Ystävälleni

CougarWoman

Olen mielettömän onnellinen ja loputtoman kiitollinen siitä, että minulla on ystävä, jolle voin kertoa kaiken.

Ystävä, joka ei tuomitse tekojani siitäkään huolimatta, että on itse joutunut petetyksi; ja jopa elää sen jälkimainingeissa parhaillaan.

Ystävä, joka ymmärtää, että teen mitä teen, koska minulla ei tällä hetkellä ole vaihtoehtoa.

Ystävä, joka jaksaa kuunnella ja antaa neuvoja pyydettäessä.

Olen samaan aikaan vähän häpeissäni siitä, ettei ystäväni ehkä tiedä, miten kiitollinen olen; ja miten arvostan hänen tuomitsemattomuuttaan, vaikka ymmärrän, että se saattaa olla hankalaa on varmasti hankalaa.

Sitä perussuomalaisuutta (ei poliittisesti, vaan emotionaalisella tasolla) puhumattomuutta; selvin päin ei kehtaa, ja humalassa ei viitsi, koska juopumus vesittää (!) viestin, tekee siitä jotain, jota voi jälkeenpäin analysoida: sanoikohan se noin vain siksi, että oli alkoholin vaikutuksen alaisena.

Minä sanon sen nyt, kirjoitan sen tänne (selvin päin!) siinä toivossa, että ystäväni lukee tämän.

Kiitos ystävyydestäsi. Kiitos loputtomasta tuestasi, ja siitä, että välität vaikka et välttämättä hyväksykään tekojani – ja ellet hyväksy, kiitos, ettet tuo sitä julki.

Kiitos, että jaksat kuunnella suu vaahdossa jauhantaani kärsivällisesti ja osallistuen. Minä arvostan ystävyyttämme niin suuresti, etten osaa sitä edes sanoiksi pukea.

Ja anteeksi, etten aina muista kysyä, mitä sinulle kuuluu. Tiedän, mitä hektiseen arkeesi kuuluu; ja tiedän, minkälaisessa tilanteessa itse avioliittoasi elät. Minä kunnioitan sinua ja sitä, että olet tavallaan valinnut perheesi osittain oman onnesi kustannuksella. Joskus mietin, miten ylipäätään jaksat sitä kaikkea. Toivoisin, että voisin jotenkin auttaa. 

Toivoisin, että minulla olisi sinulle valmiit vastaukset. Kun kerrot tilanteestasi, pystyn samastumaan sinun kipuihisi, vaikka itse olenkin aidan toisella puolella, yhdessä sinun miehesi kanssa. (Siis – en nyt tarkoita että olen fyysisesti yhdessä…no joo, ehkä tajuat.) Sinun miehesi tekee sinulle sitä, mitä minä teen omalle puolisolleni. Ja silti sinä olet minun ystäväni. En voi käsittää, miten empaattinen sinä osaat olla.

Sinä olet mieletön tyyppi. Olen niin kiitollinen siitä, että minulla on sinun ystävyytesi. Toivon, että tiedät, että voit aina – aina! puhua minulle, jos siltä tuntuu. Mutta että voidaan olla puhumattakin ja vain kuunnella Type O Negativea kaikessa rauhassa, viiniä kaksin käsin siemaillen ja sitä legendaarisen isomunaista laulajaa (RIP) kuolaten.  

Kommentit

Aloitteleva Puuma (Ei varmistettu)

Kyllähän sä nyt lähetät vähintäänkin kaverille linkin tähän. Noin tärkeän viestin perille menemistä ei riskeerata.

Olen yllättynyt, ettet muka saa sanottua kaverille on a daily basis miten häntä arvostat. Mikä siin niin vaikeaa? En vaan voi uskoa sinusta, että tarviit alkoa, ennen kuin alat puhua tunteista - parhaalle ystävälle??

CougarWoman
CougarWoman

Heh, mä en ole "oikeassa elämässä" mitenkään päin tunneihminen; en myöskään kehtaa itkeä Ykkösmiehen (tai kenenkään muunkaan) läsnäollessa. Tuntuu vaan jotenkin niin pöljältä sanoa toiselle ihan puskasta päin naamaa että "hei mä tosiaan arvostan sua" kuulostamatta jotenkin...kornilta. 

Aloitteleva Puuma (Ei varmistettu)

Pakko palata tänne vielä stalkkaamaan juuri keksimäni päivän mietelauseen kanssa:

Jos välittää, se kannattaa välittää myös sille, josta välittää.

Olisin halunnut ilmaista sen vielä ytimekkäämmin näin:

Välittäminen on välittämistä.

Mutta pelkään, ettei se aukea, vaan se pidetään elämä-on-laiffii-heittona.

Mut siis oikeasti. Mikä tuntuu paremmalta kuin arvostuksen vastaanottaminen? Eipäs nyt pihdata, eihän? Kehutaan toisiamme oikein kunnolla tänään.

Mä voin aloittaa: olet mulle internetin valopilkku.

CougarWoman
CougarWoman

Sä olet ihana. <3 

evepaa

Komppaan aloittelevaa puumaa siinä asiassa, että kannattaa toki linkata vaikka tämä kirjoitus ystävälle :) Kaunis teksti ja hän haluaa varmasti lukea tämän - eikä sen kuuluisi jäädä sattumanvaraan. Tunteiden ilmaus ei ole kaikille helppoa ja tämä oli erittäin kekseliäs keino, itsekin joskus kirjoittanut viestini perille halutessani, jos en muuten ole asiaani saanut sanotuksi. Tuo tunnepuoli, kun ei ole se minun juttuni.

CougarWoman
CougarWoman

Jep, I so feel you (huomaa sanavalinta :D). 

mystery
Vision One

Mussa on ihan samaa ongelmaa, on joskus niin vaikeaa sanoa suoraan tuo asia. Tai lähinnä ei ole sellaisia hyviä tilanteita missä osaisi ilmaista itseään. Mullakin on menneisyydessä niin paljon huonoja ystävyyssuhteita minkä jäljiltä yritän aina esittää että en tarvitse ketään, suojellakseni itseäni. 

CougarWoman
CougarWoman

Sepä. Mullakin tämä on vielä kovasti opettelun alla. 

Sinieeeee (Ei varmistettu)

Miten niin sulla ei ole vaihtoehtoja?

CougarWoman
CougarWoman

No okei, aina on vaihtoehtoja (pakko ei ole kuin maksaa veroja ja kuolla - periaatteella), mutta tässä vaiheessa elämää mielekkäitä ja järjellä tehtyjä vaihtoehtoja on vain rajallinen määrä, eikä niistä tällä hetkellä mikään tunnu hirveän houkuttelevalta. 

sariaaa (Ei varmistettu)

Ihan aiheen vieresta:

Olet monesti sanonut etta Ykkosmiessuhteessa kaikki muu on hyvin paitsi se seksi. Luin asken taman Hesarin jutun jossa vaitetaan etta jos pihdataan sangyssa, pihdataan muuallakin:
http://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/a1305988739229?ref=hs-fprio-A2

Tuli vaan mieleen etta voisiko seksittomyys sittenkin olla oire jostain muustakin?

CougarWoman
CougarWoman

Heh, luin juuri tuon saman jutun, enkä löytänyt meitä tuosta jutusta juuri ollenkaan - sitä tosin jäin miettimään, että aika symbioosiklimppejä me kyllä ainakin ollaan oltu; menty silleen paita ja perse - mentaliteetillä. Mutta sekin on nyt vähentynyt, enää ei tehdä ihan kaikkea yhdessä. Samaa mieltä useimmista asioista ollaan kyllä, josta johtuen ei riidellä juuri koskaan - onko tämä jotenkin huono juttu? 

Tämä sen sijaan ei - huom. meidän kohdalla - pidä lainkaan paikkaansa:

"Kehuja, kuuntelemista, huumoria, rakkautta, koskettamista, suukkoja ja pysähtymisiä anteliaasti tarjoava pari luo antamisen kehän, jossa myös kovemman luokan hekuma viriää." 

...tut se välttämättä mitään viriä. Sori. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Wow. Miten niin tunteet ja niiden ilmaiseminen ei oo teidän juttu?

Miten niin ei löydy oikeaa hetkeä sanoa? Eiks oikea hetki ole just silloin, kun tulee mieleen, miten paljon toista arvostaa? Riippumatta mitä ollaan just silloin tekemässä ja puhumassa? Ja jos ei olla samassa tilassa, onhan sähköisiä kanavia riittämiin..

En ole yhtään ironinen, en vain ymmärrä.

Jos saisin teiltä hyviä vastauksia, ehkä ymmärtäisin suomalaista poikaystävääni paremmin. Olen itse "puoliksi ulkomaalainen".

CougarWoman
CougarWoman

Heh - tuon kun tietäisi niin koko Suomen kansan jurotus olisi ratkaistu :D Kaurismäen leffatuotanto (mm. Kauas pilvet karkaavat) mielestäni aika hyvin valaisee suomalaista mentaliteettiä; kai se vaan sitten on niin, että turhia ei luritella; sitä ei ole kotona opittu eikä siihen ole rohkaistu.

Mitä siitä nyt tulisi jos yhtäkkiä vallan tunteellisiksi herettäisiin; tehokkuus kärsisi kun pitäisi myötänään muistaa kehua. Itseään ei saa missään nimessä kehua, ja toisenkin kehut täytyy ottaa vastaan mieluiten omia kengänkärkiä katsellen ja vähän silleen epäluuloisesti että kehuukohan tuo nyt oikeasti vai vittuillakseen. Kuenhänmää, mähänvaan, eihäntäämitään.  

Ja jos itseä alkaa kehumaan niin saa heti kuulla että on ylpeä. Toisia jos kehuu niin kai se on vähän niin sitten tulkittavissa että kokee olevansa palautteenantajana sen verran toista korkeammalla, että katsoo ylipäätään olevansa sen arvoinen ihminen, joiden palautteella on kohteelle merkitystä. Eli siinä sitten samalla tulee noin niinkuin puolihuomaamatta myös itse kehuttua itseään. Ja sitten on ylpeä. 

;) 

 

Emilia M

Eivät Suomessakaan kaikki jurrikoita ole, on myös eläväistä ja vilkaskielistä väkeä. Jostain syystä tuota juroutta vain toistellaan ja sitten siitä tulee itseään toteuttava ilmiö. Tämä nuorin someen syntynyt sukupolvi saattaa kyllä vaikuttaa jonkinlaiseen kansanluonteen muutokseen...

Mä myös olin yllättynyt siitä, ettet muka ole "tunneihminen". Tietysti oot, kyllä se on tässä blogia lukiessa tullut selväksi! Nyt vain alat ilmaista niitä, nainen! Ei kannata jäädä sellaisten teini-iästä periytyvien roolien vangiksi: jos joskus oot ollut tosi cool, niin se oli silloin hienoa, mut onko se sitten edelleen hienoa? Millaisista ihmisistä itse tykkäät? Jos jotain ihmistä kovasti ihailee, niin sitä voi alkaa matkia sen käyttäytymistä ja pikku hiljaa muuttua samanlaiseksi. Eivät ihmiset siitä kovasti järkyty, jos ennen vaitonainen ihminen yhtäkkiä ilmaisee tunteitaan. Jos järkyttyvät, niin korkeintaan positiivisesti. Mieti miten paljon kaverisi arvostaisi tunnustustasi, etenkin jos tietää sen olevan sinulle harvinaista.

Ihan vielä arkipäivän esimerkki mun elämästä: mä oon ite ahkera sanomaan ääneen mun miehelle, että rakastan sitä. Se sit taas on melko hiljainen kaveri. Sanoin sille just vähän aika sitten, että tää mun tunteiden julistus tuntuu tässä kontekstissa jotenkin hölmöltä - ehkä niin kuin itse sanoit, kornilta, vähän amerikkalaiselta. Mies vastasi, että höpsis pöpsis, hänestä on aina yhtä kiva kuulla ne sanat ja sit hän muistaa itekin sanoa sen edes joskus ääneen. Että ei ole yhtään kornia, kun hän tiettää mun tarkoittavan mitä sanon.

Tää oli muuten niin hyvä teksti, että määkin saatan linkata tämän parhaalle ystävälle.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä sanon lapselleni miltei päivittäin, että rakastan häntä. Ja miten hienoa on saada olla hänen äitinsä. Välillä hän sitten sanoo samalla lailla mulle. Ihan helppoa.
Mun vanhemmat eivät ole koskaan sanoneet mitään tuollaista minulle. Päätin olla erilainen, ja olen. Näin on kivempaa.

CougarWoman
CougarWoman

No joo, siis kyllähän minä parisuhteessa osaan ilmaista tunteitani - joskus jopa liiankin tehokkaasti. Mutta ystävyyssuhteet ovat jotenkin eri asia. :D

Mä ihailen tällä hetkellä tasan kahta ihmistä; Ykkösmiestä ja Valokuvaajaa. Ovat molemmat semmoisia, että tekevät ihan mitä haluavat, miettimättä mitä muut heistä ajattelevat. Ja Ykkösmieshän on jo vaikuttanut siihen, että osaan mennä ja tehdä miettimättä, vaikutanko jotenkin hullulta; että siinä mielessä olen "rohkea". En mä enää tosiaankaan mieti, että olenko "cool" :D 

Emilia M

Miksi ystävyyssuhteet on eri asia? Eikö nekin ole elämän tärkeimpiä ihmissuhteita?

Ja cooliudella tarkoitin tässä sellaista (usein teini-ikään liittyvää) viileää asennetta, jossa niin positiiviset kuin negatiiviset tunteet salataan, kätketään niin innostus kuin mielenpahoituskin. En mä tiedä, musta se on viehättävää, kun ihmiset on avoimia ja näyttävät herkkyytensä. Marilyn Monroe!

Ekkö muka ihaile noiden lisäksi ketään julkkiksia? Pekka Haavistoa? Barack Obamaa? Anna Kontulaa? Katja Kettua?

 

 

CougarWoman
CougarWoman

No en mä tiedä miksi, musta vaan tuntuu siltä :D Ja juu, ymmärsin cooliuden merkityksen. Epäilen, että siksi en myöskään pystynyt itkemään ainoan mummuni hautajaisissa, vaikka hän minut käytännössä kasvattikin. Toisaalta, ei kyllä itkettänytkään. 

Öh, itseasiassa en. Mä en yleensä ihaile julkisuuden henkilöitä, vaan olen taipuvainen ihailemaan tyyppejä, jotka oikeasti tunnen (tai luulen ainakin tuntevani). 

CougarWoman
CougarWoman

Ai juu ja Patsy Stonea näemmä ihailen kanssa. :D 

Äiti älä pelkää

Ihana <3

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.