Yliluonnollista hipelöintiä

CougarWoman

Nyt ei saa nauraa.

Minä olen aina pitänyt itseäni enemmän tai vähemmän rationalistisena ja agnostisena ihmisenä; viime aikoina olen kuitenkin joutunut todistamaan tapahtumia, joita en voi järjellä selittää.

Makaan sängyssä. Yhtäkkiä tunnen käden olkavarrellani; selkeästi enkä mitään hipaisua. Tunnen koko kämmenen painon – se silittää käsivarttani muutaman kerran melkeinpä hellästi, ennen kuin katoaa. Räväytän valot päälle; huone on tyhjä. Koira pälyilee epäilevästi ympärilleen, ei nuku sikeästi kuten yleensä.

Istun sohvalla kirjaa lukien. Lämmin kosketus poskellani; kämmenselkä ylhäältä alas. Säpsähdän, poskeani ikään kuin kihelmöi vielä pitkään jälkeenpäin. Olen yksin.

Usein, kun Ykkösmies on poissa kotoa – ja vain, kun hän on – joku tulee ja koskettaa minua. Kosketus ei ole aggressiivinen vaan pikemminkin lempeä; eikä milloinkaan seksuaalisväritteinen.

Ajattelin ensimmäisellä kerralla, että unen rajamailla aistit tekivät tepposet. Että olin jo nukahtanut ja uneksin koko kosketuksen; olo oli turvattomampi kuin Ykkösmiehen kotona ollessa. Mutta sitten kosketuksia alkoi tapahtua myös ollessani täysin hereillä.

Vaikka kosketukset eivät itsessään olleetkaan epämukavia, tilanne sen sijaan oli. Olinko tulossa hulluksi? Vai hiippailiko vanhan talon uumenissa joku perverssi aave? Alkoi vähän ahdistaakin; koska se tulee taas hipelöimään, mihin se koskettaa seuraavaksi.

Keskustelin tästä viime lauantaina erään tuttavani kanssa, jossa on vähän selvänäkijän vikaa (omasta mielestään, minähän en taas agnostikkona usko). Mies ei tiedä suvustani mitään, ja ookoo; arvaus että isovanhempani ovat jo kaikki menneet manan maille ei ole kovinkaan suurella epätodennäköisyydellä väärä ikäni huomioonottaen.

Mies oli kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että kummitussilittelijä on mummuni, joka näin haluaa kertoa että ei ole minua unohtanut, ja että valvoo vieläkin ensimmäisen lapsenlapsensa ylitse. Sinänsä hyvä valinta; asuin pienenä mummulassa ja tämä topakka nainen lähestulkoon kasvatti minut yhdessä äitini kanssa. Mummu oli minulle rakas.

Aika ihana ajatus.

Ykkösmies tietenkin kieltäytyy uskomasta; jopa niin että uskoo mieluummin minun olevan tulossa hulluksi, kuin minun kertomustani siitä miten joku minua aina hänen poissaollessaan silittelee.

Onko muilla ollut kokemuksia, joita ei voi järjellä selittää? (Vai pitääkö hakeutua psykiatrin pakeille..) 

***

Edit: Mikähän siinä muuten on, että yllämainittu "selvänäkijä" (huom. ironiset lainausmerkit) päätti kertoa "kyvyistään" juuri minulle (kukaan muu hänen ystävistään ei tiedä) - ja muutama kuukausi sitten naapurin pojan kaveri tunnusti (juuri minulle, puolitutulle), että näkee värejä (auroja?) ihmisten ympärillä? Onko näillä epäilijän mielestä huuhaa-ihmisillä joku tutka, joka kertoo että tuolle voi mennä uskoutumaan? 

--> Rationaalinen selitys: "se on niin viinipäissään ettei kuitenkaan muista sitä enää huomenna"? :D 

Kommentit

Vau mikä vauva!

Mä kuulun tohon "unen rajamailla" -tyyliin selittäjiin :) siihen kyllä uskon, että aistit on herkempiä kun mieli, eli keho saattaa (fyysisesti) huomata kaikenlaista mitä ajatus ei. Mut silti nimenomaan niin: aistit on "ylimielellisiä", tapahtumat ei yliluonnollisia.

Mut silti tollasia ei tarvi mun mielestä torpata, ajatus ainakin voi olla kaunis. Kuten sulla mummun kosketus, tai mulla mun äidin intuitio :)

Yhden illan tapahtumista olin kyllä itekin häkeltynyt. Oltiin menty nukkuun, olin nukahtamassa, kun yhtäkkiä pään sisällä kuulu kovaääninen naisen huuto, "hei, nukutko jo?". Räväytin silmät auki ja sydän tuntu hakkaavan, pelotti melkein. Ja sitten mies käänty ja kuiskas, "ai mitä?". HÄH? Mäkin mietin jos nukahtamisen vaiheessa olinkin sanonut ite jotain, mut kurkku ja suu oli niin kuivat etten saanut yrittämälläkään mitään ulos. Ulkonako joku huusi...

CougarWoman
CougarWoman

Huh, aika pelottava kokemus tuokin!! 

Mä hyvin monesti nukahtamisvaiheessa saatan miettiä jotain asiaa, ja mielestäni sanon siitä ääneen miehelleni. Näin en kuitenkaan tee, vaan puhun yksin pääni sisällä ja kun palaan asiaan (puhuen oikeasti ääneen), mies ei ymmärrä yhtään mistä puhun.

Nukun muuten tosi sikeästi, enkä koskaan heräile öisin, mutta mieheltä saa aina kuulla tarinoita siitä, mitä olen yöllä tehnyt ja höpötellyt. Kerran yöllä nousin sängyssä istumaan, laskin kädet lattialle ja tuijotin pää alaspäin sängyn alle. Kun mies kysyi, että mitä helkkaria teen, vastasin: "etsin imurinsulkemislaitetta. Shhh...", nousin ylös ja sujahdin takaisin uneen peiton alle :D 

CougarWoman
CougarWoman

Haha, Ykkösmies kanssa tekee kaikkea jännää yöllä. Kerran mökillä heräsin että mitä se siellä puuhailee, kyykki nurkassa ja kun kysyin että mitä teet, niin kertoi järjestävänsä työkalupakissaan olevia "pultteja ja muttereita". Pakkohan se oli sieltä varovasti taluttaa takaisin sänkyyn, totesin että järjestähän aamulla loppuun. 

Ja aamulla ei tosiaan muistanut tapahtuneesta mitään. :D 

Miiza

Meillä mies ei touhua mutta puhuu unissaan eikä muista aamulla niistä keskusteluista mitään. Kerran hän kyseli oliko imurin pölypussi täynnä ja viime viikolla hoki että "nyt tulee verta, nyt tulee verta" :D

CougarWoman
CougarWoman

Toi on hyvä - "toisinaan". Niin mäkin. ;) 

Eksyksissä elämässä

Itse pidän tuollaisia "kummituskosketuksia" vähän saman tyylisenä ilmiönä kuin kylmiä väreitä. Monilta tutuilta olen kuullut kaikenlaisista "yliluonnollisista kokemuksista", joita kuulemma minulle ei tapahdu siksi koska en ole mieleltäni avoin. Selitän kaiken ihmisen alitajunnalla, siellä kuitenkin on kaikenlaista mitä tietoinen mieli ei näe.

Oranssinen

En periaatteessa usko ennustajiin tai muihinkaan hihhulointeihin, enkä yleensä hirveästi huutele näistä omistakaan kokemuksistani, muuta kuin vitsaillen, mutta..

isoäitini äidillä oli kuulema "pahasilmä", millä se sai naapurin lehmät umpeen mutta "osasi" se sitten niitäkin juttuja, mitä siltä kysymään asti tultiin. Myös mummini näki enneunia, äitini luona käy sukulaiset "visiitillä" ja itsekin olen oman osani kokenut. Seinähulluja siis koko akkalauma!

Pari esimerkkiä:
Eräänä yönä heräsin aamuyöstä siihen että tunsin käden hipaisun poskellani, avasin silmäni ja ukkini oli kumartunut ylleni. Säikähdin niin, että huusin äänen ja samalla hetkellä kuulin kun äitini huusi omassa makuuhuoneesaan  nimeäni. Ryntäsimme molemmat eteisen ja huh - myös äitini oli herännyt isänsä vierellään. Ihmettelimme aikamme ja palasimme nukkumaan. Aamulla soitti enoni, että ukki oli kuollut aamuyöllä.

Myös tyttäreni on saanut osansa hörhögeeniä: ihan natiaisena hän esim. kerran kesken leikin pysähtyi ja katsoi minua "äiti, mimmuun sattuu!" ja alkoi itkeä. Vanhempani asuivat 400 km päässä j a kun soitin isälleni sanoi hän heidän olevan sairaalassa: äiti oli liukastunut ja hänen polvensa oli mennyt sijoiltaan!
Toisen kerran hän oli isänsä kanssa kotona ja oli taas kesken leikin tokaissut että "joku mies on äidille vihainen". Kyseisellä hetkellä olin ratsiassa ja kiukkuinen poliisi haukkui minua kun en heti löytänyt autosta pitkiä valoja..

Näitähän riittää :)

CougarWoman
CougarWoman

Vau! Mun mummulla muuten oli etiäinen, se tiesi aina milloin tulee vieraita :) Ja äiti Saksassa töissä ollessaan (vanhassa linnassa, joka oli muutettu veteraanien kuntoutuskeskukseksi) kuulemma tottui öisin siihen, että makuuhuoneessa olevalle tuolille tuli joku "kreivi" istumaan. Vähänkö naureskelin, kun kertoi tästä. Nyt naurattaa vähän varovaisemmin ;) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse hyvinkin rationaalisesti näihin suhtautuvana ja lääketieteeseen&psykiatriaan perehtyneenä sanoisin, että jos haluaa järkiperäisen selityksen, niin noita voi ajatella aistihairahduksina.. kyllä varmaan monikin joskus kuvittelee kuulevansa vaikka puhelimen soivan, ajattelee nähneensä hahmon silmäkulmassa tai pyyhkäisee olemattoman ötökän iholta, mutta ihmiset on siinä erilaisia että kuinka herkästi niitä kokee ja kuinka todentuntuisia ne on. Aivot saa impulssin, joka vastaa sitä että oikeasti ois ulkopuolelta tullut joku aistimus, vaikka se oiskin vaan kropan sisällä syntynyt "virhe" tai kuvitelma. Äärimmmillään puhutaankin sitten jo psykooseista, mutta jatkumo löytyy näissä ihan samalla tavalla kuin mielialassakin - jokainen joskus itkenyt ihminen ei ole vakavasti masentunut. :)

Toisaalta, mustakin mummiajatus on kaunis eikä siihen uskominen oo keneltäkään pois!

empuska

Mulla on aika usein se, että joku ötökkä kipittää jossain ennen kuin tajuaa, että ihokarvat vain tökkivät vastaan, kun eivät valtoimenaan saa olla peiton alla.

En tiedä onko täällä muita ihmisiä, jotka ajattelevat enemmän jonkun aistin kautta kuin abstraktisti. Itse olen aina ajatellut todella visuaalisesti, mutta myös äänen ja tuntoaistin kautta on tullut ajateltua ja nämä ainakin henkilökohtaisesti niitä pahempia, jos on rääkännyt pääkoppaansa vähän liikaa. Etenkin ääniaistilla se touhu lähtee handusta, kun kuulee jotain ja on vaikea erottaa oliko se oman alitajuntansa tuotos, vai oikea ääni. Ehkä treenatummat korvat saattaa erottaa äänet päänsä sisältä, ettei osaa sijoittaa sitä kuulemaansa mihinkään omaan ympäristöönsä, mutta mä nyt oonkin tällainen puurokorva. Eikä sitä nyt tietenkään kaikelle kansalle kehtaa kiljaista, että kuulen ääniä...!

riikkis (Ei varmistettu)

Jäin leskeksi äkillisesti 8 v sitten kesällä 38 vuotiaana kolmen pienen tytön kanssa. Kun menin nukkumaan lasten kanssa ensimmäisen kerran kodissamme mieheni kuoleman jälkeen (hän menehtyi nukkuessaan sänkyymme) niin alkujännitys lieveni nopeasti. 10- ja 8 v tyttärenikin sanoivat ettei pelota yhtään. Huoneessa oli rauhallinen tunnelma, pujotin yöpöydällä olleen mieheni vihkisormuksen kaulaketjuuni ja nukuimme sikeästi koko yön. Parina seuraavana yönä tunsin kun joku silitti hiuksiani.

Mieheni veli heräsi myös kerran keskellä yötä ja oli ihan varma, että veljensä istuu olohuoneen tuolissa. Aamulla hän oli ihan varma, että broidi kävi jättämässä jäähyväiset.

Jonkin ajan kuluttua myös mieheni parhaan kaverin vaimo kertoi, että oli herännyt keskellä yötä siihen, että joku on heidän makuuhuoneessaan. Kertoi olleensa varma, että miehenihän se siinä ja sanoi, että ensimmäinen ajatus oli, että kamala kun tää yöpaidan olkain repsottaa - ei kai tissi pilkahtanut :-D

Muistaakseni ortodoksit ajattelevat niin, että kuolleen ihmisen sielu käy hyvästelemässä läheisiään olikos se nyt kuukauden aikana ennen kuin jatkaa matkaansa. Tiedä sitten tästä.

Nää henkimaailman asiat on sellaisia etten niistä ala väittelemään kenenkään kanssa. Kauniita kokemuksia ainakin nämä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Oon vähän tylsä ja kysyn, että syötkö jotain lääkkeitä? Ilmeisesti aika monessa, ihan tuikitavallisessa allergialääkkeessäkin, on sivuoireena tuntoharhoja.

CougarWoman
CougarWoman

En syö, muuta kuin e-pillereitä :D 

Vierailija (Ei varmistettu)

Voihan se noistakin johtua. Tai jos on syönyt särkylääkkeitä.

Miiza

lapsena (ala-asteikäisenä) silloisessa huoneessani oli tietty nurkka josta alkoi silloin tällöin kuulumaan pahaenteistä ja pahantahtoista raskasta hengitystä. Aina silloin kun oli yksin huoneessa. Siskonikin kuuli sen. Siitä tuli todella vahva pahan olennon/ ihmisen läsnäolo ja huoneesta piti lähteä. Edelleen muistan sen tunteen "en ole yksin tässä huoneessa".

CougarWoman
CougarWoman

Hui, tuo on vähemmän positiivinen kokemus :(

edgybeauty
Edgy Beauty

Meidän talossa yksin nukkuminen on ihan helvetillistä-300 neliötä ja paljon huoneita, ei sellaista aavaa jossa kaiken näkisi itse. Viime kesänä pakottauduin pari kertaa nukkumaan talossa yksin (yleensä mukana on mies automaattisesti, jos ei, pakotan jonkun toverin meille yöksi :D) ja lopputulema oli se, että kuuluu askelia ja outoja koputtavia ääniä. Seuraavana päivänä tutkinkin 4 tuntia, että miten demonit karkoitetaan...:D

Ja toissayönä mies tuli töistä illalla 11 maissa, tuli sänkyyn ja kuiskasi että jopa häntä pelottaa, kuuli kuulemma askeleita.

Jane C.

Meillä ei töissä ihme kyllä kummittele, se on kuitenkin 50-luvulla rakennettu mielisairaala... :D Niin tai näin, suurin osa "yliluonnollisista" kokemuksista lienee juurikin aistihairahduksia, mutta ne eivät selitä kaikkea.

Mulle tulee mieleen seuraavanlainen kokemus: olin noin viidennellä luokalla, ja kavereideni kanssa leikkimässä kellarissa pimeäpiilosta (iso ja sokkeloinen kerrostalon verkkokellari). Juostiin sitten käytävää eestaas, ja kellarin palo-oven edessä oli musta varjomainen ihmishahmo, joka vielä kellarin pimeydessäkin erottui. Rappukäytävän puolelta ei kuulunut mitään ääntä, eikä kellarin ovi ollut auennut. Varjo lähti lipumaan kohti tasaisesti meitä kohti, ja huusin valoja päälle. Valot päälle, naps, eikä mitään enää missään. Varjo oli kadonnut. Häivyttiin kellarista aika äkkiä, sen jälkeen en ole uskaltanut siellä olla.

Jutun juju on siinä, että meitä oli neljä, ja me kaikki seisottiin siinä kellarin käytävällä - ja me kaikki nähtiin se sama asia. Kenelläkään ei ollut mitään ennakko-oletuksia, kukaan ei ollut unen ja valveen rajamailla. Jälkikäteen ollaan muisteltu ja pohdittu Varjoa; mikä se oli, mitä se halusi, mitä olisi tapahtunut jos sen olisi antanut tulla lähemmäs.

Maailmassa on kuitenkin vielä tosi paljon kaikkea, mitä ei ole tutkittu.

Hannele L (Ei varmistettu)

Monesti nuo ns. Rationaaliset selitykset vasta hölmöjä ovatkin ja pikkusieluista lulla ihmistä niin kaikkivoivaksi, että tiedämme kaiken. Aistharhaselitys onmyös niin yleispätevä ja sillä voi mitätöidä elävät kokemukset niin, ettei vaan tarvitsisi kyseenalaistaa uskomuksiaan tai mitä on opetettu. On ihan reipasta kyseenalaistaa myös ns. totuuksia. Ei siinä mihinkään sitoudu.

Harhakuva (Ei varmistettu)

Vaarini seurailee minua. En osaa sitä järjellä selittää :D Olin hänen prinsessansa, mutta olin aika pieni silloin, kun hän kuoli, joten harvemmin enää muistelen häntä. Silti, ehkä 2-5 kertaa vuodessa, hän pyöräilee minua vastaan tai on pelaamassa pelikoneella kun menen kauppaan. Hän aina katsoo minua suoraan silmiin, ja hymyilee. Sitten havahdun, että ei tuo ole vaarini, kerrankin vastaantullut henkilö oli nuori nainen :D
Aistiharhoja hyvin todennäköisesti, mutta tykkään myös ajatella, että vanha vaari vielä haudankin takaa seurailee ja huolehtii :')

minttumari

Toisilla on tarkempi kuulo, toisilla hajuaisti, toisilla herkkyys tällaisiin juttuihin. Mutta väitellä tästä ei kannata, kun tutkimusmenetelmiä ei vielä ole löydetty; se on vähän niinkuin väittelisi vanhuksen kanssa siitä, kuuluuko sirkoista siritystä vai ei. Jos ei kuule, ei kuule. (Tai näe, tai tunne). Ja näihin juttuihin ei tosiaan vielä ole sitä mittaria keksitty - ehkä joskus aletaan keksimään, mutta se vaatisi sen, että tarpeeksi moni ihminen lakkaisi "unohtamasta", sivuuttamasta ja selittämästä pois kokemuksiaan. Silloin maailmamme muuttuisi taas kerran ehkä hyvinkin radikaalilla tavalla.

Näitä kokemuksia on kai aina pelätty, koska ne ovat vieneet pohjaa pois esim. valtaapitäviltä uskonnollisilta instituutioilta, ja siksi tämä aistikin on vähitellen surkastunut ja sen käytön osaajat hävinneet. Mutta juuri lapsilla sen joskus huomaa, kun he väläyttävät esim. jossain paikassa jotain historiallisiin tapahtumiin liittyvää faktaa, jota vanhemmatkaan eivät etukäteen tienneet. Tai juuri niinkuin Oranssinen tuossa yllä kertoi :)

Omasta mielestäni tätä aistia tai ihan vain "intuitiota" voi myös harjoittaa, vähän niinkuin viininmaistelulla tai makuärsykkeitä karsimalla herkistää makuaistiaan. Mutta silloin pitää kyllä olla tarkkana, että tietoinen mieli ei ala keksiä omiaan. Siksi onkin hyvä toimia yhdessä, jos alkaa todenteolla tutkia tämän tyyppisiä kokemuksia - toisen samanlainen kokemus varmistaa ainakin sen, että olette samallalailla hulluja. :) Onhan sekin jo humanistisen tutkimuksen kannalta mielenkiintoinen tieto sinänsä!

jenna mjk (Ei varmistettu)

Voii, tähän voisi kertoa monta tarinaa omasta elämästä, jossa ei järjellä voi selittää tapahtunutta.. mutta mainittakoon, että itselläni on myös ollut vastaavaa, että olen tuntenut jonkun lämpimän käden olkapäällä, että kai minua joku varjelee tässä maailmassa.. :-)

Tasaraita

Järjellä ajateltuna en usko yliluonnollisiin kokemuksiin mutta joku pieni osa minussa kai kuitenkin uskoo.

Yhdessä asunnossani jossa asuin sinkkuaikoinani "kummitteli".

Ensin luulin nähneeni unta kun heräsin yksi aamu ja muistin että yöllä olin nähnyt jonkun miehen keinuttavan kehtoa makuuhuoneeni nurkassa. Tunsin syvän ahdistuksen ja surun. Mies oli todella surullinen ja lapsi joka kehdossa nukkui oli hänelle kaikki kaikessa. Aistin että hänen vaimonsa oli kuollut ja hän ikävöi tätä. No olin varma että tämä oli unta ja oman pääni sepityksiä.

Kunnes illalla nukkumaan mennessä ja yöllä heräilin siihen kun koirat sängyn jalkopäässä aloittivat hirveän murinan. Missään ei näkynyt ketään. Mitään ääniä ei kuulunut rappukäytävästä, ei mistään. Koirani eivät ole edes mitään arkoja tai että haukkuisivat ylipäänsä mitään ääniä. Molemmat koirat olivat niskavillat pystyssä sängyn päässä ja murisivat. En saanut mitenkään komennettua niitä hiljaiseksi vaikka yleensä tottelevat. Ainoastaan kun sytytin valot ja kielsin murisemasta he hiljenivät. Tätä tapahtui useita kertoja, ehkä noin kerran pari viikossa.

Seuraavaksi aloin tuntea kylmän ilmavirran tunteen yhdessä oviaukossa. Se oli todella pelottava tunne.

Tämän jälkeen ihmeellisiä kolahduksia alkoi kuulua.

En ollut kertonut näistä jutuista mitään silloiselle poikaystävälleni, nykyiselle miehelleni. Kerran hänen ollessaan luonani yötä olimme käymässä nukkumaan. Kuului kauhea rymähdys, aivan kuin jotain olisi tippunut alas. Mieskin kuuli sen. Laitoin valot ja nousin katsomaan. Menin keittiöön, eteiseen, kylpyhuoneeseen. Missään ei ollut mikään tipahtanut. Jokainen astia, kirja ja purkki oli siellä missä pitikin. Ihmettelimme molemmat että mistä ihmeestä ääni tuli koska olimme aivan varmoja että jotain tippui.

Tämän jälkeen kerroin miehelle "kummitus"- kokemuksistani ja hän järjen ihmisenä tietenkin vain nauroi minulle eikä uskonut.

Voi kuulostaa todella typerältä mutta yhtenä iltana mietin että hitto, sama kai se vaikka nyt sitten puhuisin itsekseni että ei kai se haittaa tee. "Keskustelin" "kummituksen" kanssa. Tai puhuin yksin mutta kerroin hänelle että tunnen hänet ja aistin että hänelle on tapahtunut jotain ikävää tässä asunnossa ja hän kaipaa eloon jäänyttä perhettään. Sanoin että hän saa puolestani olla ja liikkua täällä kunhan lakkaa pelottelemasta minua ja koiria. Että minua hänen läsnäolonsa ei haittaa. Jos tämä koti on hänelle rakas niin hän saa olla täällä.

Tämän jälkeen en enää kertaakaan kokenut mitään inhottavia kylmiä tuulahduksia tai kuullut epämääräistä kolinaa. Koiratkin rauhoittuivat.

Kun muutin asunnosta pois seuraava asukas oli jälkeenpäin minuun yhteydessä kun hänellä tuntui olevan paljon ongelmia asunnon kanssa. Esim. valojen kanssa. Joskus ne toimivat, välillä kuulemma välkkyivät ja sammuivat itsestään. Kerran kun hän sytytti valot seinäkatkaisijasta sai hän kuulemma sähköiskun ja katkaisija meni mustaksi. Pelottavaa. Johtuu tosin varmaan sähköviasta ja neuvoinkin häntä olemaan yhteydessä isännöitsijään mutta itselläni ei ollut vastaavia ongelmia ikinä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Joka kerta kun ihminen tekee syntiä häneen tulee demoni sisään.

Vaimoke (Ei varmistettu)

Minä toisaalta kammoan tällaisia ajatuksiakaan, mutta samalla todettava, että olen samanlainen. Enemmän saan tällaisia "ajatusetiäisiä" kuin tunnen fyysisiä tuntemuksia. Vaikka niitäkin tillut joskus koettua. Äidilläni on sama. Ja mummollani (äitini äidillä). Lisäksi näemme unia - itse nyt näen unia niin paljon, etten osaa tulkita niitä enteiski, mutta mummollani vahvana ja äidilläni puolittain. Sain juuri eilen luetuksi loppuun K. Vuoren kirjan Näkijän tytär ja nyt tulee tahtomattaankin verrattua tilannetta siihen - minä siis kammoan ajatusta kummituksista yms. niin minä ajattelen mieluummin, et kyseessä on suojelusenkeli tai muu.

Ja se mikä on mielestäni mielenkiintoista, niin minä, jonka sukujuuret istuvat vahvasti Itä-Suomessa, näen unia ja "aistin" etiäisiä (eli en tunne ihollani kosketusta vaan koen tunteita, kuten iloa tai ahdistusta). Kun taas tuttuni, joilla on myös piirteitä tällaiseen "yliluonnolliseen", ovat Pohjanmaalta ja heidän suvussaan nähdään henkiä, tunnetaan kosketuksia ja yksi näkee lisäksi vahvasti symboloituja unia (hän näkee siis unta vedestä vain, jos tulossa on suruviesti). Eli miksei tämäkin voisi olla vanhaa verenperintöä ja aistimme tuntevat toiset samankaltaiset? Ja verenperintöä mietin siksi, että miksi tavat "nähdä" olisivat samankaltaisia samalta suunnalta tulevilla? :)

(Ja ai miten niin luen blogia läpi juhannuksen paluuliikenteessä blogiasi? Miten niin sen huomaa, että postaan kommentteja putkeen, kun ennen olen ollut kommentoimatta? :D )

Blossom (Ei varmistettu)

Heippa,
Tästä sinun jutusta on jo tovi, mutta se tuli vastaan kun googlettelin näitä kokemuksia.. Lapsena minulla oli näitä erikoisia tuntemuksia ja kokemuksia. En ole nähnyt koskaan "aavetta" kun en uskaltanut katsoa. Silmät laitoin kiinni ja odotin että "se" meni pois. Kuvaamaasi kosketusta, silittelyä. Myös jonkun "pahan" läsnäolon tunsin useasti ja siihen yhdistyi erittäin paha haju. Nämä siis ennen kouluikää. Yhden kerran teininä koin tämän "pahan hajuisen hengen" läsnäolon, jonka olin unohtanut ja mieleni syövereihin haudannut ja pelästyin niin että puhkesin itkuun, paniikin ja hengen poistuttua. Olin kuitenkin selittänyt itselleni nämä lapsen vilkkaalla mielikuvituksella. En koskaan kertonut näistä kenellekään. Nuorena aikuisena olen kuullut itseäni kutsuttavan nimellä, askeleita, kosketuksia ja niin konkreettisesti siis, että olen rynnännyt ulos asunnosta ja uskaltautunut takaisin kotiin vasta kun tiesin avomieheni olevan paikalla. Hänelle en uskaltanut kertoa näistä, koska en halunnut kuulostaa ihan hullulta.. Nämä kosketukset ym.tulivat aina kun vähiten osasi odottaa, joten en osannut valmistautua ja kohdata, mitä joskus olin kuullut, että pitäisi tehdä. Menin vain suunnattomasn paniikkiin ja koitin vain jälkeenpäin unohtaa koko jutun. Noh, kun aikaa kului eikä pelottavia juttuja tapahtunut, ajattelin taas että oli mitä oli, ei niistä kannata puhua. Meni siis lähes seitsemän vuotta ihan hyvin, että pystyin ignooraamaan höpöhöpöjutut, kunnes eilen yönä yritin nukahtaa ja yhtäkkiä tunsin jonkun sänkyni vieressä. En avannut silmiäni, jokin silitti päätäni, hiuksiani. Ensimmäistä kertaa elämässäni päätin uskaltaa katsoa mitä tapahtuu ja annoin tämän olennon tulla sänkyyn viereeni. Hän oli alasti, samoin minä. Hän halasi minua, myös minä kiedoin kyljellään ollessani toisen käteni hänen ympärilleen, hän silitti ja lopulta suuteli suulle! Se oli miehen vartalo, jonka tukan tunnen vieläkin käsissäni. Hiuksissa oli jopa jotain muotoilutuotetta. Se tuntui tismalleen oikean ihmisen suudelmalta. Lämmin ja kostea. Ei lainkaan mitään kylmää, eikä vilunväristyksiä. Sitten tunsin sen katoavan seinän läpi yläviistoon. Jäin miettimään, että olinko ihan hullu kun päästin "aaveen" sänkyyni ja tiedän mitä koin oli todellista, eikä näistä voi silti kenellekään puhua. Olen nyt 35 ja muistan taas kaikki aiemmat kokemukset, jotka olin koettanut maton alle taputella. Eli kyllä on. Vähän ahdistaa, kun en tiedä että mitäköhän tuli tehtyä. Nyt olen sinkku, joten sitä en huoli.;P En osaa yhdistää henkilöä kenenkään tuntemaani, mutta kyseessä oli sama "henki" jonka läsnäolon olen tuntenut aiemminkin, tunsin sen nyt. Se pysytteli pois avoliittoni ajan 14v. Silloin kohtaamani "aaveet" olivat ihan muita. Tiedän kyllä mitä neurolääketide näistä tuumaa. Mutta näin nyt kävi. En oikein tiedä mitä ja miksi.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.