Ykkössuhdev*tutus

CougarWoman

Eilen rupesi oikein kunnolla sapettamaan kun katselin sohvalla röllöttävää Ykkösmiestä, joka pusitteli ja halitteli nuorempaa koiraamme niin, että teki mieli kehottaa oman huoneen hankkimista. Hemmettiäkö se sillä koiralla läärää kun viereisellä sohvalla nököttää 84 kiloa kissaa?

Huomasin olevani mustasukkainen koiralle. Ei mene hyvin minullakaan.

Ei se nykyään edes pyytämättä minua tule halaamaankaan tai kosketa (siis Ykkösmies, ei koira). Kaikki läheisyys on nyt rutiininomaista; töihinlähtösuukko, kotiintulosuukko, iltasuukko. Hyvällä tsägällä antaa kätensä levätä lantiollani hetken, ennen kuin kääntää kylkeä ja alkaa sen perkeleenmoisen kuorsauksen. Ei aina enää pese edes hampaita ennen kuin tulee nukkumaan. Y-ä-k.

Se haluaisi iltaisin vain katsoa telkkaria. Jotenkin siltä tuntuu olevan veto pois. Minä kyllästyn tyhmiin ohjelmiin jo tunnissa, alan puuhailla omia juttujani.

Kun tulin Helsinginreissulta, se oli vastassa. Ihan hätkähdin miten vanhalta se näytti, miten isänsä näköinen siitä oli tullut. (Olin poissa kolme päivää.)

Minulla on neljänkympin kriisi. Huomasin paikallisessa ilmaisjakelussa työpaikkailmoituksen, hetken mielijohteesta naputtelin hakukirjeen. Mikäli haluan vielä muita töitä ja uusia haasteita, minun täytyy vaihtaa työpaikkaa nyt, eikä ennen kuin olen puolivälissä neljääkymmentä; naapurin naiselle kävi tsägä kun hänet vielä päälle viisikymppisenä rekrytoitiin, varastettiin nykyisestä firmasta paremmalla palkalla ja työehdoilla.

Työkaveri kertoi viikonloppulomastaan; että mukana olleen pariskunnan mies sai viimeisenä iltana infarktin ja joutui puupaa-autolla sairaalaan. Minä mietin miten lyhyt elämä voi olla, ja että elänkö sitä nyt niin kuin oikeasti haluan; siten ettei kuolinhetkellä ole mitään kuvainnollisessa hampaankolossa.

Töissä v*tuttaa, kotona v*tuttaa. Kaikki v*tuttaa.

Aloitan helpommasta muuttujasta, siitä työpaikasta. En viitsi enää riidellä johdon kanssa enkä joka vuosi turhaan ruinata palkankorotusta vain kuullakseni saman laulun; että tulos ei riittänyt taloudellisiin insentiiveihin. Vedän jo viidettä vuotta periaatteessa samalla palkalla, vaikka työtehtäväni ja sitä muuta vastuuni on vetänyt 180 asteen käännöksen, siihen haastavampaan suuntaan.

En tiedä yrittääkö Ykkösmies edes enää. Ehkä se haluaa että erottaisiin. En jaksa enää keskustella aiheesta. En jaksa odottaa ja toivoa, että apnealeikkaus tuo muutoksen.

Viime perjantaina ajaessani ripsi- ja kynsihuoltoon radiosta tuli Miley Cyruksen Wrecking Ball. En pidä Miley Cyruksesta, en pidä koko biisistä. Järkytyksekseni sanoja kuunnellessani purskahdin yllättäen itkuun, ihan varoittamatta ja siinä ajaessa. En edes tiedä, miksi itkin.

Paitsi että mulla oli menkat. 

Kommentit

Miiza

Tosi tuttua kauraa menkka-aikaan mullekin. Mitä pieninkin asia voi vituttaa ja hetkessä voi purskahtaa itkuun ilman varsinaista syytä tai mikä pahempaa jostain tuulesta temmatusta syystä. Tsemppiä työnhakuun :)

Arska (Ei varmistettu)

Saisiko kysyä Puumalta kuinka pitkä olet ?

CougarWoman
CougarWoman

Saisi. 170cm ilman korkoja ;) 

Arska (Ei varmistettu)

Aah, oikein siis missin kokoinen. Ja muutenkin painoindeksi juuri meikäläisen makuun: kuulosti erittäin herkulliselta tuo 84 kg "kissaa"...

Kissankieli
Hello Dolly!

Olen tuossa dangerous bitch -moodissa nykyään aina, joten symp.

Vivi
Elämäni palasia

Musta on ihan hirveen kiva lukea sun ikäisen naisen ajatuksista. Tuo maailma on nimittäin aivan vieras, sillä itse olen vasta puolitiessä ja vanhempani ovat jo reilusti ohi, eikä kukaan kovin läheinenkään jaa ajatuksiaan tuosta vaiheesta elämää.

Vaikka olen liputtanut koko blogisi olemassaolon ajan ykkösmiehen puolesta (uskon siis vielä ihan täysiä ikuiseen rakkauteen ja onnellisiin loppuihin), sai eräs vanhempieni tokaisu miettimään kovasti elämää ja kumppanuutta. He ovat viisissäkymmenissään nimittäin nyt sitä mieltä, että ihmisen voisi olla hyvä elää yhden ihmisen kanssa ikävuodet 20-40, toisen kanssa 40-60 ja kolmannen kanssa 60-80. Kuulemma sitä muuttuu matkan varrella sen verran, ettei välttämättä keski-ikäisenä enää vain sovi sen parikymppisenä bongatun tyypin kanssa yhteen.

Hassua kuulla avioparilta tuollaista, mutta toisaalta ehkä ihan loogista? Itse suunnittelen kyllä eläväni satavuotiaaksi oman miehen kanssa, mutta mistäs sitä ikinä tietää.

CougarWoman
CougarWoman

Heh, musta alkaa tuntua siltä että tämä maailma on minullekin aivan vieras. Jotenkin sitä nuorempana ajatteli että sitten nelikymppisenä on koko korttitalo kasassa ja loppuelämän voi vaan olla möllötellä sen Maailman Parhaan Kumppanin kainalossa. Että ei ole enää mitään kriisejä tai ongelmia taloudellisesti tai muuten. 

Ei sitten mennyt ihan niinkuin Strömsössä.

Mutta kyllä minäkin vielä liputan Ykkösmiehen puolesta - periksi ei anneta ja tuleen ei saa jäädä makaamaan prkl nih! 

Terhiii (Ei varmistettu)

Mahtaako miehesi olla masentunut? Jos juuri mikään ei huvita eikä hampaitakaan jaksa pestä!

CougarWoman
CougarWoman

Jep, itse mietin ihan samaa... 

JenniP (Ei varmistettu)

Oletko puhunut masennusepäilystä miehellesi? Olen itse kokenut nuorena masennuksen josta oli äärimmäisen vaikeaa selvitä - varsinkin en itse ymmärtänyt mistä oli kyse. Läheiset huomasivat kyllä että jotain oli vialla mutta kukaan ei sanonut mitään. Vasta monen vuoden kuluttua yksi läheisistäni uskalsi avata suunta ja kysyä, että "mikähän sulla silloin oikein oli". Eipä siitä enää siinä vaiheessa paljon apua ollut.

Vierailija (Ei varmistettu)

Vastahan kommenteissa kerroit, että on onnellinen? Halusiko hän antaa ymmärtää niin? Kun kuitenkin se taitaa olla olemuksen kanssa tosi isossa ristiriidassa. Vai halusitko sinä antaa meidän ymmärtää, että hän on onnellinen ja kaikki on ihan hyvin teillä? Siihenkin on vaikea uskoa.

Arska (Ei varmistettu)

Testosteronitaso kannattaisi myös tarkistuttaa (jos hänet saa lääkäriin...).

CougarWoman
CougarWoman

Öljynvaihtoviikot xD

Joo, mä olen aika hyvä nopeissa päätöksissä - tosin en vieläkään ole varma kannattaako päätöksiä ylipäätäänkään tehdä jos on hormoonihirviö :D

Holly (Ei varmistettu)

Tsemppiä työnhakuun! Toivoisin, että itsellänikin olisi kanttia tehdä samanlainen muutos. Olen sua 10 vuotta nuorempi eli ehdin olla työelämässä vielä aika kauan. Miksi siis kituuttaa paikassa, jossa mun tekemää työtä ei tunnuta arvostavan pätkääkään? Tiedän itsekin vastauksen, mutta rohkeus ei vaan ole toistaiseksi riittänyt.

Noihin menkkoihin liittyen tuli sellainen mieleen, että muistelisin, että olet jossain välissä sanonut syöneesi montakin pillerilaattaa putkeen. Itsekin syön pillereitä, mutta parinkin laatan putkeensyöminen tekisi musta jonkin sortin hirviön - menkat ovat myös yhtä parkumista. Laattaputken jälkeen ei olisi sitten enää parisuhdettakaan, joten olen nähnyt parhaaksi pitäytyä normaalissa kierrossa, jossa menkat tulevat neljän viikon eivätkä monen kuukauden välein. Näin vältyn pahimmilta menkka- ja hormonimasiksilta.

CougarWoman
CougarWoman

Kiitos (muillekin tsempanneille <3)! Heh, rohkeus kasvaa kummasti vuosien myötä, ja kun tiimalasin hiekka käy vähiin täytyy uskaltaa kuunnella itseään enemmän ja olla rohkeampi tekemään muutoksia elämässään kuin "nuorempana". 

Olen tosiaan huomannut että pillerit sinällään jo vaikuttavat (vielä reilu vuosi sitten en edes niitä syönyt - eli pillereitten hankinta oli vaan Nörttipojan vuoksi) ja tosiaan nuo monen kuukauden putkeensyönnit tosiaan ovat lisänneet kuukautiskipuja (ja näköjään myös hormonaalista haittaa alkaa pukata)...

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.