "miau"! :D

teetee (Ei varmistettu)

Sama täällä: Miau! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

En ollut alkuperäinen kommentoija, mutta se "sielunmaiseman" jakaminen voi loppujen lopuksi tarkoittaa aika arkipäiväisten asioiden keskustelua, ainakin tätä se on omassa suhteessani. Sängyssä tai sohvalla halitaan ja joristaan kaikenmaailman asioista. Jutellaan töistä, jauhetaan vanhoja ja uusia asioita, rehellisesti myös juorutaan muiden asioista, puhutaan maailman menosta ja välillä suunnitellaan tulevaa. Aika samanlaista jutustelua se on kuin muidenkin ystävien kanssa. Joskus aiheet on tietysti syvällisempiä tai kipeämpiä, mutta ei nekään mitään analysointia varsinaisesti ole. Kyllähän se sielunmaisema on sitä mitä siellä päässä kulkee, ja ainakin itse haluan tietää mitä kumppanini ajattelee. Joskus se on sitten kissavideoita :D (ja joo, kyllä nämä hetket johtaa sitten usein kaikenlaiseen touhuiluun joko ennen tai jälkeen, mutta säästän teidät tylsiltä yksityiskohdilta.)

Toiset ihmiset on vain fyysisempiä kuin toiset. Ymmärrän, että muille samankaltainen hellyys ja halit voivat tuntua ahdistavilta, eikä kaikkien tarvi olla samanlaisia. Minusta ne tuntuvat vain ihanilta, edelleen vuosikymmenen jälkeen (tai rehellisesti sanottuna vielä ihanimmilta). Onneksi meitä on moneen junaan :D rauhaa ja rakkautta teille vaan ja kivaa perjantaita!

Enfant Terrible

Mutta juuri sitä ajoinkin takaa, että kaikille se sielunkumppanuus tarkoittaa eri asioita - eikä mikään vaihtoehto sulje toista pois/ on huonompi kuin toinen :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Jep, niin ymmärsinkin!

Juu, ja en nyt itse tiedä tuosta sielunkumppanuudesta sinänsä. Minulle ystävyys ja rakkaus merkitsee suhteessa paljon sielunkumppanuutta enemmän, vaikka tärkeää sekin on. Meillä ainakin samankaltaisuudesta on välillä riesaakin. Onneksi kummatkin osaa ottaa toisen itsepäisyyden ja ylpeyden huumorilla :D

Enfant Terrible

Joo parisuhteissa ois kyl hyvä opetella tuota huumorintajua x) hermot on välillä tiukalla, ettei se yllämainittu "mau" auta mihikään. :D onneks meillä mies on rauhallisempi ja seesteisempi eikä kiihdy sekunnissa "vooooiiiiijum****tahevonvi**u" moodiin. :D

Ja nimenomaan. Ystävyys ja rakkaus <3 en muuten edes tiedä, pitääkö sielunkumppanuuden olla jotain muuta? 

saarah
visual diary

Tuntikausien kokovartalohalit :D :D :D Vai oliko tämä nyt joku siveellinen ilmaisu seksin harrastamisesta? 

CougarWoman
CougarWoman

Mulla tuli lähinnä mieleen semmoinen yhdessä "nysvääminen", jossa ollaan toista mahdollisimman lähellä ja analysoidaan sielu vereslihalle, vaikkei siihen olisi tarvettakaan; puhutaan "syvällisiä", kunnes molempia sylettää. Siis mitenkään sitäkään väheksymättä - se ei vaan ole mun/meidän juttu. :) 

saarah
visual diary

Aivan. Kuulostaa munkin korvaan aika kamalalta :D :D

Mutta kukin tyylillään. En vain ymmärrä miksi suhde/säätö olisi vähemmän hyvä/syvällinen jne jos ei jaksa nysvätä toisessa kiinni aivan koko ajan. Ja sana hali missä muodossa tahansa, saa aikaan kylmät väreet: ryhmähali, tsemppihalit jne. 

 

CougarWoman
CougarWoman

Ja se kaikkien halien kingi:

JAXUHALI!!!!!!!!!!!!!!!

saarah
visual diary

No mä mietinkin et mikä se kauhein ilmaisu oli :D :D Kiitos muistutuksesta!

kuolematon (Ei varmistettu)

Tuli tuossa mieleen lukiessa tätä kirjoitusta. Eli kun mies on reissussa ja tulee takaisin niin varmasti vaihdatte kuulumiset... Sivuutatko jotenki todella ovelasti panoviikonloppusi vai miten siis kerrot sen niin, ettei ykkösmies heti tajua et jahas, sitä pantiin jonkun toisen kanssa. Vaikka sallittua onkin niin tuskin silti mukavaa tietää, että silloin se oikeasti tapahtui.

CougarWoman
CougarWoman

No ei me allakan kanssa käydä päiviä yliruksien mun tekemisiä läpi :D eli riittää, kun en mainitse. :)

Likeminded (Ei varmistettu)

Voi parahin Puumanainen, nyt ollaan isojen kysymysten äärellä. Olen kahlannut blogiasi muutaman päivän ja aika monessa kohtaa ihmetellyt: oletko sinä minä? No onneksi eroavaisuunsiakin löytyy niin ei tarvitse epäillä omaa mielenterveyttään.
Minä olen nyt päässyt siihen vaiheeseen että ekat pettäjäntreffit lähes 10 vuotta nuoremman miehenkomistuksen kanssa olisi piakkoin tiedossa. Mieheltäni olen saanut viimeksi lähes 2 vuotta sitten, eli voit kuvitella mitä nuoren komistuksen viestit ja kuvat ovat tehneet - kehoni on kuin tulivuori valmiina räjähtämään. Ainoa mieltäni kalvava asia on tänä äitiydessä rähjääntynyt kroppani. Olen kyllä laittanut nuorelle komistukselle kuvia itsestäni mutta luonnollisesti aika suotuisia sellaisia ja minua suoraan sanottuna hirvittää näyttää hänelle löllöävä mahani, nurinkuriselta näyttävä takamukseni ja muutoinkin venynyt ja vanunut 80-kiloinen ruhoni. Tämä asia on minulla täysin työstämättä enkä oikein tiedä mitä tehdä. Lähetänkö komistukselle yksityiskohtaisia kuvia uponneesta navastani ja hehtaariperseestäni, juonko itseni umpihumalaan etten muista jännittää asiaa eka kerralla vai syötänkö hänelle jotai date rape-ainetta jotta hän ei tule muistamaan mitä hyljettä tulikaan panneeksi?
Valitettavasti rasvaimu ei ole tällä parin viikon aikataululla ja surkealla palkalla vaihtoehto. Olisiko sinulla tarjota jotain mantraa joka napsauttaisi inner goddessini päälle tai vaihoehtoisesti kadottaisi 20cm pärysmitastani?

aidoille ihmisille (Ei varmistettu) http://www.lily.fi

Älä huoli. Meitä on oikeasti miehiä, jotka tykkäävät kokeneemmista, rehevämmistä, aidommista naisista. Miehenkomistuksesi varmasti tietää ketä on tapaamassa ja mitä odottaa - ja sitä juuri hän odottaa. 80-kiloinen ruhosi kuulostaa ihanan pehmeältä, runsaalta ja seksikkäältä. Uponnut napa ja hehtaariperse on kiinteä, luonnollinen ja toivottu osa tuota pakettia. Kaikki rosoudet, epätäydellisyydet ja runsaat muodot ovat sitä aitoutta ja lämpöä, joka saa minutkin syttymään. Pintaliitäjien kiiltokuvamaisuus on lopulta nopeasti katoavaa, ja kovat kuoret alkavat pidemmän päälle kyllästyttämään. Lämpö, aitous ja rehevyys kestää paljon pidempään ja paljon mielenkiintoisempana. Et tarvi rasvaimua oikean miehen hurmaamiseen, pidä kaikki senttisi, ja ole rennosti ja aidosti oma itsesi - siinä on date rapea kerrakseen ;)

CougarWoman
CougarWoman

Ihana kommentti mieheltä - kiitos <3 

CougarWoman
CougarWoman

Juu - aidoille ihmisille tuossa alla jo aika hyvin kiteyttikin, mitä minäkin halusin kommentoida :) 

Mä olen ratkaissut tuon niin, että olen lähetellyt niitä suotuisia kuvia, mutta sitten kirjallisesti ilmoittanut, että ihan tiedoksi: olen sitten aika skrode ja mahaakin löytyy, mutta että se ei minun menoani haittaa ja toivottavasti ei sinunkaan. Eikä ole tähän mennessä haitannutkaan. Puuseppä esimerkiksi sanoi tavatessamme, että mä olen kaikkea sitä, mitä hän oli haaveillutkin, ja luonnossa vielä kauniimpi kuin kuvissa. <3 

Itsehän sitä omasta kropastaan kaikkein kriittisin on; ja nimenomaan se itsevarmuus (so. ei anna löllyjen häiritä) on se miestä eniten kiihottava juttu. Tiedän, että on hankalaa olla angstailematta kehonsa vähemmän täydellisistä puolista, mutta se kannattaa. Se nautinto on niin paljon kokonaisvaltaisempaa, kun vaan rohkeasti antaa mennä. 

Sä olet kaunis, seksikäs ja haluttava nainen!!!!  

Likeminded (Ei varmistettu)

Oli kerrassaan ihana kommentti, kiitokset sinulle aidoille ihmisille!
Cougarwoman uskotko, että kävin peilin edessä sanomassa itselleni että olen kaunis, seksikäs ja haluttava nainen! :D :D Ehkä se toimii?

CougarWoman
CougarWoman

Uskon - harrastan joskus itsekin ;) 

Ja KYLLÄ SE TOIMII!!!! <3 

CougarWoman
CougarWoman

Perskules - unohdin kysyä että kai tuut sitten päivittämään että miten ttapaaminen meni? :) 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.